Around the World in 80 Days (2004): En ymmärrä miksi Jackie Chan saa tehdä edelleen elokuvia. Näyttelijänlahjat pyöreä nolla ja aina samaa vipellystä leffasta riippumatta. Chan sopisi korkeintaan sirkukseen pelleksi. Leffa oli huono sovitus hyvästä kirjasta, kirjoitettu lähinnä Chanin vipellyksen ympärille. Toinen pääosanesittäjä oli myös syvältä. 0 tähteä. The Game (1997): Fincherin aliarvostettu teos kontrollifriikistä pankkiirista, joka lähtee mukaan salaperäiseen Peliin. Juoni on täynnä reikiä, mutta se ei menoa haittaa. Michael Douglas tekee uransa parhaan roolisuorituksen. Jäniksen vuosi (1977): Jarvan hieno elokuva miehestä, joka yrittää paeta sivistystä. Jäniksen vuosi on kirkkaasti paras Suomileffa. Antti Litja on roolissaan loistava ja jänis tekee myös hienon roolin. Kaunista kuvausta ja haikeaa tunnelmaa.
Rosvo-Roope (1949) ½ Tauno Palon ja Helena Karan tähdittämä kotimainen merirosvoseikkailu. Elokuvan tarina tai juoni pohjautuu tunnettuun balladiin (”Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa…”. Rosvo-Roope vaikuttaa minun silmääni liian pramealta kotimaiseksi elokuvaksi. Se ei ole tarinana mitenkään erikoinen tai monitasoinen, vaan kevyt ja ennalta-arvattava. Tauno I tekee paljon näyttelyllään koko elokuvalle, mutta se ei täysin pelasta muutoin niin keskinkertaista (mutta erikoista) kotimaista elokuvaa. Stoned (2005) Alkuperäisen Rolling Stonesin Brian Jonesin elämänvaiheita kertaava elokuva, jossa keskitytään varsinkin miehen loppupään tapahtumien kuvaamiseen. Elokuvan rooleihin on saatu valittua erittäin paljon esikuvia muistuttavia näyttelijöitä. Tämä tietenkin lisää autenttisuuden tunnetta. Elokuva on tuotettu ilmeisesti pienellä rahalla, sillä Rollareiden alkuperäisiä levytyksiä ei ole käytetty ollenkaan elokuvan soundtrackillä – sen sijaan mukana on Rollareiden cover-esittäjiä ja public-domain matskua, jotka tietenkin laskevat pisteitä. Kuvauksessa Stoned on mielestäni onnistunut. Huumetrippejä on kuvattu teknisiä tehokeinoja kokeillen. Huom! Sandrew Metronomen julkaisussa suomenkielinen tekstitys ei toimi! Pystytkö kertomaan, mistä löysit? Minulla ollut jonkin aikaa hakusessa.
Kuopion Filmtownin poistoista ostin puoli peräkontillista kasetteja 2e kipale. Joensuussa on heikommat apajat.
Jack Ryan -boksi tuli hankittua ja katsottua. The Hunt for Red October Tässähän Alec Baldwinin esittämä Ryan oli hahmona vielä hieman taustalla kun Sean Connery jyräsi sukellusveneen kapteenina keskeisessä osassa. Leffana ihan kohtuullisen onnistunutta kylmän sodan kyräilyä, mutta kyllä nämä sukellusveneleffat Das Bootin jälkeen kaikki vähän laimealta tuntuvat. 3½/5 Patriot Games Nyt oli sitten kerrassaan eri meininki kun Baldwinin tilalla oli tupsahtanut huolestunut Harrison Ford ja sitä kautta leffa saatiin tietysti keskittymään hänen ja perheensä ympärille. Aika harmitonta viihdettä edelleen mutta hieman toisaalta aika yllätyksetöntä ja tasaisen harmaata meininkiä. Sean Beankaan ei saa pahishahmoonsa oikein virtaa toivotulla tavalla. 3/5 Clear and Present Danger Muistikuvien vastaisesti se parempi Harrison Fordin Jack Ryan -leffa. Tässä juonikuvio on hieman edellistä kiinnostavampi ja Valkoisen talon kieroilut tuovat mukavaa väriä tarinaan. Fordkin tuntuu olevan jotenkin paremmin mukana kuvioissa. Ainoastaan lopun taisteluissa sorrutaan perinteisiin sudenkuoppiin ja rutiinimaisuuteen. 3½/5 The Sum of All Fears Ennaltanäkemätön ja viimeisin Ryan-tarina oli positiivinen yllätys. Ryanin nuorennosleikkaus ja sarjan aloittaminen bondmaisesti alusta toimii ihan hyvin ja kaikista pahoista puheista ja ennakkoajatuksista huolimatta Ben Affleck on ihan hyvä roolissaan. Tarinahan on tietysti mittasuhteiltaan vielä ihan eri luokassa kuin aiemmissa, mutta pahasti ylilyönnin puolelle ei mennä. Ehkäpä jopa paras Ryan-filmi. 3½/5 Sitten jotain muuta... The Thing Called Love Peter Bogdanovich teki muutaman loistavan elokuva 60- ja 70-luvuilla, mutta jonnekin se tekemisen taito on vuosien saatossa kadonnut ja tämä 90-luvun alun sinällään pirteänoloinen ja jonkinlaista potentiaaliakin omaava tekele on valitettavan sieluton elokuva. River Phoenixkään ei tapojensa vastaisesti oikein vakuuta tässä viimeisessä leffassaan. 2/5 The Man Who Shot Liberty Valance Yksi Hollywood-westernien suurimpia klassikoita, mutta en tykännyt niin paljoa kuin toivoin. Sinällään virkistävästi hieman perinteistä poikkeava lähestymistapa tässä oli ja tuollainen Villin lännen aikojen muistelo saikin hieman haikeaa fiilistä aikaiseksi. Tarina ei sitten kuitenkaan erityisemmin herättänyt ihastuksen fiiliksiä vaan aika rutiininomaisesti tässä edettiin ja pääosista Waynen hahmokin jäi kovin pinnalliseksi. Ihatusta sen sijaan herätti taas kaunis mustavalkokuvaus. 3½/5
