DREAM DEMON (Harley Cokeliss, 1988) Arrow Bluray FCD1963 Tämä vaikutti mielenkiintoiselta, joten se tuli otettua matkaa viimeisimmässä Arrow-tilauksessa. Se on odottanut katsomista joulukuusta asti, mutta vasta nyt oli sopiva hetki. Tällä brittiläisellä kauhuelokuvalla näyttää olleen vaikea menneisyys ja leffa jopa katosi jonnekin, mutta löytyi Technicolorin hallusta ja leffa näytettiin 2017 Lontoon FrightFestillä. Perusmeiningiltään tämä on tavallaan brittien Nightmare on Elm Street. Unessa tapahtuu pahoja asiota. Linssit ovat hyvin laajakulmaisia ja musiikkikin (Bill Nelson) on ihan pätevää. Sikäli puitteet hyvälle kauhuelokuvalle olivat olemassa, mutta valitettavasti tämä leffa alisuoriutuu minusta. Jotenkin leffa ei saa rakennettua merkitystä oikein mihinkään. Moni hahmo tökki. Mark Greenstreet oli kuin Barbie-maailman Ken nukke. Timothy Spall ja Jimmy Nail olivat tungettelevina ja rääväsuisine lehtimiehinä jotenkin älyttömiä ja lähes pilasivat leffan minulle. Lopputuloksena elokuva ei ole pelottava mutta ei hauskakaan tai mielenkiintoinen. Asioita vaan tapahtuu yksi toisensa jälkeen ja "juoni" tuntuu sekavalta ja äärimmäisen simppeliltä samaan aikaan. Leffan alussa odotin leffan käynnistyvä kunnolla kun meno oli niin kankeaa, mutta sitten tajusin, ettei meno mihinkään parane eikä se parantunutkaan. Kaikki tässä leffassa maistui jotenkin halvalle/keskinkertaiselle kopiolle asioita, joita muut ovat tehneet paremmissa leffoissa. Ehkä oli vähän väärä fiilis tällaiselle? Ehkä olen liian ankara ja odotin liikaa? 80-luvun brittileffoissa ei ole samaa kasaritunnelmaa kuin jenkkileffoissa. Katsoin Director's Cut version, mutta levyllä on myös alkuperäisversio. Katselen sen jossain vaiheessa pois ja sitten sen näkee, lämpenenkö tälle enemmän vai en... Sopivuus omaan makuun 3/5 laajakulmaisten linssien ansiosta.
GONJIAM: HAUNTED ASYLUM (곤지암) (Jung Bum-Shik, 2018) Second Sight Films Blu-ray 2NDBR4215 Vasta nyt tuli katseltua tämä jo vuosia vanha Etelä-Korealainen leffa. Kovin nihkeästi tämä ylipäätään tuli julkaisuna ulos ja tämä karvalakkijulkaisukin on aika hinnakas luxus-versiosta puhumattakaan. Lähes puoli vuotta sitten aloin hommaamaan tätä. Aluksi CDON:n suunnalta, mutta se yritys meni metsään, kuten olen täällä selväksi tehnyt. Sitten uusi yritys Rarewavesiltä, ja vihdoin onnistui. Minulla oli tiedossa, että tämä on tasokas "found footage/live stream" kauhuleffa ja onhan se. Löysin tästä oikeastaan vain yhden piirteen, joka rajoittaa omaa katsolunautintoani: Koska Gonjiamin mielisairaalaan tunkee iso porukka, hajoaa karmivan paikan tutkiminen moneen osaan, joiden välillä hypitään nopeaan tahtiin. Itseäni olisi miellyttänyt enemmän, jos olisi keskitytty pidempään yhteen paikkaan ja sitä tutkiviin hahmoihin. Koko homman formaatti ei kuitenkaan oikein tukenut tätä. Joka tapauksessa tämä on hyvin tarkalleen sitä, mitä odotinkin sen olevan, eikä tästä ole mitään erityistä sanottavaa. Homma toimi hyvin. Omaan makuun 4/5.
Mulle ei oikein iskenyt. Pidän FF leffoista noin yleisesti, jotenkin tämä hajosi käsiin. Ärsyttäviä tyyppejä jne. Edit : Second Sight tekee kyllä laatujulkaisuja, varmaan tämäkin.
