Tulipa hommattua tuollainen Samsung UE32ES6715, joka muutoin on toistaiseksi osoittautunut ennakko-oletusten mukaiseksi, mutta ajansiirtotilassa...
Digiboxitukseen liittyvää valitusta ei kannattane kovin yleistää. Siinä lienee paljolti taustalla se, että ihmiset eivät koe saavansa mitään uutta...
Euroopassa nettimyynnin (edit: siis nimenomaan latausmyynnin) osuus äänitemyynnistä on nyt jokseenkin juuri tuo 10 prosenttia (HS 7.1.08). Se on...
Niinpä, mikään ei ollut oikeastaan muuttunut. Puhelimessa puhuttiin, letkut oli, Windowsista ei kukaan ollut kuullutkaan. CD vaan oli korvannut...
Pitäisin hyvin mahdollisena, kenties jopa todennäköisenä, että DVD on viimeinen tällainen "yleisformaatti". Jatkossa sisältömarkkinat hajautuvat...
Asian voi nähdä kahdella tavalla: A) Ylen toiminnan perusajatus on ns. julkinen palvelu. Ylen katsotaan tuottavan yleishyödyllistä palvelua,...
Ylellä on ollut oma tärkeä roolinsa vuosikymmenten varrella ja paikkansa edelleen, mutta sen(kin) on kyettävä sopeutumaan muuttuneeseen...
Vaikka olenkin julkisen palvelun vankkumaton kannattaja ja kiltisti maksanut televisiolupamme aina ajallaan, olen Ylen ja sen hallintoneuvoston...
Päivitys asentui ongelmitta ja kone kertoo ohjelmaversioksi 1.24, mutta jumittelu jatkuu. Eli kun pyöritän DVD-levyä ja lopetan sen painamalla...
Tuli hommattua Denon 1920 ja muutoin olen erittäin, erittäin tyytyväinen, mutta palstalla mainittu jumittelu alkaa jo vajaan viikon käytön jälkeen...
Skill mellom flere navn med komma.