Kiinnostavia pikku-uutisia

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana Samppa, 01.07.2005.

  1. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    Miksi Viro arvostelee ja pilkkaa Suomea toistuvasti? "Yhteys on tiivis, ja tunteetkin ovat mukana" - Viron ja Suomen suhteet ovat olleet koetuksella ennenkin

    − "Suomessa on aina vaalittu kiiltokuvamaista kuvaa Virosta, eikä sen ongelmia ole haluttu nostaa esiin. 30-luvulla Suomessa tiedettiin Viron olevan diktatuuri, mutta siitä vaiettiin. Nyt Suomessa leikitään mukana Viron Nato-haaveessa, vaikka on täysin selvää, ettei Nato aloittaisi kolmatta maailmansotaa pienen Viroa takia. Virolaiset ovat heittäytyneet Nato-jäsenyyden luomaan näennäisturvallisuuteen, eivätkä halua ymmärtää Suomen omaa ratkaisua."

    "Myös suomalaiset toimittajat ovat joutuneet Virossa vaikeuksiin ammattiaan harjoittaessaan. Ehkä räikein esimerkki on vuoden 2015 skandaali, jossa presidentti Ilveksen neuvonantaja yritti estää Yleisradion Viron-avustajaa tekemästä työtään ja nimitti tätä Kremlin käsikassaraksi. Presidentin neuvonantaja sai potkut, mutta Yleisradiokin ”viisastui” tapauksesta niin, että alkoi julkaista Virosta vähemmän kriittisiä uutisia – sellaisia, jotka eivät hermostuta virolaisia."
     
  2. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.01.2003
    Viestejä:
    1 529
    Saadut tykkäykset:
    102
    Artikkelin kirjoittaja Sami Lotila on varsin kiistelty henkilö Virossa.
     
  3. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    nepa tykkää tästä.
  4. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    Pääkirjoitus: Innovaatiokyvyttömien yritysten tekohengittäminen veronmaksajien tki-tukirahoilla pitää lopettaa

    ”Mikäli tuet kohdennettaisiin ja mitoitettaisiin optimaalisesti, täysin yritysten t&k-tuottavuuden perusteella, hyvinvointi kasvaisi nykykulutuksella mitattuina 3,7 %”. Valikoimaton optimaalisesti mitoitettu tki-tuki vakiintuneille yrityksille tuottaisi noin 1,8 % hyvinvoinnin kasvun."

    "On selvää, että julkisten tki-tukien pitää nimensä mukaisesti tuottaa tutkimusta, tuotekehitystä ja innovaatioita. Niitä ei pidä käyttää innovaatiopotentiaaliltaan heikkojen yritysten tekohengittämiseen."
     
    nepa tykkää tästä.
  5. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Muutenkin suomessa jaetaan ihan liikaa hyödyttömiä yritystukia. En oikein ymmärrä sitä logiikkaa, että isot miljardifirmat saavat satoja miljoonia rahaa, kun taas pieniä yrittäjiä ei tueta kuin Kelan luukulta alun yritystukien jälkeen. Moni pieni yrittäjä pärjäisi paremmin ja saisi rakennettua yritystoiminnan kestävämmälle pohjalle, jos (toki hyvillä perusteluilla) olisi mahdollista saada enemmän tukea hankalissa tilanteissa.

    Itse pienyrittäjänä olen tuota pohtinut usein, että miten vaikea pienyrittäjän on saada tukea, kun samaan aikaan esim. Nokia saa miljoonia ylimääräistä rahaa, jolla pyöritetään turhanpäiväisiä projekteja. Olen sellaisessa itse ollut mukana eräänkin kerran.

