[Arkistoitu] Black Hawk Down (3DVD). Julkaisupäivä?

Keskustelu osiossa 'Kierrätyskeskus' , aloittajana Kari Häkkinen, 21.12.2008.

Keskustelun tilanne:
Keskustelu on suljettu.
  1. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Active Member

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 975
    Saadut tykkäykset:
    9
    Milloin Suomessa julkaistiin Isku Mogadishuun-elokuvan kolmen DVD:n loota? Vuosi oli kai 2003, koska ostin sen tuolloin. Tarvitsisin tiedon omaan tietokantaani ja IMDb:hen. Julkaisusta oli Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä Jari Lindholmin arvio, jonka otin talteen vastoin tapojani ilman päiväystä. Kiitos Hesarin uudistuneiden nettisivujen, en löydä sitä lehden arkistosta.

    Pistin kyselyn myös Hesariin ja FS Filmiin.

    KUN ISKU MOGADISHUUN -elokuvasta ensimmäisen kerran tehtiin dvd:tä pari vuotta sitten, ohjaaja Ridley Scott ei työkiireiden takia voinut osallistua levyn suunnitteluun. Elokuvasta julkaistiin harrastajien pettymykseksi pelkkä perusversio, jossa ei ollut kommenttiraitaa eikä dokumentin dokumenttia. Asia korjaantuu nyt. DeLuxe Edition sisältää kommenttiraidoilla täydennetyn elokuvan lisäksi kaksi levyllistä lisämate-riaalia, joka on melkein sataprosenttisesti pelkkää asiaa. Isku Mogadishuun perustuu tositapahtumiin, joista toimittaja Mark Bowden kirjoitti samannimisen menestyskirjan. Amerikkalaiset ranger-erikoisjoukot ja Delta-ryhmän sotilaat ottivat Somalian pääkaupungissa Mogadishussa melkein tasan kymmenen vuotta sitten yhteen kenraali Mohammed Aididin taistelijoiden kanssa. Tulitaistelu venyi 17-tuntiseksi, kun somalit ampuivat alas kaksi amerikkalaista Black Hawk -helikopteria. Suomalaisetkin tv-katsojat muistanevat kammottavat kuvat väkijoukosta retuuttamassa helikopterimiehen piestyä ruumista pitkin Mogadishun katuja. Vetäytyessään kohti tukikohtaansa amerikkalaiset menettivät 18 sotilasta. Somaleita kuoli ilmeisesti noin tuhat. DVD:N TEKIJÄT ovat suhtautuneet todellisuuspohjaan ihailtavan vakavasti. Tavoitteena ei ilmeisestikään ole ollut elokuvan tuotantovaiheiden mainostaminen vaan katsojan sivistäminen. Lopputulos on fantastinen – juuri sellainen täydentävä ja syventävä kokonaisuus, jota tällainen historialliselta taustaltaan hiukan hämärä elokuva kaipaa. Vaikka Isku Mogadishuun on sotaelokuvana merkittävä, se valaisee tuhoisaan operaatioon johtaneita poliittisia päätöksiä huonosti. Dvd:n lisämateriaali antaa sille tässä suurenmoista tukea. Paketin parasta antia ovat kaksi täyspitkää tv-dokumenttia YK:n Somalia-operaation vaiheista ja itse taistelusta. Toisen dokumenteista on tuottanut arvostettu amerikkalainen Frontline-ohjelma, toisen History Channel. Mitään mainoshuttua ohjelmat eivät siis ole. Dokumenttien viesti on karu: Valkoinen talo antoi amerikkalaissotilaiden valua Somaliassa klaanisodan kurimukseen vaatiessaan kenraali Aididin päätä vadille. Verenvuodatus oli siis typerää ja tarpeetonta, aivan kuten elokuvan surumielinen sävy antaa ymmärtää. Muhkein yllätys odottaa dvd:n kommenttiraidoilla. Elokuvasta kertomassa eivät ole pelkästään tekijät – muun muassa Scott, Bowden ja käsikirjoittaja Ken Nolan – vaan myös taisteluihin osallistuneet rangerit, etunenässä kersantti Matt Eversmann, jota Josh Hartnett esittää elokuvassa.

    Jari Lindholm


    ---

    Hupsis! Tulikos tämäkin väärään paikkaan? "DVD Plaza Forums > DVD-leffat, elokuvat teattereissa sekä TV-ohjelmat > Elokuvat".
     
    Viimeksi muokattu: 21.12.2008
  2. Handy B.

    Handy B. New Member

    Liittynyt:
    23.01.2003
    Viestejä:
    196
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämän threadin ekassa postauksessa mainitaan julkaisupäiväksi 24.10.2003.

    edit: ei ollutkaan eka postaus vaan toisen sivun eka postaus eli 21. :)
     
    Viimeksi muokattu: 21.12.2008
  3. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Active Member

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 975
    Saadut tykkäykset:
    9
    Hienoa! Kiitoksia. Ostin omani 29. 10. 2003, joten julkaisupäivä lienee oikea.

    Miksei tuo löytynyt haulla, vaikka leffan nimi on jo otsikossa? Liian vanha juttu kai.
     
Keskustelun tilanne:
Keskustelu on suljettu.