Hyvistä kaapeleista ilmoitetaan kaikki suureet, eli pystyy vertailemaan hyvää kaapelia toiseen hyvään. Valitsemaan paremman vaihtoehdon bassoille ja diskanteille erikseen. Keskiäänielementin tapauksessa valitaan kompromissiarvot omaava kaapeli. KAAPELIEN: (Sarja-)induktanssi: Ei ole oleellinen bassokaiuttimen kaapelissa, koska bassoelementin puhekelassa on niin mieletön induktanssi jo ennestään. Diskanttikaapelissa kannattaa valita vähäinduktanssinen vaihtoehto, etenkin SACD-kuuntelussa tai muussa vastaavassa, jossa täytyy 100 kHz saakka taajuuksien edetä vaimentumatta. (Rinnakkais-)kapasitanssi: Ei ole oleellinen bassokaiuttimen kaapelissa, koska bassoelementin jakosuotimessa on niin mieletön kapasitanssi jo valmiina. Diskanttikaapelissa kannattaa valita vähäkapasitanssinen vaihtoehto, etenkin SACD-kuuntelussa tai muussa vastaavassa, jossa täytyy 100 kHz saakka taajuuksien edetä vaimentumatta. Mutta silti tämä asia on kovin vähäpätöinen merkitykseltään, koska elementin impedanssi on niin matala, ettei kaapelin mitätön/olematon kapasitanssi käytännössä mitään haittaa. (Sarja-)resistanssi: Ei ole kovin kriittinen diskanttielementillä, koska diskanttiin menevät tehotasot ovat muutaman watin luokkaa, ja diskanttielementeistä puuttuu reaktiivisuus, eli diskanttidome/kartio on lähes puhtaasti resistiivinen kapine. Jolloin kaapelin vastusarvo vain vaimentaa tasoa lineaarisesti, ei synnytä säröä. Ja jakosuotimissa on joskus jopa tahallinen vastusjako, jotta diskantti hiljennetään muiden elementtien tasolle, joten kaapelin synnyttämä pieni resistanssi siinä mukana ei enää tunnu missään. Toki erikoinen resonanssiviritetty (imu- ja korostuspiikkejä omaava) jakosuodin voi muuttaa tilanteen kriittisemmäksi, mutta joka tapauksessa kaapelin poikkipinta-ala riittää muutaman watin kuskaamiseen puhtaana perille asti. On erittäin oleellinen bassokaiuttimen kaapelissa, koska kaapelin vastus on samassa kertaluokassa puhekelan vastuksen kanssa, eli impedanssin, kun vaihtovirrasta puhutaan. Elementin resistiivinenkin impedanssi huitelee jossain 3-5 ohmissa, ja reaktiivinen (kartion massan hitaudesta johtuva) impedanssi lähentelee nollaa ohmia tai muuttuu jopa käänteiseksi. Jolloin kaapelin synnyttämä 0,1 ohmin impedanssi vaikuttaa suoraan passiivijakosuotimen toimintaan ja jopa pelkän puhekelan toimintaan, jos mitään jakosuodinta ei olisikaan. Asia korostuu eli pahenee juuri silloin kun ei saisi, eli kun käytetään suuria tehoja, jolloin bassojen kuulokynnys ylitetään, ja korva ylipäänsä alkaa aistia niitä bassoja. Suurilla tehoilla kaapelin impedanssi voi kasvaa johdinmetallin lämpenemisen seurauksena (0,5 neliömillin ruipelopiuhoissa), ja kartion liikepoikkeaman kasvaessa reaktiivisuus kasvaa, joten huono kaapeli huononee ennestään ja menettää kontrollin puhekelasta. Särö kasvaa, ääni ekspandoituu, muuttuu itsestään hölskyväksi lutkutukseksi. Tällöin viimeistään huono vahvistin (jossa on pieni vaimennuskerroin, esim. putkivahvistin) menee polvilleen, koska se saa naamalleen käänteistä energiaa, eli se joutuu imemään itseensä hetkellisesti jopa suuremman tehon kuin mitä se ulos syötti, johtuen kaiuttimen resonanssista. Huono vahvistin menettää kontrollin, resonanssi pahenee, ääni muuttuu yksinuottiseksi jyminäksi. Kaikki tuo johtuen huonosta kaapelista ja/tai huonoista vahvistimesta. Hyvä kaapeli + hyvä vahvistin