Boorman: Deliverance 3/4 - Psykologinen tutkielma siitä, miten moraalisäännöksiä täsmällisesti noudattavat cityjupit käyttäytyvät kun he joutuvat tekemisiin pahuuden kanssa kesken arkisen kanoottireissun. Tässä on hyvin mielenkiintoisia kohtauksia siitä, milloin on aika ja kuinka hankalaa on tarttua omankädenoikeuteen, vaikka se olisi ainoa keino selviytyä. Hieman samalla tavalla kuin Siegelin Likaisessa Harryssa, myös tästä voi vetää aika tavalla eri allegorioita, kuten kohteleeko moderni yhteiskunta ihmisiä liian silkkikäsinein. Siegel: Escape from Alcatraz 2/4 - Tositapahtumiin perustuva niksipirkan audiovisuaalinen filmatisointi, jossa Clint Eastwood meinataan raiskata suihkussa. Avildsen: Rocky V 1/4 -
The Marine Aivan mahtava toimintapätkä! WWE -ympyröistä tutun John Cenan "tähdittämä" The Marine ylitti kaikki villeimmätkin toiveeni. Juoni mitätön, näyttelijätyöskentely Rawn ja Smackdownin tasoa (vaikka mukana olikin Robert "T-1000" Patrick), täysin ylitseampuvia kohtauksia jatkuvasti ja huonoa (ja siksi niin loistavaa) läppää. Tärkeinpänä tietysti paljon (turhia) räjähdyksiä. Aivan täydellinen jätkäporukan ryyppyillan aloitusleffa, ilman mitään tarvetta ajatustoiminnalle. Tiukkapipona leffakriitikkona antaisin tälle 0/5 mutta oikealla asennoitumisella 4/5. Jos leffassa olisi näytetty tissit, olisi tullut täydet viisi .
Once Upon a Time in Mexicon Tiesin kyllä Once Upon a Time in Mexicon maineen jokseenkin kelvottamana leffana, mutta en kuitenkaan jostain syystä jaksanut siihen täysin uskoa. Robert Rodriguez ei tokikaan suosikkeihini kuulu ja ennen tämän elokuvan näkemistä kaverin ohjaustöistä tasan yksi pääsee kategoriaan oikeasti hyvä. Ja nyt kun tuota filmiografiaa vilkaisin niin perkeles, onhan niitä oikeastaan kaksikin: Sin City ja aina unohtuva kauhukomedia Faculty. Mitään mestariteosta en odotellut, mutta kohtuullisen viihdyttävää pakettia nyt kuitenkin. Once Upon a Time in Mexico on hämäävän huono elokuva. Hämäävä tarkoittaa tässä kohtaa jokseenkin sitä, että minuuttien edetessä joutuu useampaan kertaan miettimään voiko tämä olla oikeasti näin huono. Yritin jossain vaiheessa miettiä elokuvaa mehikojen myyttisenä kansantaruna, mutta sellaiseksi ulkomaalaisilla on aivan liian suuri rooli elokuvassa ja kaiken lisäksi kaikkien heidän loppu ei ole läpeensä onneton. Tahallisen kalkkuna-leffan tekeminen kävi myös mielessä, mutta mukana on aivan liikaa vakavaksi tarkoitettua materiaalia, joten ei Mexico-seikkailu siihenkään muottiin mahdu. Kai asia on sitten pakko nähdä niin, että kyseessä on vain kaikin puolin epäonnistunut yritys tehdä eeppinen kertomus meksikolaisten isänmaanrakkaudesta. Varsinkin elokuvan viimeiset viisi minuuttia ovat sen luokan soopaa, että jos Meksiko-lippu korvattaisiin Jenkki-serkullaan, niin netin USA-vihaajat olisivat kurkku suorana huutamassa totaalisen tarpeettomasta sankarimeiningistä. Tarjolla on sekä lipun suutelua, että vapauden arvostuksen tyrkyttämistä. Hyi yäk. Läpi Rodriguezin käsikirjoituksen ero isänmaallisten tovereiden ja pahojen siipeilijöiden välillä on söötin mustavalkoinen. Katsojan ei turhaan tarvitse tehdä arvioita hahmoista, elokuva tekee sen puolestasi. Helppoa & nopeaa. Käsikirjoitusta voisi lyhyesti kuvata sanalla sotku. Siinä on paljon kaikkea, mutta vain hyvin harvat jutut toimivat. Paljon puhuvasti Meksikon itsenäisyystaisteluun hyvien poikien ja tyttöjen kannalta liittyvät jutut epäonnistuvat täysin. Hahmoista Johnny Deppin esittämä CIA-mies on hieman kiinnostava, mutta Depp on pahasti väärässä roolissa. Elokuvan ainoa todellinen valopilkku on Äijämäisellä karismalla roolinsa läpi vetävä Mickey Rourke. Hänen kaikki kohtauksensa ovat elokuvan selvästi parasta antia. Hyviä irtohetkiä on muutenkin siellä täällä, mutta niiden vastapainoksi tulee aina vähintään parikymmentä minuuttia kuraa. Toimintakohtaukset ovat vitsi. Elokuva on kuitenkin aina välillä sen verran viihdyttävä läpi 1½ tunnin kestonsa, että suoranaisesti tätä pätkää ei jaksa vihata. Once Upon a Time in Mexico pääsee kohtuullisen lähelle sitä tasoa, että se olisi niin huono, että jo hyvä, mutta tässäkään se ei aivan onnistu. 