Alpine CDE-9880R vs. Kenwood KDC-W7644UY

Keskustelu osiossa 'Autohifi' , aloittajana Yorcci, 18.03.2010.

  1. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Näistä kahdesta pitäisi valita soitin sekä omaan että työkinneriin. Onko kellään käyttökokemuksia (ennenkaikkea Kenwoodista)? Alpinea pääsin jo hypistelemään liikeessä ja ensi viikolla voisi olla mahdollisuus saada Kenwood käpisteltäväksi.

    Molemmissa autoissa oli aiemmin Alpinen soitin, mutta kun Skodillacissa mukiteline on soittimen vieressä ja etupaneelin USB-liitännässä törröttävä muistitikku disabloi mukitelineen käytön, tuli mitta täyteen vajaassa vuodessa => soitin vaihtoon. Itse soittimessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ominaisuudetkin olivat riittävät lukuunottamatta mute-näppylän puutetta. No joo, Alpinen radio ei ollut yhtä hyvä (herkkä) kuin aiemmin työautossa majailleessa vanhassa Sonyn soittimessa, mutta ei haitannut mitenkään isosti.

    Noista otsikon vaihtoehdoista molemmista löytyy tuo tuikitärkeä mute-näppylä, USB-liitäntä persuuksissa ja taustavärin vaihtomahdollisuus, koska tahdon saman soittimen molempiin autoihin, ettei käyttölogiikassa ole eroja ja sulautuvat sisustukseen mahdollisimman hyvin. (Alpinessa ei ole kuin kaksi värivaihtoehtoa, mutta ne ovat juuri oikeat mun käyttöön)

    Ongelma Alpinen 9880:n suhteen on, että aux in on toteutettu samaan liittimeen, mihin tyrkätään myös i-pod kiinni ja vaikka en i-podia omista, niin en pidä ideasta, että pitäisi ottaa soitin irti ja vaihtaa johto taakse i-podin kytkentää varten. Ei varsinainen deal-braker.

    Toinen ongelma Alpinessa on se, että tuossa soittimessa HPF/LPF on alimmillaan 80 Hz ja omassa autossa toimi paremmin edellisestä soittimesta löytynyt 60 Hz:n jakotaajuus. Ei varsinainen deal-braker, säätämällä enemmän tuo lienee korjattavissa oleva ongelma.

    Kolmas ongelma on kellon puuttuminen. Ei mikään deal-braker.

    Kenwoodista löytyy kello sekä aux in erillisellä liittimellä. Web-sivuilla
    http://www.autoviihde.com/Autosoittimet/KENWOOD-KDC-W7644UY-Autosoitin/autohifituote.tpl.html
    http://www.kenwood.eu/products/car/receivers/usb_receivers/KDC-W7644UY/details/
    löytyy tietoa, että subbarin alipäästö on säädettävä, mutta tarkempaa tietoa en löytänyt. Olisiko tästä ensi käden kokemusta?

    Tuolla Kenwoodin sivuilla mainitaan, että USB:tä käytettäessä "Max. nr. of folders 50" Ei kai tämä pidä oikeasti paikkaansa?! Eihän tuo 50 kansiota riitä alkuunkaan...

    Ja jos joku osaisi arvioida tuota Kenwoodin radiota (herkkyyttä), niin sekin kiinnostaisi. Omassa autossa kun on heikonpuoleinen signaali, subivahvistin aiheuttaa vähän häiriöitä.
     
  2. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Kenwoodista kokemusta muutama kk. Taitaa olla subbarin alin jako 30hz/24db/okt, joten riittää varmasti. Ylintä mahdollista rajaa en muista, varmaan ainakin 160hz ja jyrkkyys 6db/oct, kaikki toki tolta väliltä mahdollisia.