ei joudu kontrolloimattomaan tilaan edes äärimmäisten tehopiikkien aikana. Tämä erottaa mopohifin audiofiilihifistä. Eli: kaapelin ja vahvistimen tulee olla tarpeeksi ylimitoitettu (suurimmatkin hetkelliset tehopiikit huomioiden), jotta ne saisivat joka tilanteessa pidettyä kurissa elementin reaktiivisuuden. Suosittelen huonon vahvistimen omistajalle paneelikaiuttimia, niissä on bassoillakin lähes resistiivinen kuormitus. Siis oikeita täyskaista-paneeleita, ei mitään kartiobassolla avustettuja diskanttipaneeleita. Tosin, jos paneeleihin on varaa, on varaa myös kunnon vahvistimeen. Radiohäiriöiden imurionti: Koaksiaalinen kaapeli suojaa parhaiten tältä riesalta. Yksittäislangasta itse tehdyt kaapelit ovat huonoja, niissä ei saa pidettyä johteita stabiililla etäisyydellä toisistaan. Kaikki kaapelit voivat imeä radiohäiriöitä laitteen sisälle, kaiutinkaapelitkin. Ei saa kuljetella plusjohdinta erillään miinusjohtimesta, vaan niiden tulee kulkea vakioetäisyydellä toisistaan koko matkalla. Miinusjohtimen pitää olla mieluummin dominoivampi (suurempi poikkipinta-ala, suurempi pinta-ala), jotta se kuljettaa "suojamaata" plussan vierellä/ympärillä, ettei plussajohtoon pääse radiotaajuudet imeytymään. Vaikkei häiriöistä+kaapeleista syntyisikään venäläisten radioasemien viritintä, ei siltikään ole kiva kuunnella jääkaappien ja loistelamppujen ja moottorien kipinänapsahduksia. Tai polttaa diskanttielementtiä rikki jos vahvistin alkaa toistaa korvin kuulumatonta korkeaa taajuutta suurella teholla. Mitään ei kuulu mutta diskanttielementti alkaa äkkiä savuta. Radiohäiriöiden kanssa ei saa leikkiä. Vahvistimen inputissa yleensä on radiohöiriöiden vaimennin, mutta kaiutinanto on suojaamaton, sieltä pääsee häiriöt sisään vahvistimeen.
Juu. Bassotaajuudet kulkevat missä tahansa kaapelityypissä, vaikka vetäisi plusjohtimen Espoosta vahvistimesta Rauman kautta Ivaloon ja takaisin Espooseen kaiuttimeen, ja miinusjohdin kulkisi ylös ja alas helikopterissa roikkuen kilometrin korkeudessa mutkan tehden. Matalat taajuudet ovat lähes kuin tasajännitettä, joka pystyy vallitsemaan ja etenemään kaapelin rakenteesta huolimatta. Mitä korkeampi taajuus pitää kuljettaa, sitä kriittisemmäksi kaapelin rakenne muuttuu. Yli audion taajuuksilla signaali kulkee oikeastaan eristeaineessa, eli plusjohtimen ja miinusjohtimen välissä, ja jos nuo johteet erotetaan toisistaan, signaalin eteneminen loppuu. Jo diskanttielementin taajuuksilla (1000-50000 Hz) ilmiö on olemassa, eli ei ole mitään hyötyä käyttää ratakiskoa johtimena, koska diskanttitaajuudet käyttävät metallista vain ulointa pintaa 0,1 mm syvyydelle asti (mitä alempi taajuus, sitä syvemmälle signaali menee). Ratakiskon ytimen siis voisi korvata reiällä tai banaanilla tai hattivateilla, diskanttisignaali ei siellä keskellä etene mihinkään. Tuo tarkoittaa sitä, että varman päälle pelattaessa koaksiaalinen kaapelirakenne on paras diskantteja kuljettamaan (gigahertseihin asti kaista ulottuu), ja bassojen+keskiäänten osalta kaapelin tyypillä ei ole taajuusmielessä mitään väliä. Oleellisempia ovat aiemmassa replyssäni mainitut mitattavat fysikaaliset seikat, joilla on merkitystä kaikilla taajuuksilla. Samat sähköiset arvot voi saavuttaa erilaisilla kaapeleilla, joten ei voi suoraan sanoa onko lattafolio parempi kuin parikierto tai koaksiaali tai irtopiuhat. Kaapelin mitatut arviot