Kertokaas vanhalle miehelle, onko DAC:sta mitään hyötyä mp3:sta ( 160kb/s ) vai pitääkö aina olla FLAC tiedosto. Mietintämyssyssä on Valab DAC Eppu
Tuo ulkoisen DAC:n käyttö ei sinänsä ota kantaa, että mitä/minkä laatuista kamaa sen ylitse liikkuu mutta jos rahaa on käyttää ulkoisen DAC:n hankintaan niin on hassua liikuttaa sen ylitse jo valmiiksi äänenlaadultaan raiskattuja mp3:ia jos täyslaatuisia FLAC:eja on tarjolla. FLAC on häviötön formaatti eli laatu on 1:1 suhteessa alkuperäiseen. MP3 on häviöllinen formaatti eli laatua on hävinnyt pakattaessa alkuperäinen pienempään tilaan (MP3-tiedostoksi).
Itselläni ei erillistä DAC:ia ole, mutta olen huomannut verratessani mp3-striimiä PS3:n tai a/v-vahvarin (Onkyo TX-NR807, jossa Burr Brownin d/a-piiri) kautta cd:lle poltettujen mp3:ten toistoon cd-soittimella (Rega Apollo, jossa Wolfsonin d/a-piiri), niin cd-soittimen kautta musiikissa on selvästi enemmän menevyyttä ja "musikaalisuutta", kun taas a/v-vahvarin kautta soundi on latteampi. Valitettavasti flaceja ei cd-soitin tue, joten tästä vertailua en voi tehdä, mutta cd:t soivatkin sitten aika sujuvasti Kuitenkaan mp3:sista ei millään saa cd- tai flac-tasoisisa, vaikka minkälaista DAC:ia käyttäisi. Sama huomio koskee myös vaihtoehtoa, että otan stereovahvarin (Rega Mira 3, jossa ei ole d/a-piiriä) linjatuloon äänen a/v-vahvarin pre-outeista, jolloin Onkyon DAC tekee muunnon ja ääni ei pärjää cd-soittimen mp3:ille tekemälle digitaali/analogimuunnokselle. Jotta omasta mielestäni DAC:lla on iso vaikutus, minkälaista ääntä kaiuttimista ulos saat, mutta jos tosiaan vaihtoehtona on flac-tiedostot, niin ilman muuta kuuntele niitä. Huomaa myös, että antaa se DAC eroa ääneen sitten flaceilla ja cd-levyilläkin... Ja yleensä dedikoitua DAC:ia pidetään äänenlaadullisesti parempana ratkaisuna kuin vahvistimiin ja soittimiin integroituja d/a-piirejä. Tosin tämän olen antanut itseni ymmärtää nettiforumien perusteella, joten on sitä kuuluisaa mutua...
Kyse on loppupeleissä siitä, miten laatu tai laadun häviäminen määritellään. Informaatiota toki voi hävitä ja häviön määrä voidaan tarkasti laskea, mutta miten tämä vaikuttaa laatuun, on jo ihan toinen juttu. Jos MP3:a ruvetaan parjaamaan siitä, että ne vievät vähemmän tilaa ja näin ollen pakosti "huonontavat" ääntä, niin sitten voi kyllä samasta asiasta syyttää myös koko cd-formaattia tai flac:a. Ääretön määrä informaatiota on hävinnyt, kun analoginen signaali on digitalisoitu 44.1kHz 16bit PCM-formaattiin. Kyseessä on mitä pahin pakkaus ja runttaus. Sen sijaan kun tämä PCM-signaali muunnetaan MP3:ksi, ei informaatiota häviä äärettömästi, vaan tarkkaan laskettavissa oleva määrä. Kaikenlisäksi voidaan hyvin tarkkaan valita, mitä säilytetään ja mitä ei, toisin kuin digitalisointivaiheessa. Käytännössä pitäisin lähtökohtana sitä, että jos kuuntelija ei voi erottaa kahta eri ääniformaattia toisistaan, niin ne ovat yhtä hyviä. Suurin osa tallennetusta musiikista on sellaista, että normaaliolosuhteissa "tavis" ei voi mitenkään erottaa, onko kyse hyvin pakatusta 160kbit/s MP3:sta vai 44.1kHz 16bit PCM:stä (eli tässä yhteydessä FLAC:sta). Hyvin pakattua VBR 192kbit/s MP3:sta tuskin erottaa millään laitteilla kukaan, ellei sitten pakata jotakin tietyn tyyppistä täysin keinotekoista signaalia. Itse hankin DAC:n (http://www.audiophileproducts.com/usb-audio) puhtaasti sitä varten, että olin kyllästynyt äänikorttien kaikenmaailman naksuihin, maalenkkeihin ja ajuriongelmiin ja 44.1kHz -> 48kHz -pakkomuunnoksiin ja säätämiseen. Hyvällä USB-DAC:lla saa yksinkertaisesti yhden osan toistoketjua kerralla kuntoon, riippumatta mitä formaattia sillä kuuntelee. USB:tä käyttäen myös mahdollinen jitteri häviää täysin, koska USB-DAC toimii oman kellonsa tahdissa, eikä yritä kaivaa sitä SPDIF:stä (vrt. videon tökkiminen PC:n normiraudalla riippumatta tehosta vs. hardwaredekooderi-kortteihin).
