Amazon.co.uk

Keskustelu osiossa 'Kauppapaikoista' , aloittajana jari_1, 19.01.2004.

  1. Käikäle

    Käikäle Käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2001
    Viestejä:
    992
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei tuolla ole ainakaan omalla kohdalla ollut mitään merkitystä. Vaikka tilasin yli satasella ja ruksin SSD ja group my items blaah niin tuotteet tulivat pahimmillaan kaikki omissa ylisuurissa laatikoissa ja joskus osa tuli vielä kuriirin toimittamina ovelle. Oli se vähän itsestäkin naurettavaa kun postin lappuja satoi laatikkoon useana perättäisenä päivänä ja kuriirikin ajaa peräkkäisinä päivinä pieniä paketteja ovelle. Ei voi olla millään tapaa kannattavaa. Itselle olisi kyllä riittänyt, että olisivat tulleet yhdessä isossa paketissa jonka olisin noutanut postista. Silloin tällöin UK:sta tilatut tavarat tulivat Saksasta. Ilmeisesti tavaran lähettäminen Saksan varastosta oli edullisempaa tms. Itse tuotteet olivat kyllä edullisempia UK:ssa.

    Tänään pitää hakea viimeinen toimitus postista ja siihen pitkä yhteistyö taitaa valitettavasti loppua. En edes uskalla tilaushistoriasta katsoa kuinka monella tonnilla olen tavaraa ostanut. Vaimo kiittää.


    Ei ole kokemusta koiranruoan tilaamisesta mutta Amazonista tilaaminen oli niin helppoa kun laaja valikoima tuotteita löytyi saman katon alta. Nyt jos jokaiselle tuotteelle pitää ruveta etsimään halvin toimittaja niin jää kyllä tavarat tilaamatta kun aikaa palaa liikaa.
     
    Viimeksi muokattu: 09.04.2014
  2. Vox

    Vox Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2003
    Viestejä:
    869
    Saadut tykkäykset:
    5
    Tuo ei taida onnistua muuten kuin valitsemalla vasemman reunan hakutulosten rajauksista vain ne tuotteet, joita myi amazon.co.uk itse. (Rajaamalla hakutuloksista vain Super Saver Delivery -toimitukset mukaan tulivat myös tuotteet, joille sai SSD-toimituksen Britteihin.)

    Amazonin itse myymissäkin tuotteissa on toki tuoteryhmiä, joita firma ei toimita Suomeen esim. lakisyistä.

    (Vaikka akateemistahan tämä on enää tässä vaiheessa, tuskinpa nykytaksoilla Amazonista enää löytyy paljoakaan tilattavaa.)
     
  3. Zerp

    Zerp Käyttäjä

    Liittynyt:
    03.06.2005
    Viestejä:
    91
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko muilla ilmestynyt joku mystinen alennus UK Amazon tilauksiin? Itselläni näkyy parhaillaan checkoutissa toistakymmentä puntaa vähennystä nimikkeellä "promotion applied", mutta mistään ei löydy selitystä, mistä tällainen promotion on tullut. Tuo odottamaton alennus pisti varovasti toivomaan, että josko Amazon olisi hakemassa jotain SSD:tä toimivampaa hinnoittelutapaa kansainvälisiin toimituksiin (kenties juuri näiden "koiranruokatilaajien" vuoksi)
     
  4. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 017
    Saadut tykkäykset:
    499
    Reklamoitko asiasta Amazonille? Jos on asiakaskohtainen alennus siitä hyvästä?
     
  5. Zerp

    Zerp Käyttäjä

    Liittynyt:
    03.06.2005
    Viestejä:
    91
    Saadut tykkäykset:
    0
    Selitys taisi olla sittenkin vaan ostoskorin sisällössä. Tarkemmin katsottuna osassa tuotteista luki, että "see order summary for price discounts".
     
  6. gaston

    gaston Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    23.10.2001
    Viestejä:
    3 371
    Saadut tykkäykset:
    40
    Muutama viesti taakseppäin tässä ketjussa kaivattiin pohjoismahin Amazonia, onkin ollut näemmä jotain suunitelmia Ruotsin suhteen.
    STT uutinen:
     
  7. sokka

    sokka Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 589
    Saadut tykkäykset:
    277
    Tuohan selittää pohjoisen hylkäämisen. Amazon.fi on kanssa varattu. Saa nähdä millanen loppu tulee, jos tänne "myymälä" tulee.
     
