Talviolympialaiset 2022 (Peking, Kiina)

Keskustelu osiossa 'Urheilu' , aloittajana TheRealThing, 11.11.2021.

  1. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    No se kannattaa silti muistaa, että vaikka ultimaattiset huiput eivät olekaan pelaamassa, niin siinä mielessä ollaan samassa asemassa kaikki, että jokaiselta on se paras kakkosjoukkue. Kyllä sekin kertoo jotain ja voitto on aina voitto. Eipä noita muidenkaan maiden olympiamitaleja enää jälkikäteen arvostella sen mukaan, ketä oli pelaamassa.

    Mutta olet kyllä siinä oikeassa, että vaikea on revetä liitoksista. Jos Suomi olisi nyt hävinnyt, niin en tiedä olisiko edes kovin pahalta tuntunut. Ja nyt kun hopea on jo taskussa, niin jännitysta kullasta ei kauheasti ole, koska kun ne parhaat puuttuvat, niin vähän amatöörihommaahan tuo on.

    Mielelläni sen kultamitalin toki ottaisin, jotta Suomikin pääsisi olympiakullan voittaneiden maiden kastiin. Että vaikka ehkä nyt kisojen hetkellä tuo kullan arvo ei niin isolta tunnu, niin kyllä se sitä lopulta kuitenkin on ja voi tulevaisuudessa myös rentouttaa Suomea, kun yksi iso merkkipaalu on jo saavutettu.

    Ja ihan varmasti Suomen pelaajat eivät olympiakultamitalia väheksy yhtään.
     
  2. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Olympiafinaalissa siis ollaan. Jos NHL-miehet olisivat mukana, niin pelkästään finaalipaikkaan voisi olla erittäin tyytyväinen, kävi finaalissa miten hyvänsä. Nyt sen sijaan häviö finaalissa olisi suuri pettymys. Nämä jäänevät hetkeksi viimeisiksi olympialaisiksi, joissa NHL-pelaajat eivät ole mukana. Eli jos kultaa haluaa olympialeimalla mukaan, niin se on otettava nyt.

    Totta, mutta toisaalta Suomella on jo kolme pronssia NHL-olympialaisista (1998, 2010 ja 2014, arvostan nämä itse hyvinkin korkealle). Nyt kun Suomi on onnistunut raivaamaan tiensä finaaliin, niin väkisinkin nousee mieleen että todennäköisyyksien mukaan NHL-pelaajien ollessa mukana Suomi tuskin olisi yltänyt vastaavaan. Eli oltaisiin todennäköisesti taisteltu korkeintaan pronssimitalista. Neljännestä sellaisesta... Se on aina hyvä saavutus, mutta kyllähän noita jo on. Sen takia olen nyt itse jälkikäteen ajatellen tyytyväinen tähän tilanteeseen, jossa Suomi taistelee olympiakullasta. Lajin kannalta NHL-pelaajien poisjääminen ei toki ole hyvä asia, enkä tietenkään etukäteen toivonut niin tapahtuvan.
     
    nepa tykkää tästä.
  3. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Niin, kyllähän se mukavampi aina voittaa on.

    Mutta arvostuksessa näiden kisojen kulta on aika kaukana änärimieskisojen pronssien takana. Eihän se tietenkään näiden pelaajien ja joukkueen vika ole. Ne pelaa, ketkä paikalla on. Mutta rehellisesti sanoen hädin tuskin muistaa viime kisojen voittajaakaan (Venäjä?), kun oli edelliset ns. välikisat.

    Turhaa harmitella enää, mutta olisihan se ollut mielenkiintoista nähdä Tesoman tykki (kypärätemppu viime yön pelissä) ja kumppanit kisoissa. Kaikki oli vielä niin pedattu ja silitelty änärille valmiiksi, kun oli väännetty pieni kaukalokin paikalle.