ja niiden toleransseissa pysyminen on määräävämpi seikka, oli kaapelin rakenne sitten mikä tahansa. MINÄ valitsisin kotihifistille keskiääni+bassopiuhaksi parikierrettyä 2,5 neliömillin kaiutinkaapelia. SHP eli nykyään ELFA taisi sitä myydä. Kuparin määrä ja hinta on sama kuin muillakin edullisilla/keskihintaisilla kaapeleilla, mutta perikierto mahdollistaa korkeidenkin taajuuksien etenemisen, eli saa sitä varmuusvaraa. Jos siis myynnissä on suora ja parikierretty saman hintainen kaapeli, kannattaa ottaa se parikierretty, koska se on teknisesti teoriassa parempi. Vaikkei korvillaan eroja kuule, ja vaikkei bassokartio erosta mitään hyödy. Varmuuden ylimitoittaminen kannattaa aina, etenkin kun se ei maksa mitään. Kyse on valinnoista, elämäntavasta, asenteesta. Ja kotihifi-diskanteille ottaisin koaksiaalisen rakenteen. Ei oikeastaan tarvita edes "kaiutinkoaksiaalia", jota sitäkin kyllä tehdään, vaan ihan tavallista suurtaajuuskoaksiaalia, joita tehdään lukemattomia erilaisia malleja. On millin paksusta kaapelista (jumalattoman kallis, eikä edes sovellu kaiutinkäyttöön liian pienen johdeainemääränsä takia) monta senttiä paksuun, joka sekin on liian kallista. Hyvä ja halpa on 0,05-0,30 euroa metri maksava noin 5-8 mm paksu 75 ohmin antennikoaksiaali, jossa on folio+kudos. Kalliimmissa jopa useita folioita ja kudoksia. Valinta tehdään oikeastaan teholuokan mukaan, eli mitä enemmän tehoja diskantti syö, sitä paksumpi koaksiaalin on oltava. Johtuu siitä, että paksuuden kasvaessa keskipinnin paksuuskin kasvaa samassa suhteessa. Kun impedanssi on vakio, kuten se kokseissa on, ytimen ja ydineristeen suhde on vakio, kaapelin paksutessa paksunee sekä ydin että sen eriste lineaarisesti. Vaippakudos+folio omaa aina tarpeeksi suuren metallimäärän, mutta keskipinnin metallimäärä saattaa olla liian vähäinen jos suuria tehoja käytetään. Ammattikäytössä tehot ovat suurempia, siksi johdemetalliakin tarvitaan enemmän, ja suurtaajuuskoaksiaali ei välttämättä enää ole järkevä vaihtoehto (monisenttinen jööti maksaa hunajata), pitää kasvattaa ytimen paksuutta ilman ydineristeen kasvattamista, eli on siirrryttävä koaksiaalisten kaiutinkaapelien puolelle. HUOM: lyhyillä matkoilla (kun vahvistin on kaiuttimen päällä/alla/takana) kelpaa hintelämpikin kaapeli, eli ohut koaksiaali, joku 4 mm paksuinen. 10-20 m matkalla taas tarvitaan 7-14 mm paksua. En ole itse asiaa mitannut tai kuunnellut, koska pidän päätteitä lähellä kaiuttimia, eli ei ole tarvetta pitkille kalliille kaapelivedoille.
Olenko nyt siis tajunnut kaksoisjohdotuksen idean oikein: http://turunpetanqueseura.org/kajari.GIF Eli siis vahvarista sen kyseisen kaiuttimen lähdöstä lähtee +:sta 2 piuhaa ja -:sta 2 piuhaa; sitten toinen + ja - minun kajarin low tuloon ja toiset siihen high tuloon? kyseessä siis wharfedale diamond 9.2:set. kiitos!
Tosin varmistukseksi sanottakoon että ne sillat pitää ottaa pois sieltä kaiuttimen liittimien välistä.
Ei välttämättä, joskin suositeltavaa. Jos on käyttänyt oikeaoppisia kaapeleita, niin niissä kaapeleissa ei kuitenkaan etene väärät signaalit. Eli bassokaapelissa ei etene vaimenematta korkeat taajuudet, ja toisaalta ruipelo diskanttikoksi ei jaksa kuljettaa bassovirtoja lävitseen. Joka tapauksessa kaapelissa etenee vain se signaali, jolle kaapeli on optimoitu. Virta valitsee aina sen reitin, jossa sille on vähiten vastusta.
