Jurassic World Dominion (2022)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana KILLPATRICK, 09.06.2022.

  1. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Noh... otan hieman sanojani takaisin. Menin sitten eilen hommaamaan Amazon Primen. Mahti sormukset tämä uusi LOTR-sarja. Ei hyvää päivää. Ei tässä mielessä mitään hätää.

    Pakollisia kiintiönäyttelijöitä on mukana, mutta eivät he tätä sekasotkua käännä suuntaan taikka toiseen. Sinäänsä ikävä että Samuel L. Jacksonin tasoista näyttelijää ei ole saatu mukaan. Eli kyllä näihin elokuviin pitäisi ihan taitojen ansiosta päästä.

    Minusta molemmat mustat näyttelijät, eli niiden hahmot ovat todella heikosti tehtyjä ja jäävät jotenkin aivan mitäänsanomattomiksi. On siinä joku aasialaisen näköinen nainenkin, joka se vastaa jääkin pimentöön. En oikein ymmärrä ketä tällainen palvelee.

    Samuel L. Jakson hahmo oli duunissa puistossa, valvomossa. Hänestä sai heti fiksun kuvan että homma on niin hallussa kuin voi olla. Jos oikein muistan niin hänellä oli 1 kohtaus ja silti hän on muistettavampi kuin nämä kaikki Dominionin kiintiö-näyttelijät yhteensä.

    Vai haluaisiko joku valaista keitä ovat: Kayla Watts, Soyona Santos, Ramsay Cole tai Barry Sembène?

    ...
    Toisaalta sen kyllä lisään että tämä oman sukupuolen vaihtaminen oli kyllä läsnä. Moni pitää nykyelokuvia usein poliittisina. Eli sinne laitetaan tiettyihin vuorosanoihin väliin asioita. Dominionissa taisi olla mm. "etuoikeutettu valkoinen mies, että mitä he mistään tajuavat."
     
  2. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Piti ihan huvikseen tarkistaa mitä nämä on... kun leffasta en enää muista juuri mitään. No nämähän olikin roolihahmojen nimiä.
    Soyona Santosiahan esittää Dichen Lachman joka on hyvinkin mieleenpainuvan näköinen neito (Nepalista kotoisin) ja tuttu monestakin paikasta, mm Eloonjääneet -sarjasta. Tässä rooli ei ollut kummoinen mutta se ei ole näyttelijän vika. Kasvot tunnistin kuitenkin heti.

    Sori mutta mielestäni tämä elokuva ei nyt vaan ole tällaisen syväluotauksen arvoinen.
     
    WesleySnipes, jtvirtanen ja ISPF3.4 tykkäävät tästä.
  3. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    No voi hyvät hyssykät ja taivaan talikynttilät, tarkoitatko että tästä elokuvasta, franchisesta ei tulisi nyt lainkaan keskustella?

    Jokainen täällä ymmärtää, kuten todettu 100 kertaan että 1.osan loistoa ei ole pystytty toistamaan. Yritystä on silti ollut paljon enemmän kuin uskoisi. Kuulun elokuvasarjan hardcore faneihin. Itselle TOP-3 franchise yhdessä Batmanin ja James Bondin kanssa. Tässä kiinnostaa niin monia asia.

    Kuten aikaisemmin sanoin, jos et tunne lainkaan yhtäkään dinosaurusta:
    - lihansyöjä / kasvissyöjä
    - laumaeläin vai yksin vai pienessä ryhmässä
    - miten saalistaa
    - ravinto
    - ääntely
    - väritys
    - missä päin maailmaa eli
    - mihin lajiin kuului
    - milloin eli (esim. liitukausi)
    - p:l:k ... eli koko
    - paino
    - nopeus
    - tapa liikkua
    - poikaset, ja miten hoitaa niitä
    - millaiset hampaat, miten söi uhrinsa
    - erityispiirteet
    - jne.

    [​IMG]
    Otetaan esimerkiksi Spinosaurus, niin sen on arvioitu uineen joissa kuin krokotiili, jopa veden alla. Välillä nousten rannalle ja siitä viidakkoon. Hirvittävä peto joka on ollut jopa T-Rexiä julmempi. Dinoilla on myös ihmeellisiä lämpö ominaisuuksia, jotka ovat vaikuttaneet sen elin ympäristöön, liikkumiseen, saalistamiseen, ylipäätään selviytymiseen ankarissa olosuhteissa. Nämähän, siis suurimmat lihansyöjät ovat olleet todellisia tappokoneita.

    Toki laumassa saalistavat Velociraptorit taikka Dilophosaurukset ovat olleet myös karmiva yhdistelmä. Raptoreiden ääntely taikka näiden jälkimmäisten uhrin halvaannuttava sylki.

