Koronavirus 2019 eli COVID-19

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana KILLPATRICK, 15.02.2020.

  1. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Kävin vanhempien luona. Jos Oulun tartuntatilastot olisivat nousseet, niin olisin jättänyt väliin, mutta ne tuntuivat laskevan joulua kohti, joten uskaltauduin. Olin joulukuun muutenkin minimaalisilla ihmiskontakteilla ja käyntiä edeltävän viikon käytännössä vain kotona (elämäni mahdollistaa sen, että voi käytännössä taata sen, että 1-2 poikkeusta lukuun ottamatta ei tule oltua kenestäkään alle kahden metrin etäisyydellä yli 30 sekuntia). Salilla toki käyn sen muutaman kerran viikossa, mutta tosiaan ajankohtina, jolloin treenaajia on alle kymmenen ja jolloin turvavälejä voi pitää vaikka viiden metrin verran. Pukuhuoneita en käytä.

    Vanhempani asuvat naapurikunnassa, enkä olisi mennyt käymään, jos asuisivat kaukana. Mainitaan vielä se, että olisin jättänyt myös väliin, jos olisin sitä tyyppiä (kuten oletettavasti suurin osa on), joka käväisee vain mutkan joulutervehdyksen ja joulupöydän tyhjentämisen nimissä. Vanhempien luona tulee oltua useampi yö ja samalla autettua kaikenlaisissa asioissa, joten siinäkin mielessä koin visiitin syyn tarpeeksi painavaksi. En siis toki tarkoita vähätellä pikakäyntejä, kun nekin tuovat varmasti hyvää mieltä itse kullekin, mutta pandemiatilanteessa sitä kai vähän miettii, onko mahdollinen altistaminen 1-2 tunnin visiitin väärti.
     
  2. i-kari

    i-kari Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.02.2016
    Viestejä:
    374
    Saadut tykkäykset:
    148
    Sietämättömäksi patoutunutta matkustuskiimaa ennustetaan laukeavaksi ensi talvikaudella: https://www.hs.fi/talous/art-2000007708675.html

    Ei voi kuin ihmetellä tätä ihmisten pakonomaista matkustustarvetta. Maailman raiskaaminen jatkukoon heti, kun mahdollista. Ihan tässä tulee ulkopuolinen olo tätä touhua katsellessa. Nimenomaan matkustamista pitäisi verottaa rankimman kautta. Ilmeisesti (nykypolitiikan valossa) ilmastolle suurin uhka yksilötasolla näyttäisi olevan kuitenkin maalla asuva polttomoottorikäyttöisen kulkuneuvon omistaja.
     
  3. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 227
    Saadut tykkäykset:
    1 028
  4. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    1 059
    Saadut tykkäykset:
    279
  5. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
  6. Don MC

    Don MC Käyttäjä

    Liittynyt:
    19.05.2005
    Viestejä:
    1 188
    Saadut tykkäykset:
    39
    Ei siinä olekaan nanobotteja, vaan U2:n uusin albumi.
     
    sokka tykkää tästä.
  7. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Jaahas, Italiassa rokotteen saanut lääkäri sairastui koronaan... tarkemmin sanoen sairastuminen tapahtui kaksiosaisen rokotteen ekan osan jälkeen, ennen kuin toista osaa piikitettiin. Siinä pitää kai olla n. kolmen viikon väli. Kyseessä sama rokote jota nyt Suomessakin käytetään, ellei mafia ole vetänyt välistä....

    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/9cfc6e3f-a310-477c-97af-0710a7bf8a82
     
  8. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    1 059
    Saadut tykkäykset:
    279
    Tämän rokotteen tehokkuus on noin 95 %, mikä tarkoittaa että joka 20. rokotettu voi edelleen saada koronan. Tosin heillä se näyttäisi tutkimustulosten mukaan olevan lieväoireinen.