Animal Kingdom. (Zavvi Exclusive SteelBook / Limited Edition to 2000 Copies) Aussi rikosdraama. Upeita näyttelijäsuorituksia, ei yliampuva (lue:jenkki kyttä pullistelu) juoni. Leffa kasvaa ja rakentuu mainiosti. Kestää useammankin katselun. 4/5. Eli suosittelen.
Ei siinä ainakaan mitään vikaa tunnu olevan. Tämänkaltaisissa uudemmissa digitaalisesti kuvatuissa jutuissa esim. kuvanlaatu on "väkisinkin" kunnossa. Toista se on, jos on joku 70 vuotta vanha Technicolor-leffa kyseessä, jonka alkuperäisnegatiivit ovat puoliksi tuhoutuneet ajan hampaan jyrsinnän tuloksena. Silloin katsotaan, mikä se kuvanlaatu oikein on, onko värit kohdallaan vai ei.
Joo, lähinnä ääneneen mietiskelin, mutta kiitos. Et ole tilannut Blair Witch Projektia limited editionia, ja nyt venaa korvaus levyä ?
https://areena.yle.fi/1-71653511 Ace of Base: All That She Wants Kolmiosainen dokkari em. bandin tiestä maineeseen ja pois. Yllättävän vähän musiikkia ja sekin on samaa, mutta nostalgialle. 3/5
Perjantaina tuli väijyttyä Netflixisistä "Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile" ja "The Trial of the Chicago 7" Tuo toka oli ihan jees tositapahtumiin perustuva oikeus-sali draama. Piti otteessaan koko mittansa. Eka oli (taas yksi) Ted Bundy leffa. Ei niin hyvä, mutta kyllä sen katsoi. Pisti kyllä ihmettelemään mitä miestä ajoi? Pääsi vapaaksi ja onnistui pakenemaan, niin eikun henkeä pois viattomilta. Ei hälläkään mitään itsesuojeluvaistoa ollut, että ois luopunut teurastuksesta ja alkanut elämään hiljaiseloa jossain. Ei sillä, hyvä että jäi kiinni ja sai tuomionsa.
BLUES BROTHERS (John Landis, 1980) MTV3 En ollut koskaan nähnyt tätä "kulttielokuvaa" koska se ei ole koskaan kiinnostanut. Nyt kuitenkin ajattelin katsoa sen pois jo yleissivistyksellisistä syistä kun 70- ja 80-luvun elokuvat ovat viime aikoina muutenkin napanneet. Ties vaikka kuinka paljon pitäisin tästä. Minullahan on jopa teoria, jonka mukaan pidän elokuvasta sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä lähempänä sen valmistumisvuosi 1980, mutta eihän tuo tietenkään mitään takaa, jos vaikka maksimissaan todennäköisyys on alle 50 %. Leffan alku oli tervan juontia. Melkein lopetin katsomisen 10 minuutin jälkeen, kun leffan katsominen oli niin tuskallista, mutta päätin kärsiä ja antaa leffalle mahdollisuuden parantua edetessään. Onneksi leffa parani hieman, mutta silti tämän leffan katsominen kävi urakasta. Voin onnitella itseäni, etten antanut periksi ja olen ainakin nähnyt tämän rainan. Meikäläisen elokuvamaun kannalta negatiivista oli niin paljon, että on yksinkertaisempaa vain listata ne muutamat positiiviset asiat, joita se tarjosi: 1) Takaa-ajokohtaus kauppakeskuksessa oli visuaalisesti upeaa katsottavaa! Linssit olivat riittävän leveät ja kauppakeskuksen sisätilan valaistuksen tuottama värikylläisyys värilämpötiloineen ja kontrasteineen filmillä on visuaalisesti mahtava. Näyteikkunoiden läpi ajaminen oli viihdyttävää, enkä muista nähneeni tällaista kohtausta missään muussa leffassa. 