    Usein kuulee kuinka Jurassic Park franchisessa dinot esitetään virheellisesti, mutta ei kellään tutkijalla ole mitään aukotonta todistetta tuon yllä olevan listan sisällöstä. Esim. miten tarkkaan ottaen joku Spinosaurus on saalistanut ja mitä. Päätellä voidaan. Tutkia voi koko elin iän. Onneksi uutta tietoa tulee koko ajan lisää. Jos siis tuntee hitusen näitä dinoja ja noin suunnilleen miten ne toimivat niin saa leffoista aivan varmasti todella paljon enemmän irti.

    ...
    Leffat ovat mielestäni myös parhaimmillaan mitä erinomaisinta sci-fiä. Ylipäätään tämä hurja idea alkaa kehittämään geenitutkimusta siihen pisteeseen että pystytään luomaan tuollainen peto taikka ihan sellainen kiltti kasvissyöjä. Sitten ne pitäisi pystyä pitämään yhdessä paikassa. Saarella esim. Alien on sellainen otus että jopa sitä on haluttu saada sotilas käyttöön. Tuollaiseen liittyy valtava riski. Ylipäätään lähteä muuttamaan DNA:ta. Herättää henkiin jonka "luoja" tappoi sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.

    Dominion on saanut tällä foorumilla ikään kuin maineen todella huonona elokuvana, mutta se on kaukana totuudesta, sillä moni on siitä tykännyt ja uskomatonta kyllä osalle faneista se on toisiksi paras elokuva. Tämä väite perustuu paljolti kirjaan, eli ajatellaan että tämä versio on hyvin lähellä kirjailijan visiota. Toisaalta näin woke-aikana, minulta on mennyt täysin luottamus esim. Rotten Tomatoes sivuston arvioihin.

    Tässä elokuvassa on niin jumalaton määrä pieniä poliittisia viittauksia moniinkin ajankohtaisiin asioihin. Ei vähiten siihen miten eläimiä kohdellaan, eläinkokeisiin taikka salametsästykseen. Ylipäätään eläinten oikeuksiin. Onko eläimillä oikeuksia ja mitä siitä seuraa kun ihmiset, eläimet ja dinosaurukset elävät rinta rinnan. No juu saarnani voisi jatkua loputtomiin. Se itku ja laulu kuinka kaikki uudet, nykyelokuvat ovat huonoja ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
     
  4. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Saahan siitä toki keskustella. Tästä eteenpäin ilman minua.
     
  5. jtvirtanen

    jtvirtanen Käyttäjä

    Liittynyt:
    10.08.2016
    Viestejä:
    203
    Saadut tykkäykset:
    48
    Onko sulla Testudo esim jotain Youtube-kanavaa? Olisi lähes mielenkiintoista kuunnella/katsella näitä analyysejä elokuvista. Siis ihan oikeasti. On nämä niin syvällisiä analyysejä, että tekisi ihan oikeasti tavata mies juttujen takana. Funtsi hei sitä, js jos päätät tehä kanavan, niin lupaan tilata sen!
     
  6. Soni85

    Soni85 Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.07.2019
    Viestejä:
    332
    Saadut tykkäykset:
    75
    Oon tässä miettinyt, että tämä nyt on vain oma arvaukseni... Mutta voisikohan olla niin, että kun kerran näissä uusissa Jurassic World -leffoissa käytetään enemmän CGI-tekniikkaa ja muita tekniikoita yhdessä samaan aikaan nukke/robotti-dinojen kanssa, niin lopputuloksena katsojalle saattaa tulla illuusio, että ikään kuin kaikki uudempien leffojen dinot olisivat CGI-dinoja? Toisin kuin Jurassic Park ykkösessä ja The Lost Worldissa, jossa oli enemmän nukke/robotti-dinoja lähes joka kohtauksessa ja vähemmän muuta tekniikkaa hämmentämässä. Tällöin kahden ensimmäisen Jurassic Parkin dinot näyttävät selvemmin aidommilta tai nukeilta/roboteilta eikä niitä sekoiteta CGI-dinoiksi?

    Onko sulla, Collector, muuten siinä Jurassic Parkin/Worldin (kuuden leffan) laajennetun keräilyboksin extroissa selvennystä pariin seuraavaan Jurassic Park 3:sen kohtaukseen;

    - Mikä eläin hyökkäsi alkukohtauksessa siihen veneeseen, (josta riippuivat laskuvarjolla leijailevat Eric ja sen kaveri köyden varassa), ja tappoi veneessä olijat, - mosasaurus, spinosaurus vai pteranodon (lentolisko)?

    - Entä miten Eric, ollessaan kahdeksan viikkoa yksin dinosaurusten asuttamalla saarella, sai siihen purkkiinsa T. Rexin virtsaa? Jurassic Park -fanien youtube-kommentoijilla on joitain omia hauskoja arvailuja tuohon.

