Leffaa näkemättömänä en ainakaan huomannut arvostelussa mitään vikaa. Taustatietoakin oli arvostelussa mukana, ja hyvähän se on, että arvostelija tuo oman mielipiteensä esille, vaikka kaikki eivät siitä pitäisikään. Leffan sisällöstä kirjoittaminen on vähän kaksipiippuinen juttu, jotkut haluavat paljon ennakkotietoa, kun taas toiset haluavat välttää liikoja spoilereita. Jos leffa on kerran hyvä, on syytä ottaa kynä (näppäimistö) käteen ja valistaa aiheesta tietämättömiä kirjoittamalla toinen, ylistävä arvostelu edit: kijoitusvihreitä
Hieman samoilla linjoilla olen kanssasi. Minua häiritsee myös se, että screenshotit ovat kuvasuhteeltaan oikeita, mutta arvosteltu levy pan&scan.
Glottis on kirjoittanut arvostelun mm. Humphrey Bogartin tähdittämästä jo 30-luvulla valmistuneesta klassikkoleffasta Maltan Haukka. Anteeksi, Mika, mutta eikös se arvosteltu Haukka ole '41 vuoden teos? Edit: Nimi korjattu, kiitos steffe.
On. Mutta uutisen onkin päivittänyt etusivulle Mika, ei Glottis. Ilmeisesti inhimmillinen erhe, joka korjataan piakkoin.
Tämä on hyvä pointti, mutta ongelma on ajan puute, koska sitä menee tällä hetkellä pariin muuhun projektiin, ja jos arvostelua tekisin, niin tekisin sen kunnolla, eli se veisi liikaa aikaa. Ehkä joskus. En tarkoita, että juonta pitäisi selittää lisää, vaan että mennään vähän "syvemmälle" tuohon leffaan, fiiliksiin, tarkoitusperiin, yms. Mutta like I said, ei tästä sen enempää. Kauhugenren harrastajat kyllä tietävät missä näiden leffojen kanssa mennään.
Täysin OT kysymys, mutta oletko electricboy sama heppu, joka mainitaan aika monessa dvdcompare.netin dvd-vertailussa speksien lähteenä?
Ihan hyvä arvostelu, mutta heräsi kysymys, että onko tuo Lauri Törnin toitottaminen jonkinasteista provosointia? En sano juuta enkä jaata itse miehestä, mutta häiritsi jonkun verran tuo "kaivan verta nenästäni" -asenne, koska kyseessä on kuitenkin elokuva-arvostelu. Jos joku rinnastus on ollut pakko laittaa, niin itse olisin valinnut ennemmin vaikka Jesse Jameksen; jo senkin takia, että hänen tarinansa lienee lähempänä Bonniea ja Clydea.
Minustakaan tuo Lauri Törni ei olisi kuulunut juttuun mitenkään. Ja mitä tulee yleensä rikollisten glorifioimisen kritisointiin, on se vähän hassua, kun elokuvat ovat kuitenkin aina olleet täynnä karismaattisia konnia. Onko B&C julkaisu muuten tosiaan kuvaltaan anamorfinen laajakuva? Brittikaupat kertovat full framesta ja olen muistaakseni nähnyt 4:3 FF merkinnät sekä Ruotsissa että Suomessa. Toisaalta nyt kun tsekkasin dvdon:n tietoja, näyttää se 1.85:1. Onko noita eri versioita vai onko pakettien kannessa väärä tieto vai mitä ihmettä?
Arvostelu oli todellakin ihan hyvä, mutta tuo Törnin mollaaminen sai veren hieman kiehahtamaan. Harry Lime, mihin perustat tietosi Törnin alkoholinkäytöstä? Onko kovinkaan järkevää yrittää provosoida elokuva-arvostelun kautta Lauri Törniä (rauha hänen sielulleen) kunnioittavia ihmisiä? Tuo Chaplinin mainitsema Jesse James olisi varmaankin sopinut tuohon paremmin. James sentään oli rikollinen eikä sotilas kuten Törni.
