Oma TOP 5 (vain yksi elokuva per ohjaaja): Leone: C'era una volta il West (1968) - Menee nipin napin ohi saman ohjaajan HP&R:n. Bronson sopii yllättävän hyvin Harmonican rooliin (periaatteessa yksi ilme, mutta sekin pelottavan rauhallinen). Fonda on sinisilmäinen pahis ja Cardinale näyttelee viehättävää, itsenäistä naista. Se, mikä itseeni vetosi taiteellisten näkökohtien lisäksi oli se, että Frank, Cheyenne ja Harmonica ovat tavallaan viimeiset "oikean villin lännen" pistolerot ennen uuden järjestyksen (=rautatie) tuloa länteen, mikä lisää kaihoa loppukohtauksiin entisestään. The Villin Lännen Elokuva. 5 / 5 Hawks: Rio Bravo (1959) - Menee itsellä amerikkalaisten westernien kärkeen. Hawks pesee tällä kertaa Fordin. Itse elokuva sijoittuu lähes pelkästään yhteen kaupunkiin, mutta tämä tila on käytetty mestarillisesti hyväksi. Loppujen lopuksi kyse on neljän päähenkilön ystävyydestä. Ricky Nelson ja Dean Martin osaavat myös laulaa, ja yksi eniten iskeneitä kohtauksia on juuri porukka laulamassa Tiomkinin musiikkia seriffin toimistossa. Kyseisen herran musiikki iskee lähes yhtä kovaa kuin Leonen hovisäveltäjän tuotokset. Kuten ylläolevan Leonen elokuvan, tämänkin jaksaa katsella loputtoman monta kertaa. 5 / 5 Corbucci: Il Grande silenzio (1969) - Uusin tuttavuus spagettielokuvien joukossa. Ohjaaja on onnistunut tallentamaan mestarillisesti palkkionmetsästäjien ajatusmaailman (jos sellaista nyt on) filmille. Loppukohtaus hakee vertaistaan, olipa siitä mitä mieltä tahansa. Musiikkikaan ei kokonaisuutta pahenna. Erikoista on se, että sijoittuu Utahin talveen. 4½ / 5 Wellman: The Ox-Bow Incident (1943) - Fonda näyttelee tällä kertaa tavalliseen tapaansa hyvistä. Toimii erittäin hyvin westerninä, mutta on myös hieno elokuva inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Aiheen takia Kahdentoista vihaisen miehen ohella niitä elokuvia, jotka olisi jokaisen katsottava. 4+ / 5 Hill: Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969) - Kaksikon Newman/Redford tähdittämä veijaritarina. Kaksikon kemia toimii tälläkin kertaa verrattoman hyvin. Tarinassa liikutaan myös ulkomailla. Neljään listan muuhun elokuvaan verrattuna mukana on myös tuhti annos komediaa. 4½ / 5
tuli juuri viimeisteltyä. Ja täytyy sanoa, että ei pettänyt hollywood taso (tälläkään) kertaa. Niin keskivertoa, niin keskivertoa. Jälleen kerran hyvä osoitus siitä, miten hyvä elokuva (ainakin siihen asti kun musiikki kajahtaa ämyreistä) pilataan huonolla musiikilla. Oikeastaan näyttelijöiden takia tuli hankittua. Robert Ryan tuttu Wild Bunchista, Lee Marvin ehdolla For a few dollars moreen Van Cleefin tilalle, ja kaikki muistavat Woody Stroden ja Claudia Cardinalen Huuliharppukostajasta. Sitten vielä hollywood diggareille rakas Burt Lancaster ja spaguissakin esiintynyt Jack Palance. Siinähän niitä. Musiikki aivan kauheaa (taas), ohjaus toimi yllättävän hyvin, juoni oli ajoittain jopa kiinnostava, mutta loppuratkaisua ei pysty käsittämään. Sekin niin hollywoodia kuin olla ja voi. Toiminta/ammuskelu oli ihan mukavaa katseltavaa. Ainiin, ehdotonta plussaa maisemista ja joistain hienoista lavastuksista. 2.5/5 ---> Woody Strode lisä, 3+/5
