Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (Extremely Loud and Incredibly Close) (2012) (Stephen Daldry / Tom Hanks, Sandra Bullock, Viola Davis, John

Wow mikä leffa! Oli aivan mahtava. Ei mikään tusina elokuva. Todella kuulu ehdolle vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Tuntuu aliarvostetulta leffalta (IMDB pisteet verrattuna muihin ehdokkaisiin). Itse olen nähnyt Oscar ehdokkaista: Midnight In Paris, Moneyball, The Descendants ja tämän. Ehdottomasti ilman minkään näköistä kisaa, niin näistä leffoista tämä on paras.

Koskettava, liikuttava, jännittävä ja mielenkiinotinen
****

 

Tässä oli yllättävän vaikuttava ja vakava draama. Syyskuun 11. päivän iskujen traumaa työstetään nuoren pojan näkökulmasta. Elokuva liikuttaa onnistuneesti suuria tunteita.

Thomas Horn on kerrassaan vakuuttava nuoren Oskarin Schellin roolissa; mieleen tulevat nuorten näyttelijäsuoritukset elokuvista Gilbert Grape (Leonardo Di Caprio) ja Salasana: Mercury (Miko Hughes). Oskar on lahjakas mutta ongelmainen miehenalku,

Spoiler

elokuvassa viitataan siihen, että hänellä saattaa olla Asperger-syndrooma,

hän menetti iskuissa isänsä (Tom Hanks), ja hän yrittää selvittää, mihin sopii avain, joka isän jäämistöstä löytyy. (Avainteema tuo mieleen Hugon.)

Spoiler

Niin mahdottomalta kuin se tuntuikin, avaimen omistaja lopulta tavoitetaan.

Isä oli jäänyt loukkuun toisen WTC-tornin yläkerroksiin ja oli soittanut puhelinvastaajaan kuusi viestiä, jotka kuullaan elokuvan aikana. Niistä viimeinen on niin järkyttävä, että henki oli salpautua. Katsoja alkaa ymmärtää, miksi eloonjääneetkään eivät selvinneet siitä päivästä ehjänä.

Sandra Bullock suoriutuu erinomaisesti äidin roolista, ja hienot sivuosanesittäjät tukevat tarinaa: Max von Sydow, Viola Davis, Jeffrey Wright ja John Goodman. Sydow'lla on todennäköisesti mieleenpainuvimmat käsitatuoinnit sitten Räsynuken Robert Mitchumin.

Arvosanaksi 4½/5.

(On toki ollut niitä, jotka eivät tästä elokuvasta pidä. Samaa näytöstä oli katsomassa pariskunta, joka toi pitkästymisensä selvästi ilmi, keskusteli suvantokohdissa ja vilkutteli puhelimen valoa. Teki mieli huomauttaa, että jos elokuva tuntuu tylsältä, voi lähteä pois salista häiritsemästä muita.)

 

Puoliväkisin menin tämän katsomaan, mutta kannattihan se, sillä elokuva osoittautuikin varsin hyväksi. Tunnelmallisesti tämä meni vahvasti suruelokuvan puolelle, trailerista välittynyt nokkela poika puuhastelee -vaikutelma osui lopultakin vain osin oikeaan. Sokeria oli annosteltu hyvin, sillä surua tuotiin julki enemmänkin kohtausten väkevyydellä kuin nyyhkykliseillä. Pääosapoika oli samaan aikaan sekä ärsyttävä että puolelleen voittava, mitä voi pitää ihan onnistuneena sekoituksena. Parasta työtä teki kuitenkin loistava Max von Sydow, jonka vanhusrooli oli kerrassaan erinomainen.

-

 

Äärimmäisen ennalta-arvattava ja uskomattoman pateettinen. Ymmärrän kyllä, että tällainen terapiaelokuva on täytynyt USA:ssa tehdä, mutta en tajua miksi se on Suomeen asti rantautunut. En tykännyt yhtään mistään tässä elokuvassa ja alkaa tympimään Hanksin tarve olla aina niin hyvä mies. Voisi sekin joskus valita roolin, jossa olisi kusipää. Tuo Hanksin ongelma roolivalinnoissa ei toki ole tämän leffan syytä, mutta mainitaan nyt kun alkoi katsellessa sekin vituttamaan. Ja Jos moista miettii elokuvaa katsoessa, niin onhan elokuvassa jotain vikaa. Välttäkää kuin ruttoa. 1/5