Kun tätä viimeistä lausahdusta tarkastelee, niin tulee mieleen :hitme: . Ei millään pahalla, mutta se vähäinen mahdollisesti kuultava ero, joka kaksoisjohdotuksella saadaan aikaiseksi perustuu siihen että kaiuttimien jakosuodin tuodaan efektiivisesti kaapeleiden alkupäähän, paikkaan ennen johdotusta ja siitä lähtien näissä erillisissä johdoissa kulkee radikaalisti erilaiset jakosuodatetut signaalit. Mikäli siltoja ei poisteta niin tämä romuttuu täysin. Kaiutinpäässä olevat sillat kytkevät piuhat täydellisesti rinnan ja käytännön erona yhden kaapelin käyttöön on ainoastaan lisääntynyt johtimen kokonaispaksuus. Tällä voi olla jotain merkittävää vaikutusta kaapelin sähköisiin ominaisuuksiin tai sitten ei. Kaapelinvalmistajat tekevät myös monenlaisia erityyppistä johtimista koostuvia yhdistelmäjohtimia tavallista yksöisjohdotusta varten, mutta näillä tavoiteltavat edut ovat ihan eri asia kuin se mihin kaksoisjohdotuksella pyritään. Saa nimittäin olla melkoiset kaapeliviritykset ennenkuin kaapelit itsessään alkavat toimimaan eräänlaisina jakosuotimina. 4 neliömillin paksuisia kaapeleita ja jotain melkein puhelinjohtoja vertailevissa testeissä saadaan tyypillisesti aikaan max. parin db:n vaimennuksia pidemmillä vedoilla. Tässä on eräs yleisesti käytetty nyrkkisääntötaulukko: Koodi: Max. etäisyydet m/johdon paksuus/kaiuttimen impedanssi Kaiutin Ohm 8 6 4 3 2 1 Johto 2x0,75 10,0 8,0 5,0 4,0 2,5 1,3 2x1,0 14,0 10,0 7,0 5,0 3,5 1,7 2x1,5 21,0 16,0 10,0 8,0 5,0 2,6 2x2,5 35,0 26,0 17,0 13,0 8,5 4,4 2x4,0 56,0 42,0 28,0 21,0 14,0 7,0 Näillä johtimen paksuuksilla teoreettinen vaimentuminen on alle 0,5 dB kuultavalla taajuusalueella. Käytännössä asia on helppo tarkistaa näin: vaihdellaan tavallisen kaiuttimen tavallista kytkentää (ei kaksoisjohdotettua) vaikkapa vahvistimen A-B kaiutinkytkimellä vuoron perään näiden aiemmin mainittujen ns. diskanttijohdon ja ns. bassojohdon välillä. Äänessä pitäisi olla selkeästi havaittava ero mikäli väite pitäisi edes osittain paikkaansa. Olen varma että mahdollinen ero on hiuksen hieno, samanlainen kuin yleensäkin kaiutinkaapeleita verratessa on luultu tai silloin tällöin jopa oikeasti kuultu.
Tuo taulukko ja sen esittänyt taho edustaa sitä low-end-päätä. Jos on kultakorva ja uskoo noita lukemia, tulee taatusti pettymään. Jos on puurokorva, ei kuule mitään eroja, käytti sitten mitä tahansa piuhaa, joten kaapeleista spekulointi on hänen kannaltaan turhaa. Keskivertohifisti valitkoon oman ideologiansa, eli kuunnelkoon kultaisia ja puuroisia korvia edustavia tahoja. Osa tulee toimeen taulukon ohjeella, osa vaatii parempaa. Pettyykö erilaisiin neuvoihin vai ei, vastuu on itsellä, miten hifit korvat nyt sitten omistaakaan. 0,5 dB tason muutos kaapelin takia on täydellisen anteeksiantamaton raiskaus äänenlaatua kohtaan. Sama jos hyväksyisi toisen korvansa amputaation, koska sekin alentaa kuulovaikutelmaa "vain 3 dB" tai muuta pientä. Samalla molemmat korvat poistetaan niin huoneakustiikan ongelmista pääsee kerralla eroon. Ei ei ei ei. Ja vielä kerran ei. Kaapeli EI SAA muuttaa signaalia minkään desibelin verran. Koska se on kontrolloimaton linkki. Vahvistimen puutteet eli vaimennuskertoimen huonous sentään voidaan (edes yrittää) takaisinkytkennällä kompensoida vahvistimessa itsessään. Mutta kaapelin ongelmia vahvistin on kykenemätön korjaamaan. Kaapeli on heikoin lenkki. Sitä minkään laitteen suunnittelija ei voi ottaa ennalta huomioon. Vahvistin voidaan suunnitella antamaan annossaan ääni virheettömänä, ja kaiutin voidaan suunnitella ideaalisuutta kohti JOS se saa virheettömän signaalin sisäänsä. Mutta koska noiden väliin tungetaan joku sähköä johtava pitkä mato, se mato pilaa vahvistimen ja kaiuttimen ideaalisuuden edellytykset. Mitä parempi kaapeli on, sitä vähemmän se pääsee signaalia pilaamaan. 