1 / 5 The Forgotten The Forgottenista tiesin olemattoman vähän ennen kiekon soittimeen laittamista. Ja hyvä näin, samaa lähestymistapaa voi tämän pätkän kohdalla suositella kaikille. Mulla ei ole mitään hajua, antaako traileri kuinka pitkälle meneviä vihjeitä elokuvan juonesta, mutta niihin tutustuminen kannattaa joka tapauksessa jättää väliin. Elokuvan kiinnostavin osuus onkin sen tarina parin koukkunsa kanssa. Tässä on myös sen suurin ongelma. The Forgotten on pari astetta liian ennalta-arvattava ja ennen kaikkea se paljastaa liian paljon liian nopeasti. Katsoja on hitaimmillaankin muutaman minuutin päähenkiöitä edellä juonen avaamisessa. Ja jos tämä ei ole jo tarpeeksi, niin Julianne Moore selvittää ne salaisuudet itsekin turhan nopeasti. Aivan alkuunsa The Forgotten ei oikein lähde liikkeelle, mutta tunnelmaa rakennetaan alun jälkeen kiihtyvällä tahdilla. Starttivaiheessa tuntui, että tässä on malliesimerkki elokuvasta, joka on väreiltään synkkä, mutta tunnelmallista vastavoimaa ei löydy lainkaan. The Forgotten paljolti elää ja kuolee sen varassa, kuinka aiheesta kiinnostunut jeppe DVD:n on soittimeen laittanut. Elokuvassa on nimittäin ongelmia ihan riittävästi. Elokuvan pahis on ihan väärän kaverin näyttelemä. Kerronnan ongelmat eivät myöskään jää asioiden liian nopeaan paljastamiseen. Mooren muistisopukoista löytyvistä takaumista saadaan kaivettua ihan liian monta kertaa ratkaisu jumissa olevaan tarinaan. Julianne Moorea käy välillä hieman sääliksi. Hän on ehdottomasti loistava näyttelijätär ja yksi suosikeistani siinä sivussa. Agentin vaihto tekisi kuitenkin varmasti hyvää tai sitten Mooren pitäisi ylipäätään semmoinen hankkia. Tällä hetkellä hän nimittäin tuntuu tekevän yhtä laatuelokuvaa kohden kolmisen keskinkertaisuutta. The Forgottenia en noihin epäonnistumisiin laskisi, mutta ei se kuitenkaan ole sen tason elokuva, jossa Mooren tulisi viihtyä. Julianne on joka tapauksessa jälleen kovassa iskussa ja jättää kaikki muut näyttelijät selvästi varjoonsa. Dominic West Wire-sarjasta oli mukava nähdä, muutoin cast oli aika lailla rutiinisuorituksia täynnä. The Forgotten on pohjimmiltaan keskitason trilleri, joka saa paljon anteeksi aihepiirinsä ja Mooren roolisuorituksen vuoksi. Spoiler Tekstissä vihjailtu aihepiiri oli siis muukalaisten tekemät ihmiskaappaukset, jotka näin The X-Files -fanipoikana ovat hyvin rakas teema. Aihetta käsiteltiin ajoittain oikeinkin hyvin ja erityisesti hymyilytti / miellytti se, kuinka vahvasti tuosta mainitusta tv-sarjasta oli otettu eri jutuissa mallia. The Forgotten voisikin tavallaan olla yksi XF:n toimintapainotteisimmasta mytologiajaksoista, eikä siinä olisi juurikaan ristiriitaisuuksia esikuvaansa nähden. Supersotilaatkin (huoh) löytyvät. XF:n tasosta jäädään kuitenkin varsin kauas, sillä tunnelma taikka kerronta ei ole lähelläkään tv-sarjojen kuningasta. Jos elokuva olisi jatkanut pidempään ensimmäisen 20-30 minuutin salaperäisellä linjalla, niin olisin ollut huomattavasti tyytyväisempi. The Forgottenin olisi pitänyt uskaltaa jättää enemmän katsojan aivosopukoiden varaan. 3 / 5 Next Ottaen huomioon, että Lee Tamahori toikkaroi Los Angelesissa naiseksi pukeutuneena persettään myyden, niin on pienoinen ihme, että mies sai vielä ohjata Hollywood-elokuvan. Lopputulos kantaa nimeä Next, pääosissa nähdään trio Nicolas Cage, Jessica Biel ja Julianne Moore. Tarinassa Cage tietää tarkalleen mitä hänelle tulee tulevaisuudessa tapahtumaan ja näin ollen hän pystyy vaikuttamaan paitsi omaan niin muidenkin kohtaloon. Koukku on siinä, että hän näkee vain kahden minuutin päähän. Astelin teatteriin toivoen, että tarjolla olisi viihdyttävä puolitoistatuntinen, sen verran karhean maun kolmas Pirates of the Caribbean (arvostelu) -elokuva oli tunti sitten jättänyt. Eikä Tamahori pettänyt, kyllä Nextin seurassa mukavasti viihtyi. Nextissa on muutamia isohkoja ongelmia. Tulevaisuuden näkemiseen liittyvässä kahden minuutin säännössä ja sen soveltamisessa elokuvan käännekohtauksessa on jonkinlainen virhe. Systeemi kuitenkin selitetään lopussa olevalla pikku käänteellä, mutta jos tuota käännettä soveltaa koko leffaan, niin tarinassa on enemmän aukkoja kuin kanaverkossa. Toki tämmöiset tulevaisuuden muuttamisleikit ovat aina vähän hankalia käsikirjoittajien kannalta, mutta parempaakin työtä Philip K. Dickin kirjoitusten pohjalta oltaisiin voitu tehdä. Tuo käännekohta merkitsee siinä sivussa myös Nextin laadullista laskemista, sillä niiltä paikkeilta alkaa huomattavasti toimintapainotteisempi puolisko. Action on perushuttua, joka ei juuri ihailtavaa tarjoa. Onpa mukana pari kökköä CGI-efektiäkin. En uskoisi tämän tyylisen leffan kohdalla näin sanovani, mutta Cage / Biel -duon romanttinen kuvio on ihan oikeasti elokuvan parasta antia. Tapa, jolla