Millaisia laiteräkkejä ihmisillä?

Keskustelu osiossa 'Yleistä' , aloittajana Lazarus, 11.10.2005.

  1. säätäjä

    säätäjä Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.10.2015
    Viestejä:
    28
    Saadut tykkäykset:
    5
    Tavoitteita ja makuja on monia.

    Puussa on värin lisäksi myös monta muuta asiaa joihin voi kiinnittää huomiota. Värin lisäksi nostaisin erittäin tärkeäksi puun syykuviot, jotka pähkinässä ovat todella upeita. Petsattu mänty on kuitenkin aina mäntyä, eikä siitä pähkinän värisellä petsillä vielä pähkinää saa.

    Iskussa/askossa on tosiaan tuon tyyppisiä pöytiä aika paljon. Suurimmassa osassa paksuudet ovat kuitenkin usein jotain ihan muuta kuin 90mm eli jalat tyypillisesti 70mm ja levyn paksuus 20mm. Lisäksi usein huomattavasti (imo) rumempi helma eli pöydästä erottuu selvästi kansiosa ja helmat.

    Ja sitten on tietysti pöydän huolto. Täyspähinä on aina saman väristä, vaikka sitä miten hioo. Siten pöydälle voi tulla tahroja ja parin vuoden päästä ne saa kaikki pois hiomalla ja pöytä on taas uusi. Petsattua puuta ei voi juuri hioa ilman että pitää uudestaan petsata joka taas harvoin onnistuu kovin hyvin.

    Lopulta tuo pöytä oli naurettavan halpa. Esim. skannossa, emporiumissa, wandassa, solid furnituressa pyydetään vastavista pöydistä 2500-4500e. Erona jalkojen kiinnitys, jotka kiinteitä. Yleensä pelkästä pähinkälaminaattipöydistä saa maksaa 2000e kun ne ostaa designliikkeestä.

    Makuja on tietysti monia :)
     
  2. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 015
    Saadut tykkäykset:
    150
    Juu, meillä on huomattavasti pähkinää halvempaa koivua, niinkuin kaikki muukin puu. Vaalea sisustus miellyttää perheyksikkömme huonekaluostoksista päättävää vastuuhenkilöä.

    En muista, enkä nyt ala mittailemaan, mutta varmaan noin kuin sanot. Jalat ja kansi ei erotu, se oli hankintapäätöksen peruste. Kuulin...

    Totta. Ja jos pähkinä oli tosiaan se ainoa sulle/teille kelpaava vaihtoehto, niin eipä sitä paljon muuta voi kuin hankkia kokopuuta olevan. Tuo mahdollisuus hioa kolhiintunut / vioittunut pinta vei meiltäkin viilupinnoitetut vaihtoehdot taivaan tuuliin.

    No ei ollut! On naurettavaa maksaa pöydästä 1300 €. Mutta kallis se meidän 800 €:n pöytäkin oli. Vaikka tulotaso olisi mikä, ja pöydän suhteellinen hinta ansioihin nähden olisi kuinka mitätön, niin on nuo kalliita. Kun jostain Sotkasta saat 200 €:lla pöydän ja 4 tuolia, ja nekin ajavat saman asian. Mutta toki voit ostaa / teettä sellaista kuin haluat ja kysehän on vain valinnoista. Jos haluat mieleisen pöydän, joka todennäkisesti on sulla hautaan saakka, niin eihän se paljoa vuotta kohden ole.

    Ja itse aiheeseen, Meillä viihde-elektroniikka lepää 30 vuotta vanhassa lastulevykaapissa... Että siinä sitä räkkitelinettä. Pitäis hommata uus, mutta ei löydy mieleistä.
     
  3. säätäjä

    säätäjä Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.10.2015
    Viestejä:
    28
    Saadut tykkäykset:
    5
    Oletko koskaan kokeillut hioa tummaksi petsattua koivua ja yrittänyt sen jälkeen saada tasaisen tumman värin petsaamalla? Kokemuksesta voin sanoa, että se vaatii koko pöydän hiomisen, joka pitää tehdä erittäin tasaisesti ja sen jälkeen erittäin tasaisesti saada levitettyä uusi petsikerros. Enemmän kuin helposti pinnasta tulee epätasainen ja siten kaikkea muuta kuin arvokkaan näköinen.

    Melkein väittäisin, että kun tuollainen tummaksi petsattu koivu pitäisi saada hyvän näköiseksi, käy helposti niin, että omistaja ostaa uuden pöydän. Kunnostamisen vaiva kun on tajuttoman suuri ja lopputulos hyvin harvoin alkuperäisen näköinen. Eriasia on joku pieni tuoli, sen vielä jaksaakin tehdä.