2) Steven Spielbergin cameo veroviraston työntekijänä. Spielbergillä on näitä cameoita siellä sun täällä, mutta en tiennyt tästä, joten se tuli positiivisena yllätyksenä. 3) Musiikin mukaan liikehtimisen koreografia oli paikoin onnistunutta. 4) John Landiksen ohjaus oli hyvää (kameran käyttö, linssit jne.) Noin yleisesti tämä oli minusta pöhkö leffa, joka veti paikoin ihan överiksi. Mitään hahmojen kehitystä ei ollut. Jake ja Elwood olivat ihan samanlaisia sekopäitä kuin leffan alussa. Ilmeisesti tämän leffan pitäisi naurattaa, mutta minusta touhu oli niin väkinäistä, että ei paljon naurattanut. Sama ongelma minulla on samana vuonna tehdyn Caddyshackin kanssa, joka oli aikoinaan kova pettymys kaiken lukemani hypetyksen jälkeen. Näyttäisi siltä, että komedialliset leffat vuoden 1980 tienoilla eivät ole meikämannen juttu. Tämä oli myös niitä leffoja, joihin on haalittu mahdollisimman paljon viihdealan tähtiä James Brownista ja Cab Callowayistä Aretha Frankliniin. Leffan tapahtumat on sitten kirjoitettu niin, että nämä mukaan saadut suuruudet saavat hetkensä valkokankaalla, mutta koherentti juoni on sitten sivuroolissa. Leffalla tuntui olevan jopa liian iso budjetti (27.5 miljoonaa taalaa) ja esim. poliisiautojen romutus meni leffan lopussa ihan överiksi. Leffa tuntui suurimmaksi osaksi siltä, kuin se olisi kursittu kasaan aineksista, joista en pidä. Noiden yllä listaamieni kohtien ansiosta tämä on meikäläisen makuun 2/5.
Joo, aika ei ole ollut hyvä BB:lle. Sille toisellekkaan. Pelonsekaisin tuntein odotellut, että 1941 päätyisi elokuvaillan ratoksi. Muistan sen aika sekavaksi ja huonoksi leffaksi jossa kuitenkin oli aivan helmiä klassikoita seassa. Amerikkalainen Ihmissusi Lontoossa sen sijaan oli aivan mahtava kun katsoin sen joku aika sitten.
Omasta mielestä Blues Brothers on ihan täydellinen elokuva 5/5. Mietin tuota kommenttia, että kursittu kasaan aineksista, joista ei pidä. Itsellä vähän sama Tarantinon leffoista, tosi monet tykkää mutta itselle ei sovi yhtään. Toinen on RepoMan joka itselle myös 5/5, mutta osa ei voi sietää. Ihan mielenkiintoista nämä mieltymykset
Lucio Fulcin The psychic Paska oli... kelloo tuli kateltua ja välillä hyppäsin jääkaapilla. Helvetin tylsä ei tästä muuta sanottavaa keksi. Ihan kiva menu musa ja raju alku kohtaus. Pitää se jo uskoo, että ei nämä giallot oo meikäläisen juttu. Muutama tuossa ois vielä katottavana lue kärsittävänä. Ois pitäny valita illan leffaks Executive decision.
Makuja on monia. En halunnut tähän vastata mitään. Mutta ehkä on pakko. Omaan makuun 6/5. Tästä se bluesin rakastaminen lähti. Toki kaikenlainen Benny Goodman ja muut vastaavat olivat jo silloin soineet, mutta tuon leffan jälkeen lähti esim BB King ja kumppanit. Ostettiin kaikki mahdolliset Blues levyt. Ehkä tuokin leffa piti nähdä omana aikana. Ne typerät jutut naurattaa vieläkin. Meillä on jatkuvana vitsinä se, että meillä on mustat aurinkolasit, on yö ja aja!. Älkää kysykö miksi. Edelleen kuunnellaan noita kappaleita kavereiden kanssa 30-vuotta myöhemmin, kun kalja virtaa ja sauna on kuumana.
