Blu-rayn käyttöikä?

Keskustelu osiossa 'Blu-ray & HD DVD - yleistä' , aloittajana filosofem, 28.12.2008.

  1. Bran

    Bran Member

    Liittynyt:
    07.03.2004
    Viestejä:
    87
    Saadut tykkäykset:
    0
    Liittynee alkuperäiseen aiheeseen tämä:

    Eilen illalla katselin Filmtownista vuokraamaani Max Payne blu-ray leffaa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun toisto pätki. Kuva ei pätkinyt, mutta ääni pätki monta kertaa. Kelasin leffaa muutaman kerran taaksepäin pätkimisen jälkeen ja varmistuin, että vika täytyy olla levyssä, koska pätkii aina samoissa kohdissa.

    Leffan jälkeen tarkastelin levyä suurennuslasilla ja kuinka ollakaan naarmujahan siinä on. Luultavasti tulleet niistä typeristä säilytyskoteloista, johon levy työnnetään sisään ja liipaisinta painamalla se pompsahtaa ulos.

    Naarmut olivat pitkiä, mutta niin ohuita, etteivät ne DVD-levyissä aiheuta vielä mitään häiriöitä. Maalaisjärjellä päättelin, että koska sinilaser on ohuempi ja tieto on tiiviimmässä Blu-ray levyllä, niin pienikin naarmu saattaa pilata koko levyn.

    Voipi olla, että ongelmia on luvassa Blu-rayllä ihan yhtä paljon kuin DVD:llä kunhan aikaa vierähtää.
     
  2. BillyBob

    BillyBob Member

    Liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    340
    Saadut tykkäykset:
    5
    Liittyen oikestaan lähinnä tuohon ihan ensimmäiseen viestiin, niin kuulostaa aika metkalta jos vanhemmat cd/dvd-levyt tuhoutuisivat (tai pikemminkin niille talletettu tieto) käytännössä siinä jonkun 20-vuoden jälkeen. Siis ilman, että levy on vaurioitunut jotenkin fyysisesti. Itselläni kun ei ole niin vanhoja levyjä vaan vanhin cd-levyni taitaa olla vasta niinkin tuore kun vuodelta -95. Se sattuu olemaan Iron maidenin X-factor. Sen pitäisi kyllä tosin toimia edelleen ihan hyvin, en vaan jaksaisi testata asiaa, kun ei tuo maiden nykyään oikein nappaa :D. Itselläni jopa sellaiset 10+ vuotta vanhat muiden :mad: pahasti naarmuttamat levyt toimivat yhä ihan normaalisti vaikka soitinkin on jo antiikkia.

    Tosin edellisessä soittimessa osa levyistä rupesi myös yksi toisensa jälkeen jumittamaan, tai oikeastaan soitin ei vaan tunnistanut niitä. Epäilin itsekin aluksi, että ne muutamat levyt olisivat jotenkin vain vioittuneet, mutta kun soitin alkoi tehdä sitä melkein kaikkien levyjen kohdalla, mitä sinne laittoin, niin päätin vaihtaa soitinta ja sehän auttoi. Eli ei ollut ilmeisesti kyse itse levyistä.

    Vanhin dvd taitaa olla vuodelta 2000 tai 2001 (Evil dead 2 uncut metallilootassa). Se kyllä toimii mainiosti kun katselin sen tässä tämän vuoden puolella jälleen uudestaan. On minulla ollut jotain pieniä ongelmia muutamien levyjen kanssa, mutta levyjen ikä ei ole tässä ollut se syy. Veikkaisin, että ne ovat ehkä huonosti valmistettu/maanantaikappaleita, tai sitten niissä on joku naarmu juuri sopivassa paikassa.

    BD-levyistä on paha mennä sanomaan kun en vielä niitä omista, tosin niidenhän pitäisi olla pinnoitettu ja kestämään naarmuja cd ja dvd levyjä paremmin, kuten monet ovatkin jo todenneet.
     
