Olen käyttänyt myös Low -asetusta. High -asetuksen vaikutus oli mielestäni liian näkyvä, joten se ei jäänyt käyttöön. Balanced toimii aika huomaamattomasti ja parantaa pimeiden kohtausten mustaa. Low toimii vasta sitten kun kuva on täysin musta. Eri asetusten testaaminen on hieman haastavaa, koska "räpsähdyksiä" ei välttämättä näy jokaisen elokuvan kohdalla eikä niitä pysty toistamaan.
Noita "räpsähdyksiä" voi tulla myös silloin, kun avaa tietokoneen selaimessa linkin sivuille, jossa tumma teema.
Mulla on samaa räpsymistä, itse olen laittanut sen Win11 tms sw-piikkiin enkä ole antanut häiritä koska tulee lähinnä surffatessa tai youtuben videoita selatessa (vaihtaa vaikka full screenille tai pois), ei koskaan videon aikana. En myöskään huomannut bluray käytössä kertaakaan. Mulla SDR. Testimetodina seuraava: Avaa Firefox -> avaa rallit.fi ja selaa pääsivua alaspäin -> räpsähtää varmasti -> sulje koko selain (x) palaten työpöydälle -> räpsähtää varmasti.
Sama juttu myös täällä, että tietokoneella youtubea avatessa tai videoita selatessa kuva saattaa joskus pätkäistä. Youtuben videoiden aikana ei ole ollut räpsymistä. Viikonloppuna katsoin tietokoneella kovalevylle ripatun Blu-ray elokuvan ja senkin aikana kuvassa näkyi pari räpsähdystä. Mitään pätkimistä ei esiinny, jos käytän telkkaria näyttönä. Myöskään N5:lla ja N7:lla en havainnut koskaan mitään räpsymistä vaikka laitteisto on muilta osin sama. Jotenkin tuntuu, että kuvan kirkkauden muuttuminen nopeasti saattaa aiheuttaa noita räpsähdyksiä. Vaihdoin aiemmin Apple TV 4K:n ja tietokoneen HDMI kaapelit lyhyempiin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Kävin hakemassa tykille uuden HDMI kaapelin, joten täytyy nyt seurata onko siitäkään mitään apua.
Huomasin muuten sen että ei räpsy jos vetää hdmi:n suoraan näyttikseltä, mutta kun Denon x3700 välissä niin räpsyy...
Tekee samaa myös Chromella. Jostain syystä tuolla sivulle mentäessä kuva räpsähtää joka kerta ja toisen kerran sivua rullatessa.
Apple TV 4K:lla HDR materiaalilla räpsähdykset ovat kuitenkin olleet satunnaisia ja paljon lyhyempiä, joten ne ovat olleet vaikeampia huomata. En muista että olisin huomannut samaa SDR materiaalilla AppleTV 4K:lla tai Panasonicin UHD soittimella.
Uusi HDMI kaapeli saattoi auttaa noihin satunnaisiin räpsähdyksiin videomateriaalilla, mutta täytyy vielä seurata tilannetta. Dynamic CTRL-asetuksen disabloimisesta ei ainakaan ollut apua. Mutta edelleenkin jos selaimella avaa sivun, johon upotettuna videomateriaalia, niin kuva pätkäisee joka kerta. Ehkä selain tekee HDCP tarkistuksen, joka vaikuttaa siihen, millä resolla videota voi katsoa? Täytyy kokeilla pakottaa Denonista kyseinen HDMI input käyttämään HDCP 2.3 versiota, josko siitä olisi apua.
Voipi olla ihan kaapelissakin vikaa, kerran tuli vastaan semmoinen joka räpsäytti kuvaa aina kun sammutti kattolampun.
Mielestäni ei voi johtua kaapelista, jos kuva pätkäisee joka kerta samalla tavalla, kun avaa selaimessa rallit.fi sivun ja selaa sivua alaspäin. Videoiden toiston aikana esiintyvät satunnaiset pienemmät räpsäykset voivat toki johtua viallisesti kaapelista tai huonosta kontaktista. Aikoinaan mulla oli yksi 2m 8K HDMI kaapeli, joka ei mennyt kunnolla pohjaan saakka AV vahvistimen taakse ja se aiheutti Apple TV 4K:n kuvaan satunnaisia räpsyjä. Vika korjautui puolet halvemmalla Bilteman 4K kaapelilla. Tilasin kuitenkin vielä uuden 15m 8K kuituoptisen aktiivikaapelin ja palautan testissä olevan 10m 4K kaapelin takaisin kauppaan, koska se on vähän turhan lyhyt käyttööni.
Ei kai, kerroin vaan mitä mulle on tullut vastaan, oman kaapelini kun vaihtoi niin kattolamppua on saanut renkata ihan rauhassa päälle ja pois ilman töllön kuvan räpsymisiä.
Uudella 10m 4K kaapelilla en huomannut enää HDR materiaalia katsoessani kuvan räpsymistä. Onhan sekin toki mahdollista, että vanha 10m 8K kaapeli tai sen hdmi-liitin on jotenkin vioittunut tykin vaihdon yhteydessä.
Tietyille nettisivuille (esim. rallit.fi) mentäessä esiintyneen pätkimisen sain loppumaan, kun kytkin Chromesta grafiikkakiihdytyksen pois päältä. Mielestäni ei vaikuttanut mihinkään muuhun. Youtubessa videot pyörii edelleen ongelmitta myös 2160p laadulla eikä missään vaiheessa kuva ole enää pätkinyt. Edit: Ilmeisesti ei ollutkaan hyvä juttu. Jotkut Youtube videot tökkii ilman grafiikkakiihdytystä jopa 480p laadulla full screeninä.
Käynnistin vain Chromen uudellleen sen kehoituksesta. Grafiikakiihdytyksen takaisin päälle laittaminen poisti videoiden nykimisen full screeninä. Olkoot sitten noin. Ei jaksa enää rassata.