Jatkan offaria vain tämän viestin. Androidin puolelta itse harkitsisin vain puhtaita Nexus-laitteita (Motorolan uusimmat taitaa olla ylipäänsä aika puhtaita myös), joihin päivityksiä tulee satavarmasti. Samsungeista harkitsisin vain Note-mallia, mutta sitäkin vain jos IHAN OIKEASTI tarvitsee kynäominaisuuksia. Itse pohdin omalla kohdallani vaihtoehtoja vastikään ja päädyin takaisin iPhoneen (parin Windows Phone -vuoden jälkeen), joka ei missään nimessä ole täydellinen, mutta on (vielä) paras kompromissi itselleni.
Spoiler Viralliset päivitykset tulevat tosiaan aika myöhässä Suomi-malleihin (kuulemma Saksasta ostaneet saivat omansa paljon nopeammin). Softatuella viittasin sitten myös siihen, että eipä taida Sonyn ja HTC:n laitteille olla lähellekään saman verran ROM-tarjontaa tms. tukea. Myös joidenkin yhdistettävien laitteiden tai niiden appsien kohdalla huomaa, että softatuki on vain iPhoneille ja Samsung Galaxyille. ROMeista sen verran, että itsekin olen niitä asennellut juurikin S3 Miniin, eikä minulla koskaan esiintynyt tätä mystistä "clock freezeä". ROMien kanssa saa toki säätää ja taistella, että löytää sen, missä on vähiten bugeja ja missä on paras akkukesto. Päädyin esimerkiksi itse aikanaan CM:n sijaan Carbon ROMiin, joka oli hitusen bugisempi (Viber ei toiminut) mutta omasi paljon paremman akkukeston. Samsungeissa on sekin hyvä puoli, jos nyt puhutaan noista kolmesta kovasta Mini-mallista, että vain siinä pystyy vaihtamaan akun, mikä lienee aika tärkeä seikka, jos luuria aikoo käyttää monta vuotta. Tietenkin sitä voisi vain ostaa upouuden 600-800 euron mallin kaikilla herkuilla, mutta henkilökohtaisesti olen aina pitänyt moista täytenä hulluutena, kun kyse on kuitenkin taskussa pidettävästä laitteesta, joka on aina mukana siinä kuuluisassa aktiivisessa elämäntyylissä.
Kypermaanantain tarjouksiin eivät omat taloudelliset rahkeet enää riitä, mutta mainitaan nyt muutama tärppi, minkä itse bongasin Amazonin tulevista tarjouksista koskien tätä päivää. UK-Amazon: Klo 12 tulee tarjoukseen UE Mini Boom -bluetooth kaiutin ja hinta lienee 50 euroa, mikä on alin hinta, mihin olen törmännyt DE-Amazon: Klo 12.45 tulee tarjoukseen Oral-B 7000 -sähköhammasharjasetti niille, jotka haluavat parasta, ja klo 21 tulee tarjoukseen Samsung Galaxy S4 valkoisena (hinta olettavasti korkeintaan 270 euroa ja todennäköisemmin 229-269 euron välissä). FR-Amazon: Klo 14 (jos nyt oikein tulkitsen ajan) tulee tarjoukseen GoPro Hero4 Silver.
Itse nyt sitten erehdyin tuon mini boomin tilaamaan Saksan Amazonista 9 euroa kalliimmalla hinnalla kun en huomannut, että UK:sta saisi halvemmalla. Samaan tilaukseen lisäsin toisen tuotteen koska postikulut ei juurikaan kasva. Myöhemmin innostuin tilaamaan myös Little Big Planet 3:n noin 25€:lla. Pyysin sitten Amazonia yhdistämään nämä tilaukset pienempien postikulujen toivossa. Tilausten yhdistäminen onnistui mutta tilaus ei oikein tahtonut lähteä liikkeelle ja myöhemmin tuli ilmoitus tilauksen toimituksen siirrosta myöhemmäksi. Eilen tilaus oli sitten vihdoinkin lähtenyt liikkeelle mutta kokonaistilauksen hinta oli pompahtanut alle sadasta eurosta 130 euroon. Reklamaatio tästä on laitettu menemään. Vähän kaivelee noiden saksan tukisivujen selailu kun ei kieltä pysty vaihtamaan englanniksi. Amazon.de Cyber Monday woche oli kyllä ihan torso. Lähes samoja tuotteita pyöritetään kuin normaaleissa angebote tarjouksissa ja hinnatkin samat. Ei siis voida puhua juurikaan mistään alennusviikosta muutamia tärppejä lukuunottamatta. Amazon UK:n Black Friday viikkokin oli vain varjo entisestään. Tuotevalikoima oli murto-osa edellisvuosista ja hinnatkin korkeammat. Tuohon kun lisää postikulut niin mitään tilattavaa ei löytynyt. Pari tärppiä olisi ollut mutta postikulujen takia ei niitäkään kannattanut tilata. Viime vuonna tuli sentään hankittua tuolta kaikki perheen joululahjat sekä lisäksi vaatteita sun mutta krääsää siihen päälle.