Giù la testa - Duck you sucker a.k.a Fistful of dynamite Hieman mietitytti kuuluuko tämä elokuva lännenelokuva kategoriaan, mutta päädyin kuitenkin siihen että kuuluu - joskin hatarasti. Elokuva alkaa kuin mikä tahansa länkkäri, mutta hyvin pian kyllä käy selväksi, että mistään perinteisestä länkkäristä ei ole kyse vaan pikemminkin kuvaus sisällissodasta. Tuntuu kuin vaihtoehtoinen nimi - Fistful of dynamite, joka minunkin dvd-kotelon kannessa lukee - olisi jälkikäteen annettu yleisön sumuttamiseksi ja annettu ymmärtää että elokuva on jotain sukua dollaritrilogialle. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka toki HPR:kin on hieman irrallinen kohtaus, jossa päähenkilöt joutuvat osallisiksi sisällisotaan. Vaikka elokuva ei sitä olekaan mitä etukäteen odottaa (tietysti itseään voi syyttää, kun ei ollut leffaan juurikaan etukäteen tutustunut) ei se missään tapauksessa ollut huono. Molemmat pääosan esittäjät ovat tehtäviensä tasalla ja etenkin James Coburnin karisma toimii. Leonemaiseen tyyliin juonen kulku on monin paikoin melko laahaavaa, jota tällä kertaa ei voida sanoa kaikin kohdin onnistuneeksi. Niin ikään hieman ihmetyttämään jäi Coburnin flashbackit, jotka olivat melko pitkiä, mutta eivät kuitenkaan juonen kannalta oleellisia vaan pikemminkin kovin irrallisia. Tiivistämällä olisi elokuvasta saanut varsin toimivan seikkailuelokuvan. Useat kohtaukset olivat todella näyttävästi toteutettuja, varsinkin kun otetaan leffan ikä huomioon. Musiikki oli perus Morriconea ja tunnari muistutti paljon Huuliharpusta tuttua teemaa, joskin laulu oli varsin rasittavaa. Lopputulos hieman sekava, mutta kuitenkin visuaalisesti viihdyttävä katsomisen arvoinen pätkä. Niille, jotka odottavat saavansa puhdasverisen länkkärin niin ei voi muuta sanoa kuin - Duck you sucker! 3+/5.
Ei yltänyt millään osa-aluella ykkösen tasolle. Paitsi Leen kohdalla. Listataan nyt +/-. + Lee Van Cleef + Kaksi kuvakulmaa + Ihan hyvä kuvanlaatu - Juoni - Muut näyttelijät - Musiikki - Lavasteet - Paikoin outo 2+/5 Van Cleef pelasti. En suosittele.
Day of Anger :king: Death Rides A Horse Siinä äkkiseltään kaksi parasta Lee Van Cleef leffaa Sergio Leonen dollaritrilogian ohella. Jälkimmäisestähän tuli jossain vaiheessa ulos hyvälaatuinen julkaisu sisältäen mm. suomitekstit. Day of Angerista lisätietoa: http://www.wildeast.net/day_of_anger.htm http://www.dvdmaniacs.net/Reviews/A-D/day_of_anger.html (todella hyvin tehty arvostelu) Jos taas pitää mainita jotain joka yltää Sergio Leonen tai kaimansa Solliman mestariteosten tasolle, niin voisin heittää leffan nimeltä A Minute To Pray, A Second To Die. Siinä leffassa on jotain joka naulitsee katsojansa ettei edes jääkaapille ehdi. Tuon MGM:n jenkkijulkaisun huono puoli on se että toisin kuin kannet väittävät niin leffa kestää noin 90 min eikä 1 tunti 58 minuuttia. Kyseessä on siis leikattu jenkkiversio. Leikkaamaton versio olisi kuulemma vieläkin parempi, mm. elokuvassa on oikeasti samankaltainen loppu kuin Corbuccin The Great Silence elokuvassa.
Tuohan pyörii esim. Anttiloiden hyllyissä nimellä Kosto Odottaa. Day of Anger kyllä kiinnostaisi tilata, mutta saako mistään sopuhintaan? Muistathan laittaa tuon lopun spoilerien sisään, kaikki kun eivät tiedä miten tuo Silence päättyy. Edit. Kiinnostaisi myös tietää, saako tuota A Minute To Pray, A Second To Die leffaa jostain vähemmän suolaiseen hintaan?
