Tulin hulluksi Kinopalatsissa! (ärsyttävimmät elokuvateatterikokemukset)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Villepoh, 28.12.2001.

  1. Alobek

    Alobek Uusi jäsen

    Liittynyt:
    20.02.2003
    Viestejä:
    695
    Saadut tykkäykset:
    8
    Täytyy muistaa, että iso (jenkeissä jo suurin) osa elokuvateatterien tuotoista tulee nimenomaan popkornin, karkin ja limun myynnistä, joten niihin elokuvateatterit eivät tule puuttumaan. Näinollen teatterityöntekijät saavat jatkossakin siivoilla näytöksen jäljiltä ison kasan roskaa. Eniten ottaa hermoon nämä kännykkäpellet ja leffassa puhujat. Sen vielä sietää, jos kuiskaamalla kommentoi vieruskaverille silloin tällöin, mutta kun Spider-Man 2:n alkutekstien aikana selitetään tyttökaverille ykkösosan tapahtumat niin hermot palaa.

    Nykyään tulee jätettyä nuo isommat leffat katsomatta joko kokonaan tai sitten ne tulee katsottua esityskierroksen loppupuolella. Isommat kotimaiset leffa jätän suosiolla väliin, varsinkin jos kyseessä on enemmän nuorisolle suunnattu elokuva. Eniten hatuttaa, että esim. Lost in Translationia, Kieslowskin Värejä tai Fahrenheit 9/11:a (mielestäni enemmän "aikuisten" leffoja) katsoessakin joutuu kärsimään pikkulapsista ja kännykkää vartin välein räpläävistä teineistä.
     
  2. herma

    herma Guest Guest

    Liittynyt:
    14.02.2002
    Viestejä:
    99
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei nyt varsinaisesti elokuvaterrorismia- tyttöystäväni säikähtää TODELLA helposti ja äänekkäästi. Taisi olla Salaisuus Pinnan Alla kun joku tuli joku yllättävä säikäytyskohta jolloin hän kirkaisi varsin kovalla äänellä. Kirkaisu säikäytti lähellä istuneet ihmiset (minä mukaan lukien) varmaan pahemmin kuin itse elokuvakohtaus. Kului joku pari hiljaista sekuntia ennen kun kaikki ympärillämme räjähtivät nauramaa. Naistani vähän nolotti, mutta minulla oli varsin hauskaa.

    ps. voitte kuvitella mitä tapahtui The Ringissä :rolleyes:
     
  3. Jackal

    Jackal Guest Guest

    Liittynyt:
    08.02.2003
    Viestejä:
    360
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itse eksyin jostain syystä aikoinaan katsomaan Scream 3:n teatteriin ja silloin paikalla oli tietenkin hirmuiset määrät teinityttöjä jotka kirkuivat melkoisen kovaa aika monessakin kohtauksessa... Vähän se laittoi tietenkin hymyilyttämään, mutta toimi myös hyvänä tehosteena. Yllättävää kirkumista välillä säikähti, vaikka itse elokuva tapahtuma ei sellaista reaktiota olisi aiheuttanutkaan! :D


    Viime aikoina olen törmännyt lähes vastaaviin tilanteisiin. Viimeksi King Arthurin näytöksessä viereinen teinipariskunta alkoi juttelemaan kesken kiivaimman toimintakohtauksen ja vielä varsin äänekkäästi, että varmaan kaveri kuuli (ja samalla viereiset paikatkin). Leffa ei mikään helmi ollut, mutta siinä meinasi hermo kyllä kiristyä! :OI
     
  4. Jeespox

    Jeespox Guest Guest

    Liittynyt:
    03.06.2004
    Viestejä:
    278
    Saadut tykkäykset:
    1

    Saahan sitä omaa suutakin avata ja huomauttaa ko. häiriköille asiasta. Ei tarvitse hermoja kiristellä ja kaikilla on mukavampaa.
     
  5. kebek

    kebek Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.01.2003
    Viestejä:
    2 623
    Saadut tykkäykset:
    9
    Turha siinä ruveta aikaa tuhlaamaan mihinkään palaveriin, sujauttaa kaverille kravatin kaulaan ja rupeaa kiristämään, kyllä se puhe jossain vaiheessa lakkaa.
     