  3. Bran

    Bran Member

    Liittynyt:
    07.03.2004
    Viestejä:
    87
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tänään katselin taasen kirjastosta lainaamani blu-rayn Island, jossa oli naarmuja ja yksi oikein paha, kaikki pyörimissuunnassa. Yllätyksekseni levy toimi täysin moitteetta. Että näinkin voi onneksi käydä näitten naarmujen kanssa.
     
  4. RedStar

    RedStar Member

    Liittynyt:
    15.07.2004
    Viestejä:
    814
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oma arvaukseni: Uskoisin blue-ray:n syrjäyttäjällä olevan jotakin muita ominaisuuksia kuin suurempi resoluutio tai enemmän ääni kanavia. Useimmille meistä täällä plazalla 42" voi olla pieni tv, mutta näin tuskin on suuren yleisön joukossa vielä vuosienkaan päästä. Eli suuremmasta tarkkuudesta suurempi yleisö ei kotikäytössä hyödy. Sama koskee kaiuttimien lukumäärää ja äänenlaatua. Jopa nykyinen 7.1 on ihan liikaa kaiuttimia tavalliseen olohuoneeseen tavalliselle pulliaiselle.

    Mitä siis vaaditaan blue-ray:n syrjäyttäjältä? 3D voi olla kova sana kun päästään tekniikkaan jolla 3D kuva voidaan muodostaa kaikille katsojille ilman typeriä laseja tai yms. Tietenkin myös hinnan pitää tulla kuluttajille sopivaksi. Enemmän kuitenkin uskoisin internetin puskevan myös tälle alueelle tavalla tai toisella. Näkisin, että blue-ray soitin korvautuu mediatoistimella, joka kytketään nettiin ja sen kautta katsellaan leffat ja kuunnellaan musiikit. Voihan siinä toki olla lisänä joku kiekon pyöritin tai jopa flash muistiasema. Erilaiset kuluttaja palvelut on tänäpäivänä kova sana ja uskoisin myös niiden yleistyvän kuluttajille myydyissä medioissa.

    Ottanee kuitenkin vielä tovin aikaa ennenkuin blue-ray korvaa kokonaan DVD:n ja siten povaisin kyllä Blue-ray:lle aika pitkää elinikää.
     
  5. Pikseli

    Pikseli New Member

    Liittynyt:
    04.09.2003
    Viestejä:
    242
    Saadut tykkäykset:
    2
    Seuraava TV-standardi on varmasti aika lähellä filmin resoluutiota ja se on muutenkin sellainen tarkkuus, että näytön pitäisi olla koko seinän kokoinen ennen kuin eron huomaa ja silloinkin lähellä istuessa. Tuskinpa kukaan haluaa metrin parin päästä katsoa seinän kokoista näyttöä? 3D on sellainen asia, joka on oikeastaan välttämätön ominaisuus. Tarkempi kuva suuremmalla ruudulla pelkästään sisustamisen takia ei jaksa tavista enää kiinnostaa.

    Toinen omasta mielestäni mielenkiintoinen asia on valovoimakkuus. Elokuvassa kun kuvataan vaikka aurinkoa, niin ei se häikäise samalla tavalla kuin oikea aurinko. Pienestä etäisyydestä johtuen näytössä ei kuitenkaan tarvitse olla minifuusioreaktoria tuottamaan aidon häikäisyn. Miten tällaiset ilmiöt voisi tuoda olohuoneeseen? Tuntoaistitkin kaipaisivat enemmän ärsykkeitä. Jos on talvinen maisema, niin on hiukan vilpoisaa tai jos on raatoja, niin silloin olohuoneessa haisee. Tällaiset asiat pitäisi hoitaa jotenkin suoraan pärstäkertoimeen eikä kylmettää huonetta tai täyttää sitä hajukaasuilla

