Juuri kirjoitin samaa toiseen ketjuun. Tietämättä vielä, mitä tässä ketjussa on. Pientä päivitystä nykyiseen kuunteluun. Alan Turningin elämäkertaa! olen reilut puolet kuunnellut. Äänikirja on melkoisen pitkä, 30 tuntia kokonaisuudessaan, mutta erittäin mielenkiintoinen. Tiedänpäs nyt mistä elokuvan nimi, The Imitation Game, tulee. Vaikka elokuvakin hyvä oli, niin onhan se erittäin paljon muutettu oikeasta elämästä. Elokuvassa oleva vaimo on kirjassa vain pikaisesti eikä ainakaan toistaiseksi yhtä tärkeä hahmo kuin elokuvassa. Leffan alun "poikakaveri" Christopher taas on oikeasti ollut vieläkin merkittävämpi hahmo Alanin elämässä. Koodinpurkajiaan hän ei oikeasti pojan mukaan nimennyt. Tosin tuon luin aikanaan jo imdb:stä. Yhteyttä hän piti Chistopherin vanhempiin myös aikuisena. Sota on vielä äänikirjassa menossa ja reilusti yli 10 tuntia kuunneltavaa jäljellä. Lukija on hyvä. Rauhallinen miesääni, jota on miellyttävä kuunnella. Semmoinen mielenkiintoinen asia on tullut huomattua, kun ihmisten elämäkertoja on tullut luettua/kuunneltua, että varsinkin tutkijat kirjoittivat aikanaan kirjeitä tutuilleen ja kollegoilleen aika paljon. Ne tietenkin auttavat kirjojen kirjoittamisessa. Joidenkin henkilöiden pelkistä kirjeistä on julkaistu kirjoja, kun niitä on niin paljon olemassa. En tiedä nykymaailman tutkijoista, että jäävätkö heidän sähköpostinsa elämään ihan samalla tavalla. Toisaalta eipä noita yksittäisiä tutkijoita nykyään juuri enää ole, jotka läpimurtoja tekisivät, vaan niitä tekee kymmenien tutkijoiden tiimit. Joten tuskin kauheasti nykytutkijoiden elämäkertoja on odotettavissa.
Nyt pääsin Alan Turingin elämäkerran loppuun ja olihan se melkoinen. Elokuva antaa vain pienen ja melko vääristyneen kuvan hänestä. Näin tietotekniikkaihmisenä mielenkiintoisinta on Alanin sodan jälkeen tekemä työ ensimmäisten "tietokoneiden" parissa.Ehdottomasti suositeltava kirja. Aloitin seuraavaksi kuuntelemaan Patrick Stewartin elämäkertaa. Totta kai äänikirjana, kun mies itse lukee sen. Harmittaa vain, että hänen äänensä on muuttunut vuosikymmenien saatossa käheäksi raspikurkuksi. Se ärsytti Picard-sarjassa, mutta kyllä siihen tottuu, kun kuuntelee. Eihän ääni tietenkään hänen vikansa ole eikä mikään haitta tietenkään. Mutta harmi, että se ei ole enää samanlainen kuin ST:TNG:n aikana. Mutta hauska kirja on. Vasta alussa olen ja nuoruudessa mennään, mutta mielenkiintoisia ja hauskoja asioita on ollut. Toki draamaakin.