0,5 dB pilaantuminen on järjetöntä, koska laajalla taajuusalueella tuo muutos on jo huomattava. Ja se viittaa viittaa samalla siihen, että kaapeli menee polvilleen tehopiikkien aikana, jolloin ero muuttuu useaksi desibeliksi. Taitaa kyseinen taulukko olla puhtaasti resistiivisellä kuormituksella arvioitu. Suosittelen lukemaan 1 ohmin saraketta, jos käyttää 8 ohmin kaiuttimia. Silloin mukana on reaktiivisen komponentin suojakerroin. Taulukko loppuu kesken jos 4-ohmisia kaiuttimia käyttää. Sääli, ettei tarjolla ole audiofiilien vastaavaa taulukkoa, jota tottelemalla saisi mielenrauhan. HUOM: kun suunnittelee kaiuttimensa itse, ne voidaan suunnitella kaapeli huomioiden, eli mittaukset ja simulaatiot tehdään sillä kaapelilla jota oikeasti käytetään. Silloin voi hieman luistaa säännöistä, kohti halvempia piuhoja, koska piuhan heikkouksia tulee edes osittain kompensoitua suunnittelussa. _______________________________ Uusi testi puurokorville: Koska puurokorvan aivoissa vallitsee ihan oma fysikaalinen maailmansa, pienten vihreiden miesten ja menninkäisten ohella, tälle testille puurokorva löytää selityksen kenties auringonpilkuista. Terveemmät jo tietävät mistä se ero johtuu, se on jo selitetty aiemmin ylempänä. Siis: koska puurokorva ei usko eri taajuuksien kulkevan eri kaapeleita pitkin, hän kytkee aluksi paksun kaiutinkaapelin ja 4 mm paksun antennikoaksiaalin rinnan, ja käyttää kyseistä kombinaatiota DVB-virittimen antennikaapelina. Kuva näkyy. Tämä oli se audiofiilin tyhmä kaapeliasetelma. Ihan turha ja tarpeeton. Siispä puurokorva seuraavaksi poistaa sen "tarpeettoman" rimpulan siitä rinnalta, eli antennikoaksiaalin, koska paksu kaiutinkaapeli kuitenkin riittää joka jannulle, eikä koaksiaalien kanssa kannata pelleillä. Puurokorva jää nyt tuijottamaan pimeää tv-kuvaa, ja etsimään menninkäisistä selitystä outoon ilmiöön. Se siitä "eri kaapelit rinnan ovat turhia"-teoriasta. Toivottavasti nukkumatti ja pääsiäispupu tuovat uusia kaapeleita lahjaksi. Audiofiilien suosittelemia.
Tarkoituksenahan ei ollut liekkisotiminen tai gurun heivaaminen jalustaltaan vaan pikemminkin mielestäni pienen lipsahduksen korjaaminen. Vastauksessa ohitit kätevästi viestini varsinaisen pointin, eli siltojen poiston vaikutuksen. Kaikki muu mitä kirjoitin oli lähinnä tarkoitettu k.o. pointin jonkinlaiseksi perusteluksi aloittelijoille, joilla ei ole hajuakaan siitä minkäsuuntaisia vaikutuksia erilaiset kaapelivahvuudet voivat aiheuttaa. Aloittelija kysyy -forumilla kun ollaan. Tarkoitus oli lähinnä se, että jos pelkillä kaiutinjohdoilla aikoo saada samanlaisen eron johtimissa kulkeviin signaleihin kuin tuplajohdotusta käytettäessä jakosuodin tekee (tietenkin ilman siltoja) niin diskanttikoksun pitäisi suodattaa suodattaa bassot kokonaan pois ja bassoletkun vastaavasti diskantit (nimittäin silloin kun