Eipä taida saada, ja jos et tilaa sitä Wild Eastin levyä nyt, niin pian et saa sitä edes siihen hintaan mitä se nyt maksaa. Eli toisin sanoen se on nyt out-of-print Wild Eastin sivuilla... vielä sitä joistain kaupoista (amazonissakin taitaa vielä olla) löytyy, mutta kuinka kauan on sitten eri asia.
Dead Man (1995) Semi-tylsällä juonella ja tarpeettomalla liiallisella väkivallalla varustettu mutta kuitenkin suht tyylikäs ja erilainen western. Kitarasankari Neil Youngin soundtrack oli aluksi mukavaa vaihtelua, mutta pidemmän päälle rämpyttely käy toistoksi ja alkaa pitkästyttää. Depp on ilman muuta leffan kannatteleva voima, jonka tähden tekeleelle voisi hamassa tulevaisuudessa vielä suoda uusintakatselun. Jälleen miehelle plakkariin loistava roolisuoritus. Kokonaisuutena ei kuitenkaan meikäläisen kuppi teetä. Jos lukemia kaipaatte, IMDBn heitin kutosen.
Noi WildEast:in levyt tosiaan on "Limited edition" mulla on kaikki kymmenen, ekasta tosin jouduin maksamaan Ebayssa satkun...
Tombstone: Löytyi kyseinen leffa 2 eurolla Jonkun pikkumarketin muuten niin roskaleffoja tyännä olevan pikkuhyllyn seasta niin oli pakko napata mukaan. Tarina oli jo ennestään tuttu kun omistan myös samasta aiheesta samoihin aikoihin valmistuneen Wyatt Earpin. Noh verrattuna tuohon Earpiin on tämä leffa paljon helpompaa katseltavaa, sillä tarinankulussa pysyy paremmin kiinni. Lisäksi ampumakohtaukset toimivat paremmin, vaikkakin äänimaailma onkin huonompi. Näyttelijöistä uskottavimmat ovat Clantonit + muut pahikset ja se Vanhin Earp. Myös Kurt Russel vakuuttaa Wyattina, kun taas Val Kilmer Doc Holidayn roolissa tuntuu eksyneen väärään leffaan. Jos ei ole nähnyt "Wyatt Earp"ia niin Kilmerin rooli voi tuntua onnistuneen, mutta jos on nähnyt samaisen roolin Dennis Quaidilta "Wyatt Earp"issa niin se vasta on erinomainen, yksi Denniksen parhaista. Leffa oli peruskamaa mutta suosittelen ennemmin katseltavaksi tuon Wyatt Earpin. ***
Il Mercenario (1968) Sergio Corbuccin ohjaama ja Franco Neron tähdittämä upea spaghetti western. Nopeatempoinen ja vaikka yleensä pidänkin enemmän "haudanvakavista" westerneistä niin Il Mercenarion huumori on onnistunutta eikä ylilyötyä pelleilyä. Sopii tähän "buddy-westerniin" mainiosti. Tony Musante (joka muistuttaa erehdyttävästi Tomas Miliania) on kapinallispäällikön roolissa sympaattinen ja hauska. Kaksintaistelu härkätaisteluareenalla on unohtumaton, ehkäpä komein näkemäni ja kuulemani (Morriconen L'Arena, joka kuullaan myös Kill Bill 2:ssa). Valitettavasti tästä on tällä hetkellä saatavilla vain täysin luokaton dvd-versio (Leikattu melkein 20 min, kuvasuhde alkuperäisen 2.35:1:n sijasta 4:3 ja sekä kuvan, että äänen laatu on huono). Japanilainen Stingray on julkaissut leffan leikkaamattomana ja oikealla kuvasuhteella, mutta se on tietääkseni jo aikaa sitten myyty loppuun. Ja jos nyt jotain numeroita pitää heitellä niin itse leffalle: 4+/5
En muista enää, kun tilasin tuon joskus viime keväänä, mutta ainakin Amazon näyttäisi myyvän 8:lla dollarilla. Saman muistelen maksaneeni itsekin, mutta verkkokauppa oli kyllä joku muu.
Hyllystä löytyy tuo Japsi versio, joka tosin on 1:2.35 mutta Letterbox. Helvetin hyvä leffa kuitenkin.
