Apuja 4K tykin hankinnassa

Keskustelu osiossa 'Videotykit ja -projektorit' , aloittajana juhaos, 12.11.2018.

  1. juhaos

    juhaos Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2009
    Viestejä:
    91
    Saadut tykkäykset:
    0
    Moikka!

    Siitä on aikaa, kun tänne olen kirjoitellut. Vuonna 2009 minusta tuli kotiteatteriharrastaja ja siitä lähtien olen viettänyt monta päivää viikossa useamman tunnin teatterihuoneessa (leffat, pelit, youtube). Vuonna 2014 televisio poistui taloudesta kokonaan. Nykyinen tykkini on palvellut hyvin, eli käytössäni on vanha kunnon Sony HW10 FullHD ja olen ollut aiemmin pääsääntöisesti tyytyväinen kuvaan, mutta en enään ollenkaan. Siispä olen päättänyt vihdoin päivittää tykkini sellaiseen, jonka kuvaan voin olla todella tyytyväinen ja sen pitää olla ehdottomasti 4K. En ole juuri seuraillut uusia tykkimarkkinoita, ja näyttäisi siltä, että en saa oikein otetta, missä mennään.

    Olisiko suosituksia päivitykseen? Sanotaan näin, että budjetti ei ole sieltä suuremmasta päästä, mutta ei myöskään mikään tiukka. Käytetty laite on täysin varteenotettava vaihtoehto. Pääasia, että kuva paranee huomattavasti, ei vain hiukan eikä vain resoluution osalta.

    No mitä sitten olen vailla suhteessa vanhaan HW10:seen:

    - En ole ollenkaan tyytyväinen mustan sävyyn
    - dynaminen kontrasti, tai sen puute ottaa päähän. Kuva on hailakka ja lattea.
    - Tummat kohtaukset elokuvissa ovat sävyttömiä ja dynamiikkaa ei löydy. Eli pimeät/hämärät kohtaukset eivät näytä ollenkaan hyvältä.
    - Hieman pehmeä, häntivä liike

    Kolmeen ensimmäiseen haluaisin ison muutoksen.
    Sellainen huomio vielä, että olen DLP allerginen, ikävä kyllä. En arvosta kovin suuresti isoa valotehoa, koska huone on pimennetty.

    Olisiko näillä tiedoilla antaa mitään vinkkiä noin 1000e-3000e hintaluokan nykyvehkeistä? Oletan, että vaikka budjetti ei riitä niihin 3000e+ malleihin, 10 vuotta on tehnyt tehtävänsä projektorikehityksessä ja voisin saada pienemmälläkin budjetilla kaipaamani parannukset :) Sanokaa myös suoraan, jos selvää parannusta ei ole luvassa tuossa hintaluokassa.

    Toinen kysymys liittyy nykyisiin paneeleihin. Olen tykästynyt Sonyn SXRD paneeliin, mahtaakohan se olla jo vanhaa tekniikkaa ja minkälaisia paneeleita nykyään voisitte suositella? Ennen oli helppoa, kun DLP ei käynyt silmien takia ja LCD:n mustan taso oli huono. SXRD:stä löysin hyvän balanssin tilanteeseen.

    Kiitoksia harrastajat jo etukäteen!
     
    Viimeksi muokattu: 12.11.2018
  2. aarno2815

    aarno2815 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.03.2001
    Viestejä:
    4 368
    Saadut tykkäykset:
    68
    Epson 9300(2000€),tai JVC-X5000->). Jvc-tä voi saada käytettynä reilusti alle 2k€.
     
  3. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    2 819
    Saadut tykkäykset:
    387
    JVC X5900 demolaite kustantaa 2500e (täydellä takuulla.. Mareksilla 5k€ listahinta). Sonyn natiivit ja tuoreet 4K -laitteet huitelee siellä 5k€ ikävemmällä puolella. Samoissa puitteissa huitelee uudet JVC :n natiivit 4K tykit.

    Eli joku hieman vanhempi JVC kuten X5900 / X5500 / X7500 / X7000 (hinta huitelee ~3k€ 7xxx -sarjalaisilla) voisi olla passeli tai yllä mainittu Epson EH TW9300 (josta ilmestyy jossain välissä TW9400)

    Esim. tuon meinasin itelleni napata, mutta sain hyvän diilin X7900 : sta. Kys. laite on hifiliikkeen poisto. (ja kyllä, toimittavat Suomeen, kysytty on)
     
  4. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    7 867
    Saadut tykkäykset:
    743
  5. karuselli

    karuselli Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    74
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itsekin vähän samoissa asetelmissa juhaos:n kanssa. Oma proju on Epson EH-TW4400, jossa toinen lamppu menossa ja sinänsä kelpo vehje edelleen. 4k kuitenkin kutkuttaa ja välillä tullut tarkasteltua, mitä uutuuksia ilmestynyt ja missä hintatasossa mennään.

    Bongasin muutama päivä sitten oheisen Sonyn 4k-natiiviresoprojun saksanmaalta. Jos toimittavat Suomeen tuolla 19e hinnalla, niin tykille kertyy hintaa karvan yli 3500e (https://www.winnings.de/sale/2501/sony-vpl-vw260es-4k-hdr-projektor)

    Jätin itse tässä kohtaa vielä tilaamatta, mutta pistetään jakoon jos sattuisi kiinnostamaan.
     
  6. HikinenM

    HikinenM Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.12.2008
    Viestejä:
    234
    Saadut tykkäykset:
    22
    Sony VPL-VW260ES on aika hintava tykki ottaen huomioon että 4K@60p 4:4:4 ei toimi (tärkeä tietononekäytössä) ja siitä puuttuu mm. dynaaminen iiris ja linssinsiirron muistipaikat ym. mitä odottaa noinkin hintavasta tykistä.
     
  7. Blaqua

    Blaqua Sandels vahva ja pehmeä Tukijoukot

    Liittynyt:
    25.11.2003
    Viestejä:
    708
    Saadut tykkäykset:
    28
    Harvemmin tulee ostettua elektroniikkaa käytettynä, mutta täytyy sanoa että 4k tykkien suhteen vois olla ihan houkutteleva vaihtoehto, kun ottaa huomioon noi korkeet hinnat alkuun.
     
  8. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    2 819
    Saadut tykkäykset:
    387
    Nyt kun rantautuu uudet Sony ja JVC:t niin vanhoja malleja voi saada aika huokeasti.