  6. Jackal

    Jackal Guest Guest

    Liittynyt:
    08.02.2003
    Viestejä:
    360
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämä taktiikka kuulostaa mielekkäämmältä. :thumbsup:

    Jos teatterissa kaksi mölyää, niin muuttuuko tilanne yhtään paremmaksi jos mukaan liittyy vielä kolmas. Vaikka lähellä kyllä oli että asiaan olisin puuttunut.
     
  7. Balrog

    Balrog Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.12.2003
    Viestejä:
    302
    Saadut tykkäykset:
    4
    Monta kertaa ärsytyksiä on tullut eteen leffateatterissa, mutta kerran vain olen avautunut. Tämänkin tein leffan jälkeen, koska kynnys siihen että lähtee oikeasti paikaltaan sanomaan jotain, on melko korkea. Olisi kyllä pitänyt mennä sanomaan asiasta aikaisemmin, koska leffa meni ohitse siinä aggressioissa fiilistellessä.

    Leffa oli Underworld, olin velipojan kanssa elokuvaa seuraamassa. Eturivissä istuskeli pari teinikanaa, jotka juttelivat normaaliin ääneen ja nauroivat kaikelle elokuvassa, etenkin toimintakohtauksille. "Pum! Hihihi! Aaargh! Hihihi!"
    Voi hyvä elämä. Tyttöjen vieressä istui kaksi poikaa, joiden ensin epäilin olevien kanasten poikaystäviä, mutta närkästynyttä liikahtelua hetken seurattuani päättelin että näin ei ole.

    En kyllä tiedä miten pystyin ja viitsin istua paikallani koko leffan ajan, mutta kun valoja sytyteltiin, nousin paikaltani ja sanoin "Hei lehmät! Ensi kerralla kun tulette leffaan, niin pitäkää saatana turpanne kiinni!".
    Ei kovin ystävällistä, mutta olisin voinut sanoa pahemminkin. Sain osakseni hämmentyneitä katseita, mutta eivätpä mitään sanoneet vastaan. Ilmeisesti lähettyvillä oli ollut toinenkin häirikkö, koska eräs punkkarityttö uskaltautui avautumiseni jälkeen huomauttamaan asiasta tälle tyypille.

    Mutta näin, aikaisemmin vain huomautusta teatterikäyttäytymisestä, niin ei myöhemmin harmita niin paljoa.
     
  8. Topias

    Topias Guest Guest

    Liittynyt:
    01.02.2003
    Viestejä:
    212
    Saadut tykkäykset:
    0
    No ei todellakaan kovin ystävällistä! Olisit aivan hyvin voinut koputtaa edessä istuvaa tyttöä olkapäälle, heti kun melu alkoi, ja laittaa sormen suun eteen ja tehostaa sanomaasi pienellä suhahduksella. Tämän kun olisi tehnyt heti, niin ei olisi oma (ja varmaan monen muunkaan) vi****skerroin päässyt kasvamaan kovinkaan korkealle. Ei ainakaan niin korkealle, että heti lehmiksi olisi pitänyt sanoa.

    Tosin sinun tapasi saattoi lopettaa kyseisten ihmisten meteloinnin elokuvateattereissa kokonaan...
     
  9. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 045
    Saadut tykkäykset:
    97
    Jos tuollainen kirjastotätimäinen suhautus tepsii yhteenkään teiniin, niin ihmettelen.
     
  10. Swingbream

    Swingbream Guest Guest

    Liittynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    388
    Saadut tykkäykset:
    4
    Kyllä minä uskon, että tepsii. On ainakin monee "henkiseen teiniin" tepsinyt. Jos ei nyt juttelu lopu, niin ainakin vaimenee. Tuosta tarinasta tosin sain käsityksen, että kyseiset idiootit eivät istuneet suoraan närkästyneen henkilön fyysisen ulottuvuuden piirissä. En minäkään lähtisi penkkirivin keskeltä könyämään ja huomauttamaan. Jokaisella on mielestäni tosin kyllä velvollisuus kouluttaa kosketusetäisyydellä olevaa mölyäjää.
     
