Asioita joita en voi ymmärtää

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana tpi, 28.04.2008.

  1. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 173
    Saadut tykkäykset:
    1 003
    No, johan on todella helppoa ollut (kirjaimellisesti), jos kerran tuollainen määrä jää nettona käteen kera "halvan vuokrakämpän". Tuosta, kun leikkaa palttiarallaa parituhatta pois ja kaupan päälle iskee sen toisen ääripään vuokran, niin ollaan jo lähempänä useimpien "chillailijoiden" todellisuutta kurjan arjen keskellä. Hyvä muistaa sekin, että työtä vailla olevien joukoissa on myös paljon ihmisiä, jotka esimerkiksi ei juo, polta, käytä huumeita tai pistä päätään sekaisin muillakaan tavoin. Ja sen muodollisen leimaamisen sijaan voi aina panostaa auttamiseen, hakeutumalla henkilökohtaisesti vaikkapa vapaaehtoiseksi ruoan jakeluun vähävaraisille tarkoitettuun kohteeseen, joissa em. asioita on helppo todeta päivittäin ihmisiin tutustuessaan --- näin vain yhtenä esimerkkinä. Ja työsarkaahan näissä kohteissa riittää!
     
    mdk 5.1 ja 71 dB tykkäävät tästä.
  2. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Aikamoisilla palkoilla sitä ollaan oltu duunissa, jos nettona tulee 2500 euroa kuussa ansiosidonnaista. Moni ei tienaa noin paljon edes töissä! Omalla kohdalla ansiosidonnainen oli suunnilleen 900 euroa netto jos nyt oikein muistan, eli ei siitä vuokran jälkeen jäänyt muuhun elämiseen kuin ehkä 300 euroa max kuussa. Mutta joo, aika rennosti minäkin ottaisin, jos 2500 euroa tulisi kuussa kotona makaamalla. Kovin harva tuollaiseen tilanteeseen kuitenkaan pääsee.

    No jos näiden henkilöiden talous on kunnossa läpi vuoden ja sitä tietää, että lomaustuskauden jälkeen mennään takaisin hommiin tienaamaan niin mikäs siinä.

    No, syyllistämisen voisi lopettaa. Sitä laiskaa porukkaa on lopulta aika vähän. Työntekijöihin kohdistuu nykyaikana niin älyvapaat vaatimukset, että koko työikäisen väestön töihin saaminen lahjattomimpia yksilöitä myöten on yksinkertaisesti mahdotonta, ellei työelämän koko logiikkaa muuteta (esim. perustulo + matalapalkkainen "suojatyö").
     
    Viimeksi muokattu: 12.09.2020
    mdk 5.1 tykkää tästä.
  3. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 190
    Saadut tykkäykset:
    592
    Jepp... Aito laiskuus ja työttömänä olo on tosiaan kaksi täysin eriasiaa minun mielestäni tässä asiayhteydessä. En lähtisi sellaistakaan syyllistämään joka ei halua paskemmalla palkalla vs. ansiosidonnainen mennä töihin. Eli tosiaan ihan miten laiskuus halutaan määrittää.
    Järjestelmää pitäisi tosiaan muuttaa niin että työnteko kannattaisi AINA. Nyt se ei vaan niin ole, valitettavasti.

    Monesti kun lukee noita työpaikkojen vaateita niin onhan ne helvetillisiä. Ainahan toki vaatia voi mutta moni fiksu kaiffari jättää hakematta moisten vaateiden edessä.
     
    Viimeksi muokattu: 12.09.2020
  4. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Jos nyt puhut Nokia Mobile Phones -asioista, niin tiedän että insinöörit ja DI:t työllistyivät erittäin hyvin. Kokoonpanolinjoilla olleet kouluttamattomat olivat eri asia.
    Meillä on puute IT/inssi/DI-osaston osaamisesta. Jokainen IT-alan fiksu ihminen isoissa kaupungeissa saa työpaikan jos on kykenevä normaaliin IT-alan työhön. Jos IT-inssi/DI ei työllisty, on vika jossakin muussa kuin yhteiskunnassa.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2020
    Pazze ja tootsi tykkäävät tästä.
  5. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Tämä on mielenkiintoinen laki Espanjassa. Kaveri, jolla on lomakämppä siellä mietti, että mitenhän käy nyt koronan aikana, kun kukaan ei ole perään katsomassa. Nyt hesarikin teki jutun aiheesta: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006635805.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=1&utm_source=tf-other

    Tuohon yllä olevaan työttömiä koskevaan keskusteluun sen verran, että olen itse paljon kouluttanut työttömiä ja todella harvassa on ne, jotka eivät oikeasti töitä haluaisi. Vaikka koulutukset ovat joskus olleet pakollisia työttömille, niin silti motivaatiota oppimiseen on, kun aihe on hyvä (koodaaminen). Tältä istumalta muistan vain yhden kaverin koko koulutushistorian ajalta, joka sanoi, että häntä ei nappaa työt.
    Ja sekoitetaan soppaa vielä sen verran, että arvaatteko mikä ryhmä (jos saa yleistää) keskimäärin on ollut motivoituneinta oppimaan? Maahanmuuttajat.