    USB-liitännässä on kiinni kovalevy jossa reilu 10000 biisiä tyyliin albumi/kansio. Kovalevylle luotu tietokanta Kenwood Music Editorilla. Ei siis ole tuota kansiomäärä / tiedostomäärärajoitusta käytännössä. Ainoa "ongelma" on se, että jos soittaa kovalevyn kaikkia biisejä randomina, biisinumerointia soitin näyttää vain 999 asti, mutta eipä toi haittaa.

    Radiota on tullut kuunneltua todella vähän, kuuluuhan toi, ei nopeasti arvioituna ainakaan entistä Pioneerin soitinta huonompi (jonka radiota on kehuttu).

    Manuaali: http://images.kenwood.eu/files/prod/1143/5/KDC-BT8044U(Y)_(EN).pdf
     
  3. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Spänk juu veri meni! :thumbsup:

    Subin (ja pääkanavien) jakotaajuus on tosiaankin matalimmillaan 30 Hz (13 vaihtoehtoa 250 Hz saakka) ja jyrkkyyttä saa säädettyä 6 dB:n portain alkaen 6 dB/oct ja jyrkimmillään 24 dB/oct.

    Tuolta manuaalista löytyi sitten toinen Kenwoodin web-osoite, josta sitten löytyi tietoa tuosta kansiorajoituksesta. 50 kansion rajoitus koskee CD-R/RW -levyjä! USB:n kautta kansioita saa olla maksimissaan 255 kpl ja kussakin 255 tiedostoa.

    Alkaa kallistumaan vähän Kenwoodin puoleen... Vielä täytyy kuitenkin saada näppituntuma itse laitteeseen, ennenkuin voi tehdä lopullisen päätöksen.
     
  4. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Tätä rajoitusta ei käytännössä ole kun "käsittelee" usb-median Kenwoodin mukana tulevalla softalla. Mulla on siis kovalevyllä n. 1000 kansiota ja kaikki toistuu.

    PS. Jos et tarvia kaukosäädintä niin KDC-W7544U on sama malli ilman sitä ja sitä saa esim. Englannista alle 200€
     
  5. JaniH

    JaniH Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    08.08.2000
    Viestejä:
    6 723
    Saadut tykkäykset:
    15
    Itsellä on tuo Alpine autossa ja ihan toimiva kampehan se on. Jos jotain huomioita haluaa nostaa esille, niin taustavalon punainen sävy on aika himmeä. Käyttölogiikka ei entiselle Pioneerin käyttäjälle ole mielestäni ihan selkein mahdollinen, eli jotkut toiminnot löytyvät vasta toiselle yrityksellä.

    Kenwood näyttää etenkin näytön osalta paremmalta, joten voipi olla parempi sijoitus. Minkäänlaista kokemusta ei merkistä kuitenkaan ole.
     
  6. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ei toi 255 kansion / tiedoston rajoitus mua haittaa, kun ei noille mun tällä hetkellä käytössä oleville 8 gigan tikuille ihan määrättömästi mahdu musaa. Riittävästi kuitenkin.

    Ei se kauko ole mikään pakollinen, mutta hyvä lisä tallilla, kun auto on nosturilla. Tärkeämpi syy on se, että haluan ostaa laitteen täältä kotikaupungista kivijalkaliikkeestä.
     
  7. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Kenwoodin jenkkakoneeseen päädyin pienen hypistelyn jälkeen.

    Toimintalogiikka asetusten suhteen Alpinen jälkeen on ...ööö... melko sekava, mutta kyllä sieltä sitten ohjekirjan avustuksella kaikki löytyy. Paitsi kellon manuaalinen säätö. Sitä ei löydy valikoista millään. Menee jonkin aikaa, mutta koska tehdasasetuksissa on kellonajan säätö rds-signaalista ja tuo otio pitää laittaa off-asentoon, jonka jälkeen kellonaikaa pääsee vasta säätämään manuaalisesti.