  11. herma

    herma Guest Guest

    Liittynyt:
    14.02.2002
    Viestejä:
    99
    Saadut tykkäykset:
    0
     
  12. Hirudroid

    Hirudroid Guest Guest

    Liittynyt:
    03.01.2003
    Viestejä:
    1 245
    Saadut tykkäykset:
    2
    Kovat otteet - osa IV:

    1) Väsää omatekoinen popcorni-ritsa. Aloita "low fat" -versioilla ja siirry vaiheittain Saarioisten lihapyöryköihin (Turun sinappia päälle). Äärimmäisissä tapauksissa voit turvautua golfpallojen käyttöön.

    2) Kävele asianomaisten taakse ja kaada (lue: uhraa) iso popcornilastisi heidän päälleen. Tehosta efektiä sanomalla: "Oho, kuinkas satuinkaan kaatamaan kalliit popparini juuri teidän päällenne".

    3) Ryntää leffan jälkeen ensimmäisenä ovelle ja vaadi rahojasi asianomaisilta takaisin. Esiinny leffapoliisina ja vilauta Makuunin vip-korttia ja Finnkinon sarjalippunivaskaa uskottavuuden lisäämiseksi.

    4) Ryntää leffan jälkeen ensimmäisenä ovella ja täräytä pari atemipotkua nilkkoihin ja vinguttele pianolankaa (palikat molemmissa päissä) asianomaisten silmien edessä. Tehosta efektiä sanomalla: "istuin juuri 2 vuotta perheeni taposta".

    Joidenkin mielestä parempia vaihtoehtoja ovat:

    1) Huuda naama punaisena, että "turpa kiinni!"
    2) Huuda naama punaisena, että "naama kiinni"
    3) Huuda naama punaisena, että "tapoin vaimoni, se olin minä!"
     
  13. Balrog

    Balrog Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.12.2003
    Viestejä:
    302
    Saadut tykkäykset:
    4
    Juu, eivät istuneet, mutta ääni kyllä kuului. Ja ihan vain selventääkseni vielä Topiakselle; ei todellakaan ole tapaistani alkaa ketään lehmäksi tai miksikään muuksikaan eläimeksi haukkumaan, mutta tässä tosiaan oli käyrä jo sen verran korkealla että pinna napsahti. Näiden tyttöjen vieressä istuvat pojat eivät sanoneet mitään tytskyille, vaikka olisivat sen voineet tehdäkin. Yleensä vastaavissa tapauksissa olen tyytynyt mulkoilemaan meluajia tai tuolinselkämyksenpotkijoita vihaisesti, mutta siitä ei ole ollut apua. (Olen saanut osakseni vinoja hymyjä lähinnä.)

    Tämä sarjassamme; silloin suutuin ja aina ei jaksa olla enkeli. ;)
     
  14. JTX

    JTX Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.09.2001
    Viestejä:
    5 796
    Saadut tykkäykset:
    14
    Niin, kanssaplazalaiset eivät ole tainneet ymmärtää miten hankalaa on pitää balrog-olemus piilossa. Jokin tuollainen harvinaisen ärsyttävä rakkaaseen harrastukseen liittyvä häirintä sitten paljastaa tulen ja tappuran. Fiery & feisty, nice :)
     
  15. Topias

    Topias Guest Guest

    Liittynyt:
    01.02.2003
    Viestejä:
    212
    Saadut tykkäykset:
    0
    On se usein omalla kohdalla toiminut. Ja jos ei toimi, niin sen jälkeen on mielestäni aika siirtyä "järeämpiin" keinoihin.
    Niinhän se olikin, lukihärä. Eipä se koputtelu olisikaan toiminut tässä tapauksessa.
    Juu, kyllähän minä sen ymmärrän, että välillä pinna katkeaa. Itselläni se tapahtuu välillä hieman liian usein, joten minun pitää aktiivisesti pitää sisäistä kirjastotätiäni hengissä ;)
     
  16. _HB_

    _HB_ Guest Guest

    Liittynyt:
    21.03.2004
    Viestejä:
    208
    Saadut tykkäykset:
    1
    Suosittelen tosiaan pysymistä kotiteatterissa noista mielipiteistä päätellen :rolleyes: .

    Tuskinpa olen kenenkään kotiinjäämistä aiheuttanut, eivätkä kyllä muutkaan leffassa kävijät minun kotiinjäämistäni.
     
