Blu-Ray -levyjen tulevaisuus

Keskustelu osiossa 'Blu-ray & UHD -leffat' , aloittajana Rottapasi, 30.04.2009.

  1. Matti Virtanen

    Matti Virtanen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.12.2020
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    27
    Olen pohtinut kauan onko mielekästä hankkia näitä bluray-levyjä vai ostaa kirjastoa tai vuokrata leffoja Apple TV:n kautta.

    Koko homma sai alkunsa siitä, kun koronan myötä suoratoistopalvelujen kuvanlaatu laskettiin surkeaksi ja myös ärsytti olla rajoittunut niihin nimikkeisiin joita kukin palvelu tarjosi kullakin hetkellä. Mielestäni laatu noissa palveluissa ei koskaan palautunut koronaa edeltävälle tasolle. Lisäksi esim. Netflixin omat sarjat olivat niin huonoja tai ärsyttäviä läpinäkyvässä tietynlaisen politiikan tuputuksessaan, että päätin ettei mun tarvitse tätä paskaa katsoa jos en halua.

    Puheet fyysisen median kuolemasta ja 4K blurayn surkeasta kysynnästä eivät erityisesti kannustaneet kuitenkaan siirtymään erityisesti sinne päin. Kuitenkin korona ja kohut siitä miten esim. Tuulen Viemää on rasistinen elokuva ja pitäisi kieltää tai sensuroida erilaisissa palveluissa saivat hyppäämään tähän junaan mukaan.

    Apple TV vs. 4K bluray tarkemmin iTunes-elokuvat ketjussa niin ei lähde rönsyilemään liikaa.
     
  2. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    2 031
    Saadut tykkäykset:
    362
    Tietyssä mielessä sitä tuntee jääviyttä ottaa kantaa, kun on "puolensa valinnut", mutta mielestäni fyysisen formaatin kaikkinainen tukeminen sen ansaitsee. Yritysporhojen ansa (lue: suoratoisto"palvelut") on kirosana, jonka ääneen lausuminen on ajan haaskausta. Selkein optisen median etu, julkaisijan tinkimättömyydestä riippuen, konkreettisesti kiitettävämmän kuvateknisen toteutuksen ohella, jossa kuvanpakkaus näyttelee keskeistä roolia, on sanomattakin selvää sen omistajalle mukanaan tuoma kontrolli sisällöstä. Asia, jonka jo mainitun kirosanan takana toimivat tahot tahtovat hyväuskoisten asiakkaiden luovuttavan näille heidän ehdoillaan ja vielä maksua vastaan. Mielestäni asiassa ei ole mitään mietittävää. Valinta tuskin voisi selkeämpi olla.
     
    nepa ja Soni85 tykkäävät tästä.
  3. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 204
    Saadut tykkäykset:
    52
    Koko ajan lisääntyy tuotannot joita ei koskaan julkaista fyysisellä medialla. Se on valitettava tosiasia.
     
  4. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    2 031
    Saadut tykkäykset:
    362
    Kokonaan toinen (tosi)asia on se kuinka moni tuotanto lopulta edes ansaitsee tulla julkaistuksi fyysisenä, vaikka tiettyä potentiaalia on toki havaittavissa puhtaasti elokuvan kehitykseen verrattaessa.
     
  5. Matti Virtanen

    Matti Virtanen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.12.2020
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    27
    Esim. yhtään Netflix-tuotantoa ei ole jota olisi tarve saada fyysisenä siinä mielessä, että jotain menettäisi jos sitä ei näkisi. Irishman oli ihan hyvä, mutta silti varmaan huonoimpia Scorcesen gangsterielokuvista.

    Itse kun pitkän levytauon jälkeen erehdyin ja laitoin oman bluray-levyn sisään ja vertasin sitä johonkin Netflixissä silloin olleeseen pätkään, havahduin että kuinka surkeaan laatuun olin tottunut. Hämmästelin että näinkö hyvä bluray olikin. Tuli kusetettu olo. Onhan esim. Netflixissä 4K-laatu hyvää, mutta ”HD-laatu” lähenee DVD:tä.
     
