Minussa on kyllä miestä pyytämään anteeksi, joten anteeksi, pede, kun kirjoitin nickisi isolla alkukirjaimella.
meni vähän OTksi.. threadissa on siis otsikkona eopäilys "nuorisoidolin" toiminnasta.. nyt on siis käräjäoikeudessa vahvistettu että kyseinen kaveri on harrastanut kriminalisoitua aktiviteettiä, ei vain paljon ennen epäilyä, vaan myös samaan aikaan kun joutui kuulusteluihin. tätä ovat sitten eräät ymmärtäneet.
Faktoja ja ihmistä sen paremmin tuntematta, muutakuin skandaalinhakuiset lööpit, niin 1,5 vuoden ehdoton tuomio tuntuu aika kovalta. But law is law kai sitten.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Timpen tapauksessa hyväksikäyttötapauksia oli kolme ja lisäksi yksi lapseen kohdistunut haureus. Eihän tuomioita tietenkään Suomessa yhteenlasketa, mutta noiden maksimirangaistusten valossa tuomio kolmesta tapauksesta (+haureus) ainakin minusta vaikuttaa kohtuulliselta. Tosin hovissa saattaa hyvinkin vielä muuttua. Miten lie sitten tuomioon on vaikuttanut julkkisstatus, sitä voi vain arvailla, mutta voihan hyvinkin olla niin, että oikeus on katsonut asiassa raskauttavaksi asianhaaraksi sen, että Timpe on ns. teini-idoli, jolloin hänellä on tuon ikäisiin nuoriin todennäköisesti enemmän vaikutusvaltaa kuin tavallisella miehellä olisi.
Totta, Itä-Suomen hovissa uhrit maksaisivat Timpelle korvauksia koska houkuttelivat hänet epäsiveelliseen käytökseen.
Mutta Timpellä ei kai enää ole "vakituista työpaikkaa", joten sitä ei voi laskea hänen hyväkseen. Ehkä itse akti kesti "lyhyen aikaa", siinäpä olisi taas liventävä asianhaara
Tätä jeesustelua en ole ikinä tajunnut, kyllähan pari vuorokautta kestävä tauoton raiskaus olisi tekona pahempi kuin 30 sek kestänyt. Eri vakavuusasteinen teko, eri rangaistus, ja pitäähän rangaistusten erot perustella. Jos jokainen teko antaisi maksimirangaistuksen, niin olisiko se oikein tuon parin vuorokauden uhriksi joutuneen kannalta? (Timpen syytehän nyt ei muutenkaan napsahtanut raiskauksesta, mutta tuo kyseinen perustelu on raiskaustapauksesta).
Onhan se toki noinkin, mutta noista mainitsemistani perusteluista ainakin iltapäivälehdet ilahtuvat. Ja tuskinpa pari vuorokautta kestänyt raiskaus olisi enää pelkkä raiskaus, vaan lisäksi vapaudenriisto, pahoinpitely ym.
Tämä Itä-Suomen hovioikeuden pilkkaaminen se vaan täällä jatkuu. Sikäli kuin olen oikein käsittänyt, julkinen kohu ko. oikeusistuimen "poikkeavista" tuomioista aiheutti asiasta tutkimuksen, jonka tulos oli, että tuomiot ovat linjassa muiden kanssa. Ilmeisesti parin ratkaisun perustelut olivat jotenkin heikosti muotoillut, mistä seurasi mekkalaa. Mutta niinhän se yleensä käy, että ensimmäinen kohu jää ihmisten mieliin vaikka miten myöhemmin asia korjattaisiin. Nimim. Itä-Suomesta kotoisin...
Itä-Suomen hovioikeudesta vielä sen verran, etten ainakaan itse perustaisi ko. tuomioistuimen tuomioiden oikeellisuuden arviointia iltapäivälehtien "oikeusoppineiden" toimittajien artikkeleihin. Jos joku on lukenut ko. tuomiot perusteluineen, asia on luonnollisesti eri.
Se selvitys asiasta ei ollut mikään iltapäivälehtien juttu, vaan viranomaisten tekemä. En jaksa tarkemmin etsiä enkä ruveta jankkaamaan. Jos joku haluaa uskoa mihin tahansa niin uskokoon. Jaksoin vähän kuitenkin googlata... Tuolla jotain aiheesta: http://www.om.fi/optula/uploads/mt4k0j.pdf Kyllä vähän kiero pitää ollakin...
En tarkoita tätä oikeusministeriön tekemää selvitystä, vaan tätä kohua näiden muutaman raiskaustuomion perusteluista ym. Uskon, ettei monikaan näihin tuomioihin vetoava ei ole lukenut niistä kuin iltapäivälehden artikkelin tai lööpin. Juuri tuo om:n tekemä tutkimus osoittikin mm. Itä-Suomen hovioikeuden tuomioiden olevan linjassa muiden hovioikeuksien kanssa.
On nuo tuomiot nyt linjassa muiden kanssa tai ei, niin on se täysin perseestä, että tuomiota alennetaan, koska tuomittu on vakinaisessa työsuhteessa. Tämä oli tuomion alentamisperuste lukemani mukaan. Jos muistan väärin antakee anteeksi.
Tässäpä hieman vertailupohjaa Timpen tapaukseen, eli aika samankaltainen tapaus kyseessä ainakin sen perusteella mitä luettavissa on. Mies ollut suunnilleen samanikäinen kuin timpe ja tytöt (4) 13-14-vuotiaita. Alunperin Nilsiän käräjäoikeus langetti kaksi ja puoli vuotta ehdotonta, jonka Itä-Suomen hovi alensi vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen ehdollista + 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. MTV3: Lapsiseksituomio lieveni Itä-Suomen hovioikeudessa Hyvä osoitus myös siitäkin seikasta, että näitä tapahtuu oikeasti ja tuskin kukaan on ko. tyttöjä syyttämässä julkisuushakuisuudesta yms.
Okei, mutta missä vaiheessa tuomiota tällaisten henkilöiden peenis irroitetaan muusta ruumiista terävällä veitsellä? Eikös tämmöinen pykälä pitäisi jostain löytyä? Kyllä ne ainakin Iranissa noita ylimääräisiä ulokkeita poistelevat tyypeiltä jotka eivät niitä enää tarvitse.
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=1552 "Entinen radiojuontaja Timo "Timpe" Salonen on tuomittu Helsingin hovioikeudessa teinityttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksitoista vuodeksi vankilaan. Hovioikeus piti voimassa Helsingin käräjäoikeuden vuonna 2005 antaman tuomion. Hovioikeus viilasi vain yhtä rikosnimikettä eri muotoon. Radiokanava KissFM:n Aamutiimi-ohjelman entinen vetäjä sai vankeustuomion neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot Salonen teki vuosina 19982004. Tytöt olivat tuolloin 1315-vuotiaita. Salonen joutuu maksamaan uhreilleen 18 000 euron korvaukset." No kohtahan tuokin on jo lusittu..