Heippa! Pikkuhiljaa alkaa olemaan tarvetta uudelle tykille. Mielessäni on pyörinyt jonkunlainen HD-kuvaan kykenevä projektori. Valitettavasti itse en näistä tajua juurikaan mitään, joten ajattelin (itsekkäästi) että helpommalla pääsen kuin kysäisen joiltain jotka jotain asiasta ymmärtävät. Niinkuin ekaakin tykkiä ostaessa . Mulla on nyt jo useamman vuoden ollut käytössä Optoman H27-tykki, johon olenkin ihan tyytyväinen ollut. Mieli kuitenkin halajaa tarkempaa kuvaa, varsinkin kun alkaa lampun tunnit kaiketi pikkuhiljaa täyttyä. Piirsin tällaisen hienon kuvan, josta toivottavasti selviää kaikki tärkeät etäisyydet (löytyy liitteenä). Kuten huomaatte, mittakaava ei ole ehkä ihan oikein, mutta kaipa siitä tärkeimmät selviää.. Telineen paikkaa ei kovin helposti saa vaihdettua, eli se tulevakin tykki pitäisi tuohon kohdille saada. Kangasta pystyy siirtelemään, mutta tuossa se olisi parhaimmillaan. Tykki tulee pelaamiseen, leffojen katseluun ja ihan telkkarina käytettäväksi. Hintaa saisi olla ihan maksimissaan 1300e (tosin, saattaa olla että sillä hinnalla ei sellaista saa mitä tarvitsen, mutta tuleepahan se sitten ainakin selville), ja se tarkoittaa jo sitä että joudun muutaman kuukauden odottelemaan että saan sen kerättyä, että ei mielellään "säästä vielä vähän niin saat tällaisen ja tällaisen.." -vastauksia. Muuten otan kaiken avun todella mielelläni vastaan. Olikohan siinä kaikki. Ei ihan, täysin asiaan liittymättä, onko olemassa sellasta piuhaa, jolla saisin tietokoneesta tulevan HDMI-signaalin tykin komponenttiliitäntään kiinni. Tai jossei piuhaa niin jotain adapteria tms..? Kiitos etukäteen avusta!
Optoman HD20 voisi olla tiukka tuossa hintaluokassa sen taitaa saada alle 1000 jo useasta paikasta. http://www.projectorcentral.com/Optoma-HD20-projection-calculator-pro.htm Tuolla selviää käykö tykki antamiin pituuksiin.
Kiitos vastauksesta. Hinta tosiaan tuntuis olevan kohdallaan. Tosin tuosta sivusta mulla ei ole hajua mitä siitä ois tarkotus katsoa.. :hitme:
Meinasin, että voit katsoa sopiiko tykki heittoetäisyydellesi ja haluamallesi kuvakoolle. Eli pistät kankaan tuumina tms tuonne ja sitten katsot onnistuuko tykin asennus huoneeseen, vai pitääkö kangaskin vaihtaa.
Minulla olisi myös ensimmäisen tykin hankinta edessä, ja olen nyt kahden tykin ominaisuuksia katsellut. Toinen olisi Optoma HD20 ja toinen Epson TW3200. Kysymys kuuluukin mitä saan lisää vähän kalliimmassa Epsonissa? Sen tiedän että Epsonissa kuvan paikan säädettävyys parempi, mutta minulla tykki tulee sellaiseen paikkaan ettei tarvi sivuttain ainakaan kuvaa siirrellä. Vai olisiko muita varteenotettavia vaihtoehtoja noin 1000 luokassa?