    Monikanavaääni on sinänsä turhaa, koska todellisuudessa äänilähteitä voi olla paljon mistä suunnasta tahansa ja sellainen vaatisi äärettömän monta kaiutinta. Helpompi ratkaisu olisi iskeä kaiutin kumpaakin korvaan ja käsitellä ääniaaltoja siten, että ne olevinaan tulisi jostain muualta kuin suoraan korvan vierestä. Netissä on muutama ääninäyte ns. binaural tekniikasta, johon riittää tavalliset stereokuulokkeet. Tällöin ei tarvitsisi säätää huoneen akustiikan kanssa tai mitään muutakaan turhaa, koska aivoja ei kiinnosta ääniaaltojen muuttuminen tilassa, vaan ainoastaan ne ääniaallot, jotka saavat korvan tärykalvon värähtelemään. Ääriratkaisuna suora yhteys aivojen äänikeskukseen toimisi täydellisesti, mutta sellaista ei varmaan ihan heti pystytä rakentamaan. Se olisi myös riskialtista häiriötilanteissa.

    Kuten olette varmaan huomanneet, niin 3D on oikeastaan sellainen, mikä voi lähiaikoina tulla koteihin, mutta jos Blu-ray pystyy tallentamaan elokuvan 3D-muodossa, muut parannukset HDTV tekniikaan ovat kaukainen haave. Vaatisi paljon säätämistä.
     
    Viimeksi muokattu: 20.07.2009
  6. Maverick

    Maverick New Member Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    Bluerayssa riittää kapasiteettia ennustamattoman pitkälle tulevaisuuteen.

    Tavisomaksujilla kuten minulla ei ole vielä ainuttakaan Blueray -elokuvaa saati muuta sen vaatimaa erikoiskalustoa DVD:n jatkaessa edelleen katseluformaattina, joten BD:n syrjäyttäjällä spekulointi tässävaiheessa on "hieman" aikaista.

    Viihdeteollisuus lyö itseään pelkästään vesurilla jalkaan jos tuo uuden järjestelmän markkinoille alle kymmenen vuoden kuluessa. Saman elokuvan jo VHS:nä, DVD:nä ja Bluraynä ostaneet eivät voi olla niin ääliöitä että ostavat sen vielä neljännessä formaatissa vaikka kaupanpäälle saisi 4D-lasit ja interaktiivisen hajukuusen.
     
  7. load

    load Member

    Liittynyt:
    07.06.2005
    Viestejä:
    434
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kun katsoo Anttilan hintoja vielä tänäkin päivänä niin lyövät itseään jalkaan jo kolmannen formaatin osalta, kolmekymppiä pyydetään monista vanhoista elokuvista, lähinnä naurettavaa.
     
  8. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    08.08.2004
    Viestejä:
    10 679
    Saadut tykkäykset:
    307
    No eipä noi Blu-rayt olleet kauhean halpoja Saksassakaan. Benjamin Buttonistakin pyydettiin parissa paikkaa 39.95€:n hintaa. Tarjouslevyt oli 15€:a ja uutuudet lähenteli kaikki 30€:a.
     
  9. roflator

    roflator New Member

    Liittynyt:
    08.05.2007
    Viestejä:
    1 129
    Saadut tykkäykset:
    0
    Halvalla ostajat odottanevat alennuskampanjoita kuten amazonin osta 3 maksa 2. Kyllä mun mielestä kaupat ampuvat itseänsä jalkaan, kun jengi oppii tonkimaan katalogileffat halvalla nettikaupasta eikä anttilan alelaarista...
     
  10. Leffa-Lefa

    Leffa-Lefa New Member

    Liittynyt:
    06.02.2008
    Viestejä:
    372
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minulla on myös CD-levyjä ajalta, jolloin CD-formaatti ja soittimet tulivat Suomeen. Esim. Denonin julkaisemat Beethovenin Sinfonia No.9 ja Terry Herman Trio - Blue Aranjuez ja Telarc'n julkaisema Aaron Coplandin Appalachian Spring, Rodeo, Fanfare for the Common Man. jne. Kaikki levyt ovat kunnossa ja naarmuttomia ja soivat hyvin, ei mitään ongelmia tässä suhteessa.