    MODE/EDIT: Lähteettömät väitteet ovat disinformaatiota.
    Toisin sanoen, tiedot tehokkuuksista tai toiminnasta ilman kunnollisia lähteitä ovat "lähtökohtaisesti vääriä".
    Tuon rokotteen (Comirnaty) toiminnasta ei ole vielä tarkkoja tietoja,
    THL:n sivuilta löytyy hieman lisää tietoa. Lisää informaatiota Comirnaty-rokotteesta.
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 05.01.2021
  9. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Toki tässä pitää juuri alleviivata, että vain toinen vaadittavasta kahdesta rokotteesta oli otettu, sillä hätäisimmät lukevat uutisen ja ajattelevat, ettei rokote toimi. Tosin olen ymmärtänyt, että jo ensimmäisen rokotteen pitäisi antaa merkittävä suoja koronaa vastaan ja toisen rokotteen tarkoitus on vahvistaa tätä suojaa niillekin, joita ensimmäinen rokotus ei suojannut. Tietyssä mielessä tällanen tapaus voi olla hyväkin asia, sillä se korostaa ihmisille sitä, ettei ensimmäisen rokotteen jälkeen voi alkaa perseilemään, vaan pitää malttaa elää siivosti toiseen rokotteeseen saakka (ja toki mielellään siitä eteenpäinkin).
     
  10. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 740
    Saadut tykkäykset:
    105
    Jätettiin kyllä kaikki vierailut väliin. Toisen puoliskon vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, mutta toisten luo olisi pitänyt jo ajaakin niin pitkä matka, että olisi pitänyt pysähtyä kerran tai kaksi matkalla jollekin potentiaaliselle koronalinkopysäkille, joten valinta oli selvä.
     
  11. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 740
    Saadut tykkäykset:
    105
    Brittiläinen tuttava tuossa valitti, että oli joulun pyhinä sairastanut koronan. Tekee töitä kotoaan ja ainoa linkki muihin ihmisiin on toisella asteella opiskeleva poika (jonka luokka oli joutunut joulun alla karanteeniin ryhmässä ilmenneen tartunnan vuoksi). Positiivisen tuloksen jälkeen tullussa kyselytutkimuksessa oli kysytty "mistä oletat saaneesi tartunnan". Vaihtoehdoissa ei ollut ollut kouluja mukana ollenkaan. Jäi hieman kaivelemaan tuleeko sitten tutkimustuloksi, että "koulut eivät ole yleisiä tartuntaympäristöjä".
     
  12. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    688
    Saadut tykkäykset:
    262
    Lähteettömät väitteet ovat disinformaatiota.
    Etenkin rokotekeskustelun, mutta myös koronan, osalta kannustan kaikkia tarkkaavaisuuteen ja vahvaan lähdekriittisyyteen.
    MuTuilu-viestit aion jatkossa poistaa.

    Tuon rokotteen (Comirnaty) toiminnasta ei ole vielä tarkkoja tietoja, THL:n sivuilta löytyy hieman lisää tietoa.
    Lisää informaatiota Comirnaty-rokotteesta.
    Muista 5-6 eri rokotteista löytynee myös tutkittua tietoa.


    Terveisin, Mode
     
  13. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    1 059
    Saadut tykkäykset:
    279
    Nyt en ymmärrä moden edittiä muuta kuin lähdeviittauksen puuttumisen osalta (oliko siitä kyse?) Antamastasi linkistä löytyy rokotteen tehokkuus 95,0 % (tilastollinen vaihteluväli 90,0 % - 97,9 %. Tehokkuudesta ei kai ole epäselvyyttä (vai onko)?

    Rokote.jpg
     
  14. Moderaattori

    Moderaattori Ylläpito Ylläpidon jäsen Ylläpito

    Liittynyt:
    27.08.2019
    Viestejä:
    688
    Saadut tykkäykset:
    262
    Oli.
    Tämän keskustelun osalta ollaan maailmalla taas niin sekopäisissä sfääreissä, että disinformaatiolta haiskahtava tai väärillä sanamuodoilla varustettu viesti aiheuttaa myrskyn (vesilasissa tai muuten), joten otetaan asia taas astetta vakavammin jo ennakkoon.

    EDIT: Muutin tekemääni edittiä sen sanamuotojen osalta hieman, jätin tekemäsi lainauksesi vanhaan muotoon, jotta tässä keskustelussa olisi jotain jälkeä.
     