    En tiedä noista muista, mutta ainakin tuon nepalilaisen kaunottaren, Dichen Lachmanin (Soyona Santos), valinta Jurassic World: Dominioniin oli ilmeisen luonteva, onhan hän jo aiemmin näytellytkin vastaavan tyyppisessä leffassa, Tyrannosaurus Aztecassa (2007). Tyrannosaurus Azteca (2007) - IMDb

    Odotas kun Collector tämän ketjun viestien siivittämänä innostuu vielä tilaamaan sen Tremors-leffojen (1-6) keräilyboksin ja kirjoittamaan siitä leffa-sarjasta oman ketjun syvällisillä analyyseillä (ellei täällä ole jo semmoinen ketju). Ei sillä, musta on hauskaa ja mielenkiintoista lukea Collectorin yksityistarkkoja analyysejä Jurassic Park/World-leffasarjasta.
     
    Viimeksi muokattu: 14.11.2022
  7. WesleySnipes

    WesleySnipes Uusi jäsen

    Liittynyt:
    22.07.2020
    Viestejä:
    68
    Saadut tykkäykset:
    25
    jtvirtanen tykkää tästä.
  8. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Noniin... huomenta vaan kaikille täältä aamukahvin lomasta.

    Huomaan että osalle ottaa nyt todella koville, että Dominion on päässyt fossiilien tapaan suurennuslasin alle. Yleisesti lisämateriaaleissa en ole koskaan törmännyt siihen että alettaisiin avaamaan jotain kohtaa ja kertomaan mitä siinä mahdollisesti tapahtui juonellisesti. Eli usein se joka jää hämärän peittoon on faneille suorastaan herkullista.

    Jos kuitenkin lyhyesti analysoimme Jurassic Park III alkua, jossa tosiaan Spielberg-mäisesti isä ja poika liitävät saaren yllä, veneeseen sidottuina... niin jos kyseessä olisi ollut Mosasaurus, olisi koko vene miehistöineen uponnut pedon suuhun, samaan tapaan kuin esim. jättimäinen miekkavalas.

    Spinosaurus se ei ole sillä tuo peto hallitsi enemmänkin jokia kuin meriä. Se siis liikkui maalla ihan yhtä lailla kuin vedessä. Suurimpia saaliita olivat hait. Jos muistelette tarkkaan niin elokuvassa nimen omaan Spinosaurus hyökkää sitten sen joki-vene-lautan kimppuun, jossa esim. tohtori Alan Grant on kyydissä.

    Lentoliskoja on toki erilaisia, mutta jos mietimme että vene on edelleen pystyssä, joskin vaurioituneena, mutta miehistöä (2 miestä) ei näy missään, veri jälkiä hitusen... tuosta voisi päätellä että uhka on tullut ilmasta, mutta mitään todisteita siitä ei ole. MUTTA sitten koska leffan ns. pääpahis tai ainakin yksi niistä on jättimäinen lentolisko, niin voisi olla ihan mahdollista että juuri sellainen noin 4-5 saalistajan parvi on osunut tuohon kohtaan.

    Lentoliskot saalistavat juurikin tuollaisessa paikassa. Pesät ovat jyrkkien, lähes pystysuoran kallion "koloissa". Saaliiksi on kelvannut mm. kala mutta myös pienemmät nisäkkäät. Ihmisiä ei ole tuolloin ollut, mutta jos olisi niin ei olisi mahdottomuus nostaa jopa 80 kg ilmaan. Melkein haluaisin ajatella ettei kyseessä kuitenkaan olisi mikään näistä kolmesta lajista, vaan itse asiassa luonto äiti.

    Äkillinen myrsky pyörre. Sumun ja rajun tuulen, aallokon yhdistelmä, jossa vene on joutunut nopeaan, armottomaan pyöritykseen. Rikkoutunut osittain pintapuolisesti ja miehistö ottanut siinä samassa hitusen osumaa. Veren määrä on vaatimaton. "Myrsky" on ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Kaikki on tapahtunut sekunteissa. Juuri ennen kuin vene syöksyy kostean vesi-savu-sumu-höyryn sekaan, sen vauhti on kova ja aallokko voimakas. Vene suorastaan heittelehtii. Kovan suuren aallon osuessa kohdalle, ainakin ruorimies, kapu, lentäisi kuin leppäkeihäs yli laidan ja mahdollisesti iskeytyisi salaman nopeasti rantakivetykseen. En tosiaan ole mikään onnettomuuspaikka tutkija, mutta YouTube-videon syvä-analyysin perusteella päädyn valitettavasti ehkä siihen tylsimpään ratkaisuun.

    Kuitenkin yksi erittäin mielenkiintoinen seikka puoltaa että jotain hyvin erikoista olisi tapahtunut, sillä isän ja pojan liito on tasaista kunnes köysi, jonka varassa he ovat, nytkähtää nopeasti alaspäin...

    Eric Kirby: "WOW!!! What was that?"

    Ben Hildebrand: "I don't know...!"