  17. houm_thiätör

    houm_thiätör Guest Guest

    Liittynyt:
    10.07.2003
    Viestejä:
    453
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei ole kovin erikoista sanomista tähän ketjuun, vain oma nöyrä myötäilyni. Todella ihmeellistä missä vaiheessa vaiheessa elokuvateattereista on tuommoinen kapakka/hiekkalaatikko tullut. Viimeisellä viidellä kerralla kun olen elokuvissa ollut niin on aina ollut jotain sankareita jotka on ruennut vituttamaan rankasti. Ei se nyt voi niinkään olla että olisi liian vanha ettei ymmärrä nuoria kun ikää on 20, mutta kyllä itse olen 10 vuotiaasti tajunnut supattaa elokuvissa jos on ollut tärkeää asiaa ja olla potkimatta toisten penkkejä. ****************************************************
    Joku raja. Menee noihin kikattelijoihinkin hermot jo sen verran pahasti. Näiden sankarien ansiosta mielummin katson suurimman osan elokuvista kotona. Elokuvissa sitten vain ne jotka vaativat todella suurta screeniä ja jymäkkiä ääniä.

    Edit: Sensuroin tuon tähtiosion. Joku raja niihin omiin teksteihinkin, jos kerran elokuviinkin. :hitme:
     
  18. Uncas

    Uncas Guest Guest

    Liittynyt:
    21.05.2005
    Viestejä:
    21
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noin 400 elokuvateatterissa katsotun elokuvan jälkeen, vain yksi niistä kokemuksista on jäänyt yleisön käytöksen suhteen kaivelemaan, ja tekee todennäköisesti niin vielä pitkään. Oli alkuvuosi 1999. Teatteri Forum ? (joku niistä pienemmistä saleista). Elokuvana Egyptin prinssi (originaaliversio eli enkku dialogi, suomi tekstit). Takanani istui naisihminen ja hänen pieni lukutaidoton taaperonsa. Äiti oli ilmeisesti erehdyksessä raahannut vekaransa väärää versiota katsomaan. Aikuisella ihmisellä pitäisi sen verta olla järkeä päässään, että kykenee myöntämään erehdyksensä, nielaisemaan ylpeytensä, ja poistumaan hiljaa takavasemmalle. Mutta mitä vielä, eihän pikkuruinen vastoinkäyminen tätä äitiä hidastanut. Naperolle oli taattava elokuvanautinto, koko rahan edestä. Niinpä hän paasasi koko elokuvan ajan tekstitykset suomeksi ääneen kakaralleen. Asiasta huomautettiin hänelle useaan kertaan kovaääniseen ja yhä ärtyneempään sävyyn, mutta mikään ei näyttänyt tehoavan tähän superäitiin. Jokin äidillinen vaisto ilmeisesti oli saanut hänen ajatusmaailmansa vääristymään niin kieroon, ettei hän edes täydessä elokuvateatterissa ihmisten keskellä kyennyt ajattelemaan muita ihmisiä kuin herttaista lapsokaistaan ja hänelle kuuluvaa elokuvanautintoa. Oli siis tosi mukava elokuvakokemus. Ylimääräinen kertoja supisi takanani melkein korvaan koko leffan ajan. Ei näin hyvät ihmiset, ei näin. :hitme:
     
  19. Eastwood1

    Eastwood1 You brought two too many. Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.12.2003
    Viestejä:
    1 875
    Saadut tykkäykset:
    1
    Boogeymania katsoessa meni hermot teinityttöihin, jotka useassa kohdassa kuuluvaan ääneen kommentoivat, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.
     
  20. Rooky

    Rooky Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.06.2004
    Viestejä:
    3 723
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olimme menossa katsomaan tyttöystävän kanssa Meet the Fockersia ja eksyimme samaan näytökseen mustalaisseurueen kanssa. Tunnetusti nuo rehelliset ihmiset eivät suurena joukkona ole omistamishaluisia, eivätkä pidä ääntäkään kovin paljon. Leffan aikana he puhuivat puhelimeen, varmasti mersuista ja raveista, nauroivat aivan tyhmissä kohdissa ja muutenkin olivat kuin sikoja. Tämän takia kotiteatterit kunniaan :thumbsup:.