    Tästä syystä itse arvostan paljon korkeammalle masiiviipuupyödän, jossa päällä paksu viilu sen sijaan että otetaan halpaa puulajia ja pyritään jäljittelemään haluttua puulajia petsillä/vahalla.

    Tuotetta voi verrata aina halvimpaan mahdolliseen tai sitten sitä voi verrata vastaavaan tuotteeseen. Halvimpaan on tuskin järkeä verrata, eihän se kerro yhtään mistään mitään. Siten tuota pöytää vertaa pöytiin joita voi ostaa designliikkeistä, ja siihen nähden tuo on oikeesti halpa. Kun me oltiin budjetoitu pöytään tuplasti mitä se nyt maksoi, oli mukava saada se noin edullisesti. Sai sitten kasvatettua sohva- ja patjabudjettia jotka uhkasivat paisua kohtuuttomasti :)

    Ja en mä tuota pöytää ole loppuelämäksi ostanut. Tätä kämppää varten se on ostettu, varmaan voisin kuvitella että joku 10 vuotta on ehdoton katto jota tuota katselee. Sen jälkeen tulee varmaan ostettua suurempi, koska tuohon ei mahdu kuin kuusi ihmistä (tai kahdeksan jos päätyyn laittaa). Silloin voi tuon pöydän myydä ja koska siitä saa silloin nopeasti ja helposti uutta vastaavan, siitä varmaan saa ihan hyvän pesämunan seuraavaa pöytää varten :)

    Mutta vielä aiheeseen: Edullisia puuseppiä löytää keltaisilta sivuilta soittelemlla puusepillä joilla ei ole WWW-sivuja. Homma menee kuitenkin niin, että ne joilla on WWW-sivut on lähes poikkeuksetta myös muita vastaavia "ylimääräisiä" kuluja, jotka lopulta maksaa asiakas.

    Suosikaa suomalaista, se kompensoi vähän sitä, että tulee ostettua kaikki hifi saksasta ;)
     
  4. pezku

    pezku Guest Guest

    Liittynyt:
    20.01.2004
    Viestejä:
    57
    Saadut tykkäykset:
    0
  5. kloever

    kloever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.11.2003
    Viestejä:
    305
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itse olen tuota Vogel's:n DAU 65 ihastellut, hintaa vaivaiset 450€. Siihen menisi tällä hetkellä kaikki vehkeet ja laajennettavuuttakin löytyy. Mitäs mieltä muut olette? http://www.vogels.com ja Dau 65 hakusanaksi.
     
  6. jms

    jms Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    28.06.2002
    Viestejä:
    1 845
    Saadut tykkäykset:
    4
    Quadraspire räkki on itsellä. Avara ja siro, silti samalla tukeva. mielestäni myös aika tyylikäs, hinta vaan aika suolainen.
     
  7. lmfmis

    lmfmis Käyttäjä

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 019
    Saadut tykkäykset:
    2

    ..Kyllä 19" räkki on ainoa oikea AV räkki. :love:

    https://www.dvdplaza.fi/galleria/showphoto.php?photo=4662

    Laitoin 19" kiskot kaapinrunkoihin ja systeemin alla on pyörät että pääsee manipuloimaan johtospagettia rauhassa...
     
  8. Leech

    Leech Guest Guest

    Liittynyt:
    02.10.2004
    Viestejä:
    241
    Saadut tykkäykset:
    0
    Näyttää muuten erittäin hyvältä ellei täydelliseltä :thumbsup:
     
  9. jharkonen

    jharkonen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    22.01.2004
    Viestejä:
    60
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselläni käytössä tällainen laitehylly ja olen ollut erittäin tyytyväinen :)
     
  10. Stobias

    Stobias Guest Guest

    Liittynyt:
    25.11.2004
    Viestejä:
    749
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eikös hifilaitteet kuumene aika paljon, jos ne ahtaa räkkiin tolla tavalla? :confused: Räkkilaitteiden tuuletus on suunniteltu toimimaan ahtaassa räkissä, mutta hifilaitteissa koitetaan välttää tuulettimien käyttöä ja tuuletusreiät ovat usein laitteen päällä. Etenkin Yammua kävi vähän sääliksi.
     
  11. lmfmis

    lmfmis Käyttäjä

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 019
    Saadut tykkäykset:
    2
    Ei oikeastaan. Ei tuossa ole tuulettimia ja muoviosat pysyvät pääsääntöisesti ryhdissään :) Pelko pois.

    Oikeat teollisuus räkkilaitteet eivät luota passiivijäähdytykseen muutenkaan joten sillä puolen maailmaa tuuletus on eri luokkaa...hifi erikseen.

    Ilma pääsee yllättävän hyvin virtaamaan - nuo suotimet eivät edes peitä yammun päällä olevia ilmanvirtausritilöitä.