THE FIFTH CORD (GIORNATA NERA PER L'ARIETE) (Luigi Bazzoni, 1971) Arrow Video Blu-ray FCD1851 Giallo ei ole ihan täsmälleen meikäläisen genre, mutta otin tämän, koska se vaikutti siltä, että se ei väkisin noudata lajityypin polkuja. Tätä suitsutetaan Arrow:n markkinoinnissa visuaalisesti hienoimmaksi gialloksi ja kyllä tuolle väitteelle vastinetta löytyy. Parhaimmillaan visuaalisuus on todella upeaa ja takana on selvästi osaamista rutkasti. Kuvaaja Vittorio Storaro näyttää voittaneen jopa Oscarin elokuvasta Apocalypse Now. Bazzonin ohjaus on Kubrick-maista. Linssejä käytetään tehokkaasti todella laajakulmaisista kapeampiin. Kameran käyttö on myös taitavaa ja luovaa. Siinä missä Kubrick rakentaa pitkiä katsojan lumoavia kohtauksia, tämä leffa kuitenkin säntäilee kohtauksesta ja paikasta toiseen vähän turhan äkkinäisin ja töksähtävin liikkein. Ensimmäiset 30 minuuttia tuntuivat jopa sekavilta, kun hahmoissakaan ei ollut vielä kunnolla sisällä ja yritin pöhkönä katsoa italiankielistä versiota englanninkielisin tekstein. Vaihdoin englanninkieliseen versioon ja seuraaminen helpottui kun ei tarvinnut tekstityksiä lueskella hiki hatussa. Katsoin vielä nuo ensimmäiset 30 min. uudelleen leffan katsomisen jälkeen ja kyllä se avautui jo paremmin, mutta kohtausten rytmitys ei ole mennyt ihan nappiin ja homma vaikuttaa vähän kompastelevalta. Itse kohtaukset toimivat sitten paremmin ja visuaalisuus (joka meikäläiselle on tärkeä aspekti leffoissa) on tosiaan hyvällä tolalla. Leffa hyödyntää tehokkaasti hiljaisuutta jännityskohtauksissa ja musiikki on leffassa lopulta aika vähäistä, mutta varsin hyvää Ennio Morriconen kynästä. Juoni ei ole hassumpi, joskaan ei maailman omaperäisin murhamysteerissään. Vaikka leffassa on raakaa väkivaltaa (sehän on giallo!), ei sillä mässätä enempää kun on tarvis. Sen sijaan leffa keskittyy gialloksi aika paljon muihin aiheisiin kuten murhia selvittävän lehtimiehen parisuhdeongelmiin naisten kanssa. Leffan visuaalisuus on hienoa, mutta kohtausten rytmitys vähän mättää ja teki katselukokemuksesta "kivisemmän" (Leffa tuntui paljon pidemmälle kuin 93 min.). Omaan makuun 4/5.
The Electric State (Netflix, 2025) The Electirc State on IMDB:een mukaan 10 eri kategoriaan menevä Netflix-leffa Chris Prattin ja Millie Bobby Brownin tähdittämänä. Perjantain ratoksi upposi erinomaisesti ja ihmettelinkin IMDB:een 6/10 keskiarvoa ja yleisesti "vuoden huonoin leffa" lyttäystä eri arvosteluista. Netflix-leffa-arvosteluasteikolla laittaisin sinne parempaan päähän. CGI:tä on paljon, muttei häirinnyt. 3,5/5
Becoming Led Zeppelin (2025) - Kaikkien aikojen isoimpia laulu- ja soitinyhtyeitä ja nyt ihan virallinen dokumentti. Odotin jotain vähän erilaisempaa ja ehkä rehellisempää lähestymistä. Nyt oltiin hyvin puhtoisia ja kerrottiin tutut jutut vaan omalla naamalla. Huumeet mainittiin sivulauseessa kerran. Dokumentin nimen mukaisesti kerrottiin vain miten päästiin tiettyyn pisteeseen uralla. Kävin ensimmäistä kertaa IMAX-salissa. Kenties sen takia ääniraita oli pääosassa ja Zeppeliinien veisut soivat helvetin kauniisti. Tuntui vielä että mitä enemmän yhtyeen suosio kasvoi, sitä kovemmin ääniraita soi (varmaan kuvittelin tämän). Royal Albert Hallin keikalla äänet olivat todella kovalla, mutta musiikin takia olisin kestänyt vieläkin isompaa ääntä. Dokumenttina 2/5 Musiikin miksauksen takia 3/5
DRIVE (Nicholas Winding Refn, 2011) TV5 Tämä leffa meni minulta täysin ohi aikoinaan. Muutama vuosi sitten löysin vaporwave musiikin liminal space-estetiikan myötä ja siten myös vastaan tuli Outrun/Synthwave musiikki. Youtube-videot koskien tällaista musiikkia mainitsevat usein tämän elokuvan. Tämä on saanut minut kiinnostumaan tästä elokuvasta ja nyt tuli mahdollisuus katsoa se telkusta. Outrun/Synthwave-juhla rajoittuu oikeastaan leffan alussa soivaan Kavinskyn Nightcall -biisiin, tosin muukin musiikki elokuvassa on hyvää. Itse leffakin on aika pirun hyvä. En ole varsinaisesti mikään Ryan Gosling-fani, mutta hän hoitaa homman kotiin ja Bryan Cranston on loistava kuten aina. Ohjaus on hyvää. Linssit ovat tarpeeksi leveitä eikä kameraa heilutella. Leikkauskin on mukavan hidasta näin "tuoreeksi" leffaksi. Tämä ei ole mikään kengännarubudjetilla kyhätty räpellys, mutta 15 miljoonaa taalaa on ollut tarpeeksi pieni pitämään tämän produktion särmikkäänä ja juoni on myös hyvä. Minusta elokuvan väkivalta menee hieman överiksi paikoin ja vähempikin brutalismi olisi riittänyt. Meno on muutenkin kovin inhorealistista alusta loppuun, joten kevyeksi popcorn-viihteeksi tästä ei oikein ole. Hyvä leffa tämä kuitenkin on, omaan makuun 4/5.
