Nuoruudessa sitä näki aika niukasti kaikenlaista sisältöä esim. telkusta. Silti ei ollut koko ajan tunne persuksissa, että sitä jää jostain paitsi. Sitä oli fiilis, että mistään oleellisesta ei ole paitsi jäänyt, kun on Star Warsit, Indyt ja E.T. nähty ja siihen vielä Back to the Futuret päälle! Nykyään on toisin. Sisältöä on järjetön määrä. Voi tilata stream-palveluita. Voi ostaa leffoja fyysisillä formaateilla jne. Sitä voisi käyttää kaiken vapaa-aikansa pelkästään IRL streamaaja Jinnyttyn sisältöön! Tästä huolimatta (tai tämän takia) on tunne, että jää paitsi vaikka mistä! Hullua! Meikäläinen alkaa olemaan aika kyllästynyt tähän meininkiin. Sisällöllä ei ole enää juuri mitään arvoa "inflaation" takia. Kyse ei ole siitä, ettei sisällöstä pitäisi, vaan siitä, että mikään ei riitä! Jos ostan 20 % enemmän Blu-ray-levyjä, ero on lähinnä se, että rahaa kuluu 20 % enemmän. Tämä on kapitalismin hulluutta, harha siitä että kuluttaminen on sama asia kuin elämänlaatu. Todellisuudessa elämänlaatu rakentuu erilaisista palasista. Kulutus on osa tätä kokonaisuutta, mutta ei sillä tavalla, mitä markkinatalous tyrkyttää. Pahinta on se, miten ihmisiä aivopestään ajattelemaan että se mitä heillä on ei olekaan niin cool ja lisää kuluttamalla jotenkin päästään sinne cool-tilanteeseen, mutta ei sitten päästykään. Markkinataloudelle ei juuri mitään voi ja parempi se sentään kait on kuin joku suunnitelmatalous (jossa lienee kyllä omat etunsa mutta myös ongelmansa). Pitää vain oppia elämään järjestelmän kanssa järkevällä tavalla. Olen viime aikoina katsonut uudelleen Blu-ray:ltä Buck Rogers in the 25th Century sarjaa. Olen pyrkinyt iloitsemaan siitä, että tuollainen pöhkö mutta äärimmäisen sympaattisen kotoisa scifi-sarja on saatavilla Blu-ray:nä ja minulla on se hyllyssä!
Tylsyys on poistettu maailmasta, tilalle on tullut jotain pahempaa eli runsaudenpula. Katsomattomien hyllystä ei keksi mitään sen hetkiseen mielentilaan sopivaa, joten katsotaan sitten se Predator (1987). Nykysarjojen uutta kautta joutuu odottamaan vähintään kaksi vuotta ja silloinkin saa vain 8 jaksoa, joten kannattaako niitä sarjoja edes aloittaa vaikka olisikin kiinnostavia tosi monta. Aivan sama uudelleenkatsella Buffy ja Babylon 5 kymmenettä kertaa. Niin kuin kaupassa ostat irtokarkkihyllyltä mieleisiäsi karkkeja pussillisen, ja kotona niitä valikoidessasi "ei tätä, en minä just nyt tätä halua, hmm, joku toinen, ihan huono miks piti ottaa tätäkin, tulispa joku hyvä karkki, olisinpa ostanut sitä yhtä karkkia..." Antakaa takaisin se yksi Anttilan alusvaatekuvasto tai Under Siegen kohtaus, jossa Erika Eleniak nousee kakusta tai kun Jamie Lee Curtis tanssii True Liesissa. Nämä riittivät jo pitkäksi aikaa, ei tarvinut virtuaalisia lihatiskejä jotka iskevät monenlaista römpsää ja asentoa verkkokalvoille turtumiseen saakka.
Kun pääsee irti paitsi jäämisen pelosta ja tuskasta (FOMO) niin helpottaa. Asioita tulee ja menee, jos menee ohi niin sitten se menee. Toki ohi syöksyvästä virrasta yrittää seuloa ne parhaat palat. Kokemuksen tuoma osumatarkkuus on aika hyvä, välillä menee vihkoon mutta taas kerran; entä sitten.. Ehkä se ikä teettää tätä. Vanhenemisen ainoita hyviä puolia
Minun kohdallani taas FOMO on pahentunut iän myötä. Nuorempana ei kiinnostanut esim. Scarface -leffa YHTÄÄN! Sattumalta näin tuon leffan telkusta viitisen vuotta sitten ja johan kolahti! Tai vaikkapa The Exterminator? Tai Don't Go In The House? Enpä olisi nuorempana uskonut, että tuollaiset leffat voivat napata niin paljon kuin se nappaavat. Kaiken kukkuraksi olen tajunnut, että elokuvia on maailmassa 100 tai 1000 kertaa enemmän kuin nuorempana kuvittelin. On niin järjetön määrä kaikenlaisia pienemmän budjetin leffoja, joita ei mainostella bussipysäkeillä... ...tästä on väistämättä kehkeytynyt tuo FOMO. Mitä kaikkea jännää onkaan olemassa, josta en tiedä? Vuosikausia olen haalinut kokoelmiini leffoja, jotka ovat alkaneet kiinnostamaan, mutta burn-out on alkanut tuntua nahassa, eikä fyysisen median ostamisen vaikeutuminen ole asiaa auttanut... ...kun ei meikäläisellä ole ikää vielä tarpeeksi (vasta 54), niin pitää tuota FOMOa vastustaa muin keinoin, itseään psyykkaamalla...
Joskus ennen muinoin, kivikaudella tjsp, elämän sisällöksi useimmille riitti vatsan täyttäminen ja lisääntyminen. Kauas on tultu niistä ajoista.
Minusta on mukavaa, että aina löytyy jotain kiinnostavaa katsottavaa, kunhan vain on aikaa. Vaan joo, tämä runsaudenpula on yksi syy, miksi fyysinen media ei minua nykyään kiinnosta. Ei ole aikaa eikä kiinnostusta katsoa jo nähtyjä juttuja uudestaan, kun on paljon kertaakaan näkemättömiä juttuja katsomatta.
Nyt rittää 8h jossain matalapalkkapätkätöissä kolmessa vuorossa niin saa just ja just jotain syötävää kaupasta mukaan itselle ja elätettäville.