    ... hmm... sitten köysi nykii kuin ongen vapa ahvenen tarttuessa koukkuun, vai pitäisikö sanoa valkohain, sillä tärinä on niin voimakasta. En tosiaan usko että uhka on tullut merestä. Alhaalta päin. Vaan mahdollisesti ilmasta tai sitten todellisesta luonnon ilmiöstä. Toisaalta meidän ei missään nimessä kannata analysoida tilannetta täysin tieteellisesti, reaali maailmasta käsin vaan nimen omaan Jurakauden maailman, saaren, puiston näkökulmasta, jolloin syyttävä sormi osoittaisi lentoliskon suuntaan -> Pteranodon

    Minusta tosiaan Spinosaurus on enemmän siellä joen puolella, kuten onkin sitten myöhemmin. Niin ikään Mosasaurus tarvitsee enemmän tilaa. Kohta josta vene kulkee on tavallaan aika ahdas kuitenkin. Toisaalta tuo valtava jätti syö lähes mitä vain veden pinnastakin, mutta sitten olisi kyllä hävinnyt koko vene.

    Jos kyseessä ei ole mikään 3 eri dino-lajista eikä luonto niin mitä ihmettä sitten tapahtui. Tärinä voisi johtua siitä että joku / jotkut ikäänkuin laskeutuvat veneen päälle. Eli tulee valtavaa painoa. MUTTA sitten toisaalta, aallokkohan oli valtava, köyden on täytynyt äkillisesti kiristyä, miksi?

    Tuntuisi hullulta että kahdelle miehistön jäsenelle olisi tullut riitaa vaikkapa siitä kumpi saa ohjata venettä. Ja sitten toinen olisi hutkaissut vaikkapa airolla takaraivoon ja pudonnut siitä sitten itsekkin veteen. Tärinä, se muuttaa pelin.

    Jos hieman analysoi veneen "tuhoja" niin ne ovat oikeastaan aika mitättömiä. Ns. valkoinen aurinkosuoja on hitusen repeytynyt. Tavallaan voisi ajatella että joku ylhäältä tullut olisi sen repinyt rikki?

    ...

    Sanoisin että 2 henkisen miehistön äkillinen katoaminen on yhtä suuri ihme kuin Ericin selviäminen yksin saarella. Kaverihan hyökkäsi kuin pikku rambo savu-kranaattien kanssa Velociraptor lauman keskelle. Melkoista rohkeutta nyt verrattuna vaikkapa tähän tyttöön joka Aliens-elokuvassa, selviytyi piileskelemällä ilmastokanavissa, roskan seassa ilmeisesti jätteitä syöden. Ja oli kyllä sen näköinenkin sitten... jos oikein muistan:

    "We lost the contact to colony about three weeks ago..."

    Eric oli ollut ilmeisesti 2 kk ainakin kadoksissa tai sitten muistini pätkii huolella. Sekin oli ihan floppi että poika katoaa melkein samantien uudestaan. Ei hyvä luoja.

    ...hmm... täytyy vakavasti harkita että alkaisi ihan kunnolla analysoimaan Dominionia ihan kohtauksesta 1. lähtien.

    Tutkimukset päättyvät mielestäni nyt siihen että ei voida aukottomasti väittää kyseessä olleen dinon taikka luonnon... ei edes tämän tapauksen...

    [​IMG]
    Deinosuchus
     
    Viimeksi muokattu: 14.11.2022
    Soni85 tykkää tästä.
  9. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Lisään vielä sen että vaikka "yleisesti" väitetään että kyseessä oli Spinosaurus, koska se on ikään kuin numero #1 vihu leffassa, niin juurikin nuo veneen vauriot eivät mitenkään puolla tuota. Siinä rytäkässä olisi vähintään vene kaatunut, taikka muuttanut edes 20-astetta suuntaa.

    Toki leffan tekijät ovat lähteneet rakentamaan uhkaa alusta alkaen... mikä ihme tosiaan hyökkäsi miehistön kimppuun. Vedessä... MUTTA koska lentoliskot ovat yhtälailla suuressa roolissa niin minusta Spinosaurus ei voi olla 100 % varma asia. Tieteellisesti dinojen touhu, ulkomuoto ja moni muu on mennyt leffoissa usein sinne päin. MUTTA olen kyllä yllättynyt jos se on uinut / saalistanut noinkin syvissä vesissä...

    Yllä olevassa kuvassa, tuo jätti sitten voisikin veneen kimppuun hyökätä, mutta on erityisen kiinnostavaa että vain veneen ns. aurinko, katto suoja on repeytynyt hitusen. Voisiko lentolisko syöksyä ilmasta kohti suoraan miestä, iskeä nokalla ruhon läpi ja syöksyä siitä saaliin kanssa meren syvyksiin. Tuliko tärinä taistelusta vai rajusta aallokosta. Oliko sittenkin tilanne osittain luontoa osittain lentoliskoa.

    Juuri näitä Alien-franchise ei olisi ikinä tarvinnut lähteä pilkun tarkasti avaamaan kun alettiin selvittämään Alieneiden syntyhistoriaa. Minusta tämä tilanne todella päättyy nyt tähän ratkaisemattomaksi. Ainakin omalta osaltani. Aamen.
     
  10. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 075
    Saadut tykkäykset:
    128
    Huhhuijaa. Melkosta analyysiä jolla ei ole oikein mitään tekemistä ketjun elokuvan kanssa.
     
