Eduskuntavaalit 2019

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana TheRealThing, 13.01.2019.

?

Äänestätkö eduskuntavaaleissa 2019?

Poll closed 13.04.2019.
  1. Äänestän

    34 ääntä
    91,9%
  2. En äänestä

    2 ääntä
    5,4%
  3. En osaa sanoa

    1 ääntä
    2,7%
  1. bohol

    bohol Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.07.2002
    Viestejä:
    1 040
    Saadut tykkäykset:
    17
    Kyllä esim työttömien asema heikkeni.
    Tällä kaverilla on asenne ja ideat joilla asiat pitäisi hoitaa.
    Meillä on vielä siis toivoa.


    Siis ei työnverotuksella voida enää ajatella asioita hoidettavan.
    Työn osuus taloudesta pienenee vääjäämattömasti ja myös se automatisoituu ja sen on
    vain hyvä asia kunhan pidetään kaikista huolta eikä myöskään ketään leimata sen puutteesta.
     
  2. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Vuoden 2016 datassa suomalaisen työttömän köyhyysriski oli EU-maiden pienin. Olisin henkilökohtaisesti aika yllättynyt jos tämä asia olisi parissa vuodessa oleellisesti muuttunut. Siis ainakaan huonompaan suuntaan.

    Ihan suotta muuten pelkäät automaation vievän kaikkien työpaikat. Läpi teollistumisen historian jokainen uusi sukupolvi on aina julistanut juuri sen sukupolven teknologisten uudistusten olevan työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta turmiollisia, alkaen koneellisista kehruukoneista päätyen teollisuusrobotteihin. Joka kerta nämä huolet ovat osoittautuneet turhiksi, ja päin vastoin teknologinen kehitys on vapauttanut ihmisiä tekemään mielekkäämpiä töitä.
     
    Viimeksi muokattu: 10.05.2019
  3. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Suomi on taloudellisesti terveempi kuin neljä vuotta sitten. Jos jonkun yksittäisen ihmisen tila on huonompi, ei se ole yleispätevä todiste.

    Yleisesti ottaen elämme Suomessa, jossa tuloerot ovat pienet. Valtionveroa eivät pienipalkkaiset maksa ollenkaan:
    "Kun työtulovähennys ja muut viran puolesta myönnettävät vähennykset huomioidaan, valtionveroa maksetaan vuonna 2018 käytännössä vasta noin 35 680 euron palkkatuloista."
    https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/Veroprosentit/veroprosentit-2018/

    Tosiasia on se, että Suomea ylläpitää se nimetön työssä käyvä keskiluokka, joka maksaa ylivoimaisesti suurimman osan veroista.

    Niitä rikkaita, joita haluat verottaa lisää, ei ole Suomessa tarpeeksi. Esimerkiksi vuonna 2017 niitä, joilla veronalaiset tulot olivat yli 150 000 euroa, oli 0,6 % kaikista tulonsaajista.
    https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Maksetut-tuloverot/
    Vaikka verottaisit kaiken yli 150 000 euron vuositulon sataprosenttisesti, et ratkaise mitään ongelmia pitkällä aikavälillä.
     
    Viimeksi muokattu: 11.05.2019
  4. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 455
    Saadut tykkäykset:
    776
    Moniko tästä keskiluokasta sitten haluaa vaihtaa osaa pienipalkkaisten ja työttömien ei valtionveroa maksavien kanssa? Ahkerasti pitkää päivää ne pienipalkkaisetkin joutuvat tekemään ja työttömistä suurin osa haluaa töihin, jos vaan pääsisi. Eli sillä Suomea ylläpitävällä keskiluokalla on kuitenkin asiat kunnossa, eli hyväpalkkainen työ. Sitten itketään veroista. Vittu.
     
  5. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 472
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    Tällä lauseella osoitat kyllä olevasi täysi tomppeli. Suurinta osaa ei kyllä vähempää voisi kiinnostaa. Korkeintaan olisi kiva saada paikka, josta voi sitten olla saikulla. 41 000 avointa työpaikkaa tällä hetkelläkin. Yhtään en tunne näitä töihin haluavia, mutta kaikenlaisiin töitä vieroksuviin olen kyllä törmännyt. On ikuista opiskelijaa, joka jättää aina valmistumatta ja aloittaa uuden, että tuet säilyy. Löytyy kahden vuoden työläistä, jotka odottaa, että on taas 500 (nykyään vissiin 400 päivää?) päivän kelpoinen ja sitten itse irtisanoutuu. 40 vuotiasta sairaseläkeläistä, jotka näyttää siltä, että voisi huomenna ottaa urakaksi ojan kaivamisen Hesasta Lahteen.
     