    No, pitää toivoa että saadaan olympiakisat taas Vancouveriin 2030, niin on yleisöäkin (ja taatusti myös änäripelaajat) paikalla ja tunnelma hallissa kohdallaan. Pitkä on vaan odottavan aika näillä neljän vuoden odotusajoilla laskettuna. Monella penkkiurheilijalla ehtii tulla se viimeinenkin maali vastaan ennen sitä.
     
    Riker ja nepa tykkäävät tästä.
  4. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Viimeksi muokattu: 18.02.2022
    Pazze tykkää tästä.
  5. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    En mä muistele, että oliko kukakin mukana vai ei. Kulta on kulta ja olympia kulta se vasta oiskin.
     
  6. Hippo

    Hippo Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    28.07.2004
    Viestejä:
    2 327
    Saadut tykkäykset:
    282
    Sinällään yksi ja sama onko siellä änärimiehet mukana. Itse NHL vaikuttaa olevan yhtä vastenmielinen viritys kuin Olympialaiset. Muutaman viikon tauko on aivan ylivoimainen järjestää, koska raha. Jos Olympialaiset ovat paikassa jossa ei ole juurikaan markkina-arvoa, niin eipä tulla paikalle (Etelä-Korea, Kiina). Pitäköön tunkkinsa World Cupia myöten.

    Seppälältä hyvä suoritus ampumahiihdon massalähdössä (9.)
     
    KILLPATRICK ja ISPF3.4 tykkäävät tästä.
  7. htavilap

    htavilap Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.03.2007
    Viestejä:
    1 255
    Saadut tykkäykset:
    161
    Torinossa 2006 oltiin finaalissa Ruotsia vastaan ja NHL-miehet oli mukana. Tuo finaalitappio on katkerin leijonien tappio mitä muistan.
     
    TheRealThing ja Riker tykkäävät tästä.
  8. Riker

    Riker Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2017
    Viestejä:
    114
    Saadut tykkäykset:
    29
    Tästä olen samaa mieltä. Sevverta harmitti, että lähdin paikalliseen juomaan yhden pelin jälkeen ja siellähän oli aikamoinen sotku. Kysyin tarjoilijalta, että mitä ihmettä täällä on tapahtunut. Vastasi, että kun peli loppui, oli osa porukasta paiskonut tuoppinsa lattiaan sevverta kovalla voimalla, että särkyivät. Eipä ollut asiakkaita enää siihen aikaan, kun itse sinne pääsin, kuin muutama jäljellä. Tämä varmaankin tapahtui monessa paikassa.
     
  9. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Näinpä. Tuota peliä ei mielellään uudestaan katsele enää ikinä, vaikka nykyään kaikki YouTubessa tyrkyllä onkin. Muistaakseni tuli katsottua ne ratkaisuhetket kyllä joku aika (ehkä vuosia) sitten, mutta päällimmäinen muisto siitä pelistä on tappion jälkeen itkevä Teppo Numminen.

    Ollaan sivussa aiheesta, mutta sinänsä hienoa, että NHL suunnittelee taas World Cupia, mutta ei se vaan jotenkin silti ole sama kuin olympialaiset. Tuo World Cup -konseptikin pitäisi olla sellainen, että se naulattaisiin tietyin väliajoin tapahtuvaksi eikä NHL-johtajien / -omistajien fiiliksen mukaan silloin tällöin tapahtuvaksi. Muistaakseni huhujen mukaan nyt pelattaisiin keskellä kautta, mikä olisi pelillisesti hyvä asia. Turnauksen pitäisi kyllä taas olla Kanada Cup ja kaikkien pelien tulla pelatuksi rapakon tuolla puolen, jotta se olisi yhtenäisempi turnaus.

    Minusta koripallo (NBA) on jotenkin paremmin hoitanut oman osallistumisensa olympialaisiin, en muista että se olisi ollut tällaista amatöörimäistä tuuliviireilyä kuin jääkiekossa.
     