    Ainoa lämmitin on oikeastaan tuo pirun HTPC joka puhaltaa lämpimän ilman taakse....eikä sekään puuskuta yötäpäivää onneksi...
     
  12. jokkea85

    jokkea85 Guest Guest

    Liittynyt:
    10.02.2003
    Viestejä:
    588
    Saadut tykkäykset:
    1
  13. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    23.09.2002
    Viestejä:
    4 511
    Saadut tykkäykset:
    8
  14. Persearska

    Persearska Uusi jäsen

    Liittynyt:
    01.09.2003
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eipäs saivarrella telineistä ja räkeistä. Helsinki sound and cineman sivuilta:

    Quadraspire Q4 Laiteteline

    Laiteteline
    Normaalikokoisille laitteille tehty räkki.

    Värit: musta, kirsikka, vaahtera. Mustat putket. Hyllykoko: leveys 590mm, syvyys 395mm. Hyllyvälit perusmallissa 100, 140 tai 180mm.

    Lisähintaan hopeiset putket eri pituuksilla ja hyllyjä erikoisväreillä. Kysy lisätiedot!


    url: http://www.helsinkisoundandcinema.fi/tuote.php?id=170


    Anyway, itse tuli hankittua ko. teline / räkki omien mieltymyksien mukaan. Kolme hyllyä vaahteraa, koska parkettimme on myös vaahteraa. Ylin levy sitten ns. maitolasia / hiekkapuhallettua lasia koska ruokailuryhmämme pöytä = ruokapöytä on samaa lasia. Putket hopeaa, koska... Ja kyllä, meillä on myös Marimekon verhot.

    Laitteiston / kokoonpanon yleisilme parani HUOMATTAVASTI verrattuna edelliseen 40 euron IKEA lastulevyviritykseen verrattuna. Täytynnee vielä postata tänne pari before-after kuvaa.

    Hintaa koko komeudelle tulikin sitten jämäkät 554 euroa jota en ole uskaltannut mainita hellasärölle.
     
  15. lmfmis

    lmfmis Käyttäjä

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 019
    Saadut tykkäykset:
    2
    ...kannatan että räkki = 19" standardoitu laiteteline (eli aino PRO asennustapa :))

    ...akikki muut on sitten laitetelineitä...maitolasilla tai ilman....

    Ja topikkiin:

    Tämmöisen monitorisetin haluaisin sitten asentaa räkkiin...olisi vain halvempi...

    http://www.wideareamedia.com/store/scripts/prodView.asp?idProduct=76

    :love:
     
  16. JuhaN

    JuhaN Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.03.2004
    Viestejä:
    548
    Saadut tykkäykset:
    0
    [​IMG]
    Meillä kotosalla toimii laiteräkkinä tällainen Ikean peltikaappi. Toinen kaapin kahdesta taustalevystä on poistettu lämmön haihduttamiseksi ja kytkentöjen helpottamiseksi vahvarin takana. Tämä puoli näyttää suht siistiltä, toisen oven takana on kilometrin verran kaapelia... :hitme:

    =)juha
     
  17. eCu-

    eCu- Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    30.05.2005
    Viestejä:
    588
    Saadut tykkäykset:
    1
    Itsellä samoja peltikaappeja kaksin kappalein mutta hermot niihin menee :) Ensin tungin kaikki laitteet samalla lailla kaapin sisälle kuin kuvassasi mutta ei se oikein natsannut. Siirsin ne siihen viereisen "pystymalliseen" peltikaappiin jossa tovin olivatkin. Sitten vain alkoi risomaan se ainainen ovien avaaminen. Ja jos jotain halusi säätää piti se ovi tietysti avata. Vielä kun se avonainen ovi oli kaiuttimen edessä niin ei siitäkään mitään tullut. Sitten heitin vahvarin ja dvdn telineen päälle niin jo on käytännöllisempää. Kaapissa enää CD ja digiboksi joita harvemmin käytän.

    Kaapissa ilmeni vielä ihme magneettisuushäiriö, jota täällä jo saivartelinkin. Aina kun oven avasi, tuli televisioon karmean kokoinen vihertävä läiskä. Siitä en vieläkään eroon päässyt. Kaappi on lukossa ja kiinni ja pysyy :D
     
  18. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 498
    Saadut tykkäykset:
    41
  19. Yen

    Yen Käyttäjä

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    1 412
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minulla on modaamaton Hifi-ständi. Respect! :king:

    Telkulla joku jyskin halpa taso.
     
  20. Realisti

    Realisti Guest Guest

    Liittynyt:
    11.06.2002
    Viestejä:
    370
    Saadut tykkäykset:
    0
    Siis mitä :confused: väittääkö joku tosiaan että laiteräkillä on merkitystä ääneen. Nyt olen kuullut kaiken :D