  6. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Olen 71:n kanssa samoilla linjoilla että SUURIN osa haluaisi töihin, ongelma on vaan että he eivät välttämättä osaa hakea niitä eikä heillä ei ole koulutusta. Onhan niitä varsinaisia työnvieroksujia olemassa, tästä ei ole epäilystäkään.
     
  7. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 472
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    En minäkään halua töitä, jos tuella pystyisin elämään. Ja jos niitä nostaisin, niin silmät soikeina väittäisin telkkarissa/haastatteluissa/työkkärissä "kuinka tulen hulluksi kotona ja kauhea halu olisi töihin"

    Ihan niin kuin joku kehtaa sanoa samaa pitkällä saikulla. Kyllä minulla on aina mukavampaa tekemistä kotona kuin töissä. Aina mietin, onko toi oikeasti noin tomppeli tai eikö se tajua, että minä tiedän sen valehtelevan vai onko tuo lause vain yleisesti hyväksytty höpinää, minkä ei ole tarkoituskaan tarkoittaa mitään?

    Sitten tietysti vielä se, että pystyykö töihin? Haluan töitä, mutta seisominen on jo hengästyttävää liikuntaa. Elämässä, kun itsestään pitäisi pitää huolta.
     
    Recce tykkää tästä.
  8. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 455
    Saadut tykkäykset:
    776
    Kohtaanto-ongelma. Nykyisen työelämän vaatimukset ovat niin kovia, ettei se työtön siivooja tai rekkakuski täytä niistä kymmenesosaakaan vaikka työhaluja onkin. Toki työtä vieroksuviakin on (ehkä 50 tuhatta), mutta jo työttömyyden suhdannevaihtelu paljastaa, että suuri osa on työhaluisia (tuskin työhalut suhdanteiden mukana heiluvat).
     
  9. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    EIköhän ongelma ole myös että sieltä Lapista on asuntovelallisen ja perheellisen pikkuisen vaikea ottaa ja lähteä tuonne Helsinkiin töihin. Aivan kun kaikki asuisi aina sen ilmoitetun työpaikan naapurissa.
     
    71 dB ja Recce tykkäävät tästä.
  10. kmruuska

    kmruuska Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.10.2009
    Viestejä:
    1 174
    Saadut tykkäykset:
    389
    Sorrut klassiseen virhepäätelmään eli yleistät itsestäsi. Ajattelet että koska sinä olet laiska ja taipuvainen huijaukseen niin muutkin ovat.
     
  11. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Täysin totta. Ihmetyttää tuo "täytyy vaan muuttaa työn perässä!", se voi toimia nuoremmilla ihmisillä mutta yli 50v. joilla kämppä tuppu-kylässä jonka arvo korkeintaan 40.000€ ja jota ei kukaan edes ostaisi, niin läheppä siitä sitten hakemaan uutta uraa isosta kaupungista.
     
    latexii tykkää tästä.
  12. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 455
    Saadut tykkäykset:
    776
    Jos 10 henkilöä hakee työpaikkaa X ja yksi heistä tulee valituksi, niin millä logiikalla ne 9 ovat laiskoja? Sillä yhdellähän kävi älytön mäihä.
     
  13. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 472
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    En ole laiska enkä taipuvainen huijaukseen (30 vuotta töissä ja vielä 15 aion tehdä), mutta suurin osa työttömistä on.
    Tusinan verran YT:eitä seuranneena, olen huomannut, että aina sieltä lähtee ne laiskat ja huijaukseen taipuvaiset.
     
  14. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 472
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    Eli jos oman asunnon arvo on pieni ja ikää on tarpeeksi, niin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin voivotella tilannettaan?
    Onko tässä jotkut rajat kuin paljon kilometrejä töihin, kuin paska asunto ja kuinka vanha työnhakija on?
    Aina ihminen keksii tekosyitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään ja ettei tämä ole minun vika vaan joku suurempi salliitto (viime aikoina Sipilä) on tämän kaiken takana. Minä olen uhri. Antakaa rahaa ja jättäkää minut rauhaan.
     
  15. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Ei nyt kuitenkaan ihan näin. Toki jos työmatka on autolla ajettavissa niin pitäisi se vastaan ottaa, tosin jos vanhemmalla iällä pitäisi muuttaa toiselle puolelle Suomea ja polttaa vanha kämppä vakuutusrahojen toivossa niin aika hullulta sekin kuulostaa. Varmaan monet eivät ole käyneet muuta kuin kansakoulun ym., niin se heidän osaamistaso voi olla aika heikkoa nyky-yhteiskunnan vaatimuksille. Voihan jotain osa-aikaista kassaduunia saada? Sillä palkalla uuden elämän rahoittaminen kalliimmassa kaupungissa voi olla hankalaa.
     