Cage saa Bielin iskettyä on tyylikäs ja kohtauksesta saadaan paljon sydäntä lämmittävää huumoria irti. Näyttelijöistä sen verran, että Cage vetää vakiotasollaan eli ei häiritse, mutta ei kehujakaan suuremmin ansaitse. Cage on ihan viihdyttävä kaveri, jonka kohellusta on ihan kiva katsella. Julianne Moorella on pieni rooli, ja hänen näyttelijänlahjansa on täysin tuhlattu. Joutuu jälleen ihmetellä Mooren roolienvalinta-kriteereitä, yhtä laatuleffaa kohden tulee aina useampi keskinkertaisuus. Jessica Biel on elokuvan helmi noin visuaalisesti, kauniimpia vartaloita ei voi montaa löytyä. Loppuluritusten aika: Next on kiva katsoa kertaalleen, eikä se vaadi katsojaltaan juuri mitään. Arvosana tuntuu lievästi mollivoittoisen arvion jälkeen vähän korkealta, mutta pistetään se vaikka PotC-krapulan, Bielin kropan ja Nextin viihdyttävyyden piikkiin. 3- / 5
The Indian Runner Hienojen näyttelysuoritusten täyttämä vahva draama. Mortensen ja Bronson (kyllä, se Bronson) jäivät parhaiten mieleen. Erinomainen debyyttiohjaus Penniltä. 4½/5 Blade Runner - Director's Cut Tajuntaa laajentava ajattelemaan laittava mestariteos. Leffan loputtua keskeiset ajatukset ovat, mikähän tekee ihmisestä ihmisen? Tulee katsottua varmasti vielä monta kertaa, eikä tähän varmaan kyllästymäänkään koskaan pääse. 5/5 Dawn of the Dead Tiukka yhteiskuntasatiiri zombie-elokuvan muodossa. Kulutushysteeriaa, kylmänsodan kritisointia ja zombien lahtausta samassa paketissa. Ja Tom Savini on kuningas. 8) Oma suosikkini trilogiasta. 5/5 Day of the Dead Trilogian synkin ja parhaiten maskeerattu osa, mutta armottoman surkeasti näytelty. Onnellinen loppu on kovin tulkinnan varainen - onko kyse fantasiasta vai ironiasta? 4+/5 Zodiac Kiehtova ja tiivistunnelmainen rikoselokuva, jossa pitkä kesto osoittautui vain positiiviseksi asiaksi. 4½/5 The Fly (1986) Cronenbergin näköinen lihaisa, mutta älykäs elokuva. Scifidraamaa lievillä kauhuefekteillä. 4½/5 Kill Bill: vol. 1 Yliampuvaa väkivaltafantasiaa taivaallisella visuaalisella ilmellä. Musiikin käyttö (kierrätys) on varmaankin parasta, mitä olen 2000-luvun elokuvassa nähnyt. Juuri oikeaa musiikkia juuri oikeissa kohdissa - Morricone, Herrman, Nancy Sinatra ja japanilainen popmusiikki ovat sulassa sovussa. Sisällöltään hyvin köyhä, mutta hienous tämän kohdalla piileekin mielestäni aivan muualla (lue edeltä). Pelkästään visuaalisen ilmeen ja muusiikkien takia tekisi mieli antaa täydet pisteet, ja erillisenä elokuvana se voisi ne saadakin, mutta kakkososaan verrattuna tuntuu selvästi heikompitasoiselta elokuvalta, ja kokonaisuuttahan tässä arvioidaan, joten se sisällön puutekin laskee pisteitä. 4½/5 Kill Bill: vol. 2 Onhan se hienoa, kun moneen kertaan nähty elokuva pääsee yllättämään. Rauhallisempi, fiksumpi, kypsempi ja hillitympi kuin edeltäjänsä, ja muun muassa näistä syistä myös parempi. Dialogi saa painoarvoa, vaikkei mihinkään Pulp Fiction lukemiin tietenkään päästä. Carradine saa isomman roolin ja on loistava, mutta Madsen varastaa koko shown mahtavalla roolityöskentelyllään. Mites ne musiikit? Rodriquezin ja RZAn musiikit ovat hienoja, mutta eivät pärjää edellisen osa kierrätetylle musiikille, vaikka onkin positiivista, ettei musiikit ole otettu suoraan muista elokuvista. Olen aina pitänyt tätä selkeästi edeltäjäänsä heikompana, mutta nyt sekin muuttui - reilusti parempi osa. Siinä missä ykkösosa otti vaikutteet suoraan kung fu- ja samuraielokuvista, tämä ottaa enemmänkin spagettiwesternistä. Oli muuten hieno kokemus katsoa nämä kaksi putkeen, suosittelen muillekin. 5/5
Tuli katsottua Miami Vice ja L`Empire des loups tuossa lauantai-illan viihdykkeeksi. Miami Vicessä häiritsi kovasti armoton tahti jolla elokuvaa vietiin eteenpäin. Olisin toivonut kovasti enemmän syveytymistä henkilöhahmoihin, koska en ole sarjan "fani" ole ollut. Visuaalisilta puolilta elokuva oli odotettua tavaraa, naiset kauniita, autot nopeita, miami kiiltävinen valoineen jne jne.. Ei huono elokuva, mutta jos et ole sarjaa seurannut, tee hieman tutkimusta ennen kuin aloitat elokuva. Toimintaa odotin elokuvassa olevan enemmän kuin sitä loppuen lopuksi oli. Noh perusleffa, ei mahtava ei huono. Noin ½ Sutten valtakunta. Paljon on tuolta ranskanmaasta tullut näitä hollywoodtoimintaa ihannoivia trillereitä ja pitänyt olen niistä kaikista . Taaskaan ei Jean Reno petä, elokuva oli todella paljon mieleeni, juonen kerronta oli hieman ennalta arvailtavaa, mutta loppu twisti hieman jopa pääsi yllättämään. Viihdyttävä elokuva se täytyy sanoa. Jos purppuravirrat kolahti suosittelen tätäkin..
