Mode/EDIT: Siirretty Alien Anthology BD -ketjusta. Alieneille ei taida omaa ketjua yleisesti olla, joten käytetään tätä nyt. Olen tässä kesälomilla katsellut kaikki Alien-elokuvat läpi ja laitetaanpas ihan huvikseen ne tänne paremmuusjärjestykseen. Tässä on nyt siis leffoja ketjun aiheen ulkopuolelta, mutta ihan sama. Tähdet laitan sekä Alien-elokuvana että vain elokuvana. Tuo siksi, että mielestäni nuo voi helposti arvostella joko ihan yksittäisinä elokuvina erillisinä muista tai sitten vertailemalla muihin. Järjestys on tietenkin Alien-arvostelun perusteella. Jokaisesta leffasta olen katsonut teatteriversion. Kolmosesta olisi todella erilainen versio olemassa, joka myös hyllystä löytyy, ja se pitäisi vielä katsoa ja käytännössä arvostella erikseen. Olen sen kyllä aiemmin jo katsonut, mutta muistikuvat eivät niin hyvät ole, että alkaisin sitä nyt arvostelemaan. Yleisesti ottaen pitää todeta, että mielenkiintoinen lista tuli ja itsekin lopulta yllätyin sen järjestyksesä. Mielipidejuttujahan nämä ovat, mutta hauskoja sellaisia. Arvosteluissa voi olla joitakin spoilereita. Ei tosin mitään elokuvia pilaavia. Parhaimmasta huonoimpaan: 1. Alien (Alien-elokuvana: 5, elokuvana: 5) Tämä nyt ei varmaan kauheasti perusteluja vaadi. Mahtavan hitaasti etenevää jännitystä. Ja uutena HDR-versiona vielä ihan hemmetin hyvän näköinen. 2. Aliens (Alien-elokuvana 5, elokuvana: 5) Tämä myös selkeästi kärjessä. Kahden ensimmäisen välillä valitseminen on ihan makukysymys. Välillä tuntuu, että itsekin pidän jatko-osaa parempana. Cameron saa tehtyä hienoa toimintaa, mikä on ihan mahtavaa, koska elokuva on täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Yleensähän jatko-osa vain toistaa sitä samaa. Tässä on kuitenkin saatu toimintaa ja loppuun vielä hyvää kauhua ja jännitystä. Mikään ei kersana pelottanut niin paljoa kuin lopussa kuningatteren juoksu Newtin perässä nostellen lattiaritilöitä. 3. Alien 3 (Alien-elokuvana 3, elokuvana: 3) Kaikista leffan tekemiseen liittyvistä sekavuuksista ja huonosta cgi:stä huolimatta tämä nousee listalla kolmanneksi. Juonessa on myös typeryyksiä ainakin teatteriversiossa, mutta varmasti tässä vaikuttaa myös nostalgia. Tämä oli ensimmäinen Alien-leffa, jonka muistan tulleen teattereihin, vaikka en toki siellä tätä katsonut. Idea vankilaplaneetalle päätymisestä on ihan hyvä. Tosin muiden hahmojen tappaminen heti alussa ja facehuggereiden päätyminen alukseen ovat vähän hölmöjä asioita, joista varsinkaan jälkimmäistä ei ole koskaan oikein hyvin selvitetty. Kuitenkin tässä on vielä se Alien-fiilis ja peto hyvin ylivoimainen. 4. Alien vs. Predator 2 (Alien-elokuvana:3 , elokuvana: 2) Tämä on varmasti semmoinen, joka saa porukan huutamaan, että mitä helvettiä tämähän on ihan paska. En ollut tätä aiemmin nähnyt sen vuoksi, että arvostelut ovat ihan peetä ja imdb:ssä arvosana jotain 4,5 luokkaa. Onhan tässä vähän huonoja näyttelijöitä yms. mutta lopulta, jos ajattelee tilannetta, että Alienit ja Predator päätyvät pieneen jenkkikaupunkiin, niin mielestäni se menisi, kuten elokuvassa. Juonta on oikeastaan vähän vaikea lähteä muuttamaan jotenkin paremmaksi ja realistisemmaksi. Se on ihan ookoo. Leffassa on nuoria näyttelijöitä ja vähän teinidraamaa, mutta yksikään teini ei muutu supersankariksi tai muutenkaan toimi ihan älyttömän typerästi. Ainoa hölmöys on ehkä se, että Predatorin olka-asetta käytetään käsiaseena, kun voisi ajatella, että se integroituu Predatorin haarniskaan siten, että saa käskyt sähköisesti eikä siinä liipasinta ole. Noh, onneksi tuota ei kauheasti käytetä. Elokuvassa Alienit kypsyvät mahassa todella nopeasti (kuten AvP ykkösessäkin), mikä varmasti on aikanaan ollut häväistyksen kauhistus. Mutta, kun Ridley Scott itse otti saman periaatteen uudemmissa leffoissa käyttöön, niin eipä tuosta voi tätä leffaa tuomita. Mikä leffasta Alien-leffojen näkökulmasta tekee mielestäni hienon on se, että siinä