  6. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tunnettu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    4 489
    Saadut tykkäykset:
    657
    Irishman on saatavana blu-raynä. Ostele niitä kiekkoja alennusmyynneistä. Ei niitä kukaan tule sulta himasta pois ottamaan, vaikka kuinka olisivat poliittisesti sen hetkistä mielipidettä vastaan.

    Mutta varmaan pitää paikkansa, että koko ajan lisääntyy tuotannot, jotka saa vain maksamalla palvelulle ja piraatin imuttamalla.

    Itselleni on toistaiseksi riittänyt blu-ray ja UHD. Enemmän ilmestyy kuin ehtii katsoa.
     
  7. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    7 722
    Saadut tykkäykset:
    693
    Tämä.

    Mutta ei Netflix ole tuon kanssa yksin. Monet full hd -leffat eri palveluissa ovat aika kuraa. Animaatiot tuntuvat olevan Netflixissä full hd:näkin hyvän näköisiä, mutta luulisin syyn olevan siinä, että ne vaativat vähemmän bittivirtaa, joten ne eivät kärsi niin paljoa.

    Disneyllä full hd on myös ollut ihan hyvää. Mutta toki fyysiset levyt vain ovat vielä ihan omassa kastissaan.

    Mikä on sinänsä mielenkiintoista, että luulisi tuon olevan juurikin toisinpäin. Full hd ei kauheaa kaistaa vaadi, mutta silti 4K on suhteesssa parempaa noissa palveluissa, joissa sitä on saatavilla. En sitten tiedä esim. sitä, että vaatiiko Dolby jotain minimi bitratea Dolby Vision -leffoille. Voisin kuvitella. Joten niitä sitoo sopimus siitä, että liian paskaa kuvaa ei voi näyttää.

    Olisi ihan mielenkiintoista verrata jonkin palvelun Dolby Visionia fyysiseen levyyn. Itsellä on ainakin Star Warsit sellaisia, jotka löytyvät fyysisenä 4K:na sekä Disney plussasta DV:nä. Liekö vastaavia vertailuja netissä?
     
  8. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    740
    Saadut tykkäykset:
    147
    Tässä on yksi. Lopputulema on, että erot täytyy hakea suurennuslasilla.

     
    nepa tykkää tästä.
  9. Matti Virtanen

    Matti Virtanen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.12.2020
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    27
    Niin no minä olen verrannut AppleTV 4K HDR/Dolby Vision (LG appsi) vs. 4K Blu-Ray.
    4K Blu-Ray voittaa kuvassakin, mutta eroja voi joutua etsimään. AppleTV voittaa selkeästi perinteisen 1080p Blu-Rayn.
     
  10. Leterface

    Leterface Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    10.04.2007
    Viestejä:
    4 865
    Saadut tykkäykset:
    115
    ^Toisaalta oliko se niin että Apple TV 4K on jopa paras mahdollinen striimauspalvelu tällä hetkellä eikä sitä taas oikein voine verrata vaikka Netflixiin?

    Kyllähän Vincent löysi aika paljon eroja vaikka tosiaan yllättävän hyvältä Applen 4K näyttääkin, tosin uskon että jonkun kultasilmäisen elokuvaharrastajan silmään osuu helposti vielä paljon enemmän etua fyysiselle formaatille.
     
  11. Matti Virtanen

    Matti Virtanen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.12.2020
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    27
    Sony debuts Bravia Core: 4K HDR streaming at "UHD Blu-ray equivalent quality
    Sony has today announced its own video streaming service that will launch on the company's XR range of 2021 TVs. It serves 4K and IMAX Enhanced movies at "up to 80 Mbps".

    Striimi kehittyy. Jääneekö 4K blu-ray viimeiseksi fyysiseksi mediaksi. Itsestä ainakin tuntuu, että ehkä 8K lättyjä ei jaksaisi enää ostaa...