Laitetaanpa tässä muutama lähiaikoina katsottu: The contractor. Wesley Snipes ärsyttävän huonossa toimintapätkässä jossa toimintaakin on aika vähän. Ylipainoisena IT-ammattilaisenakin pakoilisin fiksummin kuin cia:n äijä. Säälittävä räpellys. 0/5 :sick: The prestige Christian Bale, Hugh Jackman ja Michael Caine vetävät kaikki hyvät roolit mielenkiintoisessa taikurileffassa, jossa pakkomielteet kääntyvät melkoisiksi uhrauksiksi. Harvinaisen hyvä leffa 4/5 The fountain Darren Aronofskyn kolmas elokuva nostaa miehen suurien ohjaajien joukkoon. Aiemmitkin ovat olleet hyviä, mutta the fountain on ehkäpä paras koskaan näkemäni elokuva. Visuaalisesti mahtava, tarinaltaan koskettava ja kerronnaltaan mestarillinen. Jää mieleen todella pitkäksi aikaa. Hugh Jackmanista en ennen suuremmin pitänyt, mutta oli aivan loistava roolissaan, samoin Rachel Weisz. Harvinaistakin harvinaisempi MESTARITEOS. 5/5 Next Toimintaelokuvana menettelee. Idea on ihan ok eikä suuremmin häiritse. Cage on lähiaikoina tehnyt huonompiakin leffoja. Ei silti mikään elämää suurempi teos. 2½/5 Children of men Hyvin tehty elokuva, kameran käyttö taitavaa. Osaavia näyttelijöitä ja kohtalaisen mielenkiintoinen juoni. Ei kuitenkaan ollenkaan niin hyvä mitä hype antoi ymmärtää. 3½/5 Babel Nimi sopii tapahtumiin, ja tarinat olivat mielenkiintoisia. En kuitenkaan katsoisi toistamiseen. Myös Pittin ja Blanchettin suoritukset olivat vähän heidän normaalin tasonsa alapuolella. Silti hyvä elokuva, ja varmasti kannattaa katsoa. 3½/5
Goldfinger ** On vaikea ymmärtää miksi monet pitävät juuri tätä Bondia parhaana. Mielestäni tämä on yksinkertaisesti kuolettavan tylsä pätkä Bondiksi. Huono pahis, säälittävä loppukahina, ei toimintaa, ei vauhtia, ei juuri mitään. Jos jotain positiivistä pitää sanoa, niin Sveitsin maisemat ovat komeat ja se vanha muija konekiväärin kanssa hauska. Siinä se. Eihän ne kaksi ekaakaan Bondia mitään vauhdikkaita toimintaleffoja olleet, mutta niissä sentään oli hyvä tarina ja kunnon Bond tunnelma. Dr. No ***½ From Russia with Love **** Goldfinger **
Da vinci Code (2006) Extended Cut No tulipahan tämä katsottua, mutta pidennettynä osana. Vaikka kauheasti mainostetaan noista ylimääräisistä 25 minuutista, mutta en huomannut, kuin muutaman kohtauksen jotka oli lisätty leffan alkuun ja loppuun. Toisaalta, en oikein muista alkuperäistä versiota, koska siitä on liian pitkä aika kun näin sen viimeksi elokuvateattereissa. Tällä kertaa juoni ja sen rakenne oli parempi, kuin mitä alkuperäisessä versiossa. Nyt sieltä nousee, ne pääkohdat, jotka pitääkin nousta katsojan tietoisuuteen elokuvaa katsellessa. Mutta kiva saada tämä vihdoinkin kokoelmiin. ½
Boorman: Zardoz 1/4 - Alkaa hienona kalkkunana, mutta muuttuu todella nopeasti vain ärsyttäväksi. "Harmi, sillä olisin todellakin halunnut pitää tästä semisympaattisesta hyvien tekijöiden, huonojen ajatusten -Niagaran putouksesta, joka muistuttaa tunnelmaltaan kafkamaista painajaista jossa tärkeitä sopimuksia kantava toimistotyöläinen kaatuu loputtomasti rappusissa." Hieno Connery aiheinen kuva. Christian: Battlefield Earth: A Saga of the Year 3000 1/4 - On jotenkin mieltä kivistää ajatella, että miten tällainen elokuva on voitu edes valmistaa. Ne tahot jotka ovat rahojaan produktioon tuhlanneet, ovat luultavasti viettäneet useita yöttömiä öitä. Sana floppi on liitetty mukaan jokaiseen kohtaukseen ja jokaiseen dialogiin. Erityisen piinallista on ajatella elokuvasta entistä huonomman tehneen, röhötystä aiheuttavan kliseisen leikkaustyön suorittaneen ”taiteilijan” tulevaisuutta. Battlefield Earth on ehkä kaikkein eniten negaatioita herättävä merkintä joka ikisen siihen osallistuneen CV:ssä, mutta leikkaajan autistista kyvyttömyyttä saada aikaiseksi yhtään mitään järkevää ei voi muuta kuin katsella lasittunein, itkunsekaisin silmin. Psykologista efektiä tavoitteleva emotionaalisen dialogipätkän käyttö aina kriittisellä hetkellä, kuten kun sankari epäröi ja yhtäkkiä ruudulla alkaa vilistä flashbackeja menneisyyteen, on kuin ZAZ-trion luoma parodiakohtaus. Jatkuva hidastusten käyttö arpomalla valittuihin kohtauksiin ei palvele mitään tarkoitusta. Kohtauksesta seuraavaan siirrytään lähes aina samalla leikkauksella ja häivytyksellä. Travoltaa tai Forest Whitakeria ei kannata ottaa edes puheenaiheeksi. Carruth: Primer 2/4 - Ok fysiikkajargonia
Seikkailija Thomas Crown Joskus pari vuotta sitten näin tästä elokuvasta loppuosan ja sen perusteella pidin kovasti. Eihän tämä nyt mikään mestariteos ole, mutta Pierce Brosnan on hyvässä roolissa ja hoitaa sen kiitettävästi. Juoni on toimiva ja kaikinpuolin ihan hyvä pätkä.