  8. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    1 905
    Saadut tykkäykset:
    188
    Luitko keskustelua sen verran, että tiedät mistä kirjoitat? Koen, että ymmärsit kirjoitukseni samalla tavalla väärin kuten "aheikkinen" teki.
    Minä en puhunut mitään kokonaishinnasta asiakkaalle, vaikka sinä siitä laveasti ja alleviivaten kerrot.

    Kirjoitin, että mielestäni läpinäkyvä hinnoittelu on hyvä asia ja että ilmaisia kuljetuksia ei ole olemassa.
    Ei voida kuljettaa kustannustehokkaasti Suomeen limulaatikoita "ilmaisilla" postikuluilla keskeltä Eurooppaa, vaikka joku plazalainen näin haluaa uskoa. Aina joku maksaa kuljetuksen.

    UK Amazon -tapauksessa tätä on tehty todennäköisesti osakkeenomistajien kukkarolta anastaen. Nyt näyttää siltä, että tuuli on kääntynyt. UK Amazoninkin täytyy olla voitollinen.
    Yksittäisen asiakkaan kohdalla, joka on hyötynyt alihintaisista kuljetuksista, tämä on tietysti ikävä asia. Näkyy hyvin tässäkin keskustelussa.
     
  9. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 535
    Saadut tykkäykset:
    153
    Saapa nähdä, kääntyykö se tuuli sitten voitollisempaan suuntaan. Moni eurooppalainen on laittanut UK-Amazonin boikottiin ja mustamaalausta tapahtuu aika lailla jokaisella foorumilla aina Facebookista online-kauppoja arvioiviin sivustoihin. Nytkin on menossa strategia, jossa jokaiseen UK-Amazonin Facebook-mainokseen kommentoidaan tyyliiin "Without Free Super Saver Delivery, no thanks!". Toivottavasti tämä kaikki on ollut sen arvoista. Käsittämätöntä, etteivät edes tarjoa ilmaista toimitusta tuntuvasti korkeammalla hintarajalla -- mikä sitten onkin jo yleisempää eurooppalaisissa verkkokaupoissa.
     
  10. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    1 905
    Saadut tykkäykset:
    188
    ^Kiitos EtP hyvistä huomioista. Sinun kanssasi on aina hienoa keskustella. Sinulla on järjestelmällinen tapa suhtautua asioihin.
    Päinvastainen esimerkki on "aheikkinen" joka sanomissa 1310 ja 1323 puhuu ristiriitaisesti.

    Amazon pelaa niin isoilla panoksilla, että myynti Pohjoismaihin juuri tällä hetkellä ei meinaa yhtään mitään yhtiön tuloksessa.
    Hyvä kirjoitus tästä ajasta:
    http://www.uusisuomi.fi/raha/60987-16-miljardin-dollarin-liikevaihto-ja-tappiota-ilmiomaista

    Amazon voi tehdä tappiota nyt ja on sitä tehnyt aikaisemminkin. Todennäköisesti Amazonin halu on ollut saada nettikaupan suurin kakku kaikkialla, jossa se vain on mahdollista saada.

    Se, miksi postikulut ovat nousseet juuri nyt Euroopassa, on mielenkiintoinen kysymys. Joku täällä viittasi Royal Mailin yksityistämiseen. Onko se ainoa syy? Onko tästä jotain linkkiä jonnekin?
     
    Viimeksi muokattu: 12.04.2014
  11. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 301
    Saadut tykkäykset:
    358
    Olen samaa mieltä läpinäkyvyydestä. Ja tiedän, kuten ihan varmasti käytännössä kaikki täällä, että se kuljetus on ollut "ilmainen" vain siinä merkityksessä, että hinta ei ole suoraan näkynyt tuotteen ilmoitetusta hinnasta. Play.comillahan tämä ainakin oli jäljitettävissäkin, kun valuutan vaihto GBP -EUR muutti tuotteen hintaa reippaasti.. Kun toimituskohde muuttui UK - muu eurooppa.