  11. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Mitä jos itse osallistuisit keskusteluun?

    Et ole kirjoittanut ainuttakaan viestiä tähän ketjuun. MUTTA kiitos tästä ensimmäisestä.




    ...
    Hemmetin hieno asia että saatiin ylipäätään se oikea versio elokuvasta -> Extended Cut. Tuo on se versio, joka olisi pitänyt näyttää leffateattereissa. Eikä olisi lainkaan haitannut jos olisivat lyhytelokuvan näyttäneet sitä ennen, joka myös löytyy levyltä. Erityiskiitos vielä Universal studiolle minunkin puolestani. Kiitos <3
     
  12. Soni85

    Soni85 Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.07.2019
    Viestejä:
    332
    Saadut tykkäykset:
    75
    Kävikö muuten noista Jurassic World, Fallen Kingdom tai Dominion leffoista ilmi, että kehittivätkö nuo Jurassic World (IBioSyn?) puiston laboratoria-tyypit näitä mosasauruksia, plesiosauruksia, deinosuchusia yms. merihirviöitä ennen Jurassic Worldia? Eli olisiko niitä ollut edes olemassa Jurassic Park -tarinan mukaan siellä saaren lähellä kolmen ensimmäisen JP-leffan aikana? Ja onko Dominionissa mosasauruksen lisäksi muita merihirviöitä?
     
  13. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Äärimmäisen vaikea kysymys.

    Vastaus tuohon kehitys kysymykseen on hankala, sillä aikanaan noin vuonna 2001-02 Jurassic Park oli kaikkien mielessä. JP3 oli juuri julkaistu ja ajateltiin että on vain ajan kysymys koska JP4 saapuu teattereihin, MUTTA sitten kävikin huonosti. Projektissa mukana olleista henkilöistä kaksi menehtyi. Toinen heistä itse kirjailija, jonka dinopuisto kirjan pohjalta koko franchise sai alkunsa. Tästä alkoi pitkä haastavampi jakso, joka loppui vasta noin 15 vuotta myöhemmin kun "maailma" tuli ensi-iltaan.

    Jo tuolloin siis noin 2002 syntyi idea, jossa dinosauruksia voisi mm. geenimanipuloida (esim. Indominus Rex), mutta tarvittiin myös tarina "tuhoutuneen" puiston vuoksi. Näin ollen syntyi ajatus siitä että itseasiassa dinot oli aina ennen jurakauden puistoon viemistä kasvatettu "läheisellä" saarella. Siis jo Jurassic Park (1993) elokuvaa ennen tavallaan.

    Puhuimme viimeksi siitä mitä mahtoi tuon veneen miehistölle käydä. Vielä tähän päivään mennessä en ole juurikaan törmännyt faneihin jotka kelaisivat sitä miksi lentoliskot taikka vedessä elävät dinot pysyisivät saaren ympäristössä?

    MUTTA sitten toisaalta. Fallen Kingdom eli kaatunut valtakunta. Jokainen varmaan muistaa alkukohtauksen. Siinähän veden alla on myös portti. Kukas sieltä pääseekään karkuun kun portti aukeaa, aivan Mosasaurus itse. Eli kokonaisuutena puiston & maailman aitaukset ovat ulottuneet kauemmaksi merelle asti. Ne ovat olleet valtavia, mutta miten lentoliskot, joita on useammassa elokuvassa lentänyt "vapaana" saaren ympäristössä. Idea on se että elukat pysyvät saaren läheisyydessä koska -> ravinto, pesät, jne.

    Sitten on vaikeampi miten määritellään tämä asia:
    onko Dominionissa mosasauruksen lisäksi muita merihirviöitä?

    Tuo kuva edellisessä viestissäni. Se on ns. merihirviö, mutta samalla logiikalla niin on Spinosauruskin. Yleisesti idea tuolla toisella saarella oli tietenkin luoda kaikki mahdolliset dino-lajit uudestaan, jolloin muodostuu täydellinen ekosysteemi kuten miljoonia vuosia sitten. Aivan sama idea on Jurassic World Evolution pelissä, jossa itse johdat, rakennat, kehität puistoa, jne.. Puistossa & maailmassa pitää olla hyvin tarkka mikä laji menee mihinkin aitaukseen ja mitkä lajit voivat elää keskenään, muuten alkaa aidat ja portit kaatumaan sekä turistit maistumaan.

    Jos Spinosaurus ja Deinosuchus laitettaisiin Mosasauruksen kanssa samaan vesialtaaseen, niin pian ei olisi kuin näitä jälkinmäisiä. Ruokinta, joka näkyy elokuvissa, eli tämä Mosasaurus Colosseum, jossa annetaan valkohaita ruoaksi on vain yleisöä varten. Konseptikuvissa näkyy että se vesiallas on valtava. On mahdoton sanoa kuinka pitkälle merelle se ulottuu.