On tuota 192:sta ABX-testeissä kyetty erottamaan (näitä tapauksia ei tarvitse etsiä edes kovinkaan voimallisesti), ongelmia alkaa tulla vasta korkeimmilla bittinopeuksilla, esim. 256:lla. Mutta tämäkään ei ole mikään yksiselitteinen juttu eli vaikuttavia tekijöitä on paljon: yksilöllinen herkkyys, enkooderin asetukset (VBR/CBR) yms yms. Oikeastaan ainoa täysin varma seikka on, että FLAC:sta voi saada aina 1:1 alkuperäistä laatua, mp3:sta ei.
Mulla on musat 256 AAC-muodossa (MP4). Luultavasti pitäis olla aika paljon paremmat vehkeet, että kuulisin eron Flacceihin.
Niin, MP3:ssa pitää aina muistaa, että pakkausalgoritmia ei ole speksattu. Pelkästään purku on speksattu. Eli pakkausalgoritmiä pystyy kehittämään ja muokkailemaan suurestikkin, kuten on tapahtunutkin. Lame:lla pakattua VBR 192kbit/s MP3:sta en usko että pystyy erottamaan PCM:stä. Pahimmat paikat koodataan tällöin 320kbit/s. Jos todiste eron kuulemisesta löytyy, niin voisin lukaista. Mikään ei ole alkuperäistä laatua. On sitäpaitsi ihan sama puhua PCM:stä kuin FLAC:sta. Toistoketjun kannalta ei ole merkitystä, minkälaisia häviöttömiä koodaustapoja tai pakkaustapoja on käytetty. FLAC ei suinkaan ole ainoa häviötön äänenpakkausformaatti. Joissain tapauksissa pakkaamalla voidaan saavuttaa huomattavasti parempi laatu suhteessa PCM:ään, jos koko tuotantoketju tapahtuu 24bitillä ja 96kHz:llä. Tällöin CD-levylle pakataan DTS:llä "DTS 96/24"-formaattia eli ns. DTS-CD. Väittäisin, että on mitattavissa, kuinka paljon enemmän informaatiota tällainen CD-sisältää verrattuna normaaliin PCM:ään.
Luetaanpas nyt näitä viestejä oikeassa kontekstissä: ketjun aloittaja todennäköisesti viittaa alun perin CD:n sisältämään "perus" 44.1 kHz/16 bit kamaan jolloin FLAC:lla pakattu kyllä edustaa 1:1 suhteessa alkuperäisen (CD:n) edustamaa laatua. Noita ABX-testejä löytyy ainakin Hydrogen Audionin sivuilta ja ainakin yksi postaus Head-fi.org:sta. Tuo "kuinka hyvin minkäkin kbps:n mp3 vastaa alkuperäistä CD-tason pakkaamatonta verrokkia" on netissä niin yleinen puheenaihe, että aivan varmasti viestejä löytyy.