Komisario Palmun Erehdys - Ensimmäinen Palmu taitaa sittenkin olla se paras, niin suuresti tämä tekele vakuutti nyt. Elokuvaan oli panostettu todella ja sen huomasi (ohjaaja taisikin tätä vaatia oikein erikseen kun suostui tämän ohjaamaan). Hyvä tarina ja oiva mysteeri. Eiran maisemat oli mukavan tuttuja. Elina Salo oli nuorena kovin ihana nainen ja Pentti Siimes perkeleen hauska. Kaasua, Komisario Palmu - Entinen suosikkini, mutta nyt kyllä karvan verran kalpeni esikoiselle. Elokuva silti on erittäin onnistunut ja ensihetkistä lähtien tempaa mukaansa. Aina vain jaksan ihailla miten ketterästi Kaarle Lankela kiipeää Runebergin patsaan päälle. Hyvä tarina ja oiva mysteeri. Kaivopuiston maisemat oli mukavan tuttuja (etenkin naulalla avattava portti). Elina Salo oli nuorena kovin ihana nainen ja Pentti Siimes perkeleen hauska. Tähdet kertovat, komisario Palmu - Valitettavan paljon taso laski jo tähän kolmanteen osaan. Palmu vanhenee ja maailma muuttuu. Seetanan lättähatut, menisivät töihin! Helge Heralan esittämä Carl Gustaf Vadenblick, oli hieman liian överiksi vedetty. Maija-Leena Soinnekin häviää ihanalle Elisa Salolle 6-0. Heikompi tarina ja huonompi mysteeri. Merimiehenkadun maiset oli mukavan tuttuja (etenkin Nordbergin kodin piha). The Many Adventures of Winnie the Pooh - Hieman liian sokerista Disneytä jopa tälle vannoutuneelle Disney-fanille. Oikeastaan vain Tiikeri-osion jaksoi katsoa irvistelemättä.
München (2005) No tulipahan tämäkin katsottua muutama päivä sitten mökillä. Epäilemättä kuuluu Spielbergin 2000 luvun tuotannon parhaimmistoon. DVD painos on myös onnistunut kieltämättä loistavasti. mutta asiaan. Tarina kulkee aika hyvin, mutta siitä emme tiedä, että missä kohtaa menen tarinan todellisuuden ja tarun raja. Loppu oli ehkä liian pitkitettyä. Mutta toisaalta eipä tuotakaan olisi voinut jättää kesken. Vaikea leffa kokonaisuudessaan varmaan tehdä. Eric Bana tiimeineen tekee hyvää roolisuoritusta elokuvassa. Myös hyvä, että leffassa on käytetty myös muita tuntemattomia näyttelijöitä, kuten aitoja italialaisia, Italia kohtauksessa, jotka osaavat näytellä.
Johnson: Ghost Rider 1/4 - Ghost Rider on yllätyksetön ja innoton Marvelin sarjakuvafilmatisointi stunttimoottoripyöräilijä Johnny Blazesta (Nicholas Cage), joka myy sielunsa viekkaalle paholaiselle parantaakseen isänsä syövän. Kun paholainen tarvitsee Blazen kykyjä noin kymmenen vuoden päästä, hänestä kuoriutuu öiseen aikaan huonosti animoitu tulikivenkatkuinen Saatanan palkkiometsästäjä ja osa-aikainen katuvigilante Ghost Rider - Aaveajaja. Mukaan on saatu vatsaa vääntävän huonosti käsikirjoitettua romanssintynkää kun nuoruuden rakkaus Roxie (Eva Mendes) palaa televisioreportterin roolissa Blazen elämään. Nicholas Cage jatkaa Wicker Manista tuttua metodinäyttelemisen itsemurhaa olemalla niin ympäripyöreä ja charmiton, ettei häneen saa minkäänlaista kosketuspintaa ehkä hyvä niin. Eva Mendesin täydellinen kyvyttömyys näyttelijänä - tai minään muuna kuin syvänä kaula-aukkona - ei onneksi hyppää katsojan silmille, sillä elokuvan ollessa kaikilta osiltaan niin flegmaattisen saamaton ja ihmeteltävän amatöörimäinen, hautautuu evamendesilainen kiintiöhahmo ja tissejä kannatteleva seinäkoriste muiden totaalisesti epäonnistuneiden elementtien alle. Hengittävää katsojaa aliarvioiva ja pitkästyttävä, mahdollisimman monelle eri kuluttajaryhmälle strategisesti mainostettu ja heidän oletetuista kollektiivisista toiveista demokraattisesti kokoon kaavittu närästystä aiheuttava pikaruoka-annos tarjoaa huonoja tehosteita ja keskinkertaista actionia pahaa-aavistamattomille satunnaiskatsojille ja kaikkea kehuville yltiöpäisille fanipojille. Vain pelkkää tuottoa tavoittelevan tinkivä asenne ja ikärajarajoituksia koiran lailla kuolaava studiojohto saa Aaveajajan kaltaisesta täysin sadistisesta, hammurabimaisen oikeustajun omaavasta ja vanhalta testamentilta löyhkäävästä hahmosta särmättömän ja koomisen nössön. Kurosawa: Yojimbo 4/4 - Top 5 matskua Carpenter: Halloween 3/4 - Ei vanhene