Nyt on Picardin kirja kuunneltu. Ääneenkin totuin, joten ei haitannut. Hyvä elämäkerta ja ehdottomasti suosittelen äänikirjana. Kun mies itse lukee, niin tuntuu kuin hän henkilökohtaisesti kertoisi elämäntarinaansa. Kuten hän oikeastaan tekeekin. Kirjassa on paljon juttuja hänen Shakespeare-vuosistaan ja ylipäänsä siitä, miten tärkeää teatteri on hänelle. Mikään Star Trek -paljastuskirja se ei ole. Muutenkin Star Trekistä on yllättävän vähän asiaa. Hän käyttää enemmän aikaa siihen, kun kertoo teatteriesiintymisistään Star Trekin kausien välillä. Toki Star Trek on hänelle se, mistä hän on ikuisesti kiitollinen ja on hyväksynyt sen, että hänet tunnetaan enimmäkseen Picardina. Joitakin pieniä paljastuksia hän kertoo, mutta nekin ovat enemmän hänen oman elämänsä yksityiskohtia. Kuten seurustelu Jennifer Hetrickin kanssa, johon tutustui sarjan kuvauksissa. Ja, miten se oli viimeinen niitti hänen ensimmäiselle avioliitolleen. Muutamista hänelle tärkeistä jaksoista hän mainitsee asioita, mutta ei oikeastaan mitään isoa uutta. Joitakin pieniä asioita sieltä täältä tyyliin, että miten jonkin kohtauksen idea tuli joltain näyttelijältä jne. Muutamista vierasnäyttelijöistä hän mainitsee. Osa oli mukavia, osa ei. Erityisen maininnan saa David Warner Chain of Commandista. David oli legendaarinen englantilainen shakespeare-näyttelijä eikä Patrcik voinut uskoa, että hän pääsee legendan kanssa tekemään jakson sarjaan. Se, mikä vähän harmitti meikäläistä oli kohta, kun hänelle tarjottiin sopimusta Star Trekiin. Se oli kuuden kauden sopimus, jossa oli palkka kerrottu yms. Patrick toteaa, että hän ei voinut kuvitellakaan, miten isoa palkkaa hän alkoi jo ekasta kaudesta saamaan verrattuna hänen aiempiin teatteripalkkoihinsa. Mutta hän olisi voinut myös kertoa, että mikä se palkka oli. Turhaa salailua. Varsinkin, kun hänen agenttinsa oli todennut tyyliin, että eihän tuo nyt niin erikoinen ole, vaan ihan normaalia tasoa. Kun vertaa vaikkapa Patricia Tallmanin kirjaan omasta B5-urastaan, kun hän julkaisi ihan kuvia omista sopimuksistaan, joista näkyi palkat ja kuvauksiin varattu aika yms. Hän oli erittäin vakava näyttelijä nuorempana ja sarjan kuvausten ekalla kaudella ja oli jopa pitänyt muille näyttelijöille "tv-sarjan tekeminen ei saa olla hauskaa!" -puheen sen jälkeen, kun muut olivat hassutelleet kuvauksissa. On saanut kuulla siitä paljon sen jälkeen. Itsekin rentoutui sarjan aikana ja oppi pitämään hauskaa ja on kiittänyt siitä kavereitaan. Kuitenkin, vaikka hän myös muita näyttelijöitä kehuu ja pitää erittäin läheisinä ystävinään, niin yllättävän vähän heistäkään kirjassa on. Lähinnä vain siitä, miten olivat tekemissä sarjan aikana, mutta muuten he ilmeisesti eivät niin paljoa ole Patrickin elämässä olleet. Picard-sarjan myötä kyllä taas ja olivat myös 10 vuotta sitten häävieraina. Joten yhteyttä ja kaveruutta on varmasti kyllä ollut, mutta ei niin syvällistä tai mitään erikoista tapahtunut, että se kirjaa olisi päätynyt. Yksi asia jäi mietityttämään, joka melkein pitäisi kuunnella uudestaan. Wil Wheatonista Patrick sanoo, että ei etukäteen tykännyt siitä, että sarjassa lapsinäyttelijä on heti niin isossa roolissa. Enkä muista, että olisi Wilistä tuon jälkeen juurikaan maininnut mitään. Mitään muistoja hänestä ei kerrota eikä mitään siitä, kun hän lähti sarjasta. Toisin kuin Denise Crosbystä, joka lähti jo ekalla kaudella. Eikä Wil ole ilmeisesti ollut Patrickin elämässä mitenkään mukana tuon jälkeen. Häntä ei mainita ollenkaan enää. Joten oliko