    Viimeksi muokattu: 11.05.2019
  16. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    Jos yrityksessä on YT -neuvottelut ja toimintoja ulkoistetaan vaikkapa ulkomaille tai henkilöstöhuorausfirmoille, koska pitää säästää (kuten yrityksessä missä itse olin töissä kävi) niin näillä irtisanotuilla henkilöillä ei ole yhtään mitään tekemistä laiskuuden tai huijauksen kanssa.

    Olet siis ehkä hieman liian etäältä näitä neuvotteluita seurannut. Itse olen niitä läpikäynyt pienen ikäni huomioiden aivan helvetisti. Näitä oli parhailllaan kolmet vuodessa. 2 kertaa tulin parin vuoden aikana irtisanotuksi ja 2 kertaa tulin takaisinotetuksi. Olin siis selkeästi laiska huijari mutta koska soitettiin takaisin en ollutkaan ?? pääsin jotenkin maaagisesti laiskuudestani eroon sekä saavutin rehellisyyden..

    Kaupungissa jossa asuin ennen sammutettiin UPM:n tarrakoneet ja paljon porukkaa irtisanottiin.. Nekin oli varmana huijareita tai laiskureita ? Sillä että jonkun tuotteen myynti tai vienti sakkaa ei varmaan ole mitään tekemistä tämän asian kanssa... Käsittämätän ajatusmaailma.
     
    Viimeksi muokattu: 11.05.2019
    Recce tykkää tästä.
  17. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    Totta vitussa henkilö tässä tilanteessa ymmärrettävästi voivottelee, jos duunipaikka lähtenyt konkurssikypsänä alta, on useampi lapsi ja vaikkapa emäntä opiskelee. Onko tämä työntekijän vika jos pulju ei ole tuottanut tarpeeksi rahaa omistajille ? Jotkut jaksaa lähtä painamaan eteenpäin mutta ei kaikki. Joillekin tämä on se ns. "showstopperi".

    Pumpulissa eläneet hyväonniset ja oikeaan paikkaan (työllisyystilanteen huomioiden)syntyneet eivät tätä tajua.
     
    Viimeksi muokattu: 11.05.2019
  18. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 455
    Saadut tykkäykset:
    776
    No sehän hullua olisi, jos parhaat työntekijät lähtisivät. Jos halutaan täystyöllisyys niin jonkun pitää uhrautua palkkaamaan se Suomen huonoin työntekijä. Jos tämä on kohtuuton vaatimus työnantajille, niin sitten pitää hyväksyä lorvioiden sakki, joka nostaa rahaa "seinästä", koska Suomi on sivistysvaltio, jossa ihmisiä ei tapeta nälkään. Kannattaa katsoa myös sen Gaussin kellokäyrän toista puoliskoa eli jokaista lorviaa kohden löytyy sitten loistoyksilöitä, jotka työpanoksellaan nostavat Suomea ylöspäin.
     
  19. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Olennainen kysymys on se, että miksi toimivien alueiden pitäisi vuosikymmenestä toiseen maksaa taantuvien alueiden olemassaolo. On nähty, että Kekkosen ajoista lähtien Suomessa on paljon alueita, jotka eivät ole elinkelpoisia vaikka niihin on kaadettu muun Suomen maksamaa verorahaa. Kuinka monta vuosikymmentä pitää vielä pumpata tukea?
     
  20. tuna

    tuna Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    2 545
    Saadut tykkäykset:
    304
    Itse yli 20-vuotta samassa yrityksessä työskentelevänä olen todellakin huomannut, että ne "laiskat" ja "huijarit" saavat YT:eissä ensin lähteä.
    Yritykseen tultaessa työntekijäitä oli n. 600 ja tällä hetkellä 30. Onneksi itse en ollut laiska ja huijari niin kuin kaikki 570 irtisanottua.
    Irtisanomiset eivät johtuneet toiminnan ulkoistamisesta. Vaan siitä, että nämä työntekijät olivat niin vitun laiskoja ja sen lisäksi vielä huijareita. Makailivat esim. sairaslomilla kotona ja heillä oli varmasti sairaana mukavampaa olla kotona kuin töisssä? Mutta tiedän, että he näin sanoneena olisivat huijareita. Minulla on ainakin töissä paljon mukavampaa kuin kotona, sairaana tai ei. Siksi sairaana tulen myös töihin. En missään nimessä halua, että joku epäilee minun mahdollisesti huijaavan sairaudesta ja pitävän näin minua tomppelina. Jos vaikka he vielä ajattelevat, että viihdyn sairaana kotona paremmin kuin töissä?
    Ilman työtäni olisin itseni ja yhteiskunnan silmissä laiska huijari.
    Kuolema minut korjatkoon mikäli en työtä pystyisi tekemään esim. sairaudesta johtuen.
     
    Viimeksi muokattu: 11.05.2019