On taas se aika vuodesta. Katselin juuri Amazonin (UK) tarjontaa. Ei mitään vielä mitään ostosnappisormea väräyttävää. Mutta onko ennen ollut Amazon Prime -asiakkailla 30 min etuosto-oikeus, en ainakaan muista?
Viime vuonna ei ainakaan ollut. Vaikkemme me suomalaiset tuosta Primesta niin hyödykkään, niin näin Mustan Perjantain alla lienee ihan hyvä veto aktivoida se kuukauden ilmainen jäsenyys (kunhan vain muistaa peruuttaa), jotta saa varmemmin haluamansa diilit. Itse en niin UK-Amazonin tarjontaa katsele, mutta DE-Amazonin tarjontaa sitäkin tarkemmin.
Arvotaan tämä tänne: Denon AVR-X1200W www.amazon.de/gp/product/B010EB3RZY 329€, Hinta voimassa enää 4,5h
VMP. En todellakaan kannata tällaista. Aivan liian monet tuotteet on nyt varattu prime-jäsenten toimesta loppuun jo kauan ennen tarjouksen varsinaista aukeamista.
Tarjousosastoa: Star Trek TNG The Full Journey BD 59,99 £ Amazon UK. Meni jo, mutta usein nämä tarjoukset toistuu viikon aikana.
Toistaiseksi ei ole tullut vastaan mitään Black Friday -tarjousta, johon olisin tarttunut, joskin missasin DE-Amazonissa heti maanantaina erinomaisen tarjouksen sähkögrillistä. Gigantti vaikuttaisi olevan kotimaisista putiikeista kovin, sillä sekä BF-tarjouslehtisen tarjoukset että Facebookiin tulevat tarjoukset ovat paikoitellen yllättävänkin kovia. Pohjanoteeraus on Kodin1, jossa mikään ei toimi (sivut olivat entisestään huonot muun muassa siten, ettei kampanjakoodeja saanut poistettua, ja nyt ilmeisesti BF:n kanssa yhtä aikaa oleva ALV-kampanja sotkee vuoden kovinta shoppailupäivää), vaikka ihan lähtölaskennalla kannustivat ihmisiä tulemaan aamulla aikaisin tutkimaan BF-valikoimaa. Jos saa tähän väliin sanoa asian, jota en ymmärrä, niin en ymmärrä, miten tällaisia ongelmia voi noinkin isolla ketjulla olla. Eikö heillä ole resursseja palkata osaavaa porukkaa hoitamaan nettisivuja vai onko siellä näitä klo 8-16 kahvitauolla olevaa porukkaa, joka kerran päivässä katsoo, miten sivut toimii, niillä taidoilla, mitkä eivät sitten yläasteen ATK-harrastamisen jälkeen ole kehittyneet. Ulkomaan paikoista Amazoneissa on tunnetusti hyvät tarjoukset, joskin UK-Amazon on Free Super Saver Deliveryn poismenon jälkeen tässäkin asiassa huonontunut (kuumin tarjous taisi olla nVidia Shield -mediatoistin) siinä missä Ranskan ja etenkin Saksan Amazonit ovat parantaneet huimasti -- asia mikä ei haittaa siinäkään mielessä, että elektroniikkakin tulee yhteensopivilla töpseleillä varustettuna.
Cdon.comissa näytti aluksi olevan hyvä tarjous Motorola Moto 360 -kellosta, mutta sitten selvisikin, että se on ykkösgeneraatiota, joten jäi ostamatta. Toistaiseksi ei ole muuta tullut ostettua kuin cdonin muutama halpa leffa. edit: on muuten cdon.comin sivutkin ihan juntturassa.