Jäniksen vuosi Oli pakko katsoa uudestaan, kun sitä kirjaakin tuli luettua, mutta minulle tyypillisesti kirja jäi kesken, kouluhommista kun oli kyse. Litja näyttelee hienosti, herzogmainen luontokuvaus on kaunista ja tunnelma on kesäinen. 4½/5 Kahdeksan surmanluotia Saattaapi olla (tällä hetkellä) se paras näkemäni kotimainen elokuva. Niskasen roolisuoritus on varmaankin parasta, mitä on suomielokuvassa koskaan nähty, ja pärjää hyvin vertailussa pacinoille, deniroille sun muille. Rakenne on suurin piirtein täydellinen, mutta DVD:n armottoman surkea laatu syö katsomisnautintoa, mikä on sääli. 5/5 Aguirre, der Zorn Gottes Toisella katsomisella teki vielä suuremman vaikutuksen. Liki Ilmestyskirja. Nyt.:in veroinen trippi "pimeyden sydämeen", jossa Kinski tekee sen, minkä Brando Ilmestyskirjassa - upean mahtavan roolin. Nyt Aguirre paatteineen lipuu ihan top 15:sta asti. "Ich bin der Zorn Gottes." 5/5 Nosferatu: Phantom der Nacht Älykkäämpi, monipuolisempi ja kokonaisempi kuin Murnaun alkuperäisversio. Klasu on jälleen loistovedossa. Tunnelma on hyytävä, jota pitkät otot vielä korostaa. Symbolismia viljellään reilusti. 5/5 Woyzeck Kinskin rooli on vahva, mutta jos 77 minuuttinen elokuva tuntuu pitkältä, ei kaikki ole aivan totutusti kohdallaan. 4/5 Inland Empire Pystyyköhän tästä jo parin päivän jälkeen kirjoittamaan jotain... Kamertyöskentely herätti paljon ristiriitaisia tunteita - toisaalta kokonaan digikameralla kuvattu elokuva ärsyttää jo idealtaan, mutta jälki on ainakin hienoa. Mutta pitääkö kokeellisesta elokuvasta tehdä kolmetuntinen? Miksikäs ei jos homma kerran toimii näin loistavasti. Luulin pysyneeni täysin perässä vielä puolentoista tunnin jälkeen, mutta sitten kun yritin jotain teoriaani väsätä kesken katselun, se tyrmättiin samantien uudella jipolla, jolloin heitin kaikki toiveeni perässä pysymisestä kaivoon ja antouduin Lynchille. Se mitä tästä on helppo sanoa, on että Laura Dern vetää ehdottomasti uransa parhaan roolin, Harry Dean Stanton ja Justin Theroux ovat myös loistavia. Kummallista, että mitä enemmän on katsomisesta aikaa, sitä paremmalta IE myös tuntuu. Yli kahden vuoden odotus kyllä palkittiin. Ei näitä tunteita pysty mitenkään tiivistämään arvosanaan, ehkä seuraavalla kerralla. Mutta kyllä se jo minulle on selvinnyt, että ainakin pidin. Ei elokuva pyörisi taukoamatta päässä, jollen siitä pitäisi. Persona Pään ollessa vielä pyörällä Inland Empiresta, oli oiva hetki Personan uusintakatselulle. Ensimmäiset 5 minuuttia sisältävät eräitä historian mieleenpainuvimpia kikkoja. Upeasti kuvattu (harvoin näkee otettavan 4:3-kuvasuhteesta näin paljon hyötyä) ja näytelty elokuva, joka on paikoin aidosti ahdistava. Nousi tämänhetkiseksi Bergman-suosikikseni. 5/5 La Passion de Jeanne d'Arc Noniin, mitenkäs kävi elokuvalle, jota kohtaan olin jo kerinnyt muodostaa hävyttömän suuret ennakko-odotukset? Kyllä ne vain ylittyivät. Kuvaus on mahtavaa, musiikit mahtavat, Falconetti mahtava, Dreyerin ohjaus mahtavaa, tunnelma mahtava ja lopputulos mahtava. Jos elokuva pomppaa heti ensikatsomiselta top kymppiin, se kertonee jo jotain. Suosittelen poikkeuksellisesti ihan kaikille, hankkikaa jostain käsiinne. 5/5 Ihmeen tasokas viikko, kun samalla viikolla top 20:ni sai kolme uutta tulokasta, joista kaksi oli kyllä aiemmin nähtyä ja se ennennäkemätön hyppäsi suoraan kymppiin. :?