Hetken HA:ta luettaessa tuli esille, että avain löytyy itseasiassa noista bittinopeusprofiileista (V-arvoista) eikä vertailua pidä tehdä itseassa tuolle keskinopeudelle joka muodostuu useista eri bittinopeuksista kuten tuosta juuri kirjoititkin. Fakta lienee, että jopa 320 kbps -pakatusta mp3:sta on sopivien (oikean elämän) musanäytteiden osalta mahdollisuus ABX:tä eroja, mutta nämä ovat harvassa ja tunnetaan yleisesti nimellä "killer sample". Yleisesti myös korkeiden-keskikorkeiden bittinopeuksien (VBR 192 kbps) osalta voi löytää ongelmanäytteitä tosielämän musiikista, mutta tämä edellyttää harjaantumista siihen suhteen, että oppii tunnistamaan noita pakkauksesta johtuvia äänenlaadullisia ongelmia. Vaarana on, että tällöin mielenkiinto kohdistuu noiden artifactien etsimiseen eikä musiikista nauttimiseen. Parasta ehkä olisi olla huolehtimatta koko asiasta
Tuli vielä mieleen, että tästä keskustelusta on unohtunut käytännön haasteet. Kannettavissa soittimissa tallennustila on yleensä tietokoneita huomattavasti rajoittuneempi ja niissä on järkevää käyttää näitä häviöllisiä formaatteja vaikka hieman alemmillakin bittinopeuksilla, jotta biisejä saadaan mahtumaan paljon rajalliseen tallennustilaan. Usein näissä kuuntelu tapahtuu ei-hifi -kuulokkeilla ja meluisassa ympäristössä. Tietokoneet ja kotioloissa tapahtuva kuuntelu on asia erikseen. Tässä oma tilanteeni: x Kannettava: Sandisk:n 4 GB soitin & Koss Porta Pro -kuulokkeet ==> tänne mp3:ia x Tietokone: Foobar, "bit perfect"-ketju äänikortilta/äänipiiriltä vahvistimelle (ASIO/KS/WASAPI), kuulokkeina AKG K601 ==> tänne AINA FLAC:eja
Jos haluaa vielä 10% pienempään losslessinä kuin FLAC, niin tarjolla on LA ja OptimFROG. Losslesseissä on se hyvä puoli, että jos rupeaa kaduttamaan formaatin valinta tai muuten vain formaattia pitää vaihtaa, ei laatu huonone vaikka musa kävisi kuinka monen lossless pakkerin ja unpakkerin läpi.
Ylläoleva lainaus on sinänsä oikein mutta mielestäni silti hieman harhaanjohtava. Näytteistysteorian mukaan kaistarajoitettu jatkuva signaali voidaan muuntaa (samplata) diskreeteiksi näytteiksi ja takaisin jatkuvaksi ilman mitään häviötä. Tietysti teoria olettaa käytössä olevan mm. rajoittamattoman laskentatarkkuuden joten tarkasti ottaen kvantisointi 16 bittiin hävittää kyllä informaatiota, mutta tämä "informaatio" sijaitsee turvallisesti kuulokynnyksen alapuolella joten sillä ei ole käytännön merkitystä. Tämä kuulostaa ainakin omaan korvaani melko järjettömältä. Hi-rez äänihän sisältää muutenkin vain täysin redundanttia informaatiota CD-laatuun verrattuna, joten mikäli DTS kajoaa 44/16 "coreen" äänenlaatu saattaisi teoriassa olla jopa tavallista CD:tä huonompaa. Täällä on yksi esimerkki tapauksesta, jossa korkean bittivirran mp3 on voitu erottaa alkuperäisestä. Toki kyseessä on vain yksi forum-postaus jossa huiputtaminen olisi helppoa, mutta ainakin minä luotan ko. kirjoittajaan. Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa miksikään että laadukkaasti pakattu ääni on yleisessä tapauksessa äärimmäisen vaikea erottaa pakkaamattomasta: itse en onnistunut kuulemaan eroa AB-sokkotestissä Flacin ja Vorbis-tiedoston välillä ja näin ollen en ole nähnyt mitään syytä siirtyä käyttämään Flaceja (ainakaan kannettavalla soittimella jossa tallennustilaa on vain rajallinen määrä).
