Blackhat (2015) (Michael Mann / Chris Hemsworth, Viola Davis, Tang Wei, Wang Leehom)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Mika, 29.09.2014.

  1. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 979
    Saadut tykkäykset:
    258
    Olihan tämä ihan okei leffa. Mitään muuta ei tiennyt etukäteen kuin sen, että jotensakin käsittelee häkkeröintijutskia. Yllättäen elokuva muuttui melkein silkaksi räiskinnäksi jossain kohden ja huristeltiin paukutellen loppuun saakka. Häksäys vaikutti ihan suht oikealta, vaikken siitä paljoa tajuakaan - liekö jotain Linux-käskyjä heiteltiin ympäriinsä? No kuitenkin parempi kuin osasi odottaa, varsinkin kun imdb:ssä huitelee pisteet alle 6:n. Siitäkin plussaa, että yllättävää porukan karsintaa harrastettiin läpi leffan. Juoni tosin ei ollut kovin kummoinen, vaikkakin sen kiemurat paljastuvat sopivan hitaasti.
     
  2. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 377
    Saadut tykkäykset:
    224
    Heat kuuluu yhä Michael Mannin suurimpiin saavutuksiin. Blackhat tuntuu tavoittelevan samaa tyyliä, ja elokuvassa on hyvät hetkensä. Ilmapiiri on omalla tavallaan tylyn tyylikäs ja realistinen, ja tapahtumat etenevät pääosin sujuvasti. Mukana on sekä toimintaa että romantiikkaa, ja tietotekniikkaa käytetään uskottavasti. Toimintakohtausten äänimaailma on vaikuttava. Tietokoneen sisään sukeltavat kamera-ajot ovat dramaturgisesti kiinnostavia mutta myös haastavia kokeiluja à la Tron. Roolitus on onnistunut. Tässä elokuvassa olisi aineksia onnistuneeksi kansainväliseksi rikostrilleriksi tyyliin The International.

    Elokuvan ongelmana on kuitenkin Mannin maneeri, joka on vaivannut hänen aikaisempiakin elokuviaan: hän käyttää halpoja videokameroita, joiden kuvausjälki on epämiellyttävää, koska liikehäive on aivan erilaista kuin filmille kuvatussa materiaalissa. Pahimmillaan liike on valkokankaalla voimakkaasti nykivää, ikään kuin olisi tehty kömpelö muunnos 1080i60 → 1080p24. Ainakin itseäni hiukan ärsyttää progressiivisen ja lomitellun videokuvamateriaalin jatkuva vaihtelu. Muutamat Blackhatin toimintakohtaukset näyttävät täysin erilaisilta kuin IMAX-kameralla kuvatut jaksot Christopher Nolanin elokuvissa, ja omat silmäni kyllä rakastavat jälkimmäistä.

    Kokonaisuus on kuitenkin viihdyttävä ja paikoin onnistuneella tavalla jännittävä.

    3/5
     
    Viimeksi muokattu: 01.12.2015
  3. VisitorQ

    VisitorQ Guest Guest

    Liittynyt:
    14.06.2005
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    2
    Itse olen tästä täysin eri mieltä. Mannin elokuvien toimintakohtaukset on elokuvahistorian parhaimmasta päästä oli ne kuvattu millä tahansa. "Hän käyttää halpoja videokameroita" Onpas outo toteamus, tuskimpa sentään kovin halpoja. Esim. Collateralin kuvaus on hienoa katseltavaa, sekä toimintakohtaukset on erittäin hyvin rytmitettyjä, viihdyttäviä, tyylitajuisia ja realistisen oloisia. Nolanin onglema on taas heikot toimintakohtaukset, jotka on mielestäni puuduttavia, sekavanoloisia ja huonosti rytmitettyjä. Kaikki Nolanin Batmanit olisi 5 tähden elokuvia, mutta mielestäni niiden toimintakohtaukset on heikkoja.
     
  4. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 073
    Saadut tykkäykset:
    123
    Ei tuo Mannin käyttämä kamera kyllä mitenkään halpa ole vaikka siltä se rakeinen mutta aidonvärinen yökuva näyttää.
     