ei käytetä cgi:tä kuin vain pakosta. Oikeastaan koko elokuvan lähtökohta on ollut se, että ohjaajaveljesten oma tehostefirma (tai jotain semmoista) tekee tehosteet oikeina nukkeina/roboina/ukkeleina kumipuvuissa, mikä tekee Alieneista realistisen näköisiä. Ne eivät jatkuvasti juokse tuhatta ja sataa ja hypi kilometrien hyppyjä, kuten oikeastaan kaikissa cgi-Alien -leffoissa eli melkeinpä kaikissa muissa paitsi tässä ja Alienissa ja Aliensissa. Tuosta pitää pisteet antaa tekijöille. Ilmeisesti kuuluisuus on kuitenkin karttanut veljeksiä. En kauheasti jaksanut tutkia, mutta ehkäpä tehostepuolella ovat enemmän mukana kuin ohjaajina. Kyllä tämän leffan laitan sata kertaa mieluummin pyörimään kuin vaikka Covenantin. Ainakin Alien-leffojen vinkkelistä. Tosin Scotthan on päättänyt, että tämä ja AvP ykkönen eivät ole osa virallista kaanonia. Mieluummin nämä siihen ottaisin kuin Prometheuksen ja Covenantin. 5. Prometheus (Alien-elokuvana: 2, elokuvana: 3) Prometheus on yleisenä elokuvana ihan jees. Hienoja efektejä, kuvaus mahtavaa, musiikki hienoa ja näyttelijätkin oikein oivia. Paitsi muutamat hahmot ovat kyllä niin typeriä, että tuollaiselle avaruusmatkalle en oikeasti olisi mukaan ottanut. Ei edes AvP2 kakkosesta löydy yhtä typeriä ihmisiä. Ongelmana vain on se, että eihän tämä Alien-leffa ole mitenkään. Jotain örvelöitä ja semmoista. Joo ja se space jockey olikin sitten iso ihminen hölmössä haarniskassa. Ja musiikin avulla käyttävät omaa alustaa. Typerää. Ei kukaan yhteiskunta käytä asioitaan musiikin avulla, jos on silmät ja kädet. Jos typeriä juonia etsitään, niin vertaanpas taas AvP kakkoseen ja sanon, että paljon realistisempi se on kuin tämä. Mutta noin yleisenä elokuvana tämä on hyvä. Harmi vain, että ainakaan minun mielestäni tästä ei saatu sellaista aloitusta elokuvajatkumolle kuin Scott oletti. 6. Alien vs. Predator 1 (Alien-elokuvana: 2, elokuvana: 3) Idea hyvä. Eikä toteutuskaan niin huono. Mutta jotenkin tässä vain heijastuu oikein pahasti huono juoni. Ja se pääkallokilpi. Eikös sen pääkallon pitäisi vuotaa verta? Jonka tiedämme olevan syövyttävää. Noh, ehkä tädin käsi on jotain timanttia. No toki Predator myös jossain vaiheessa omalla terällään viipaloi Alienin, mikä ei aiheuta terän sulamista. Noh. pikkuvikoja. Lopussa Alien tippuu veteen, joka on aika syvää. Ihan jees. Eipä siinä sinänsä. Mutta kun muutaman sadan metrin päässä on kilometrin tunneli maan alle. Minkä maan, jos kerran vieressä Alien näyttää uppoavan mereen? No on tässä pari hauskaa hahmoa. Onneksi nekin kuolevat. Tämä ei siis ole nykyään enää osa virallista kaanonia. 7. Covenant (Alien-elokuvana: 2, elokuvana: 2) Tjooh. Mitähän tästä sanoisi. Michael Fassbenderin ympärille rakennettu elokuva, jonka juoni menee vain typerämpään ja typerämpään suuntaan. Jos niitä nopeita Alien-syntymisiä halutaan, niin tässä taas saadaan. Ei juma, että tämä on huono. Sekä Alienina että elokuvana. Leffa menestyi niin huonosti, että tuotantoyhtiö on ainakin toistaiseksi vetänyt pistokkeen seinästä kolmannen osan osalta. Jotain virityksiä netin mukaan Scottilla olisi, mutta enpä tiedä tämän paskan jälkeen haluanko nähdä niitä. 8. Alien 4 (Alien-elokuvana:1, elokuvana: 1) Tässä on meikällä jotain henkilökohtaista kauhnaa leffan kanssa. Idea on hyvä, mutta toteutus on ihan paska. Weaverkin sanoi, että tuli tekemään leffan, koska tarjosivat ihan hemmetisti rahaa. No siltä tämä näyttääkin. Kun kerran elokuva on pari sataa vuotta tulevaisuudessa verrattuna muihin, niin miksi paikka on pimeä ja räihnäinen kuin Alien kolmosen vankila. Alkuperäisen Alieninkin räihnäinen rahtialus oli modernimman näköinen kuin tämä. Olisivat tehneet kliinisen laboratorion tai jotain. Ei jatkoon. Tosin tässä on kyllä Brad Dourif ja taas kerran vetää selkeästi parhaimman roolin koko leffassa. Kyllä mies vain aina osaa. Semmoinen lista se. Varmasti osalla järjestys olisi ihan päinvastainen.