  10. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Aivan ja nytkin olisi tietenkin ollut kaikista hauskinta yrittää voittaa kulta, jos NHL-miehet olisivat olleet mukana. Mutta jos realisteja ollaan, niin se yritys tuskin olisi ollut hauskaa enää välierien jälkeen. Siis todennäköisyyksien mukaan. Ei mitenkään mahdotonta että Suomi olisi päässyt loppuotteluun, mutta (korkeintaan) pronssipeli olisi varmaan ollut taas paljon todennäköisempi. Sen takia olen tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa on varmistettu paikka loppuotteluun, vaikkakin heikompitasoiseen sellaiseen.
     
  11. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Tämä on se juuri se ikävin jossittelun paikka, kun ei me olla nähty noita meidän uuden sukupolven huippuja yhdessä pelaamassa. Ihan hirvittävän vaikea edes kuvitella koko joukkuetta ja miten se pelaisi juuri siksi, kun yhteensovitus on jäänyt näkemättä. Paras, mutta samalla jo (uusien huippujen iän huomioiden) hirveän kaukainen viite on World Cup 2016, jonka valmennus pilasi totaalisesti. Eli jäi silloinenkin potentiaali näkemättä. Ja nyt joukkue olisi huomattavasti potentiaalisempikin.

    Itse uskon, että Suomella olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet hopeaan, jos joukkue olisi hitsautunut torinomaiseen lentoon. Tämä nyt sen enempää kaavioita tutkimatta eli mitä joukkueita olisi tullut vastaan missäkin vaiheessa. Kanadaa olisi varmasti ollut tälläkin kertaa vaikeaa kenenkään voittaa silloin kun parhaat mukana.

    Venäjä ja Ruotsi varmasti aina kovia parhailla pelatuissa turnauksissa, mutta en ole ihan varma onko Ruotsi tällä hetkellä Suomea edellä pelaajamateriaalissa ja Venäjä käy aina vähän tuulella.
     
  12. tootsi

    tootsi Runkku Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.11.2005
    Viestejä:
    3 208
    Saadut tykkäykset:
    46
    Toki nämä uuden sukupolven huiput ovat kulkeneet yhdessä U16..U18...U20 polun eri saapumiserissä, eli pelitapa ja toisten naamat ovat suht tuttuja. Eroja pelisysteemeissä on tietysti A-maajoukkueen ja U20 joukkueen välillä, mutta periaatteet ovat samat ja niitä on hiottu junnuista saakka.

    [​IMG]
     
  13. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 300
    Saadut tykkäykset:
    594
    Eiköös sunnuntai aamuna suurinkin jäärä syty kun kiekko jäähän putoaa :)
     
    KILLPATRICK tykkää tästä.
  14. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    ^Minä ainakin. NHL-pelaajia kaipaavat jäävät ilmeisesti nukkumaan ;-)
     
  15. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 737
    Saadut tykkäykset:
    321
    Onhan Suomi ollut NHL-pelaajien kerakin finaalissa, että pulinat pois.
     
  16. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Älkää nyt sitten vaan torille menkö pelin jälkeen. :)
     
  17. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    ^Toiveissa on Raatteen tie v2.0. Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta.
    Minulle hyvää kiekkoa tähän asti sekä naisissa että miehissä.
     
  18. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Kyllähän kai huippujääkiekon tosifani katsoo mieluummin samaan aikaan tulevaa NHL:n runkosarjamatsia kuin Karjala-olympialaisten finaalia. ;)
     
    Soni85 ja ISPF3.4 tykkäävät tästä.
  19. Riker

    Riker Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2017
    Viestejä:
    114
    Saadut tykkäykset:
    29
    Olympialaisten peliä katsottava, loppuottelu on vain kerran 4 vuodessa ja Suomi pelaamassa. Änärin runkosarjaa on tarjolla hiukan useammin. Tosin jos Suomi ei olisi loppuottelussa, niin jäisi ehkä katsomatta. En taida olla huippulätkän tosifani.
     
    KILLPATRICK tykkää tästä.
  20. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Tulee kuitenkin huippupeli Calgary Flames - Seattle Kraken samaan aikaan. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu Joonas Donskoin otteisiin. :)