  5. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Kyllä tämä oli taattua Mann-laatua, ei ehkä parhaimpia, mutta kelpo elokuva kuitenkin. Mieleen tuli minullakin Heat, sen verran ansiokkaasti sankari ja konna välttelivät toisiaan. Samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa, Mannin maneerit eli öisen kaupungin rauhallinen kuvaaminen, oli vahvasti läsnä ja sitä ainakin minä melkein odotan Mannin leffalta eli kelpaa kyllä.

    Vaikeasti visualisoitava asia kuten haittaohjelma oli tuotu elokuvamuotoon näyttävästi, toki hieman ennalta-arvattavasti. Sen sijaan keylogger oli visualisoitu tosi kekseliäästi
    katsoja katseli näppäimistön alapuolelta, mitä kirjoitetaan ja läpinäkyvä näppis toi kuvaan tosiaankin näppäilemisen salakatselun fiilistä
    enkä ihmettelisi jos samaa konstia käytettäisiin muissakin leffoissa tulevaisuudessa.
     
    Viimeksi muokattu: 21.06.2015
  6. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    Juuri näin arvosanaa myöden. Kyllä Mann osaa leffoja tehdä, mutta valitettavasti tarina vaan on niin yhdentekevä, ettei se jätä mitään jälkiä pääkoppaan. Collateral on siis yhä edelleen viimeisin Mannin hyvä leffa. Ei tästä sinällään haukuttavaa löydä, joskaan ei paljon kehuttavaakaan. Taidan katsoa jonkun herran vanhemmsita teoksista, ja muistella kuinka ennen muinoin tehtiin hyviä leffoja.
     
  7. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6
    Ainekset tarinan puolesta hyvään elokuvaan oli olemassa, mutta mielestäni ontui joka osa-alueella. Näyttelijäsuoritukset huonoja, etenkin pääosan esittäjä. Ohjaus/kuvaus hirveää kauttaaltaan, henkilökuvaus ja toimintakohtaukset kamalia. Äänimaailma aika mitäänsanomaton. Taistelukohtauksista jotenkin järki hukassa, kuten ruuvimeisselin ja kaulahuivin avulla palkka-armeijaa vastaa

    2/5
     
  8. tuna

    tuna Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    2 542
    Saadut tykkäykset:
    303
    Blackhat: Director's Cut tulossa.

    Michael Mann explains his reasons:

    I wasn’t 100% happy with it. It was a challenging film to do because the ambition of the film was to an event driven narrative and develop characters within scenes, but have a very rapid narrative with rhythms imitative of how fast our world moves today in the digital information age. So this is why I intentionally had a rapidly driving plotline. But the engine of that was cyber tech so you had to track with the search for the code… which leads you on and on and on through various hacking techniques. So in moving some of the big pieces of story around I may have obfuscated [the audience] tracking the events of the basic plot.

    Some US media report that the DC was shown exclusively in New York but a release on Blu-ray at a later date shouldn't be ruled out.
    http://www.movie-censorship.com/news.php?ID=10148
     
  9. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 073
    Saadut tykkäykset:
    123
    Vaikee nähdä miten tämä paranis pienillä leikkauksilla koska koko cast on vaan niin väärä (naama kurtussa mennään kokoajan laukoen turhaa dialogia vailla mitään kemiaa näyttelijöiden välillä) eikä tarinassa ole oikein mitään järkeä. Aivan uskomattoman paska leffa Mannilta.
     
  10. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Kiitos director!s cut-tiedosta. Aion katsoa.
     
  11. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 580
    Saadut tykkäykset:
    215
    Olipas aika kehno lopputulos kaikilla osa-alueilla: Juoni oli varsin ohut, näyttelypuoli melko epäuskottavaa, teknisten asioiden esiintuonti lähes naurettavaa. Musiikkikaan ei joka kohdassa oikein vastannut ruudussa näkyvää tilannetta, liian dramaattista toisin paikoin. Loppuratkaisukin jotenkin typerästi toteutettu. Katsoi nyt kuitenkin ilman suurta vastenmielisyyttä semmoisena kevyenä välipalana, **½/*****
     
    Viimeksi muokattu: 15.12.2018