    MODE/EDIT: Älä pastea kokonaisia artikkeleita, etenkin kun teksti näyttää puhtaasti press kitin mainosmateriaalilta ja muilta käyttäjiltä satelee raportteja spämmistä. Linkitä artikkeliin, lainaa sitä oleellisilta osin jos se on tarpeen.
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 11.01.2021
  12. Super-J

    Super-J Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    235
    Striimi kehittyy joo mutta 8K striimaus vaatii jo aika raskaan tason nettiyhteyden. Eikä pelkästään kotiin vaan jo runkoverkon tasolla, ettei mene yhteydet tukkoon. Saattaa jäädä useimmille haaveeksi vain, ainakin jos halutaan oikeasti hyvää kuvanlaatua eikä jotain pakattua mössöä mihin riittäisi 4K.
     
  13. Leterface

    Leterface Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    10.04.2007
    Viestejä:
    4 865
    Saadut tykkäykset:
    115
    Kysymys ei ole voisiko striimi joskus olla fyysisen tasoinen vai ei. Kysymys on kaupallisuuden (studioiden/sijoittajien) kannalta:

    1. Välttää fyysinen rahti (säästää rahaa)
    2. Ei omistusoikeutta asiakkaille (kuukutiset varmat tulot)
    3. Viimeiseen asti panostettuja uusia entisöintejä ei tarvita paljoa tehdä koska ei enää tarvitse tehdä paremmin että kuluttajat ostavat parhaan mahdollisen version tietystä elokuvasta

    Eli mun mielestä vastaus kysymykseen on että millä tavoin voi itse yrittää taata parhaimmat julkaisut nyt sekä tulevaisuudessa itselleen sekä muille elokuvaharrastajille. Fyysiset julkaisut ovat tässä tärkeimmässä mielessä se paras ratkaisu.
     
    Viimeksi muokattu: 09.01.2021
  14. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    740
    Saadut tykkäykset:
    147
    Dolby Vision näyttäisi puuttuvan Sonyn Bravia Core suoratoistopalvelusta, tai ainakaan sitä ei mainita.
     
  15. Matti Virtanen

    Matti Virtanen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    30.12.2020
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    27
    Sitä ei löydy myöskään PS5:sta. Sony ei halunne rojalteja siitä maksaa.
     
  16. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    740
    Saadut tykkäykset:
    147
    Ymmärrän, että PS5:stä jätetään Dolby Vision pois, että jää markkinaa erillissoittimille. Mutta että ”maailman parhaasta” markkinoidusta suoratoistopalvelusta Dolby Vision poisjättäminen on erikoisempi valinta.
     
  17. Mikatuomas

    Mikatuomas Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.11.2016
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    2
    Sonyn palvelu vaikuttaa hyvältä ajatukselta, mutta kun mukana on vain oman studion elokuvia niin ei tästä oikein ole isossa kuvassa harrastajalle mitään hyötyä. Pitäisi saada Applen elokuvakauppaa vastaava palvelu suurella bittivirralla missä olisi tarjolla kaikkien isojen studioiden elokuvia. Onko mitään huhuja, että Applella voisi tulevaisuudessa olla tarjolla vastaavaa laatua?
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 11.01.2021
  18. Mikatuomas

    Mikatuomas Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.11.2016
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    2
    Apple TV boksista ja televisioiden sisäisistä sovelluksista on ollut puhetta, että kuvanlaadulla olisi eroa. Mihin väite perustuu? Minulla on ladattu toistakymmentä elokuvaa sieltä ja käytän palvelua Samsungin television omalla sovelluksella. Minulla on myös reilusti 4K blu-ray elokuvia hyllyssä ja niiden kuvanlaatu on mielestäni parempi. Pääsenkö AppleTv4k boksilla parempaan lopputulokseen kuin sovelluksella, onko joku vertaillut käytännössä?
     
  19. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 204
    Saadut tykkäykset:
    52
    Viimeksi muokattu: 09.01.2021
  20. Leterface

    Leterface Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    10.04.2007
    Viestejä:
    4 865
    Saadut tykkäykset:
    115