AUDREY ROSE (Robert Wise, 1977) Arrow Blu-ray FCD2296 Hankin tämän, koska leffan valmistumisvuosi osuu lähelle vuotta 1980, leffan aihepiiri nappaa jossain määrin ja ohjaaja on tasokas. Tämä osoittautuikin laadukkaaksi, tyylikkääksi ja aikuismaiseksi elokuvaksi. Yliluonnollisten tapahtumien rinnalla on vahva draama, jota kannattelee tasokas näytteleminen. Marsha Mason tekee vahvan suorituksen naispääosassa, mutta Anthony Hopkins lähes varastaa shown. John Beck jää hieman näiden kahden varjoon. Musiikki (Michael Small) on varsin onnistunut. Leffan alussa näytti siltä, että tämä on selvä 4/5 leffa minulle, mutta leffan aikana kertyi pieniä miinuksia, jotka estävät pääsemästä tuohon arvosanaan. Ensimmäinen kompastuskivi minulle oli Spoiler Miten ihmeessä Templetoneilla menee niin kauan hoksata, että asuntoon voi mennä sisään huolto-oven kautta? Miten ihmeessä Elliot saa kidnapattua Ivyn ylempään kerrokseen omaan asuntoonsa? Mitä kautta hän on mukamas mennyt? Jotain talon ulkoseinän paloportaita kantaen samalla Ivyä? Häh? Mitään selityksiä ei tarjota. Nämä loogiset omituisuudet iskivät päin kasvoja, koska siihen asti leffa oli edennyt kieli keskellä suuta, jotta touhu tuntuisi uskottavalta ja loogiselta yliluonnollisista elementeistä huolimatta. Tämän lisäksi leffan loppu meni turhan "hengelliseksi" omaan makuun. Tuntui kuin leffan pääpointti olisikin ollut Janice Templetonin henkisen heräämisen kuvaus, jossa Ivy-tyttären inkarnaatio-ongelmat olisivat olleet vain lähtölaukauksen antaja. Hindu-uskonnon käsityksiä sielun kiertämisestä tungettiin melkein kurkusta alas. Näistä ongelmista huolimatta tämä on laadukkaasti ohjattu ja näytelty elokuva. Omaan makuun valitettavasti vain 3.5/5. Pienillä korjauksilla/muutoksilla käsikirjoitukseen tämä olisi ollut helposti 4/5. Minusta tällä julkaisulla kuva on hieman haalea. Viimeiset puoli tuntia katsoin suuremmalla kontrastilla telkun säädöissä ja sillä kuva muuttui minusta paremmaksi. Kuva on luonteeltaan pehmeä ja rae-kohinaa on paljon. Nämä ovat selvästi filmilaadun ominaisuuksia eivätkä sinänsä mikään ongelma. Kuva vaan ei ole samankaltainen kuin jossain digitaalisesti 6K resoluutiolla kuvatussa uudessa leffassa. Tällä julkaisulla leffa on skannattu 4K resoluutiolla 35 mm alkuperäisnegatiiveista ja restaurointi on tehty 2K resoluutiolla.