Long Days of Vengeance (1966) Spaghetto lavastetusta miehestä joka tuomitaan 30 (vai 13?) vuodeksi pakkotyöhön isänsä murhasta. Kolmen vuoden jälkeen häiskä karkaa ja janoaa kostoa. Giuliano Gemma oli minulle uusi tuttavuus. Hyvin karismaattinen näyttelijä ja sopi rooliinsa loistavasti. Naamataulun ja olemuksen mukaan kaverista tuli heti mieleen Edward Fox (..which is nice). Soundtrack oli suoraan sanottuna helvetin kova. Tunnari lainehti suoraan top kymppiin spagusävellyksissä. Tästä vastuussa oli minulle täysin tuntematon Armando Trovaioli. Äänimaailma muistutti erehdyttävän paljon Ennio Morriconea eikä ollut yllätys huomata kuka hääri taustajoukoissa. Tino on ollut taas kärppänä, sillä otteita on tästäkin lainattu Kill Bill Vol. 1:een. Tarinan motiivit jäivät kyllä minulle epäselviksi. Miksi Barnett lavastettiin ja miksi sen faija murhattiin? Paremmalla juonella tästä olisi voinut syntyä jotain keskivertoa parempaa. Musiikit ja Gemma kannattelivat leffaa sen verran, että mielenkiinto ei päässyt tästä huolimatta lopahtamaan. Ostakaa soundtrack jos tulee vastaan. 3/5
Hurja joukko ja Armoton kuuluvat surkeimpiin länkkäreihin mitä on tehty. Niitten ns. realismikin on vain tällä hetkellä korrektia poliittista propagandaa.
Pari vuotta sitten tässä viestiketjussa vannoin "Huuliharppukostajan" nimiin, ja kuinka ollakaan, teen niin edelleen. Leonen leffa on eräs niistä harvoista elokuvista, joille voi antaa epäröimättä täydet viisi tähteä. Jonkinlainen top viitonen tulee tässä: 1. Sergio Leone : Huuliharppukostaja 2. Sergio Leone : Hyvät, pahat ja rumat 3. Clint Eastwood : Armoton Clintin paras ja ainoa erinomainen ohjaustyö 4. Raoul Walsh : He kuolivat saappaat jalassa Lapsena tämä oli eräs suosikkileffoistani, ja kun katsoin sen uudestaan 15 vuotta myöhemmin, totesin sen olevan vielä parempi kuin olin muistellutkaan. Erroll Flynn! Kenraali Custer! Little Big Horn! Garryowen! Kunniaan tai helvettiin! Sipuleita! Leffalla ei ole mitään tekoa historiallisten tosiasioiden kanssa, mutta siitä huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi se on todella hyvä western. Walsh ohjasi samana vuonna muuten Bogert-pätkä "High Sierrankin", joten aika kova saldo yhdelle miehelle. 5. Arthur Penn : Pieni suuri mies Näiden alla kuplivat ihan lähellä Corbuccin "Il Grande Silenzio" ja Hawksin "Rio Bravo". Vielä on paljon hyviä westernejä näkemättä, ja jonkin verran niitä löytyy hyllystäkin. Ainakin "Etäisten laaksojen mies", "Sheriffi" ja Fordin ratsuväkitrilogian kaksi jälkimmäistä osaa pitäisi katsastaa heti ensi tilassa.
Täh? Siis jos uskaltaa sanoa paskaa paskaksi, niin sekö on sitten trolli? Armoton on surkea tekele jonka suosio tuntuu perustuvan tämänhetkiseen poliittiseen henkeen. Sama pätee Hurjaan joukkoon. Molemmat ovat kriitikoiden suosiossa ja kriitikot ovat valtaosin vasemmistolaisia ja vasemmistolaiset eivät voi sietää mitään mikä voisi viitata yksilön sankaruuteen, etenkin jos sankaruus liittyy mitenkään aseitten käyttöön ja rikollisten eliminoimiseen. Näin on näreet.
Joo, varsinkikin kun Hurja joukko on tehty 1969 ja Armoton 1992, ovat muuten nauttineet suosiosta muulloinkin kuin tänäpäivänä. Trolleihin ei pitäisi vastata, varsinkin jos ne vaikuttaa jonkun 15v. besserwisserin kirjoituksilta, mutta aina ei voi vastustaa.
Voisitko alkuun nimetä vaikka kymmenen arvostettua vasemmistolaista kriitikkoa, niin meille muillekkin selviäisi heidän poliittinen suuntautumisensa.