    DSP:n aikaviiveiden säätö on myös hieman omituisella logiikalla, mutta kun ohjekirjaa jaksaa tavata, niin sieltä sekin selviää. Ideana on se, että kauimmaisen kaiuttimen viiveeksi on asetettava 0 ja muiden kaiuttimien etäisyys annetaan suhteessa tähän. Esim. kun työkinnerissä vasen etukaiutin on n. 70 cm etäisyydellä ja oikea takakaiutin n. 150 cm etäisyydellä, niin oikealle takakaiuttimelle tulee etäisyys 0 ja vasemmalle etukaiuttimelle 80 cm. Tietysti asiaan liittyy vielä pari muutakin säätöä, jotka löytyvät eri valikoista. No joo, eihän noita tarvitse tehdä kuin kerran...

    Näytön ja nappien värit pääsee säätämään melkein mihin sävyyn tahansa. Valmiita vaihtoehtoja on 9 kpl, joiden lisäksi on "user"-vaihtoehto, jossa saa itse määritellä R(ed), G(reen) ja B(lue) intensiteetit asteikolla 0-9. Lisäksi sekä nappuloiden että näytön kontrastia saa vielä hienosäädettyä erikseen yhteisen kontrastisäädön lisäksi. Näytön saa säädettyä joko positiivi- tai negatiivioptiolla. Sain siis soittimen näytön istumaan sekä työkinnerin vihreäsävyisiin lcd-näyttöihin että oman auton oranssitaustaisiin lcd-näyttöihin.

    Itse laitteen käyttö on melko suoraviivaista ja helppoa, kunhan on saanut testattua muutamat toimintaoptiot, joista pääsee valitsemaan omaan käyttöön sopivamman logiikan. Kaikenkaikkiaan monipuolinen soitin, joka vastasi omia vaatimuksia hyvin. Kunhan vaan jaksaa tarpeeksi kahlata manuaalin kanssa asetuksia kohdalleen. Kannattaa huomata, että osa asetuksista voidaan tehdä vain standby-tilassa

    Pienenä miinuksena täytyy mainita, että äänen vaimennus toimii vain kaukosäätimestä.

    Isompi miinus tulee sitten Kenwoodin logiikasta kansioiden soittojärjestyksestä. Tai itse asiassa logiikan puutteesta. :OI

    (Edit: soittimen ongelma onkin ID-tagien puuttumisessa, siis SUE...)

    Alpinen soittimen kanssa riitti, että kansiot oli luotu tietyssä aikajärjestyksessä ja pistetty koneella tähän aikajärjestykseen. Esim. tietyn bändin tuotanto tuli levy kerrallaan ilmestymisjärjestyksessä. Mutta Kenwood tuntuu heittelevän kansiot ihan oman -täysin heuristisen- logiikkansa mukaan. Ohjekirjassa kerrotaan, että kun nimeää kansiot 01. xxxx 02. nnnnn jne., niin niiden pitäisi toistua numerojärjestyksessä. Pistin sitten numerot kaikkiin kansioihin luullen, että nyt sitten minä saan päättää järjestyksen. Vaan kun ei. Sitten koetin vielä järjestellä Kenwoodin Music Editorilla lisäten numerot kansioihin, mutta järjestys meni entistä pahemmin sekaisin. Tai en vaan osaa käyttää tuota Kenwoodin softaa oikein. Palasin sitten tuohon numeroituun järjestelmään ja osa toistuu ihan siinä järjestyksessä, missä haluankin, mutta osa menee harakoille.

    Osaisiko joku Kenwoodin käyttäjä neuvoa, miten saan ropattua nuo kansiot ja biisit siihen järjestykseen, mihin haluan ja että soitin myös toistaa ne siinä järjestyksessä?
     
