IMDb Tästäkin tullu ensimmäinen maistiainen 40-vuoden odotuksen jälkeen Syksyllä ensi-iltaa ja ilmeisesti Cannesissa nähdään ensimmäisen kerran. Pituus yllättävän maltillinen reilu pari tuntia.
LED-videoseinäisessä jättihallissahan tuo on kuvattu, eli taustalla olevat maisemat pitää naputella asiaan kuuluvilla kompuutteriohjelmilla.
Siis totta kai tuo on tietokoneella tehty tuo ympäristö, mutta miten tuosta erottaa, että se on cgi:tä? Tokihan kaikki tietää, että se on, mutta mielestäni tuo näyttää kuitenkin realistiselta.
Omasta mielestäni digitaalisen näköinen, ei näytä aidolta. Tosin pieni kohtaushan tuo on eikä kerro oikeastaan mitään, mutta ei suoranaisesti kiinnostusta herättänyt. Kovasti olen odottanut millainen tuo leffa on, joten siihen pettymys itselleni.
Itselle näyttää taas siltä, että en ole ihan varma, haluanko nähdä koko pätkää. Toki tulee katsottua. Ei Coppolaa voi jättää väliin. Mutta vähän on sellainen Terrence Mallick fiilis. Menin katsomaan tai katsoin kotona, mutta loppua kohden leffat olivat kyllä aika hapokasta.
Puolentoista minuutin perusteella ei tietenkään kannattaisi sortua syljeskelemään, mutta... Henkilökohtaisesti en koe näkemässäni mitään, minkä yhdistäisin suuresti arvostamaani Francis Ford Coppolaan. Älkääkä luulko ettenkö yrittänyt!
HS:n toimittaja näki Francis Ford Coppolan puhutun järkäleen, johon tämä käytti omaisuuden: ”Suuri huti” HS-analyysi | Megalopolis on Coppolan vuosikymmeniä hellimä unelmahanke, johon hänen on sanottu käyttäneen yli 120 miljoonaa dollaria omaa rahaa. Se ei kuitenkaan juuri näy, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko Veli-Pekka Lehtonen.
Erittäin mielenkiintoiselta siis vaikuttaa. Kunnon auteur-meininkiä, eikä mitään helposti pureskeltavaa tusinaroskaa. Cinema is back.