johdot ovat pelkästään rinnan kytkettyinä ja sillat paikallaan). Jakosuodinhan ei tee mitään parin db:n loivia vaimennuksia vaan usein 12 db / oktaavi jakotaajuuden molemmin puolin. Silloin kun sillat on poistettu niin kahden erilaisen johtimen vaikutusta kannattaa varmaan kokeillakin, kun kerran jakosuodin suodattaa signaalit erilaisiksi. Piti oikein tarkistaa mikä oli taulukon lähde. Onneksi Google on keksitty, sillä en aikanaan pannut lähdettä ylös. Taulukon tiedot ovat alunperin peräisin Pekka Tuomelan "Rakenna Hifi-kaiuttimet" kirjasta vuodelta 1992. Itse näköjään kopsasin taulukon tiedot täältä: http://www.tkk.fi/Misc/Electronics/faq/sfnet.harrastus.audio+video/kaiuttimet.html#johdotus K.o. linkissä on ihan asiallista teknistä tietoutta kaiutinjohdoista ja samalla sivulla kaiuttimista yleensäkin. Ratkaisin pari vuotta sitten silloiset kaapeliongelmani ostamalla 100 metrin kelan kohtuuhintaista 2x4 mm2 kaiutinkaapelia. Pelkästään kotiteatterin asennus imaisi yli 60 metriä. Kelasta on mukavasti riittänyt myös yläkerran, kesämökin ja auton stereolaitteiden vetoihin ja erinäisiin kokeiluihin, mm kaksoisjohdotuksen testailuun. K.o. kaapelilla en saanut havaittavaa muutosta aikaiseksi tuplajohdotuksella. Liekö sitten noiden puurokorvien syytä. Täytyy testata uudemman kerran kytkien diskanttipää antennikoksulla niin on jotain omakohtaista kokemusta asiasta. _________________________________________________ Loppukevennyksenä vielä yksi leikkimielinen testiasetelma kaikille korvapuuron ja audioviilin ystäville: Laitetaan kokoäänialueen yhden elementin laatukaiutin soimaan kytkien nuo kaksi johtoa rinnan. Liitetään tuon paksun bassojohtimen puoliväliin toinen samanlainen kaiutinboxi rinnalle. Tehdään suojakuoriin parit reilut viillot ja viiltopaikkoihin kierretään, kolvataan tukevasti sekä eristetään sähköteipillä pieni lisäpätkä tätä bassojohtoa jolla toinen kaiutin liitetään. Nyt voidaan sitten ihmetellä jälkimmäisen kaiuttimen tummasävyistä äänentoistoa. Sehän ei saa diskantteja kun ne hakeutuvat kulkemaan siinä diskanttijohdossa mitä ei liitetty tähän kaiuttimeen. Jos jälkimmäinen kaiutin liitetään rinnalle vahvistimen liittimiin eikä johdon keskelle niin osa diskanteista pääsee pujahtamaan vahvistimen liittimiä pitkin jälkimmäisen kaiuttimen ainokaiseen bassojohtoon. Kokoäänialueen kaiutinhan aiheuttaa diskantteihin imuvaikutuksen, joka kaappaa osan diskanteista pois sen ensimmäisen kaiuttimen diskanttijohdosta vaikka diskantit tietenkin mielummin kulkisivat diskanttijohdossa. Tällöin ääntä tummentava vaikutus on pienempi. Toimii se logiikka näinkin...
Huh, onneksi Jani Pesosen kaava oli tutumpi, tuollaista minäkin voin suositella. Pelkäsin jo, että muu maailma on tullut hulluksi hiirenviiksinaruineen. Aloittelijakin VOI olla hyväkuuloinen, ja kriittinen. Joten hänelle ei saa mennä tyrkyttämään alle hifinormisia kiikun-kaakun ratkaisuja. Voipi harrastus lopahtaa tyystin kun huono kaapeli tai muu laite pilaa äänen. PA-kaiuttimissa piuhat ovatkin nirunarua, kun oletetaan yleisön olevan huonokuuloista. Mikä pitääkin paikkansa. Minä en ole koskaan viihtynyt livekonserteissa, koska olen allerginen PA-äänenlaadulle. Koska kaapeli on laitekokonaisuudessa lähes mitätön investointi, ei siinä tapahtuvat tinkimiset ja säästöt ole kannattavia. Esim. kaupasta