En oikein usko että Alien Resurrection olisi kenenkään mielestä sarjan paras leffa. (Mutta ei se kyllä noin huono ole...)
Hauska lista. Itselläni nyt muistimututuntumalla aika samansuuntainen, mutta kyllä Alien 4 omalla listalla menee Prometheuksen, Covenantin ja AvP-leffojen edelle ihan nelossijalle. Tosin olen uudelleenkatselussani seuraavaksi suuntaamassa AvP-leffoihin, joten vertailuni ei ole reilu. Alien 4 on kuitenkin paljon heikompi tekele kuin keskinkertainen Alien 3. Pitää kai se Prometheus ja Covenantkin vielä kertaalleen tsekata joskus jos uskaltaa. Pitää vaan kerätä hieman rohkeutta.
Aika sama lista. Aliens ykkösenä, kun se oli ensimmäinen, jonka näin teatterissa. Ei sitä tunnelmaa biittaa mikään, kun näet isolta kankaalta, äänet on kovalla ja et tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Vieläkin värisyttää, jos muistelee tuota kokemusta. Ykkönen oli toki alla, joten joka saamarin kohdassa pelotti. Leffa toimi kuin junan vessa. Edesmenneen Bill Paxtonin "This can´t be happenin` man" jotenkin kuvaa kokemusta. Siitä lähtien on ostettu tuota leffaa. Tilasin jopa Englannista vuonna nakki ja sota sen pitkän version VHS-kasettina. UHD:tä odotan... Ehkä tuo 3 on itselläni vasta ennen Covenanttia. En voi sitä oikein sietää. Pettymys oli niin suuri, kun poistuin teatterista. CGI oli törkeän huonoa. Näit Alienien läpi, ne liikkuivat tökerösti, kuin olisivat olleet piirrettyjä. Pelkää sitten Nakke Nakuttajaa. Tappoivat suosikkini heti alkuun. Myöhemmillä katselu kerroilla olen vähän oppinut arvostamaan Alien kolmosta, mutta kun siitä ensivaikutelmasta on niin vaikea päästä eroon.
Tosiaan kunnon lomalista. Itsellä Aliens räjäytti muinoin ja pidempi ohjaajan versio varsinkin, kun taas Alien tuntui jotenkin niin 70-lukulaiselta. Aina vaan jotenkin heti ensimmäisenä näkee John Hurtin aina yhtä viihdyttävän naamataulun.. Jatkot näille ihan jotenkin katsottavaa, mutta ei ihmeellistä. AVP:stä lähinnä jäänyt mieleen olisiko ollut kakkosen järjetön tummuus, niin ettei meinannut selvää saada. Prometheus edelleenkin aivan järjettömän typerä elokuva ja harmitus siitä, kun mahdollisuudet olisi ollut vaikka mihin. Covenant jatkoi ääliölinjalla, mutta joku siinä kuitenkin vähän jäi ajatuksen tasolla pulputtamaan, uskomattoman arvattavasta lopusta huolimatta.
Totta. Tuo oli paikoitellen vähän häiritsevää. Ellen väärin muistele lukeneeni, niin tuo oli ihan tarkoituksellista sen jälkeen, kun tekijöiden mielestä AvP ykkönen oli liian valoisa. Pimeässä katsottuna tuo AvP kakkosen tummuus ei niin häiritse.