    ...
    Tavallaan voidaan sanoa että Jurassic Park (1993) aikaan ei ollut merihirviöitä, kuten Mosasaurusta, jolloin ikään kuin tässä 3.osassa se ei voisi olla juuri tämä dino. Ihan hyvä pointti kyllä. Yleisesti ajatellaan kuitenkin että se oli Spinosaurus koska ns. "pääpahis" esitellään aina elokuvassa, sen ns. matkaa rakennetaan alusta asti.

    Esimerkkinä nyt vaikkapa kohtaus elokuvasta Jurassic Park, jossa Alan Grant esittelee Velociraptorin kynttä. Se on vain alustusta tulevalle. Hän kertoo yksityiskohtaisesti kuinka ne saalistavat laumassa, jne.

    ...
    Jurassic World: Dominion on siitä mielenkiintoinen että VALITETTAVASTI liian harva tulee näkemään pidennettyä versiota elokuvasta. Ohjaaja itse olisi ehdottomasti halunnut että juuri se versio näytetään teattereissa. Koska se on ensinnäkin parempi versio, mutta myös alustaa hienosti tulevaa.

    Lyhyt elokuva taistelu Big Rockissa on myös tärkeä. Sillä on yritetty selittää nykytilannetta, jossa ihminen, eläimet ja dinosaurukset elävät rinta rinnan luonnossa, maailmassa. Tämä olisi ehdottomasti voitu esittää jopa ennen tuota pidempää versiota myös Finnkinon puolella.

    Harmi sinäänsä että studioilla on niin paljon valtaa, mutta olen kuitenkin kiitollinen että saimme kaiken tuon mielettömän hienon materiaalin 4K Ultra HD -julkaisussa, sekä vielä sitten sen teatteriversion jos joku sitten haluaa lyhyemmän leffan katsoa mielummin. Itse rakastan näitä pitkiä pitkiä leffoja... ai että... kiitos Avatar 2.
     
  14. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Menee ehkä vähän off-topiciksi, eli jatkot sopisi paremmin johonkin muualle. Mutta alkoi kiinnostaa, että mikä jatkumo / ilmentymä Batman-franchisessa, kun siitähän on aika monta versiota filmille tai televisioon jo tehtynä (vai kaikki ne 40-luvulta alkaen)?
     
  15. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Siis suunnilleen tämä:
    Batman: The Movie (1966)
    - Burton
    - Schumacher
    - Nolan
    - Reeves

    Sitten Snyder on mielestäni tehnyt ihan kiinnostavia Batman kohtauksia, Batman v Superman ja Justice League -elokuvissa. Toki löytyy lähes kaikki animaatiot ja se animaatio tv-sarja sekä Joker. Niin juu sekä pelejä. (PS5).

    Star Wars elokuvista tykkää tavalla tai toisella, Soloa lukuunottamatta. Rogue One saa erikoismaininnan. Sarjat ovat olleet mielestäni heikkoja, jopa Mandalorian suurimmaksi osin.

    Bondejen parissa olen ikään kuin kasvanut aikuiseksi. Siksi No Time to Die oli valtaisa pettymys jonka käsittelyyn meni useampi kuukausi. Siinä käytännössä tuhottiin koko hahmo ja kaikki hänen ympäriltään. Jopa legendaarinen SPECTRE tuhottiin.

    Dinoissa pidän kaikista Jurassic Park Franchise leffoista. Animaatiosarja tuo lisäjuttuja sekä Evolution peli. Sekä toki LEGO puolella olen kerännyt melkoisen määrän dino settejä. Sitten on kirjaa ja sellaista.

    Nuo ovat TOP-3 itselle. Niiden alapuolella perinteiset: Ghostbusters, Alien, Terminator, Mission: Impossible, Matrix on myös ok... toki on muitakin. Star Trek on hieno etenkin sarja puolella ja 2 kehystettyä juliste taulua onkin seinällä.
     
  16. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Tuota jos jotain aikanaan kiinnostaa erot:
    - teatteriversio
    - pidennetty versio

    ...välillä, niin eroja on. Etenkin Mosasaurus faneille tiedoksi että teatteriversiossa on pidempi kohtaus siitä. Ei siis pidennetyssä. Tuo on ihan mukava artikkeli, jossa käydään lisätyt kohtaukset läpi ja mitä ne tuovat lisää. Lähde: https://screenrant.com/jurassic-world-dominion-extended-version-differences/
     
  17. Soni85

    Soni85 Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.07.2019
    Viestejä:
    332
    Saadut tykkäykset:
    75
    Tuohon JP3:sen alkukohtaukseen vielä sen verran, että vaikka lentoliskot (ehkä 3-4 lentoliskoa?) olisivatkin fyysisesti todennäköisimmät veneen miehistölle onnettomuuden aiheuttajat nopeutensa ja sumussa saalistamisensa perusteella. Lisäksi se toinen vaihtoehto, spinosaurus, taas olisi fyysisesti niin vahva ja painava, että koko vene olisi sitten mennyt nurin, pinnan alle tai vähintään muuttanut suuntaa 20-30 astetta. Niin tästä huolimatta lentoliskot olisi ontuva/epälooginen vaihtoehto juonen kannalta. Nimittäin myöhemmin leffassa pääporukka eksyy valtavaan lentoliskojen häkkiin, jossa on monia lentoliskoja poikasineen ja kohtauksen lopussa eräs porukasta jättää vahingossa portin auki porukan poistuessa aitauksesta. Tämä selkeästi antaa katsojille osviittaa siitä, miksi lopussa lentoliskot lentävät vapaina loppukohtauksessa. No jos saarella olisi joka tapauksessa ollut alusta alkaen lentoliskoja vapaina, niin ei tuolla myöhemmin portin auki jättämisellä olisi mitään merkitystä (muuta kuin katsojan harhaanjohtaminen).