ostettavan kaiuttimen mustan maalauksen vaihtaminen viilutukseksi nostaa hintalappua paljon enemmän kuin mitä kaapeleihin rahaa uppoaa. Joten kaiuttimen värikin siis vaikuttaa enemmän rahapussiin kuin kaapelit yhteensä. Ja sopii pohtia, kumpiko parantaa enemmän äänenlaatua: kirsikkaviilu vaiko tuplajohdotus. Sama pätee myös toisin päin: Kaiutinkaapelin Värin Vaihtaminen ja päälle painettava JuppiLogo vaikuttavat äänenlaatuun täsmälleen yhtä paljon kuin se viilu kaiutinkotelossa. Vain psykosomaattisesti. Eksoottiset superkaapelit eivät anna hinnalleen katetta. Jossain keskimaastossa löytyy se optimiratkaisu, eli kun kaapelin ominaisuudet ovat teknisesti oikeat, mutta juppilogoa ei ole pintaan painettu. Siispä (avaruus/ilmailu)teollisuuden kaapeleista löytää aivan moitteettomia, ja hinnaltaan kymmenesosa hifi-juppikaapeleista. Jos tuplajohdotus jotain kiinnostaa, henkilö ei enää kuulu "0,75 neliömillin klaaniin", joten ei kannata moisia häväistyksiä mennä hänelle suosittelemaankaan. Yksöisjohdottajat ja monosubbaristit käyttäköön mitä naruja haluavat, koska ovat jo luopuneet parhaan laadun tavoittelusta. Olen sen verran tyhmä+laiska, etten tajunnut aiemmin mainittua loppukevennystä, joten en voi sitä piirisimulaattoriin naputella, ja tutkia miten piiri käyttäytyy eri tilanteissa. Joku muu simuloikoon. Mutta oneksi nämä karrikoinnit eivät ole realismia, kuka nyt erilaisia hölmöläiskytkentöjä käytännössä käyttäisi, ei niistä ole hyötyä muuta kuin opetustarkoituksessa. Jokainen toivottavasti ymmärtää omien korviensa laatutason, ja noudattaa sen vaatimuksia parhaansa mukaan. Pakettistereofanitkin ovat tyytyväisiä laitteisiinsa, ja niissä on huimaavat 0,25 neliömillin "kaiutinkaapelit".
Tässä on nyt sekaisin (tarkoituksella?) psykoakustiikka ja reaalifysiikka. Mielikuvilla kuten "puurokorva" vs. "kulta/referenssi/uber ihminen" yritetään perustella omaa kantaa jolle piti olla aivan tieteelliset pohjat... Henkilökohtaisesti olen pitänyt Genelecin kantaa tähän kaapeliasiaan parhaana.
Juuri tätä seikkaa esiintuodakseni kirjoitin loppukevennykseni. Juttuhan on täysin huuhaata, mutta kuulostanee monen maallikon mielestä uskottavalta. Kukas se Genelec sitten on? Faktoja ja lähdetietoa kehiin, ettei syyllistytä itse samaan virheeseen.
"Parempi puuro korvassa, kuin jauhot ja vellit korvien välissä"? Mitään kantaa itse kaksoisjohdotukseen ottamatta, on hienoa todeta että aloittelijapalstalle tehdyt kysymykset eivät soi ainakaan kuuroille (puuro)korville. Havainnolliset käytännön fysiikan esimerkit tuovat eittämättä lisäarvoa itse sanoman ymmärtämiseen, vaikka asiasta ei etukäteen tietäisi paljoakaan. (Einsteinkin ymmärsi aikoinaan, ettei teorioilla(nsa) ole mitään virkaa, jos ei niitä pysty käytännön esimerkein perustelemaan.) Hienoa ja asiallista omien lähtökohtien esittämistä (IMHO), kuNpa sama linja pysyisi... :thumb:
Arvasin että nyt napsahti Juhaa leukaan kun tuon kirjoitin. Genelec = www.genelec.com (.fi) ja sieltä olen sen joskus bongannut. Lause kuului "Meidän (Genelec) kantamme on että tärkeintä kaapeleissa on se että ne riittävät loppuun asti." Kaivan vielä arkistojani josko tuo olisi tullut laitettua talteen... -M
Heheh, hauskasti muotoiltu. Tuossa lauseessa taitaa piillä syy siihenkin miksi suuri osa highend-fanaatikoista ei "tykkää" Genelecistä.