    Suurta närästystä aiheuttaa vaan se, että dvd/BD -nimekkeiden hinnat ovat edelleen samalla tasolla, mutta nyt päälle tulee vielä erillinen toimitusmaksu, joka on vielä tällaisten tuotteiden kohdalla huomattavan suuri suhteessa tuotteen hintaan. Jos hinnoittelu olisi muuttunut "vain" läpinäkyväksi eikä muutoksia muutoin olisi tehty, kokonaishintahan ei olisi muuttunut.

    Esim. ennen 20eur ilmaisella toimituksella, nyt 15e + 5e kuljetusmaksu. Nyt se on kuitenkin edelleen 20e ja päälle vielä 5e lisää. Ostajan kannalta lienee se ja sama, onko laskutus ollut 20 + 0e vai 15 + 5e. Sen sijaan nykyinen 20 + 5e on käytännössä hinnan nousu, vaikka se onkin nimeltään "ilmaisten toimitusten lopettaminen".

    Eli millä ikinä se toimitus on ennen katettu, sen siirtyminen näkyväksi veloitukseksi ei ole laskenut tuotteen itsensä hintaa. Mikä taas tarkoittaa, että se kate on otettu muualta - kuten epäilet - tai sitten Amazon on nostanut hintojaan.
     
  12. Samppa

    Samppa Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 057
    Saadut tykkäykset:
    16
    Kotimaiset ja "kotimaiset" liikkeet kiittävät. Juuri tilasin pari brittiläistä pokkaria ja vaikka Amazon:uk:n lähtöhinnat olivat hieman halvemmat, oli tilauksen loppusumma kuitenkin Suomesta tilattaessa 11€ halvempi.
     
  13. PhillyNott

    PhillyNott Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.05.2007
    Viestejä:
    535
    Saadut tykkäykset:
    8
    http://community.ebay.co.uk/t5/Postage-Topics/ROYAL-MAIL-PRICE-INCREASE/td-p/410203

    Tuossa on keskustelua brittiläisten e-bay myyjien kesken. Kovasti ovat huolissaan liiketoiminnastaan. Hintaesimerkkejäkin löytyy. Joku myös mainitsee 'the Big Riverin', joka olisi myös pulassa. Ennakoivat yleisesti massiivista vähennystä Briteistä Manner-Eurooppaan tapahtuvassa kaupassa. Kaikki tämä 1.4. tapahtuneen hiljattain yksityistetyn Royal Mailin hinnankorotusten takia. Arvelevat tosin, että Royal Mail ampuu tässä ahneuksissaan itseään jalkaan, koska omakin business vähenee rajusti.

    http://www.telegraph.co.uk/finance/...ons-UK-sales-slow-amid-calls-for-boycott.html

    Nähtävästi jo aiemmin Amazon uk oli hieman vastatuulessa (tosin kai kasvunkin rajat tulevat joskus vastaan). Tämä postituskohu johtaa kuitenkin väistämättä melkoiseen asiakaskatoon muualta Euroopasta, joka varmasti kääntää käyrät rajusti alaspäin ainakin myynnin osalta. Suurimmissa Euroopan maissa on tietysti omat Amazoninsa, joten konsernin kokonaistappio ei ole yhtä suuri, koska olletikin osa kaupasta siirtyy niihin. Minua ihmetyttää kuitenkin Amazonin täydellinen radiohiljaisuus asian tiimoilta. Miksi he eivät ole mitenkään kommentoineet tai selittäneet asiaa?
     
  14. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    7 347
    Saadut tykkäykset:
    560
    Jääpä itselläkin Amazonista tavarat tilaamatta tuon postimaksumuutoksen vuoksi. Olivat syyt sitten mitkä tahansa, lopputulos on kuitenkin se, että moni siirtyy muiden palveluiden käyttäjäksi. Holopaisen Aku Ankka -levyn olisi tilannut tuolta, mutta taidanpa hakea jostain kaupasta.
     
  15. jmo

    jmo Käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    806
    Saadut tykkäykset:
    23
    En nyt ihan muista kuinka monta tonnia olen tuonne upottanut vuosien varrella, mutta uusi käytäntö lopettaa kaupankäynnin kohdaltani.
    Kukahan voittaa. Ei kukaan.
    Harmittavaista sanoisin.
    Enää ei voi niitä vähän yli parin kympin leffapakettejakaan tuolta hankkia. Kun maksavat nyt sen lähemmäs kolmekymppiä.
     