    Spinosauruksesta vaihtoehtona taas on ollut spekulaatiota, että olisiko se pystynyt uimaan ~40 mph pikaveneen kiinni ja vene olisi silti spinosauruksen hyökkäyksen jälkeen vain jatkanut samaan suuntaan samalla vauhdilla. No ei tietenkään tiedetä, kuinka nopeasti spino pystyi uimaan jne. Mutta eräs kohta siinä alussa voisi ennakoida joko spinosaurusta tai jotain muuta suurta eläintä syylliseksi. Nimittäin juuri hetki ennen kuin vene ajautuu sumuun, eteenpäin katsovat veneen miehet (sekä tarkkakorvaiset katsojat) kuulevat kovan loiskahduksen (jokin iso loiskahtaa veteen) äänen edestä päin sumualueelta. Ääni on kovempi ja erilainen kuin aallokon kallioihin tekemä. Edestä päin sivusta spinosaurus olisi hitaampanakin ehtinyt veneeseen kiinni. Veren jälki lopulta veneessä taas antaa osviittaa siihen, että aiheuttaja oli eläin/eläimet eikä äkillinen luonnonilmiö. Itse siis veikkaan spinosaurusta syylliseksi, kun myöskään todennäköisesti lentoliskot eivät olisi pystyneet aiheuttamaan nähdyn kaltaista yhtä voimakasta ''alas-ylös-alas-veto-jojottelua'' laskuvarjolla ja köyden perässä liitäville ylhäällä (tämä toki oma arvailuni). Ja uskon, että jos juonen/kirjoituksen mukaan spinosaurus olisi aiheuttanut sen, niin se seikka, että vene tuli sieltä sumusta lähes ehjänä ja samaa suuntaa ulos, oli sitten vain juonen toteutuksellinen lapsellisuus. Näitä lapsellisuuksia oli leffa muutenkin täynnä.

    Joku kirjoitti kyseisen kohtauksen englanninkielisessä youtube -kommenttiosiossa jotenkin näin suomennettuna, että ''JP3:n extra extended/deleted scenes kohtauksissa olisi ollut kohta, että Alan Grant olisi mennyt kyseisen veneen hylylle ja löytänyt sieltä kolme isoa kynnen jälkeä (jotka tulisivat spinosauruksen kynsistä) sekä että Grant olisi löytänyt veneen hylystä spinosauruksen ironneen hampaan. Joku toinen taas olisi huomannut oman levynsä deleted scenes/extra scenes kohtauksessa, että Grant olisi löytänyt hylystä merkkejä pteranodonin hyökkäyksestä. No tiedä noista, mutta löysitkö sinä, Collector, omista lisämateriaaleista JP3:n poistetuissa lisäkohtauksissa kohtauksen, jossa Grant olisi löytänyt veneen hylyn ja todisteita hyökkäyksen aiheuttajasta?

    Kuinka huono tuo JP3 kokonaisuudessa onkin mun mielestä, niin pakko todeta, että siinä on mielestäni koko Jurassic-sarjan ehkäpä mielenkiintoisin ja mysteerisin kohtaus tuo alkukohtaus. Toinen mielenkiintoinen täky katsojille, että miten Eric sai T.Rexin virtsaa purkkiin ja selvityi siitä hengissä majapaikkaansa? Hän vastasi Grantille, että ''et halua tietää''. Ainoa looginen syy vastaukseen olisi se, jos siihen virtsan saamiseen liittyisi toisen henkilön surullinen kuolema. No tarkkaa leffaa katsoen paljastuu, että T.Rexin mahdollisen virtsan keräämisen yhteydessä ei kuollut kukaan henkilö. Katsojan uteliaisuuden herättävällä mielenkiintoisella täkyllä, jota ei kuitenkaan selitetä leffassa, eikä varmaan edes käsikirjoituksessa. Pahimmassa tapauksessa käsikirjoittajien vastaukset näihin mysteereihin: ''Emme tiedä, mitä tapahtui veneen miehistölle emmekä tiedä, miten Eric sai T.Rexin virtsaa. Halusimme vain laittaa joitain jänniä mysteerisiä kohtauksia, joihin ei ole selitystä.'' Eikö olekin nokkelaa? ''facepalm''. Täytyy mun ehkä itsekin taipua siihen, että nuo jäävät selittämättömiksi.