Aivan, kultakorvat ovat edistyneempiä kuin sinänsä taitavat Gene-insinöörit. Ovat aina olleet. Vaikka kultakorvan kyky suunnitella hyvää tai korjata huonoa olisikin olematon, kultakorva sentään aistii jos jokin asia on pielessä, vaikkei osaisi teknisesti perustellakaan, että missä se vika piilee/missä Jallu luuraa. Genessä insinöörit toimivat omien korviensa tasolla; heiltä uupuu kultakorvien testiraati. Esimerkiksi käyköön se, että vasta uusimmissa kotelomalleissaan Gene on ymmärtänyt sen, minkä kultakorvat ovat tienneet jo vuosikymmenien ajan, minäkin jo 80-luvulla kuulin ilmiön korvillani. Että kotelossa ei saa olla samansuuntaisia sisäpintoja. Se, että ilmiön haitallisuutta ei ole aiemmin tiedostettu, johtuu puuroa täynnä olevista korvista, ja häviöllisistä seinämämateriaaleista (mdf, akryyli), jotka osittain kuolettavat kuulumattomiin kotelon sisäistä tärykaikua. Kultakorvilla ja/tai resonoivammilla seinämämateriaaleilla toimittaessa kyseinen särö nousee häiritsevänä esille. Särön saa kuuluviin kuunneltaessa hidasta siniliukua. Tee-itse-heput tehköön kaksi ulkoisesti samankokoista testikoteloa, joista toinen on sisäisesti arpakuutio tai tiiliskivi, ja toinen pisara. Kun sitten kuuntelee stereona noita eri koteloita, ääni tuntuu hetkittäin nytkähtelevän sivusuunnassa, johtuen kanttikotelon resonansseista. Jos kuunnellaan kahta pisaraa, säröä ei ole olemassa. Jos kuuntelee kahta kanttikoteloa, molemmat resonoivat samalla tavalla, eli stereokuva ei huonone, mutta äänessä on silti jotain mätää.
DVB-G: Rauhoituhan jo.. Jokaisen yli kymmenen euroa kaiutinkaapeleihin sijoittavan kannattaisi loppupeleissä toteuttaa itsellee sokkotesti, jossa testaisi esim. Bilteman 2mm^2 sähköjohtoa, ja jotain Taralabsin 300euron "kaiutinkaapelia" keskenään. Jos 300 euron kaapelin tuottama ääni todella kuullostaa niin paljon paremmalta, että rahoilleen saa vastinetta, niin mikään ei estä sitä ostamasta. Mikäli taasen ei kuule minkäälaista eroa, kuten varmasti 95% ihmisistä, ei rahojaan kannata heittää ns."kankkulan kaivoon". Kuten jo aiemmin mainitsin, on tuplajohdotuksille & uber-hintaluokan "Hifi-kaapeleille" fysikaaliset perusteet olemassa. Samoin on esim. auton pintaan laitettavan lakan vaikutus auton ilmanvastuskertoimeen, ja sitä kautta suorituskykyyn, mutta se huomaako tätä olemassa olevaa eroa millään, onkin sitten jo toinen juttu. Tässäkö se kultakorvan ja puurokorvan raja kulkee? Ymmärrän kyllä senkin, että tämä hifistely on joillekin ihan elämäntapa, mutta ei kai näitä high-end juttuja pitäisi näin jyrkästi "aloittelija kysyy" -alueella tuputtaa?
Kuten tuolla aikaisemmin mainitsin, niin kaksoisjohdotus on siitä mukava temppu, että se ei tosiaan maksa sitä sata- tai tuhatkertaista hintaa peruskaapelointiin verrattaessa, vaan ne BT-letkutkin voi vetää tuplana, jos haluaa. Näin saavutetaan (vähintään teoriassa) parempaa ääntä kuin moninkertaisella rahapanostuksella yksöisjohdotuksella toteutettuna. Ei siis ole pakko tuplajohdottaa ellei halua. Näin "Alottelija"-sektion threadiin tämä sopii siinä mielessä hyvin, että halvalla ja suht vaivattomasti saa parempaa ääntä, jos niin tahtoo, kuuli sitten eroa tai ei. :thumbsup: Sitäpaitsi, onhan kaksi 100% enemmän kuin yksi - ja sanonta "less is more" on matemaattisesti epätosi.
No jos kahdesta "pahasta" pitäisi jompikumpi valita, niin ennemmin sitten BW kuin satojen eurojen "high-end" sähköjohdot. On tuossa tosiaan ainakin se puoli, ettei menetä suuria rahoja vaikka yhden Biltemapiuhan kaveriksi hankkisi vaikka sitä DVB-G:n mainitsemaa 30c/metri koksua. Kun tarkemmin ajattelee, tuotahan voisi itsekin vaikka kokeilla, eihän se maksaisi käytännössä muuta kuin vaivaa. Kenties "valaistun" ja muutun kultakorvaksi. Ja DVB-G:lle vielä: Itsekin väitän jotain fysiikasta ymmärtäväni, ja mielestäni viestisi ovat fysikaalisesti mielekkäitä ja hyvin perusteltuja. Nuo esimerkitkin kuvaavat kyllä oikeaa tilannetta, mutta kenties hieman kärjistetysti? Eli missään tapauksessa mistään bs-jutuista ei ole kyse, ainoa asia jossa mielipiteemme eroavat on vain tuo erojen suuruus käytettäessä sw riittävän paksua BT piuhaa tai BW ja/tai kalliita kaiutinkaapeleita.