Nyt vasta aloitin tämän kuuntelemisen äänikirjana. Jos sarjiksena ei saa, niin voisin melkein tätä äänikirjaa suositella. Melkeinpä kuin leffaa kuuntelisi, kun mukaan on saatu Lance Henriksen ja Michael Biehn ja leffoista myös otettu puhedialogia. Hyvin pitää jännityksessä ainakin toistaiseksi. Tuohan on hyvin lyhyt tietenkin, koska kyse on leffan kässäristä. Itse olen reilut puolet tuosta kuunnellut ja ainakin toistaiseksi tuo on kyllä parempi ihan selkeästi kuin leffa. Mielenkiintoista, että Alien kolmosesta on teatteriversio, hyvin erilainen "ohjaajan versio" (joka ei tosin ole ohjaajan tekemä, kun ei halunnut sekaantua enää mitenkään tuohon, joten en muista kuka tuon teki materiaalista, jota kuvattiin, mutta studio pakotti sitten kuitenkin heittämään sen pois ja kuvaamaan osittain uudestaan. Eli tuo ainakin yrittää olla ohjaajalle uskollisempi versio käyttämällä alkuperäistä materiaalia) ja sitten on tämä kirjaversio, joka kuunneltuna on melkein kuin leffaa seuraisi.
Seuraavaa leffaa pukkaa... https://www.imdb.com/title/tt18412256/ Alien: Romulus Kakkaa tiedossa. Mitäpä muutakaan. Näyttelijäkaarti taas sellaista loistetta, että vähemmästäkin sokaistuu... Olisipa joskus kiva nähdä alien-leffa alieneiden näkökulmasta. Ilkeät ihmiset tulevat heidän kotiin häiriköimään ja äidin pitää teurastaa ne. Oppivathan olemaan ja lapsetkin saavat vähän välipalaa.
^ "Alien: Romulus director Fede Álvarez has shown a cut of the movie to Ridley Scott, and he seems pretty happy with it. Going so far as to say ”It's f—ing great”" Uskon, että Ridley olisi sanonut myös ohjaamistaan Prometheus ja Alien: Covenant elokuvista "f-ing great". Totuus oli aivan muuta. Fede Alvarezin ohjaajana tuo hiukan odotusarvoa elokuvalle. Toivottavasti saamme R-rated elokuvan ala Evil Dead re-make Näyttelijät ovat nuoria ja itselleni täysin tuntemattomia. En tiedä onko tämä huono juttu? Kahdessa aikaisemassa Alien leffassa oli tunnettuja näyttelijöitä ja elokuvat oli hirveää huttua.
Enpä ole aikaisemmin törmännyt tälläiseen. Amatöörimäisiä "trailereita" kaikenlaisilla random kanavilla, jokainen tuntuu olevan vähän erilainen ja mistään ei löydy virallista traileria. Onkohan tämä nyt menossa suoraan Hulu:n palveluun vai miten?
Taitaa tulla elokuviin asti ja traileria ei vielä ole julkaistu. "After the original plan to release the movie exclusively on streaming via Hulu was scrapped, Disney and 20th Century Studios were quick to give "Alien: Romulus" an Aug. 16, 2024, release date in the United States. As far as we know, this won't be a limited release or a day-and-date movie also available on streaming from the get-go. The seventh "Alien" movie is getting a full theatrical run." "No trailers have been released yet for "Alien: Romulus," but we're expecting marketing to kick off in early 2024 or spring at the latest. It all depends on how much money Disney wants to spend on promoting a medium-budget sci-fi horror movie." Mikäli budjetti on ilmoitettu $97M? Luulisi Disneyn tätä myös mainostavan ja puhutaan kumminkin Alien franchisesta.
Aliens 5/5 Alien 5/5 Alien 3 3+/5 Alien 3 tuottajien versio 3,5/5 Alien 4 2,5/5 Alien vs Predator 2-/5 Alien vs Predator 2 2,5/5 (Unrated) Prometheus 2,5/5 (niin suuri pettymys) Alien Covenant 1,5/5 (ihan hirveetä) Alien: Romulus ei voi olla huonompi kun Alien Covenant? Olen niin tyytyväinen, että Ridley Scott ei saa tehdä jatkoa hänen huonoille Alien elokuvilleen (Prometheus, Covenant).
Se ois Alien päivä (LV-426). Toivottavasti Cdon:sta tilattu 4k Aliens saapuisi tänään, niin pääsisi sen teemapäivän kunniaksi tsekkamaan. OmaPostin mukaan näyttää hyvältä.
Yritin, mutta ei pystynyt vaikka olen aika paatunut pskan katselija. Löytyy PrimeVideolta. "An ultra low-budget, unofficial and unauthorized sequel to the 1979 film Alien, although the plot has little connection to the original film." https://www.justwatch.com/fi/elokuva/alien-2-on-earth