On siitä hyötyä. Ilman digitaali to analooki -muuttajaa ei sulosäveliä kuulu, vain häiriötä. Muuten se riippuu siitä miten häiriöinen se nykyinen da/yes -muuttaja sattuu olemaan. Esim. tietokoneen emolevyn kulmalla perse paljaana asuva DAC-lutikka voi olla herkän analookisignaalin kannalta vähän huonosti sijoittunut. Läpinäkyvä l. käytännössä täydellinen taso on tässäkohtaa signaaliketjua kuitenkin hyvin nopeasti saavutettu; toimivien ja kunnollisten DA-muuttajien soundierojen syy on volumetasauksen puute. Muutenhan nämä da/yes/joo -muuntajalaatikot ovat muotilaitteita ihan sen takia kun ne ovat niin pieniä, somia ja logistisesti vaivattomia. Käsilaukkuun mahtuvia pikkulaatikoita vekslaamalla jenkkavehkeillä puuhastelun itsepetos-kulissia on helpointa pyörittää.
Tässä ollaan sikäli asian ytimessä, että sinä ilmeisesti kuulut niihin, ketkä hyväksyvät/uskovat, että ihminen ei kertakaikkiaan voi kuulla jotakin. Maxi taasen kuulunee niihin, ketä häiritsee pelkkä tieto siitä, että äänisignaalista on poistettu jotakin. Ei se ole ollenkaan järjetöntä. Normaali musiikki pakkautuu FLAC:lla about 60-70%. Näinollen tilaa selkeästi on ja kun mukaan ympätään vielä DTS:n psykoakustinen malli, on DTS ihmiskorvan kannalta huomattavasti "tarkempi" (kokonaan toinen juttu on se, että onko siitä mitään hyötyä). Vertauksesi on vähän sama kuin epäilisi, että tuottaako 192kb/s 44,1kHz 16bit MP3 paremman äänenlaadun kuin 192kb/s 8bit 12kHz PCM. DTS-CD on tällätavoin ilmaistuna 1411kb/s 24bit 96kHz. Myös Dolby Digitalia tapaa CD:llä, mutta sen virallinen maksimi on "vain" 640kb/s 48kHz 16bit (erotus täytetään tyhjällä, koska audiocd:n bittinopeus on tietysti aina se 1411kb/s, tarvitsi formaatti siitä kaikkea tahi ei). (DD:n ja DTS:n psykoakustiset mallit ovat aikalailla erilaiset, joten myös niiden eroista ja paremmuudesta voi käydä kätevästi kädenvääntöä, vaikka bittinopeudessa selvä ero onkin). Kaikenkaikkiaan alkuperäiseen kysymykseen on kuitenkin mielestäni tullut tässä ketjussa jo hyvä vastaus. Jos ja kun eron kuulemisia pitää hakea melko epätavallisista tilanteista (laitteisto huippua, musa tietynlaista, hyvä kuuntelija), voinemme hyvin sanoa, että MP3 tai pakkaus yleensä ei ole esteenä DAC:sta hyötymiselle. Jos MP3:sta jotain haittaa on, niin lähes aina kyse on siitä, että kun ihminen tiedostaa jotain puuttuvaksi, niin se häiritsee.
Minusta teet tässä yhden perustavanlaatuisen virheolettamuksen. Siitä, että 44/16 on ylivoimaisesti parempi kuin 12/8 ei seuraa se, että 96/24 olisi automaattisesti korvin kuultavasti parempi kuin 44/16. Ihmiskorva ei kuule 48 kHz ultraäänitaajuuksia eikä kestä 144 desibelin äänenvoimakkuuksia joten ainakin minulle on täysin epäselvää mihin moiset speksit mahdollistavaa formaattia tarvitaan. Sekä teoria että käytäntö ovat yhtä mieltä siitä, että CD laatu riittää 'täydelliseen' ääneen normaaliolosuhteissa (ts. tallennusformaatti ei ole äänenlaadun pullonkaulana). En kuitenkaan halua viedä ketjua enempää pois alkuperäisestä aiheesta joten eiköhän tämä riitä tästä.
Loistavasti lohkastu. Ton kertominen uusiin ääniformaatteihin hurahtaneelle on varmaankin kuin punainen vaate. No eipä sitä niille tartte kertoa .