    Se on myös tullut huomattua, että 50+ vuotiaan on vaikea työllistyä, vaikka osaaminen olisi miten hyvä. Vaikea on nähdä, miten nuo eläkeputkien yms. poistaminen vaikuttaisi asiaan, jos työnantaja ei halua palkata. Varsinkin it-alalla on hyvin yleistä se, että palkataan ennemmin nuori kaveri halvalla vaikka suoraan koulun penkiltä kuin 50+ vuotias koodaaja, joka ei (vaikka hekin matalalla palkkapyynnöllä töitä hakevatkin) niin halvalla lähde. Eikä pidäkään lähteä. Esimiestehtäviin heitä menee paremmalla prosentilla ja tuossa onkin yksi hassu outous. Yli 50+ vuotias työnhakija, jos hakee vain peruskoodaajan paikkaa, niin hänessä täytyy olla jotain vialla, kun ei ole jo Product Owner tai toimari.
     
  6. tootsi

    tootsi Runkku Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.11.2005
    Viestejä:
    3 208
    Saadut tykkäykset:
    46
    Ja jos on 50+ vuotias peruskoodari, tulee olla oma konsulttiyritys jonka kautta tekee töitä asiakkaille. Muuten tässä on jotain outoa. Ja jos haluaa konsultista siirtyä palkolliseksi, tässäkin on jotain outoa. Näin ainakin teollisuuden töissä, lienee sama IT-puolellakin.
     
    nepa tykkää tästä.
  7. Molle

    Molle Sore wa himitsu desu Tukijoukot

    Liittynyt:
    27.03.2000
    Viestejä:
    1 091
    Saadut tykkäykset:
    67
    Useasti nuo vaateet on tarkoituksella ylimitoitettu. Yksi syy tähän on, että kyseinen pesti on jo etukäteen korvamerkitty jollekin tietylle henkilölle ja yleinen haku tehdään vaan näön vuoksi. Toinen syy on se, että se toimii ekana seulana ns. ei-toivotulle ainekselle. Usein rohkea hakija, joka ei ehkä täysin täytä tehtävän kelpoisuusehtoja, voi saada paikan (tai ainakin kutsun haastatteluun) vain koska on uskaltanut "ylittää itsensä".
     
  8. kmruuska

    kmruuska Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.10.2009
    Viestejä:
    1 174
    Saadut tykkäykset:
    389
    Työpaikkailmoitukset ovat myös edullinen tapa mainostaa yhtiötä. Siksi niissä saatetaan odottaa epärealistisia hakijoita kun halutaan antaa lukijoille kuvaa että tällaisia MacGywereitä meille vaan otetaan!
     
    Snäckby tykkää tästä.
  9. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 446
    Saadut tykkäykset:
    1 213
    EVP, Burgs ja TosiAsia keskustelemassa Big Brother sivustolla.
    Vaikea ottaa ketään näistä enää tosissaan.
     
    ElvisThePelvis tykkää tästä.
  10. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Känni- tai yöketjuun nämä. ;)
     
  11. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 173
    Saadut tykkäykset:
    1 003
  12. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 173
    Saadut tykkäykset:
    1 003
    "Moderaattori is now following you." Taivas tätä myötähäpeän määrää.
     
    Mookid tykkää tästä.
  13. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Mitä vielä, häpeä tässä on kohta se, jos on niin umpitylsä kaveri, että Moderaattori ei viitsi seurata.
     
    KILLPATRICK tykkää tästä.
  14. ProPatria

    ProPatria Aktiivinen käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    02.12.2009
    Viestejä:
    734
    Saadut tykkäykset:
    139
    Uudet modet kun tuli foorumille niin olin heti seurattujen joukossa kun tuli se varoituskin jostain vuoden tai kaks vanhasta viestistä. Mahtavaa.
     
    Pazze tykkää tästä.
  15. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    Joo mulla on kanssa seuraaja. Mutta kivahan se on kun tietää, että joku lukee mun viestit. Nyt on mode ja jumala ei tartte yksin olla aatoksien kanssa.
     
    Pazze tykkää tästä.
  16. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Hei mäkin haluan että mode seuraa tekemisiäni. Mitä siihen vaaditaan? Olen
    persu.
     
  17. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 579
    Saadut tykkäykset:
    215
    Ei nyt millään pahalla, mutta lähtipä tämä homma nyt todella pahasti lapasesta jossakin päin.

    Tämä maailma muuttuu hiukan liian tiuhalla tahdilla. Se on rikki, aina vain pahemmin, eikä sitä enää pysty korjaamaan edes täydellä laatikollisella parasta mahdollista ilmastointiteippiä.

    Jos ja kun nykyinen säädäntö ihan oikeasti vaatii että erittäin vanhojakin julkaisuja pitää retusoida jälkikäteen vastaamaan sen hetkistä tilannetta, niin eipä näemmä ole ihmiskunta ja sen tavat kehittyneet yhtään edes ns. länsimaissa viimeisen sadan vuoden aikana.
     
  18. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    Juu, pääsin listalle. Mä muuten aloin kanssa seuraamaan sua, sillä olet kirjoitellut fiksuja leffoista.
     
  19. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    Aika kiva tuo että poistellaan viestejä ja niistä ei edes mitään ilmoitusta tule. Nii mikä taho tän foorumin nykyään omistaa?
     
  20. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 173
    Saadut tykkäykset:
    1 003
    Sekin vielä. Nyt loppuu se stalkkaaminen! Sitä paitsi kirjoittelut joihin viittaat on niin hirveää sontaa, ettei niitä kukaan järjissään oleva nyt lue muutenkaan. Äläkä lue sinäkään.