heillä oikeasti huonot välit vai jäikö tuo vain puuttumaan kirjasta...? Sarjan lopetuksesta toteaa, että hän itse halusi laittaa pillit pussiin. Muut näyttelijät olisivat halunneet vielä jatkaa joitakin kausia, mutta hän ei enää jaksanut itse. TNG:n viimeinen kausi oli huonompi kuin pari aiempaa (kuten se onkin) eikä sarjassa enää ollut samanlaista imua. Star Trek -elokuvista hän kertoo sen verran, että toinen eli Borg-elokuva oli hänelle Star Trekin huipentuma. Varsinkin laadullisesti elokuvan tekeminen oli huippuluokkaa. Kahdesta viimeisestä hän ei juurikaan itse välittänyt ja Tom Hardystä pahiksena sanoo, että hän ei koskaan jutellut kenellekään mitään, vaan aina kohtauksen jälkeen meni yksin vaunuunsa. Sanoo, että on kyllä seurannut Hardyn uraa ja on erittäin mielissään siitä, että hän on pärjännyt ja haluaisi mielellään tutustua häneen nykyään paremmin. Picard-sarjasta kertoo sellaisen kivan yllärin, että haluaisi tehdä siihen liittyvän elokuvan. On vienyt ajatusta studiolle, mutta saapa nähdä, mitä siitä tulee. Olisihan se kiva päätös Picardin elämälle. Nykyään mies keskittyy enimmäkseen rakkaaseen shakespeariin ja sen näyttelemiseen unohtamatta elokuva- ja tv-puolta. On naimisissa melkein 40 vuotta nuoremman naisen kanssa. Hienoa, että heillä elämä sujuu hyvin. Varmasti tuossa on omat kommervenkkinsä ja naiselle varsinkin epävarma tulevaisuus. Sellainen mielenkiintoinen asia noin rivien välistä luettuna (tai kuunneltuna ), että Patrick kertoo, miten nuori hän oli vielä verrattuna nykyiseen ikäänsä, kun aloitti Star Trekissä (vaikka kokikin jo itsensä vanhaksi melkein viiskymppisenä) ja, miten paljon hän on sen jälkeen muuttunut, kasvanut ihmisenä ja oppinut ymmärtämään elämän tärkeitä asioita. Ja hänen vaimonsa on nyt nuorempi kuin hän itse, kun aloitti Star Trekissä. Toivon mukaan vaimo ei muutu liiaksi, ainakaan negatiivisessa mielessä. Kuten tekstin pituudesta voi hyvin huomata, niin viihdyin kirjan parissa. Vaikka odotinkin enemmän Star Trek -juttuja, niin kyllä Patrickin muukin elämä on erittäin kiehtovaa.
Pari helmeä osunut kohdille viime aikona. Legends and Lattes (Travis Baldree). Ostin ihan takakannen perusteella. Kyseessä lienee 'cozy fantasy' genreä. Örkkiseikkailijasankaritar iskee taisteluhanskat naulaan ja perustaa kahvilan(!). Oikein leppoisaa ja mukaansatempaavaa luettavaa, loistava hahmogalleria. Jos kaipaat jouluksi pörröisen lämmintä luettavaa niin tässä oiva kirja. Englanninkielinen, en tiedä onko suomennosta olemassa. Aribo (Kale Puonti). Tämä osui käteen Akateemisen alelaarista. Kirjailijan nimi, ex-kyttä Kale Puonti, oli tuttu "Ammattina Rikos" podcastista. Yleensä en välitä dekkareista niiden teennäisten juonenkäänteiden ja iänikuisten ja epäuskottavien poliisipäähenkilöiden henkilökohtaisista kytköksistä rikokseen. Mutta tämä oli oikein sujuva ja todentuntuinen dekkaritarina Helsingin huume- ja paritusmaailmasta. Lyhyt ja ytimekäs, suoraan asiaan. Pitääpä etsiä loputkin kys. kirjailijan tuotokset.
Illan päälle ajan kuluksi kertasin Dramaturgi/Näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen ohjelma-discographiaa, mitä jäänyt mieleen miehen ohjelmista jotakuinkin omanlainen leima. Eri alojen kirjallisuutta kirjastosta lainaten enimmäkseen tulee lainattua, niin toi vois olla seuraava tietty Hybris: dramaturgian filosofia. (Parviainen, Jussi) Jotenkin saisi syvennettyä tota Parviaisen filosofiaa, jonka jälkeen katsoisi miehen ohjelmatuotantoa käsikirjottaijana jos saisi tulkiinnoista enemmän irti.