Tuota Day of anger Wild east versiota ei voi kyllä täysin suositella. Kuvanlaatu on minun mielestäni siinä kyllä heikko vaikka esim. maniacs antaakiin muistaakseni neljä tähteä. Kuva on tumma, värit hieman hailakat ja paikoin epätarkka. Tuossa linkissä on vertaus ranska versioon http://www.sundances.net/spaghetti/doascr.php No onhan tuota spagu rintamalla nähty huomattavasti huonompiakin julkaisuja, mutta tämän wildeastin julksisu on laatuunsa nähden kyllä kallis.
Tulipa ostettua ja katsottua seuraavat futurefilmin komedia-spagettiwesternit: Nimeni on Trinity (Lo chiamavano Trinità), Nimeni on Nobody (Mio nome è Nessuno, Il) ja Nobody on nerokkain (Genio, due compari, un pollo) En tiedä onko tässä taantunut lapsen tasolle, mutta kyllä nuo meikäläistä viidyttivät ja pidin leffoista kovasti. Futurefilmin jukaisujen taso on kyllä todella surkea, häpeäksi koko dvd-formaattia vastaan. -- JP
The Grand Duel (1972) Leffa alkaa mahtavalla Luis Bacalovin säveltämällä haikean synkällä tunnarilla Parte Prima, jota Tarantino myöhemmin käytti Kill Bill Vol. 1:ssä O-Ren Ishiin esittelyyn. Tässä tapauksessa sävel toimii teemana itse äijälle, Lee Van Cleefille. Van Cleef esittää ties monennenko kerran salaperäistä pyssysankaria, joka ei paljoa puhu ja viina maistuu. Leffa ei tarjoa genrelle mitään uutta ja mullistavaa, mutta kyseessä on kuitenkin ihan kelpo spagu. Lee Van Cleefiltä löytyy asennetta, tarina on ihan ok, musiikit toimii ja ruumiita tulee. Pienet miinukset Adam Saxonin rakkaussuhteesta huiviinsa, sillä tämä homoeroottinen vihjailu ei sopinut ollenkaan muuten kylmäverisen kaverin roolihahmolle. Onneksi.. Spoiler jätkä sai lopulta maistaa nikkeliä. "I wanna talk to the top man around here. That sure as hell isn't you." 3/5
Jos joku tarttee tuota Il Mercenario:ta, joka ehkä paremmin tunnetaan nimellä Professional Gun, niin olis yksi tollainen kaupan vaikkapa 7 euroon postitettuna kirjeessä Suomeen (maksu tilille etukäteen). Itselle ylimääräinen (eli mulla on niitä kaksi). Samassa levyssä on myös toinen leffa, God's Gun, päätähtenä Lee Van Cleef. Yhteisenä nimittäjänä molemmille leffoille on Jack Palance, eräs tunnettu konnaroolin näyttelijä spaguissa. Niin toi on NTSC, region 0, kuvan lisäksi vain äänet englanniksi, ei ole mikään huippuluokan kuvanlaatu saati kummempia herkkuja, mutta ihan siedettävä/katsottava on.
The Five Man Army (1969) Dario Argenton kirjoittama spagu viidestä miehestä, jotka päättävät ryöstää kultalastin Meksikon armeijan vartioimasta junasta. Sekaan on sotkettu myös vallankumoushärpäkettä. Näyttelijäkaarti oli melko karismaatiton joukko. Peter Graves ei istunut rooliinsa sitten mitenkään. Bud Spenceristäkään en ole koskaan oikein pitänyt. Morriconen soundtrack oli hyvä. Tosin olin kuulevinani yllättävän suoriakin lainauksia dollaritrilogiasta. Ymmärrettäköön ettei Ennio ole mitään hirmuliksaa kiskonut näistä b-luokan spaguista, joten kaverilla ei ehkä ollut aikaa panostautua täysin rinnoin. Melko ironista, sillä itse elokuvakaan ei juuri omaperäisyydellä juhli. Tarina oli ihan viihdyttävä, mutta aika laihaksi tämän tekeleen anti jäi. Paremmat näyttelijävalinnat olisivat tuoneet jo jotain lisäpotkua. Kyllä tämän jokainen spagufanaatikko kerran katsoo. 2,5/5
Joo, eli menee sinne "basickerrankatsoo"- osastolle. Hill ja Spencer ovat tekevät jeppisroolit, eivät onnistu ainakaan ärsyttämään. Musiikit, kuin myös, eivät ärsytä, mikä positiivista. Juoni, no niin.. ei säväytä, mutta kaippa se ajaa asiansa. Eipä kai muuta kummempaa. 2½/5