Perustan tiedon alkoholin käytöstä perimätiedolle, jonka on kertonut Mauno Koivisto ja oma isoäitini joka tunsi about kaikki sotilaat toisesta maailman sodasta henkkoht. Okei, ehkä menin mainitsemaan hänet turhan usein, muokkaan arvostelua pikimiten. Edit: Siis, haloo! Jos jätkä riehuu niin helvetisti omalla alueellaan että oman alaisen (Koiviston Manu) on pakko rauhottaa äijä kiväärillä uhaten, niin ei voi olla mikään kovin sankari (ja näin sanoi rakas mummonikin joka tunsi Törnin lähipiirin ja Törninkin ei-niin-läheisesti-mutta-kuitenkin, rauha hänen sielulleen, toisin kuin Törnin). Minkä helvetin takia minä sain Bonnie & Clyde -arvostelulla aloitettua Lauri Törni -keskustelun!!?? :hitme:
Hmmm... Onko muiden mielestä ylläolevassa jotain, mikä ehkei täysin toimi Bonnie and Clyde:n leffan arvostelussa analogiana. Joidenkin mielestä saattaa lisäksi loukata veteraanien kunniaa. Kirjoitelmastahan ei käy mistään ilmi, onko käsitys Törnistä jotenkin yleistä tietoa, vai onko kyse kirjoittajan mielipiteestä. Edit: Aha, muut olikin kommentoineet samaa aiemmin, mulla oli vanha ikkuna auki.
Niin, no minä yritin hänet mainita vain siksi että monet suomalaiset tuntevat hänet paremmin kuin Bonnie Parkerin ja Clyde Barrown. Mitä vikaa on armeijapuvussa juoksevan murhaajan rinnastamisessa kahteen pankkirosvomurhaajaan? Ja tuo mihin tietoni perustan selviää ylemmästä viestistäni.
Joo, sama "heppu". Tästä kuitenkin enemmän PM-muodossa jos sopii, en sen kummemmin sotke näitä kahta saittia.
Itse asiassa Lauri Törni toimi vapaaehtoisesti ja kolmen maan puolesta, että en usko että kyse oli pakosta.
Eihän kyse ollutkaan pakosta (ok, omasta tahdosta oli väärin valittu sana). Siitä huolimatta Larry toimi valtion alaisena, ei "renegadena". Sotahulluhan mies kyllä oli, mutta ei hän silti kulkenut pitkin mantereita ja tappaen ihmisiä ympäriinsä hetken mielijohteesta (kuten B&C). Oli Thornella aina jokin ylempi auktoriteetti, joka "valtuutti" tappamisen. edit: Miten isoäitisi muuten tunti about kaikki sotilaat WW2:ssa? Ihan mielenkiinnosta, ettei tule "vääriä johtopäätöksiä" .
No niinpä niin Se oli joku lääkintämaija, joka meni parakista parakkiin. Tunsi tämän Honkajoen esikuvankin itse asiassa erittäin henkilökohtaisesti (ei niin yksityskohtaisesti kuitenkaan että steffe siitä saisi huumoria viljeltyä mutta rukoilivat yhdessä, hahmon nimi oli muuten Honkajoki koska tämä heebo oli kotoisin Honkajoelta). Tarkennan siis: melkein kaikki SUOMIsotilaat WW2:ssa ja kai pari ryssääkin.
No on rakkaalla mummollasi ollut sitten paljon tuttuja sekä järkyttävän hyvä muistikapasiteetti Tämänlaiset lauseet kuulostavat ainakin minun korvaani lähinnä huvittavalta. Ei millään pahalla Harry mutta tällaisten syytösten heittäminen miestä kohtaan, joka on isänmaatamme raivoisasti puolustanut on mielestäni todella ala-arvoista. Mistä me tiedämme mistä Törni on kiksinsä saanut ? Pitää myös ottaa huomioon sodan vaikutus ihmisen mielenterveyteen. Siellä on moni muukin sotilas hetkellisesti ollut täydessä shokissa ja riehunut miten sattuu.
Ei millään pahalla, ritari, mutta mies ei ainoastaan puolustanut isänmaataan, vaan heti perään Saksaa ja USA:ta. Ei kuulosta kovin isänmaalliselta. Mutta kun mies on sodan jälkeenkin heitellyt uimahalleissa porukkaa korkeilta terasseilta alas. Onneksi DVDdude ei ole vähään aikaan postaillut, hän se vasta suuttuisikin, kun minä täällä sanon, että on sairasta käydä vapaaehtoisesti ampumaan joka toisen valtion puolesta. Edit: HUOMIO! Täällä jatketaan Törni-keskustelua, ettei tämä mene aivan koko threadia pilaamaan: https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?p=255114#post255114