    En tarkoita tietenkään, että pieniä firmoja pakolla pitäisi elossa pitää, mutta pienet firmat helpommin käyvät pinnan alla, vaikka monta vuotta oltaisiin tehty hyvää tulosta ja palkattu työntekijöitä. Sitten ollaan konkassa vain sen vuoksi, että mistään ei saa tukea siihen yhteen pieneen pahaan hetkeen. Sen tuen avulla firma voisi päästä hankalan vaiheen yli ja taas jatkaa toimintaansa.
     
    Burkitsville tykkää tästä.
  6. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  7. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  8. Hippo

    Hippo Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    28.07.2004
    Viestejä:
    2 328
    Saadut tykkäykset:
    282
  9. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  10. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  11. gaston

    gaston Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.10.2001
    Viestejä:
    3 485
    Saadut tykkäykset:
    80
  12. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    [​IMG]
     
  13. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    Kolumni: Antirasismi on nykyajan rasismia

    "Antirasismi ei ole rasismin vastaisuutta. Todellisuudessa se on pehmeää rotuerottelua, joka jakaa ihmiset eri lokeroihin ja polarisoi kansaa, kirjoittaa Sanna Ukkola."

    "Antirasismilla on yhtymäkohtia kriittiseen rotuteoriaan, jonka mukaan vain valkoiset ihmiset voivat olla rasisteja ja ainoastaan tummaihoisilla ihmisillä on oikeus puhua rasismista – valkoisten tehtävä on istua hiljaa ja kuunnella. Valkoiset ihmiset ovat automaattisesti etuoikeutettuja ja he edustavat valkoista ylivaltaa – ihmisiä ei tule kohdella yhdenvertaisesti, sillä sekin on rasismia: valta-asemat tulee tiedostaa."

    "Antirasismin yksi ongelma onkin juuri se, että se näkee ihmiset rotujensa edustajina: tuolla on valkoinen tyttö, joka edustaa valkoista ylivaltaa, täällä rodullistettu poika – ja kohtelee heitä eri tavalla etnisyyden perusteella."

    "Juuri näin toimivat myös ihan oikeat rasistit. Ihmiset pitäisi aina nähdä yksilöinä, ei ryhmiensä edustajina."
     
  14. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  15. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
    Vox tykkää tästä.
  16. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 455
    Saadut tykkäykset:
    776
    Minua ei edes kiinnosta. Olen lopen kyllästynyt tähän kulttuurisotimiseen, cancel-kulttuuriin, mielensäpahottajiin ja siihen, että ihmiset eivät enää hahmota, mikä on tärkeää/oleellista ja mikä ei ole. Vielä 90-luvulla porukka oli suurimmaksi osaksi järjissään ja sitä sai puhua vapaasti ilman, että joka asiasta syntyy joku otsikko ja kohu. Sitten tuli 2000-luku sosiaalisine medioineen ja maailman on aivan sekaisin Ottawaa myöten. Huh huh...
     
    Viimeksi muokattu: 07.02.2022
    tootsi ja Mcr483 tykkäävät tästä.
  17. jmo

    jmo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 560
    Saadut tykkäykset:
    295
    Se on vaan valitettavasti maailma muuttunut.
    Nykyään on somen perslävet saaneet kohtuuttoman suuren vallan ja kuplat sen kuin suurenevat koko ajan.
    Hyvä esimerkki koronatouhotukset ja sen varjolla tehtävät vailla mitään järkeä olevat postaukset sinne sun tänne lisänä järjestettyine mielenosoituksineen.
    Nyt tosiaan maailma on muuttunut perusteellisesti, vaikka sitä on toitotettu viimeiset sata vuotta.

    Kymmenen vuotta sitten vielä kuvitteli että maailma on menossa perseelleen.
    Vähän sitä silloin tiesi..
     
  18. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  19. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 231
    Saadut tykkäykset:
    1 035
  20. jmo

    jmo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 560
    Saadut tykkäykset:
    295
    Tämä siis 12.2.2022.
    Vähän sitä silloin tiesi.
    Nyt mielenvikainen uhkailee maailmaa ydinsodalla.