Mä en ole ihan samaa mieltä, noi kumpikin menee westernien joukossa korkealle. Mikä sitten on westernien merkittävyys omassa arvoasteikossa, onkin jo toinen juttu. Pakko se on heti myöntää, että Hurjaa joukkoa en ole muutamiin vuosiin nähnyt (mutta odotan innolla että saan sen kohta käsiini). Armoton tuntui aluksi erittäin hyvältä leffalta. Se on hienosti toteutettu, eikä kerronnassa, kuvauksessa, ohjauksessa tai oikeastaan missään muussakaan ole mitään valittamista. Yhdessä jutussa on, ja se vie pohjan koko elokuvalta, nimittäin itse tarina on todella epäuskottava. Epäuskottava tarina taitaa toisin olla enemmän westernien ongelma lajityyppinä. Ajatelkaas nyt, Clintti on karvaa alle 100 vuotias, jonka korviaan myöden rakastunut, kaunis alle 30-vuotias nainen on opettanut uusille tavoille. Palkkatappajasta on tullut sikafarmari ja pienten lasten kiltti pehmo-perheenisä. Kuka nuorehko (no lapsi Clinttiin verrattuna) nainen olisi lähtenyt muuttamaan moista jätkää ja vaikka joku pikkulikka olis sitä yrittänyt, niin kuinka se Clintin roolihahmo olis sopeutunut tuolliaseen elämänmuutokseen? Ja miten typerä se muutos sianpaskassa kaatuilleesta farmarista takaisin pyssysankariksi on, ei uppoo mulle. Ongelmana on siis se, että tarinassa on liikaa epäuskottavia kohtia. Okei, mulle noi westernit ei oikein uppoa muutenkaan (pl. Leonen leffat ja Rio Bravo), joten mä varmaan katson niitä vähän turhan kriittisesti. Mun mielestä leffassa on kuitenkin melkoinen uskottavuusongelma. Jos se nainen olisi vaikka ollut 45 vuotias, ja sillä olis ollut valmiiksi 15- ja 10-vuotiaat lapset, niin mä ainakin olisin uskonut tarinan mahdolliseksi ja varmaan olisin pitänyt enemmän. Joo, ei mee viralliseen "näin me Plazalla ajatellaan" -kantaan, mutta älkää ampuko pianista.
Mr. Wellesin höpöhöpöä vasemmistolaisten kriitikoiden vaikutuksesta Armottoman ja Hurjan joukon arvostukseen ja suosioon ei viitsi edes kommentoida. Jonkun kannattaisi varmasti harkita muitakin harrastuksia kuin Kokoomusnuorissa juoksemista. En ole kriitikko, mutta vasemmistolainen kylläkin, ja pidän kovasti sekä "vasemmistolaisesta" Armottomasta että "puolifasistisesta" Likaisesta Harrysta, noin kaksi Eastwood-rainaa esimerkkinä mainitakseni. Hurja joukko ei sen sijaan kolahtanut kummemmin. Armoton ei tosiaan ihannoi pyssyn heiluttelua, vaan esittää väkivallan sellaisena kuin se on: verisenä, likaisena, epämiellyttävänä ja sisäisiä arpia jättävänä sotkuna. Liberaalina tai humanistisena westerninä sitä ei silti voi pitää, realistisena kylläkin. Jonkun John Waynen peruslänkkärien arvomaailma on tässä suhteessa hieman toisenlainen: väkivalta esitetään monesti oikeutetumpana ja hyvä/paha-jako mustavalkoisempana. "Armottomasta" on oikeastaan vaikea sanoa, kuka tarinassa viime kädessä onkaan hyvä. Henkilöt ovat moniulotteisia ja siksi inhimillisiä ja kiinnostavia. Kaikkea se rakastuminen saakin ihmisessä aikaan! Odotas, kun osuu sinun kohdellesi... Miksi "Clint" ei olisi sopeutunut muutokseen? Kyllähän hyvä ihmissuhde muuttaa ihmistä: kovasta kundista tulee "sen oikean" löytymisen jälkeen kiltti kotihiiri. Moni saattaa tunnistaa tämän muutoksen ihan omasta tuttavapiiristään. Ehkä rakastumista voisi verrata kokemuksena myös uskoontuloon (vrt. murhamiehet, jotka ovat ns. "löytäneet Jeesuksen"). Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, jotka haluavat jättää epämiellyttävän menneisyyden taakseen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Fiktiivisistä tarinoista mainittakoon esimerkkinä vaikkapa Cronenbergin tuoreehko "History of Violence" tai "Kummisedissä" Corleonen mafiaperheen pyrkimykset laillistaa liiketoiminta. Nii-in. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? En nyt tiedä, miten tarkasti kannattaa ryhtyä pohtimaan fiktiivisen Williamin ja hänen edesmenneen vaimonsa suhdetta, mutta ei se häiritsevän epäuskottava ollut. Aina on ollut avioliittoja, joissa osapuolten välillä on ollut runsaasti ikäeroa. Lisäksi 1800-luvun loppupuolella avioliitto on merkinnyt naiselle myös muuta kuin rakkautta ja muuta sellaista tunnesälää: taloudellista ja fyysistä turvallisuutta kovien olosuhteiden keskellä ja niin edelleen. En sanoisi noinkaan. "Clintin" muutos farmarista pyssysankariksi ei ole ihan kivuton, kuten läpi elokuvan tapahtuva törttöily hevosen selässä kertoo. Sihtikään ei ole enää ihan kohdallaan, ja "pahoja" - niin suhteellinen käsite tässä elokuvassa - cowboyta täytyy ampua useampaan kertaan ennen kuin luoti tulee ja tappaa (ja silloinkin tuskallisen hitaasti). Lopussahan "Clintistä" tulee kuolemaa niittävä viikatemies - siirto, jota ei ehkä voi pitää täysin uskottavana, mutta jolle tarjoaa jonkinlaisen selityksen vanhan ystävän väkivaltaisen kuoleman aiheuttama raivo.