    Huonoa siis leffassa oli noin muutoin visuaalisesti surkean näköinen viherkuva (kahdessa ensimmäisessä JP:ssä oli paljon paremman näköinen kuva kauttaaltaan), surkean ja epäaidon näköinen cgi-teknologia liikkuvissa kuvissa ja kaukokuvissa, erittäin lapsellisen ja epäuskottavan hölmöt/naiivit Tea Leonen ja William H. Macyn roolihahmot (+ Tea Leonin yliampuva kirkuminen joka kohtauksessa) sekä toiseen suuntaan liian absurdin epäuskottavan peloton nuori Trevor Morgan (Eric), joka ei siis millään tavalla osannut tuoda esille, että hänen roolihahmoansa olisi aidosti pelottanut missään kohtauksessa. Ennen kaikkea liian lapsellisen yksinkertainen ja laimea juoni, sekä aivan liian kliseisen lattea loppukohtaus. Tämä oli kuin B-luokan hirviöleffa muutamalla tunnetulla näyttelijällä, joista liian monella oli jokin ns. ''plot armor'' suojana. B-luokan hirviöleffat ovat siis useimmiten paljon parempia kuin JP3.


    Anteeksi hieman off-topic, mutten jaksanut muutaman Jurassic Park 3:tta sivuavan viestin takia avata omaa 3-5 viestiä käsittävää Jurassic Park 3 -ketjua. Se kuitenkin kuuluu Dominionin kanssa samaan leffasarjaan.
     
    Viimeksi muokattu: 18.11.2022
  18. Soni85

    Soni85 Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.07.2019
    Viestejä:
    332
    Saadut tykkäykset:
    75
    Mikä on teatteriversion pituus ja mikä pidennetyn version pituus?
     
  19. Collector

    Collector Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2022
    Viestejä:
    354
    Saadut tykkäykset:
    16
    Eli teatteriversion pituus on 2 t 26 min. ... pidennetty versio lisää 14 minuuttia, jolloin sen pituudeksi tulee 2 t 40 min.

    Lyhyesti tuosta JP3, niin tänään katsoin juuri Dominionin 4.kerta sekä sen lisämateriaalin. Sitten luin kirjasta tuon lyhytelokuvan: Battle at Big Rock tekemisestä. Siihen on esim. ihan tarkoituksella valittu värillisiä ja uusio perhe. Lyhäriä kuvattiin 5 päivää ja sen tekniikkaa käytettiin sitten Dominionissa. Sen tarkoitus oli herätellä porukkaa vuonna 2019 että uusi leffa on tuloillaan, jossa dinot elävät vapaudessa.

    JP3 lisämateriaalia en ihan heti ala koluamaan siitä syystä että sitä ekstraa on niin paljon noissa kaikissa. Eli tavallaan leffa kerralla käyn hommaa läpi. Olen sen verran nörtti fani että katson myös YouTubesta noiden tähtien, ohjaajan, jne. haastatteluita sekä seuraan kanavia jotka hieman analysoivat näitä. Aikanaan pelasin jopa Jurassic World Evolution peliä.

    Olisi aidosti kiinnostava tehdä syväanalyysi Dominionista, niin paljon eri agendoja siihen on kätketty.
     
  20. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 075
    Saadut tykkäykset:
    128
    Ei herran jestas mitä analyysia kyllä. On se hämmentävää jos joku haluaa nähdä tässä pökäleessä jotain suurempaa. Itse leffa on surkein koko sarjasta ylivoimaisesti eikä sisällä käytännössä juonta ollenkaan. Se on vain irrallisia tapahtumia jotka on koottu yhteen löyhän kliseen ympärille missä tärkeä esine täytyy löytää ja saada takaisin, tehden siinä sivussa vähän hyvää. Ihminen muka ahne ja toinen puoli haluaa vaan hyvää kaikille jne.

    Elokuva on lähtökohdaltaan jo helvetin aivoton ja kaukana siitä mistä ensimmäinen todella hyvä leffa ponnisti. Nyt ruudulle laitetaan vaan fanservicea minkä ehditään, tuoden ne samat tunnetuimmat dinot että kaikkien suosikit varmasti on mukana ja tuodaan ruudulle niitä vanhoja hahmoja vailla mitään tarkoitusta että saadaan edes jotakin miellytettyä (kyllä, on se räkivä kauluksella varustettu dino. Kyllä, on ovelat raptorit ja kyllä, on se sankari T-rex karjumassa samalla kuvakulmalla kuin joka leffassa. Rainassa ei ole tippaakaan mitään tunnelmaa, jännitystä, saati järkeä ja se paistaa valtaosan ajasta näyttelijöiden kasvoilta jotka ovat mukana vain nostamassa palkkion ja sopimuksen velvoittamana.

    Ja katsoin pidemmän version ja se ei tuonut yhtään mitään lisää tähän paskaan mitä nyt selvittelin.
     
    Viimeksi muokattu: 17.11.2022