    CD-levyt ovat pitkäikäisiä kunhan varo naarmuja ja sen takia levyt kannattaa aina puhdistaa keskeltä reunaa kohti ja koettaa varmistua ettei välissä ole mitään hiekkaa tms naarmuttavaa. Toinen seikka jota ainakin jotkut sanovat että pitäisi varoa, on CD-levyn etikettipuoli joka on arempi kuin lukupuoli koska siinä on ohut suojakerros ja sen päällä(silkki?)painettu etiketti. Esim. terävä kynsi voinee tehdä naarmun joka lävistää etikettipuolelta suojakerroksen ym ja alumiinikerroksen jossa luettavat merkit ovat ja levy on sitten pilalla!

    Aikoinaan knun CD-soittimia esiteltiin ennen niiden tuloa myyntiin, hiukan huvitti kun monet esittelijät kertoivat että CD-levyltä voi vaikka syödä ja puhdistuksen jälkeen soi aivan normaalisti :)
     
  11. Tuike

    Tuike Member

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    642
    Saadut tykkäykset:
    3
    Meillä on täällä pari blu-ray levyä, jotka on ostettu 2008 / 2009 tienoilla kun oltiin ostettu ensimmäinen blu-ray soitin ja kumpikaan ei toimi. Laitoin juuri rikki menneen Pleikkariin ja ruutuun tuli teksti että "Vioittunutta tietoa". Molemmat rikki olevat levyt näyttävät paljaalla silmällä ehjältä, eikä niissä ole naarmuja tai tahroja. Levyt on testattu kahdella soittimella ja ne ovat toimineet aiemmin.
     
  12. El Grande

    El Grande Well-Known Member

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    2 857
    Saadut tykkäykset:
    113
    Toimivatko levyt muilla soittimilla? Veikkaan, että levy&soitin-kombinaatio-ongelma
     
  13. Tuike

    Tuike Member

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    642
    Saadut tykkäykset:
    3
    Meillä on Panasonic dmp-bdt500 ja PS4 Blu-ray soittimet ja kummallakaan ei toimi enää.
     
  14. Xena013

    Xena013 New Member

    Liittynyt:
    13.08.2016
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko niitä altistettu isoille lämpövaihteluille tai UV-säteilylle? Säilytetty ympäri vuoden ulos pysäköidyssä autossa, ikkunalaudalla tms. isomman delta-t:n ympäristössä esimerkiksi.
    Voihan niistä olla layerien liimaukset auenneet tms. valmistusviankin takia. BD-levyt suinkaan ole avaruus-/sotilastekniikan toleranssilla tehtyjä tavaroita...
     
  15. Tuike

    Tuike Member

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    642
    Saadut tykkäykset:
    3
    Säilytetty huoneenlämmössä hyllyssä pystyasennossa. On meillä toisaalta vaikka kuinka monta muuta blu-ray levyä tuolta aikakaudelta, jotka toimii vielä, joten nuo on yksittäistapauksia.
     
  16. El Grande

    El Grande Well-Known Member

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    2 857
    Saadut tykkäykset:
    113
    Kerrotko vielä nimikkeet ja minkä maan painoksia?
     
  17. Xena013

    Xena013 New Member

    Liittynyt:
    13.08.2016
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    No eikös se sitten omastakin mielestäsi vaikuta melko selvästi levyprässin maanantaiyksilöltä tai -erältä.
     
  18. Tuike

    Tuike Member

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    642
    Saadut tykkäykset:
    3
    Ensiksi hajonnut oli Die Walküre / Arthaus Musik ja tänään hajonnut oli Romeo & Juliet / BBC / Decca. Molemmat on suunnattu eu-alueelle. Näissä on molemmissa saksalainen ikärajamerkintä. Ei ole suomitekstejä.
     
  19. Tuike

    Tuike Member

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    642
    Saadut tykkäykset:
    3
    En minä vaan tiedä.