Verkkokauppa.comistahan tuon sai jokin aika sitten 99 euroon. Kyllähän moni edelleen tuota ostaa noin alhaisella hinnalla, mutta alhainen akkukesto sekä takakuoren murtumisongelmat pitivät minutkin kaukana siitä. Minullakin tuollainen Moto 360 on tosiaan ostoslistalla, sillä nuo ovat ainoita älykelloja, jotka näyttävät hyvältä (käsittämätöntä, että muut valmistajat tekevät enimmäkseen niitä suorakulmaisella näytöllä varustettuja malleja). Jos saa vinkata, niin Amazon.FR:stä saa tänään n. 180 eurolla tuota toisen sukupolven kelloa mustana (ei ole mikään salamadiili vaan saa koko päivän), tosin pienempänä 42mm:n versiona (ei välttämättä huono asia niille, joilla on pienempi ranne tai jotka haluavat pukukellomaisemman kokemuksen, joskin pitää muistaa, että isommassa 46mm-mallissa on parempi akku). Meinasin itse tarttua tähän, mutta jäin sitten miettimään, jäisikö pienempi koko (no pun intended) vaivaamaan. EDIT: Tätä kirjoittaessa tuo 42MM:n Moto 360 myytiin loppuun.
Mitään kiirettä tuollaiselle kellolle ei ole. Varmaan vuoden parin päästä saisi jo suhteellisen edullisesti. Gigantissakin alkaa nettitarjoukset olla loppuunmyytyjä monien tuotteiden osalta. Ei tosin sielläkään ollut mitään niin erikoista. Jos vastaan tulisi hyvä tarjous tabletista, niin voisin sellaisen ostaa, kun pitäisi tyttärelle pukinkonttiin saada.
Totta tuokin. Android Wear on alkutekijöissään ja kyllähän tällaiset kellot kärsivät vielä pitkään "lastentaudeista". Allekirjoittanutta vaan noissa jopa ilmoitusominaisuuksia enemmän kiehtoo vaihdettavat kellotaulut: rannekello on muuttunut minulle täysin asusteeksi, jossa statussymbolina toimivaa merkkiä ja koneiston laadukkuutta enemmän arvostan ulkonäköä, huolettomuutta ja sitä, ettei kello ole niin arvokas, ettei se aiheuta paitsi moraalisia ongelmia niin myöskään pelonsekaisia tunteita naarmujen saamisesta.
http://www.mareks.fi/catalog/produc...5200w-9-2-kotiteatterivahvistin/category/121/ Aika halvalla Denon x5200w
Ei mikään superdiili, mutta tuli päivitettyä 5-vuotias Philipsin BD-soitin parempaan (Panasonic BDT570EG). Hintaa karvan päälle 300 postikuluineen Saksan Amazonista. Tällä mennään sitten kunnes 4K (ja FullHD-plasma) on joskus kypsä n. kolmen vuoden päästä.
Kaikkein eniten odotin CDON:lta tässä perjantaissa. Mutta silti joutui Discshopiin turvautumaan. Ehkä tuolta vielä ON:stakin jotain löytyy. Spoiler 20% ale veti pitemmän korren kyllä.
Briteistä lähtisi erittäin edullisesti Beyer T1. Kiinnostaisi kovasti, mutta taitaa siltikin olla ylitse budjetin, kun pitäisi samaan syssyyn ostella myös konsoli ja puhelin. Ja kuitenkin toisaalta, tuskinpa vastaava tarjous ihan heti toistuu missään, joten nyt jos koskaan..
Eipä tullut ostettua mitään tänään, joskin Amazoneissa toki pidot jatkuvat viikon loppuun saakka. Kotimainen panostus oli Giganttia lukuun ottamatta umpisurkeaa (kukahan CDON:nillakin noita tarjoustuotteita valitsee) ja viime vuoteen verrattuna ulkomaiden diilit olivat paljon vaisumpia. Paras vastaantullut diili oli ehdottomasti FR-Amazonin toisen sukupolven Moto 360 (42mm) n. 180 eurolla. Valitettavasti näyttää siltä, että Euroopassa, etenkin Suomessa, Black Friday tarkoittaa enimmäkseen joko sitä, että 1) myydään kalliita tuotteita vain muutaman prosentin alennuksella (etenkin 600-1000 euron kännyköissä, joiden osto on tuskin kiinni kympeistä tai edes satasesta) tai sitä että 2) myydään sellaista tavaraa, jota löytäisi lähinnä kassan läheltä impulssiostoslaareista, pilkkahintaan. Harvassa ovat ne oikeasti hyvät diilit, joita Mustana Perjantaina ainakin annetaan ymmärtää olevan saatavilla.