Yhdyn Teittisen kiittelijöiden kuoroon koskien mm. tykkiarvosteluja mutta toisaalta oli siellä muuankin "hauska" levyarvostelu. Erityisesti luin...
Piipertämisessä näyttää olevan yleinen piirre suhteellisuudentajun puute. Jos pistää öljyn sijasta pesään vaikka yhdenkin talven pelkkää...
Luonnollisesti kuittikopio näin erikoisesta tuotteesta löytyy Videotykin kirjanpidosta ja koska myyntimäärä on vain muutamia per päivä, niin...
Mahtaako kukaan olla kommentoinut Hollywoodlandia. Kieltämättä on erittäin miellyttävä pätkä jo yksin siitäkin syystä, että lavastus on yllättävän...
Turhat hyllyt hiiteen, nykyaikaan mars mars. Reliikki töllön voi sitten tulevaisuudessa hiivata kans kunhan tykki tai lituskatöllä paranee.
Onnistuuko hakusanatallennus?
Hah, muistelisin vielä vuonna parisen vuotta sitten nähneeni viimeisen kerran myynnissä viallista Fifth Elementtiä SD:nä Suomessa. *) Sehän oli...
Kyllä mutta erikoista sinänsä, sama tykki pärjäsi oikeinkin hyvin ansikontrastissa myös HD1:lle samaisessa MB:n listauksessa.
Eipä niin mutta Optoma HD80:ssä on kuitenkin muutama tekijä, jotka listallani laskee sen sijoitusta vähän. Toki ne kaipaa vielä osittain...
PC:n arviossa oikeastaan varsin odotetusti nähtiin kilpakumppani AE2000 paremmaksi kuvanlaadultaan. PC:n arviota ei tietysti voi pitää...
Uskon että voi. Cine4homesta on syntynyt melko luotettava kuva. Lisäksi tuosta asiasta on nyt pari kolmekin lähdettä tavallaan plus valmistajan...
Mielenkiintoinen ennakkoarvio Cine4homessa: http://cine4home.de/tests/projektoren/SanyoZ2000Preview/Z2000Preview.htm...
Onnea hankinnalle. Ot:nä, linkin mainoksessa kerrotaan "BRAVIA-kotiteatteriprojektori, jossa täysi 1080p-teräväpiirtovalmius: katsele...
Tsiesus sentään. http://www.freepicshost.net/pview.php?fid=3213&fname=broadcast.jpg http://www.freepicshost.net/pview.php?fid=3214&fname=bd.jpg
Niin ja Panasonicin. Ei ole erikoisempaa varmuutta kyllä mutta pidän tavattoman kehnona vetona Mitsulla yrittää myydä vanhempaa tavaraa...
Todella mielenkiintoista miten tuo on toteutettu. Kyllähän sen iriksen ylivirittämisen jo arvaa mutta jos "parannettu valon polarisaatio" olisikin...
Eihän puolen pikselin heitto konvergenssissä ole 1920x1080 resoluution laitteella lopulta ainakaan leffojen kannalta ole kovinkaan merkitsevä, jos...
Tuota ongelmaa en viisitonnisesta seurannutkaan, laitteessahan oli ao. ketjusta päätellen 'pieniä' lastentauteja: Mahtaako tässä laitteessa olla...
[IMG] - 19db on hiljainen * - 12.000:1 kontrasti (tietenkin dynaaminen) - D6 paneeli, alkulähteissä mainittiin C2fine D7 mutta on vanhempi....
Kyllä. Testejähän ei vielä ole tullut mutta veikkaisin nyt ihan uusien paneelien speksejäkin verkosta tutkittuani, että tässä vehkeessä melko...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","