    IlkkaP tykkää tästä.
  15. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Kylläpä tämä Oulun koronameno on äitynyt pahaksi. :( Paljon on puhuttu ravintoloiden suhteesta koronan leviämiseen ja nyt Oulu tuntuu todistavan, että vaikka ravintoloiden osuutta aina vähätellään, niin kyllä se sielläkin leviää. Jo ennen UV-aattoa Oulussa uutisoitiin muutamaan eri otteeseen useammassa oululaisessa ravintolassa tapahtuneesta altistumisesta ja sama meno jatkuu nyt. Tällä kertaa huomasin myös Facebookin kautta, että nyt siellä useampi tuttu, etenkin sellainen joka on tavalla tai toisella tekemisissä baareilun kanssa, valittelee positiivista koronatestitulosta. En toistaiseksi ole lukenut tai kuullut siitä, mitkä Levin perseilyksi menneen UV-aaton vieton seuraamukset ovat, mutta valitettavasti sielläkin tuttuja on ollut maskeitta ja turvaväleittä, sellaisiakin, jotka vielä keväällä käyttivät maskeja ja pitivät etäisyyttä muihin ihmisiin. :( Oman UV-aaton vietin kotona ihan yksin, mikä toki hetkessä tuntui ikävältä, mutta minkä etenkin näiden uutisten jälkeen koin oikeaksi. Ehkä nämä matkustavien perseilijöiden mukana maahantuodut uudet koronavariantit ovat nyt sitten paitsi sellaisia, jotka tarttuvat herkemmin koululaisista, niin myös sellaisia, jotka eivät mystisesti katoa ravintoloiden ilmanvaihtoon.
     
  16. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 227
    Saadut tykkäykset:
    1 028
  17. 3JJ

    3JJ Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.03.2006
    Viestejä:
    1 703
    Saadut tykkäykset:
    362
    Pitää aina muistaa selvittää mitä tarkoitetaan "ravintolalla". Jos tarkoitetaan yökerhoja ja "räkälöitä" joissa huudetaan ja kännätään ja laulelaan, niin selväähän se on että pisaratartunana leviävä tauti leviää. Jos taas tarkoitetaan ruokaravintoloita joissa lähinnä syödään omassa pöydässä niin sehän on ihan eri asia. Lähes aina kun joku vähättelee ravintoloiden osuutta, kyseessä on "ruokaravintolat".
     
  18. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Totta. Onhan tosin Oulussakin näissäkin ollut altistumisia, joskin kieltämättä kyseessä ovat olleet tietynlaiset baarin ja ruokaravintolan hybridit. Tämän päivän Kalevassa esimerkiksi mainittiin kahdesta tällaisesta liittyen altistumisiin. Etenkin toiselle näistä ko. uutinen tuli siinä pahaan paikkaan, että ko. paikan vetäjä tapaa lähettää Facebookin videoviestejä, joissa on muun muassa kironnut koronatilanteen epäreiluutta suhteessa ravintoloihin (ajatuksella että eihän ruokaravintoloissa altistumisia ole, joten miksi hänen pisneksensä pitää kärsiä) ja ollut kovasti huolissaan juuri työläisistään ja elämäntyöstään. Käsittääkseni näiden Face-avautumisien kautta hän sai "talkooapua", kun ihmiset ostelivat paljon lahjakortteja ko. ravintolaan ja ilmeisesti sinne järkättiin myös työpaikkaruokailuja tms. Saapa nähdä millainen on seuraava päivitys, kun Kalevakin nimenomaan korostaa, että ko. paikassa olleilla on syytä erityiseen tarkkuuteen lievilläkin oireilla.
     
  19. IlkkaP

    IlkkaP Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.01.2002
    Viestejä:
    1 059
    Saadut tykkäykset:
    279
    Nyt en oikein ymmärrä pointtiasi. Kyllähän altistumisia voi tapahtua ihan missä tahansa: bussissa, terveyskeskuksessa, erilaisissa ravintoloissa jne. Tärkeätähän ei ole altistumiset, vaan ne paikat missä tartunnat pääsevät leviämään eli tarttuvat eivätkä pelkästään altistu.
     
  20. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Osan mielestä ei voi, ainakaan sellaisella todennäköisyydellä, että sitä kannattaisi ottaa tosissaan. Tarkoitukseni oli vaan kommentoida tätä, että moni puuttuu koronaa vastaan taistelevien huoleen ravintoloiden aukioloista tähdentäen, ettei ruokaravintoloita pitäisi vetää samaan kastiin kuin pubeja ja yökerhoja (osa kun pistää nämä kaikki "ravintola"-käsitteen alle), koska eihän ruokaravintoloissa olla humalassa, kaulailla tai huudeta korvan juuressa. Halusin vain mainita, että kylläpä näkyy ruokaravintoloissakin moinen olevan mahdollista. Toki alistuminen on vielä eri asia kuin tarttuminen, mutta kun kuitenkin ruokaravintolossa ollaan sisätiloissa, ilman maskia ja paikasta riippuen suht. tiiviisti yhdessä (kuten näissä Kalevan mainitsemissa paikoissa), niin kai se nyt tarttuu samalla tavalla kuin työpaikalla tai koulussa.