Valitettavasti on sanottava että olen hieman eri mieltä edellisen arvostelun kanssa, nimittäin 1,5/5 on aivan liikaa! Erittäin heikko esitys.
Ikävä kuulla. En ole oikeastaan kauheasti pitänyt aikaisemmistakaan DC-tuotoksista. Ne ovat menneet sellaisena aivot narikkaan viihteenä. Nyt voi tosin omat odotukset romahduttaa alas ja odotella sitä kauhea kanuuna päivää, jolloin tämäkään ei pysty oloa huonontamaan.
Meinasin jättää tämän katsomatta huonojen arvioiden takia, mutta Nostalgia Criticin epäröivä yläpeukku sai lopulta katsomaan. Olen ko. tubettajan kanssa samaa mieltä siitä, että elokuvan ensimmäinen puolisko myötäili laadullisesti mainiota ensimmäistä elokuvaa, mutta loppua kohden jouduttiin vakaviin ongelmiin, joista suurimmat aiheuttivat visuaalisesti kuvaa hallitseva Gal Gadot, Spoiler jonka näyttelijänlahjat eivät loistaneet loppuratkaisun tehneessä monologissa, ja Pedro Pascal, Spoiler jonka hahmokehityksen käsikirjoitustiimi oli tainnut hätäisesti rustata pascal ollessa. 3/5
Tämä on nyt ilmaantunut HBOnordiciin vuokrattavaksi, mutta onko niin, että on edelleen tulossa kirjaston puolelle 26.3 ?
Tänään oli Hesarissa koko sivun mainos (A48). Nyt on tulossa Yle TV1:n pääuutislähetyksessä kertomusta tästä elokuvasta. Hyvin on mainonta hallussa. Miksi Yle sortuu mainostamaan tuollaista elokuvaa? En ymmärrä.
^Niin on. Onneksi Yle kertoo: "Wonder Woman edustaa ikuisia arvoja: rakkautta, toivoa ja rauhaa." Tai : "Odotettu Wonder Woman 1984 on luokatonta roskaa, jossa ei toimi yhtikäs mikään" En taida ehtiä katsoa tätä elokuvaa. Kuolen aikaisemmin.
Vielä toksisempaa varmaan todeta 2020-luvun tunneilmastossa, että mieluummin katson 70-luvun Wonder Woman -sarjaa kuin näitä uusia elokuvia.
Melkein yhtä paljon tästä on tykätty kuin Tenetistä.. https://www.rottentomatoes.com/m/wonder_woman_1984 Uskaltaakohan sitäkään katsoa, kun on yhä hyllyssä muoveissa ja piti pääsiäisen pyhinä uskaltautua.. Tai voihan tuon tomaattimestan tavisarvostelijat toki olla väärässäkin.
Katselin tätä WW1984ää reilun puoli tuntia ja totesin, etten tosiaan kuulu kohderyhmään. Antaisin kokonaan näkemättä VMP/5.
Ihan ok kertakäyttöviihdettä. Ei tarvitse uudestaan katsoa, mutta jopa hieman yllätti. Sopivan kevyttä viihdettä, ei tarvitse liian vakavissaan katsoa. Välillä voi vaikka surffailla puhelimelle netissä tai käydä pitkällä paskalla pysäyttämättä leffaa. Semijees. Päänyättelijän kauneus hummalluttaa...vai onko se tämä italialainen punaviini?