Eiköhän tää meikäläisen parisuhde ole jo siirtynyt tuosta hullusta rakastumisvaiheesta seuraavaan, siihen seuraavaan, vähän järkevämpään ja kestävämpään rakkauteen. Eli kyllä tuo on tuttua ja ymmärrän jopa noita ikäeroja, sillä loistavia esimerkkejä on lähipiirissä ihan riittämiin Ja kyllä ihmissuhteet muuttavat, sekin on totta. Helppo kysymys. Niillä on hoivavietti ja ne uskovat siihen, että kun tarpeeksi rakastaa, niin toinen muuttaa tapansa ihan sen rakkauden takia. Naiset on silleen vähän hassuja Ja femakot ei kommentoi nyt tähän, en minä niin vakavissani ole. Yleensä ottaen, westerneissä on yleensä niin typerät ja mitättömät juonet, että niitä pitäisi verrata vain toisiin westerneihin. Henkilöt ovat paperinohuita stereotypioita. Tuntuu kuin vanhat leffat olisi tarkoitettu 12-vuotiaille. Minä en pidä (ainakaan vanhempien) elokuvien esittämästä maailmankuvasta puhtaine ja ylempiarvoisine valkoisine sankareineen, kun mustat tai keltaiset ihmset on humoristisia sivuosia. Intiaanit on aina vain ja ainoastaan pahoja (varmaan joku jaksaa tähänkin etsiä vastavedoksi elokuvan, jossa asia ei ole näin). Uusissa westerneissä on ollut muutama ihan katsottava leffa, ja niissä on sentään upeita kuvia Mutta ei jaksa jatkaa, westernit ei vaan ole mun juttu. Myönnän rajoittuneisuuteni ja ennakkoluuloni kaikkia uusia länkkäreitä kohtaan.
Spoiler En tuota juonta mitenkään kovin tarkasti seurannut, mutta ymmärsin että tämä eversti Barnett sai jotenkin selville tämän Cobbin pyörittämän asekaupparingin. Tämän vuoksi hänestä sitten hankkiuduttiin eroon ja poika taisi sitten olla sopivasti tarjolla syntipukiksi. Elokuvan loppupuolellahan mainitaan, että laiton asekauppa meksikolaisten kenraalien kanssa on pyörinyt jo vuosia aivan tuomarin nenän alla.
Kerropas nyt jotain kouriintuntuvaa, äläkä tuollaista poliittista, jostain julkaisusta ulkoa opittua paskaa. Tuli varmaan selväksi kaikille, että et pidä kyseisistä leffoista, mutta tosiaan kiinnostaa kuulla suomennos tolle sun poliittiselle hölynpölylle. Edellisen perustelun pohjalta luulisin sen liittyvän jotenkin ufoihin ja kommunisteihin, ja olisiko vielä vanha kunnon aivosäde mukana asiassa.
Kerropas mistä julkaisusta minä olen oppinut tuon yhteyden? Ensinnäkin, on tunnettu tosiasia, että Hollywoodin valtavirta (esim. Sean Penn on kirosana amerikkalaisille aseenomistajille) on sikäläisittäin (ei siis välttämättä suomalaisittain) vasemmalle kallellaan, etenkin mitä tulee aseenkanto-oikeuteen ja rikollisten kohteluun (esim. kuolemantuomion vastustus). Ja tuohon arvomaailmaan ei kerta kaikkiaan istu perinteisen länkkärin asetelma rikollisista selvinä rikollisina ja aseistetuista kansalaisista lain ja järjestyksen tukipilareina. Siksi Armottoman tyyppiset länkkärit pelaavat suoraan näitten vasemmistolaisten tahojen pussiin. Ikäni on muuten 32, reservin alik. ja yhden ällän (englanti) ja laajan matikan, kemian ja fysiikan lukenut ylioppilas sekä absolutisti. Kokoomusta (tuota kaupparatsujen ja keinottelijoiden linnaketta) en ole ikinä äänestänyt, Esko Seppästä ja Kommunistista Työväenpuoluetta kylläkin. Ja Hannu Taanila on hyvä tyyppi. Ja G. Bush junior on pelle.
Näet siis siirtymän realistisempaan maailmankuvaan poliittisena pelinä? Hyvänen aika... Deadwood on ilmeisesti sitten myös vasemmistolaisten propagandaa? Ah, niin, katselin juuri eilen mainion komedialänkkärin, eli Nimeni on Nobody... Täydellistä hömppää, mutta hauskaa sellaista. :thumbsup:
Meitä on näköjään moneen junaan, jatka vaan valitsemallasi linjalla... ja Lisää tälläistä, pliis -- JP