    Viimeksi muokattu: 05.04.2010
  8. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Et vaan osaa. :p

    Ei vaan, jos olet käsitellyt tikun sillä Kenwoodin softalla, kokeilepa tämän jälkeen sitä suurennuslasi-nappia soittimessa. Sen kautta pääsee lajittelemaan musan mm. artisti, albumi, jne. kohtaisesti, eli vaikka albumit aakkosjärjestyksessä, artistit aakkosjärjestyksessä, biisit aakkosjärjestyksessä jne.. Tämä tietysti olettaen että sulla on niissä biiseissä ID-tagit kunnossa. :thumbsup:
     
  9. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    En osaa, en. :eek:

    Mutta kun kuikuilin Kenwoodissa noita kansioiden järjestyksiä tarkemmin, niin huomasinkin sellaisen ominaisuuden, että vaikka olen numeroinut kansiot 01., 02., jne., niin laite tyrkkää 01:n 19 jälkeen! Siis lista alkaa nrosta 10, 11, 12,...19, 01, 20, 21...29, 02, 30, 31,...

    Eli kansiot 04-09 olivat viimeisinä (ei ole kuin reilut 30 kansiota). Noista ID-tageista en tiedä mitään, mutta kokeilen nyt nimetä kansiot ja tiedostot siten, että lähden liikkeelle nrosta 10, jos alikansioita/tiedostoja on yli 9 kpl.
     
  10. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    OK, en ole moista ominaisuutta huomannutkaan kun noiden tagien mukaan homma toimii... :)

    http://en.wikipedia.org/wiki/ID3 Lyhennettynä siis MP3- ja muissa musiikkitiedostomuodoissa (pl. wav) on mahdollista tallentaa tiedoston sisään mm. artistin nimi, albumin nimi, biisin nimi, raidan numero, julkaisuvuosi, lisätieto, yms. tähdellistä tietoa joka auttaa musiikkikokoelman hallintaa, biisien hakua jne.. Tagit ovat yleensä jo valmiina ok lähes kaikissa MP3-tiedostoissa joita vaikka "löytyy" netistä tai ostat nettikaupasta. Myös fiksut CD-rippausohjelmat osaavat hakea tagit netistä ja kirjoittavat ne MP3-tiedostoon automaattisesti jos olet "tehnyt" MP3si itse.

    Tuo soitin lukee nuo tagit ongelmitta, ja niiden avulla suuremmankin musiikkikirjaston hallinta autossa on simppeliä. Käytännössä siis tiedostonimellä ei ole enää merkitystä kun biisit lajitellaan noiden tag-tietojen perusteella. Noita tageja voi hallita esim. Mp3Tag -ohjelmalla PCllä jos on tarvis, se osaa esim. luoda nuo tagit tiedostonimestä jne., joten ei tarvitse käsityönä sitä tehdä jos on tuo jäänyt tekemättä rippausvaiheessa...
     
    Viimeksi muokattu: 05.04.2010
  11. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Joo, noissa tageissa on varmaan se vika, koska tuolla pienellä numerokikkailulla sain kuin sainkin albumit siihen järjestykseen, mihin halusinkin. En nyt viitsi enää säätää enempää, kun homma kuitenkin vihdoinkin toimii. Biisit toistuvat oikeassa järjestykessä eikä siellä tule tuota numerointiongelmaa laisinkaan. Mutta ne kun on numeroitu jo rippauksessa. Kansiot taas olen tehnyt alunpitäen PC:llä.

    Koko ID-tag vs. tiedostonimi-ongelman huomasin vasta, kun yritin winampilla kuunnella biisejä ja vaikka tiedosto- sekä kansionimet olivat ok, ei listalla näkynyt kuin track 01, track 02 jne. Vasta myöhemmin älysin, kuinka biisit saa nimettyä 'oikein' jo käännösvaiheessa ja nämä kappaleet + esittäjät näkyvät sitten winampin listassa. Ja nyt sitten vihdoin tiedän miksi näin on. :)
     
  12. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Kuva on otettu kännyllä, joka sössii noita värisävyjä, joten luonnossa soittimen näyttö on taustaltaan hyvin lähellä auton omia näyttöjä, vaikka kuvassa sävyeroa näyttäisikin olevan selvästi tuohon ilmastointilaitteen lcd-näyttöön:

    [​IMG]
     