  16. Mora

    Mora Käyttäjä

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    512
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kyllähän tuota nyt tuli testattua itsekin. Paketti joka ehti tulla vielä ennen tätä hintojen korjausta; Daniel Wayn Deadpool vol 1 ja 2 ja Complete peanuts gift box, postikulut 14,05gbp. Ei hyvältä näytä tulevaisuus näillä hinnoilla kyllä. Amazon.comin ja muiden konsernin osien puolelle saattaa tulla eksyttyä jatkossa entistä enemmän. Tosin villinä veikkauksena heitän että co.uk saattaa alkaa katsella muita kuljetusvaihtoehtoja kuin "royal" mailia lähitulevaisuudessa. Kuitenkin toimijana kohtuullista kokoluokkaa oleva pulju joten nähtäväksi jää. Onneksi tullaus sujuu nykyisin näppärämmin joten esteitä muiltakaan mantereilta tilaamiseen ei ole niin paljoa.

    Harmillistahan tämä on, itse olen amazon.co.uk:n asiakkaana ollut tyytyväinen pitkään. Pääasiallinen leffojen, pelien ja nyttemmin kirjojenkin hankintapaikka ollut.

    e: tuli sitten piruuttaan katsottua paljonko on tullut laitettua yksistään englannin amazoniin, ja nimenomaan amazoniin, jätin kauppapaikkaostokset pois. 6000GBP, ihan inan yli, vuodesta 2007. Ehkäpä on ihan hyvä että ei ole enää free deliveryä... huhhuhu...
     
    Viimeksi muokattu: 16.04.2014
  17. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 507
    Saadut tykkäykset:
    37
    Haukottuani hetken henkeä kysyn, että mistäs tuon tiedon sait?
     
  18. Mora

    Mora Käyttäjä

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    512
    Saadut tykkäykset:
    1
    sieltä löytyy tilaushistoria kun painat keskeltä vähän vasemmalla sijaitsevaa "Your account" -linkkiä

    Seuraavaksi aukeavalta sivulta klikkaat your orders ja kirjaudut sisään tunnuksillasi

    Jolloin tulee yläosaan kaksi laatikkoa, vasemman vieressä lukee search your orders ja oikeanpuoleisen vieressä Orders placed in [alasvetovalikko] josta valkataan vuosi ja go.

    Sieltä saa näkyviin mitä on tilannut 2014, 2013, 2012 jne.

    Niistä sitten laskeskelin aikani kuluks paljonko on mennyt. Kieltämättä pienoinen järkytys mutta toisaalta... ~50gbp/kuukaudessa, ja kun ei juo eikä polta niin on varaa sitten tämänsortin hulluuteen :D Mutta voit uskoa etten kyllä ihan heti sano vaimolle tuota rahamäärää... Ja hyvin huomasin koska lähti mopo kunnolla käsistä, hyvin ajoittuu tupakoinnin lopettamiseen se. Tosin silloin kun lopetin tupakista niin tein oikein päätöksen että niitä rahoja en laita mihinkään "hyödylliseen" etenkin kun vaimo jatkoi polttamista, nyttemmin se vetelee sähkötupakkia...
     
  19. warre

    warre Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    14.02.2000
    Viestejä:
    2 307
    Saadut tykkäykset:
    13
    postikulut näyttäis tulleen hieman takaisin alaspäin. vaikka help-sivuilla edelleen näkyy ne isot postikulut (minimi 4.30+2.10) niin äsken tarkastessani hinnan "kassalla" oli postikulut yhteensä alle vitosen kahdesta blu-raystä.
     
  20. -Tinke-

    -Tinke- Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.04.2004
    Viestejä:
    377
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oikea suunta kyllä. Sopivat postikulut maksaa mielellään. Hienointa olisi jos super free delivery -tulisi takaisin vaikka sitten korkeammalla ostosummalla (esim. 50 - 100 £)

    Itse tarkistin "past six manths".
    Noin 500 eur. Ja teen kuitenkin paljon ostoksia myös .de .com sivuilta. Ostotaso ollut tuota luokkaa nyt free delivery mahdollisuuden aikana. Ehkä ihan hyvä hillitä ostoja myös minun osaltani.