Herzoghan ei itse edes halunnut tähän tuota Bad Lieutenant-nimeä, vaan pelkästään Port of Call New Orleansin. Studio painosti jotta olisi myyvempi...
En olisi uskonut ennakkomatskun perusteella että olisi Tarantinon paras mutta kyllä, menee omilla listoillani jopa Pulp Fictionin edelle. Aivan...
Yllättävän pätevä toimintaleffa kyllä, viihdyttävämpi kuin monet viime vuosien blockbusterit. Oli sellanen olo välillä leffaa katsoessa kuin olisi...
Ei ole teemaa ilmeisesti ollenkaan mukana, ainoastaan alkutunnareissa ja jossain toisessa kohtauksessa on mukana vanhoista termiksistä tuttua...
Huhujen mukaan Michael Bay haluaa The Fallenin ääneksi Leonard Nimoyn. http://www.worstpreviews.com/headline.php?id=13131
Rourken hahmo eli Whiplas poikkeaa ilmeisesti jonkin verran sarjakuvavastineestaan, mukaan on ainakin otettu Crimson Dynamo-hahmon piirteitä.
Eipä Nolan ole vielä huonoa elokuvaa tehnyt, loistavia lähes kaikki. Odotukset olisi siis muutenkin korkeat mutta Leo vielä mukana niin kyllähän...
veikkaan että uwella tekee tiukkaa saada satanen kasaan.:thumbsup:
Ainakin ihan viime aikoina on lehdistölle näytetty materiaalia [SPOILER] ja näillä näkymin tuo päätyy myös elokuvaan. Tässähän on melko vanha...
Toisaalta kun tuota nimeä miettii niin on jokseenkin hankala suomennettava. Kaatuneiden tai langenneen kosto toki "toimisi", mutta merkitys...
Niin, eihän sitä Fallenia tosiaan voi suomentaa..:rolleyes:
Eih, on suomentaja taas ollut tilanteen tasalla että mitä tuo Fallen tarkoittaa...:hitme: [SPOILER]
Were you masturbating? -Transformers:D
Karppaaminen toimii kyllä hyvin, itse sain kuukaudessa pudotettua vajaan 10kg enkä edes niin tarkasti laskenut hiilareita. Jätin vaan sokerin ja...
Ai saatana kun oli täynnä asennetta tämä traileri: https://www.dvdplaza.fi/trailerit/nayta.php?sid=1384 :thumbsup:
Monilla tuo yksi hiilaripäivä viikossa/harvemmin ainakin vain kiihdyttää aineenvaihduntaa ja paino putoaa jonkin aikaa nopeammin. Sillä tavoin...
Ei ihan odotuksien arvoinen, mutta mainio pätkä silti. Rourke oli todellakin loistava. Springsteenin laulu lopputeksteissä kruunasi...
Uusi Battery Juiced on yllättäen helvetin hyvää-:thumbsup: Nousi omaksi suosikiksi heti orkkisbatteryn jälkeen.
Tehoa saa nykyään poretabletteina. Halvempaa ja vähemmän kaloreita kuin tölkkitehossa, mutta maku on kyllä aika kaukana tölkkikamasta. 6 tablettia...
Levykauppa Keltainen Jäänsärkijä: Guns 'N Roses: Appetite For Destruction 9,50e Guns 'N Roses: Use Your Illusion II 9,50e Pearl Jam: Pearl Jam...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","