Hei sain ensimmäisen äänikirjan kuunneltua Pari kertaa olen aikaisemmin yrittänyt, mutta tyssännyt syystä tai toisesta. Mutta nyt osui. Työmatkoja tarpoessa tuli kuunneltua Audiblesta Nathan Lowellin "The Wizard's Butler". Nykypäivään sijoittuva tarina vanhasta rikkaasta herrasta ja hänen uudesta, suurinpiirtein kadulta revitystä uudesta hovimestarista. No kirjan nimi kertookin sitten oleellisen. Se mikä teki tästä hyvän, oli toki itse tarina joka oli mukaansa tempaava ja kiinnostava. Mutta lukija oli rautainen ammattilainen, sopivasti eläytymistä, täydellinen artikulaatio, rytmitys ja tempo. Äänityskin oli huippuluokkaa. Tätä oli helppo kuunnella. Oikeasti lopuksi jäi samanlainen fiilis kuin olisi lukenut kirjan. Tästä innostuneena aloitin sitten seuraavan, Adrian Tchaikovskyn "Children of Timen". Tekstistä, lukijasta ja äänityksen suttuisuudesta johtuen huomattavasti raskaampaa kuunneltavaa. Tarina on kyllä mielenkiintoinen. Katsotaan jaksanko kuunnella tämän läpi vai luenko ihan kirjana.
Äänikirjoissa on paljon kiinni myös siitä kuka on lukijana. Huonoa lukijaa ei jaksa kuunnella, vaikka kirja olisikin hyvä. Ja hyvä lukija saattaa saada huononkin kirjan kuunneltavan arvoiseksi.
Ehkä parhaita uutisia pitkään aikaan Otavalta fantasian ystäville: https://otava.fi/george-r-r-martinin-kauan-odotettu-tuli-ja-veri-romaani-vihdoin-suomeksi/ https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/taikuuden-laiva/5057919 Enää tästä puuttuisi, että Martin ilmoittaa Winds of Winterin ilmestymisen jouluksi.
Kirjastosta lainattua, Andrzej Sapkowskin hussilaistrilogia https://www.kirjavinkit.fi/sarjat/hussilaistrilogia/ 1400-luvun hussilaisodista joissa tapeltiin oikein kunnolla, oman uskonnon(tulkinnan) puolesta.
Joko se sarja on valmis? Ekan taisin lukea ja muutama odottaa hyllyssä. En vain ole jaksanut paneutua, kun sarjan suomennos oli kesken. Ei kyllä lähellekkään Noiturin tasoinen, niin jäi suosiolla lukujonon perälle. Mutta jos sarja on kokonaan suomennettu, niin voisi antaa toisen mahdollisuuden.
Toisesta ketjusta napattua: OIetan että kyse oli lukijaongelmasta tms. sillä itse kirjathan ovat aivan erinomaisia! Sellaista viekkaan humoristista Neiti Marplea, ripaus tymäkkää Guy Ritchiemäistä väkivaltahuumoria sekä peribrittiläistä kuivakkaan toteavaa vitsailua. Tulee vähän mieleen Knives out / Veitset esiin -leffat, mutta mukavien eläkeläishahmojen esittäminä. Tämän kommentin johdosta törmäsin muuten vahingossa tietoon että Torstain murhakerhon neljäs osa, Viimeinen pirulainen, on ilmestynyt!
Täytyy sanoa, että en kauheasti lukijasta välittänyt. Kuulosti vanhalta brittimummolta. Se brittiläisyys ei haittaa, vaan enemmän tuo mummoääni. Ilmeisesti haettu juuri tuota eläkeläisfiilistä lukijan myötä, mutta en heti keksi ärsyttävämmältä kuulostavaa persoonaa kuin kaikkitietävän brittimummon. Mutta kirjassa tuo hahmoille ilmeisesti toimii hyvin. Kirja on kyllä edelleen lukulistallani ja voipi olla, että nyt kun se taas mieleen tuli ja yhden kehun lisää kuulin, niin voisi iltalukemiseksi ottaa tuon.
Luin ensimmäisen kirjan sekä suomeksi että lontooksi, mutta loput kolme olen lukenut Otavan suomennoksina. Niitä voinee siis kehua ihan onnistuneiksi.