Napoleon Dynamite Ei tää ollut hyvä. Aika tyypillisesti tästä jonkinlaisesta high school -komediasta on sanottu, että Jared Hessin ohjausta joko vihaa tai rakastaa. Tylyt on vaihtoehdot, mutta jos noista pitää valita, niin nappaan tuon ensin mainitun mukaani. Jon Hederia on roolisuorituksestaan kovasti kehuttu ja mitä miehen muita rooleja on nähnyt, niin kaveri tuntuu vetävän samaa hahmoa leffasta toiseen. Ihan kivasti se tuon hallitsee, mutta aika äkkiä siihen kuitenkin kyllästyy. Napoleon Dynamiten iso ongelma on monin paikoin, että se ei oikein tunnu elokuvalta. Hessin ohjaus vaikuttaa lähinnä sketsikokoelmalta, jossa osa vitseistä toimii paremmin, valta-osa vähän huonommin. Tarina ei ole komedioiden tärkein juttu, mutta kun oikein mitään kiinnostavaa ei ole tarjolla, niin elokuvan seuraaminen alkaa hiljalleen käydä työstä. Ja kun komedia ei ole hauska, alkaa olla se aika illasta kun haetaan takki narikasta. Oli Napoleon Dynamitella kuitenkin hetkensä. Siinä kohdin kun se taistelulajikouluttaja pitää puhettaan, olin kohtuullisen varma, että nyt ollaan todistamassa uutta komediaklassikkoa. Niin ikään käytännössä kaikki setä Ricoon liittyvä materiaali on erittäin tasokasta. Valitettavasti itse Napoleoniin liittyvä tavara ei kovinkaan usein omista, ja varsinkin juoniosuus tuntuu kovin väkisin kasaan kaavitulta. 2 / 5 Amityville Horror (remake) Alkuperäistä Amityville Horroria en ole kaikkien suureksi yllätykseksi nähnyt, mutta ilmeisesti se ei taloaan lukuun ottamatta sen suurempaa klassikkomainetta nauti. Remakea oli kovasti mollattu ja se tulikin napattua mukaan lähinnä Ryan Reynoldsin mukanaolon vuoksi. Siinä on nimittäin semmoinen koomikko, joka pystyy saamaan heikommastakin materiaalista keskivertokaveria huomattavasti enemmän irti. Lisäksi miestä on ilo katsella (juu, heteroita ollaan) siinä mielessä, että hänen seurassaan viihtyy ja miehestä huokuu tietynlainen välittömyys ja rentous. No eihän Amityville Horror nyt mikään komedia ole, mutta ihan kiva Reynolds oli nähdä erilaisessakin roolissa. Ja ne muutamat vitsit hän muuten suoltaa hauskasti suoriutuen roolistaan kaikin puolin uskottavasti. Muista näyttelijöistä sen verran, että tytär (Chloe Moretz) ärsytti, muuten ei mitään ihmeellistä. Amityville Horrorin vuonna 2005 ilmestynyt remake oli positiivinen yllätys. Täydellinen elokuva? No ei sinne päinkään, mutta kohtuullisen nautittava kokemus kuitenkin. Vanha talo synkän menneisyytensä ja salaisen huoneensa kera ei ole niitä kaikkein omaperäisimpiä miljöitä kauhuleffoihin, eikä Amityville Horror liikaa pelkän talon varaan rakennakaan. Toki lähes kaikki paha ja vaarallinen tapahtuu kartanon seinien sisäpuolella, mutta niin tunnelman kohotus kuin katsojan säikyttely tehdään suurimmaksi osaksi vilauttelemalla kuolleilta näyttäviä pikkulapsia ja sen sellaisia. Omaperäisyys on kaukana, mutta voi perkeles, useampaan kertaan tuli säpsähdettyä kunnolla ja ohjaaja Andrew Douglas oli ajoittain saanut luotua hyvinkin värisyttävää kuvastoa. Elokuvassa pienessä cameo-roolissa nähtävä haulikko ampuu pariin kertaan elokuvaa pahasti jalkaan. Lastenhoitaja on jotain ihan käsittämätöntä. Tyttö on nätti, mutta come on, kuinkahan monet vanhemmat innostuisivat jos perheen 10 vuoden molemmin puolen olevia pikkukultia tulisi vahtimaan nainen, jonka ylävartalosta on enemmän näkyvissä kuin peitossa. Lisäksi hänelle annettu historioitsijan rooli on typerä; tasan samat asiat oli katsojalle jo kerrottu - vieläpä huomattavasti tehokkaammin - heti leffan alkuvaiheessa. Uskoivatkohan tekijät tosiaan, että katsoja oli alta tunnissa ehtinyt ne uhohtamaan. Toinen ongelmakohta on viimeiset noin 20 minuuttia, jotka ovat täynnä pikkutyperyyksiä ja varsinainen loppuratkaisu on naurettavan helppo. Kaiken kaikkiaan kuitenkin viihdyin Amityville Horrorin seurassa. Parhaimmillaan se onnistui luomaan todellista jännitystä kotikatsomoon. Sitä kokee nykyään aivan liian harvoin. 3 / 5 Anchorman Anchorman: The Legend of Ron Burgundy on Adam McKayn ohjaama puhdasverinen Will Ferrell -komedia. Tuon pitäisi jo kertoa se, tykkääkö leffasta vai ei. Oman näkemyksen voisi summata vaikkapa näin: eipä harmita, että joudun tämän leffan perjantaina vuokraamoon palauttamaan. Säästyy nimittäin sormet Huuto.net -naputtelulta. Jollain tapaa sopisi taas katsoa peiliinkin, sillä en ole erityisesti fanittanut Ferrellia pää taikka sivuosissa ja miehen show tämä kuitenkin on. Kuten arvosanasta voi päätellä, ei tämä läpeensä huono ollut. Huvittavia irtoheittoja oli siellä täällä. Komedian arvosteleminen on sinällään miellyttävän helppoa. Periaatteessa ei tarvitse kuin vastata kahteen kysymykseen. Naurattiko elokuva? Ja jos kyllä, niin nousiko se sille seuraavalle tasolle, jossa ollaan hauskoja ja onnistutaan siinä sivussa kertomaan edes jollain tasolla mielenkiintoinen tarina? Toiseen kysymykseen vastaaminen Anchormanin kohdalla ei ole tarpeellista, sillä leffa ei pääse edes ensimmäisestä askeleesta kunnialla yli. No koska haluan kuitenkin vastata siihen jälkimmäiseenkin kohtaan, niin Anchormanilla on kyllä yritystä. Vakiokaavalla etenevä kerronta sisältää perinteisen rappio-vaiheen, jossa on paikka paikoin ajatustakin ja lopun kohellus on aika söpöä. Vince Vaughn on muuten ihan kultaa niissä parissa kohtauksessa, jossa hänet nähdään. Niin ikään Jack Blackin cameo on huvittava. Miehen siltatempaukselle joutui naureskelemaan, vaikka omatunto kovasti vastaan soimasikin. Tuntuikin, että kaikki parhaat jutut ja roolit oli varattu sivuosissa vilahtaville tähdille. Eihän asia kuitenkaan ihan näinkään ole, hyvä koomikko saa heikommastakin materiaalista normaalia enemmän irti. Will Ferrell ei papereissani tähän pysty, eikä Steve Carrellia lukuun ottamatta oikein kukaan mukaan ydinryhmästä. Anchormanilla on hetkensä, mutta kun komedia ei huvita, se tylsistyttää. 2 / 5