  13. CoccoBill

    CoccoBill Uusi jäsen

    Liittynyt:
    01.12.2003
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ainakin omassa kenwoodissa (DNX5240BT) usb-muistia käytettäessä tiedostot/kansiot sorttautuvat siihen järjestykseen missä ne on muistille kirjoitettu...huisin järkevää, eikös. Tämä siis johtuu käytettävästä fat16-tiedostojärjestelmästä. Vähänkin fiksummat käyttöjärjestelmät osaavat tehdä sorttauksen itse, Kenwood ei lukeudu näihin. Itse olen hoitanut homman erillisellä softalla, jolla voi laittaa järjestyksen kuntoon aina uusien tiedostojen kopioinnin jälkeen: http://www.anerty.net/software/file/DriveSort/
     
  14. jleinonen

    jleinonen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.08.2001
    Viestejä:
    627
    Saadut tykkäykset:
    1
    Mitenkäs tällä KDC-BT8044U voi soittaa usbilta kaikkia biisejä randomina? Tuntuu että se nyt sekoittaa vaan ko. hakemiston sisällön randomina, pitääkö usb tikku "käsitellä" tuolla editorilla vai mitä?
     
  15. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Enpä ole ihan varma tosta, jos ei kenwoodin softalla ole käsitelty. Tietokannan luonti softalla onnistuu kuitenkin ihan ok tikulle jolle biisit on ensin siirretty vaikka resurssienhallinnan kautta, eli ei tartte jo valmista tikkua tyhjentää ton takia ja tehdä siirtoa uusiksi.

    Kun tietokanta tikulla on, sen jälkeen homma hoituu suurennuslasinapista sieltä "juurihakemistosta" valkkaamalla Songs, pistämällä joku biisi soimaan ja tämän jälkeen random-soitto päälle. Sit soittaa koko muistin kaikkia biisejä randomilla.
     
  16. jleinonen

    jleinonen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.08.2001
    Viestejä:
    627
    Saadut tykkäykset:
    1
    Joo, tosiaan pitää olla tuo tietokanta tehtynä. Ilman sitä mennään ihan foldereiden mukaan. Pitänee ruveta käyttään tuota softaa näin vuoden jälkeen :thumbsup:
     
  17. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ja nyt, kun asetukset ovat olleet kohdallaan jonkin aikaa, niin laitteessa ei enää ole muuta ärsyttävää piirrettä kuin oikeanpuoleinen käyttönuppi, jolla vaihdetaan kansiot/kappaleet ja valitaan radiokanavat. Että voikin olla tuollainen joystick-periaatteella toimiva neljään suuntaan heiluteltava ja keskeltä painettava nuppi huono käytettävyydeltään liikkuvassa autossa :OI Virhepainalluksia tulee aivan järkyttävällä prosentilla, kun yrittää jotain valita ja auto sattuu vähän huojahtamaan.

    Kyllä Alpinen "näppäinjärjestelmä" hakkaa Kenwoodin monitoiminupin todella selkeästi.

    Onneksi Kenwoodin mukana tuli kaukosäädin, jolla kappaleen / kansion vaihto sujuu monin verroin paremmin. Pääosin tulee kuitenkin kuunneltua muistitikulta löytyvää musaa.
     
  18. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Joo tossa suhteessa ko. malli on huono. Onneksi Kenwoodilla on uudempia mallia samalla "käyttöjärjestelmällä", mutta erilaisella etupaneelilla josta toi joystick uupuu. Itse käytän rattinappeja, joten ei tota tikkua tartte paljoa hipelöidä.
     
  19. Yorcci

    Yorcci Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.03.2001
    Viestejä:
    2 953
    Saadut tykkäykset:
    5
    Eipä satu niin uusia/hienoja autoja olemaan, että löytyisi rattinapit ;)
     
  20. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Joo... just möin entisen auton pois jossa oli noin hieno varustetaso. Ikää 16v ja hintaa 500€. :p