Miten säästät?

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana jodorowsky, 20.05.2020.

  1. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Nyt taisi mennä herroilla pointti ohi. Minähän nimenomaan kannanotossani sanoin, ettei kyse ole siitä, että pitäisi jäädä paitsi jostain, kun säästää. Tämän luulisi nimenomaan juuri tarkoittavan esimerkiksi matkailua tai vaikkapa nyt tuota viininjuomista. Kyse oli enemmänkin siitä, että jos etenkin moni hyvätuloinen ihminen ei venytä penniä esimerkiksi tarkastelemalla kaupassa litra- ja kilohintoja ja päätyy tätäkin kautta vuoden aikana tuhlaamaan turhaan sievoisen summan, niin tuntuisi ristiriitaiselta ajatella niin, että peruutetusta Italian matkasta johtuva tappio on kohtuuton nieltäväksi siinäkin tilanteessa, jos sillä saadaan varmuutta siihen, ettei käydä tartuttamassa itseensä koronaa ja tuomassa sitä kotimaahan leviämään.

    Se on kyllä täysin totta, että yksi tapa, jonka kautta päädyn automaattisesti säästämään, on se, etten paljon matkustele. Olen kyllä aiemmin reissannut useissa eri maissa, mutta esim. aurinkolomat tai lomat, joissa pääasia on löhöily tai toisaalta jonkinlainen "vautsi, pääsinpä nyt maistamaan palan isomman maailman luksusta" -kokemus, eivät kiinnosta ja toisaalta tärkeintä minulle matkustamisessa on seura, eikä se, että pääsen jonkun nähtävyyden näkemään kuvan sijaan livenä. Vaikka kyseessä on näin myös periaatteellinen asia, niin en kuitenkaan ajattele, että matkustelevat ihmiset ovat jotenkin erityisen tuhlaavaisia tai haaskaavat rahojaan "turhaan". Ainoastaan ihmiset, jotka ovat sitä "voi luoja kun alkaisi jo loma ja pääsisi pois tästä paskasta Suomesta... ei maailmanavarrukseen eri kohteissa vaan aurinkolomalle samoihin kohteisiin ottamaan kännit ja löhöämään" -tyyppiä, saavat ehkä nyt vähän minut kyseenalaistamaan heidän arvojaan, mutta heillekin toki matkustamisen suon.
     
  2. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Yksi mikä on tärkeää säästämisessä on se että ei osta herätysostoksia vaan harkitsee tarkkaan tarvitseeko ostamaansa tuotetta. Sitten kun sitä massia on tullut tienattua enemmän moni ei varmaan tule ajatelleeksi sitä kun niitä säästöjä alkaa olla varsinkin jos ne on tienattu kovalla työllä. Kun ostaa niillä jotain vaikka parilla tuhannella eurolla että montako tuntia on joutunut painamaan duunia niiden rahojen eteen että ne on saatu säästöön. Kannattaisi aina miettiä sitä montako tuntia olet joutunut kärsimään sen ostamasi tuotteen eteen että onko se tuote sen kärsimyksen arvoinen.
     
  3. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    On mielenkiintoista vaikka noissa vapaa.ajan asunnoissa se että kuinka vähän moni loppujen lopuksi viettää siellä aikaa vaikka ne olisivat yli sadantonnin mökkejä. Minulla naapurissakin on mökkejä jotka ovat tyhjinä lähes koko vuoden olen aina kommentoinut sitä siinä samalla kun (laavulla otan olutta) Että kai ne ovat jossain tienaamassa massia siihen että saisivat maksettua ne velat jotka siihen mökkiin on olemassa joten ei ole aikaa viettä aikaa siellä mökillä kui nhyvin harvoin.
     
  4. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Matkat ovat aiheuttaneet ylivoimaisesti isoimmat menot. Nyt työttömänä ja koronan armoilla olevana tulee kyllä säästöä! Itsellä asuminen, sapuska ja liikkuminen eivät paljon köyhdytä, viimeinen ei ollenkaan, niin siinähän on kolme isointa kukkaron keventäjää taklattu, se on jo paljon. Olen tosin luonteeltani pihihkö ja esim. tiistaisin kävelen Prismaan ostamaan sen ruisleivän, joka olisi keskustassa muutaman kymmenen senttiä kalliimpi.

    Elokuva/musiikkilevyjen ostaminen tuottaa iloa edelleen, eivätkä nuo kalliita ole, joten näistä en ole luopumassa. Matkustaminenkin jatkuu, mikäli uusia töitä löydän. Rakkaita harrastuksia, joista pidän kiinni. Muita säännöllisen tuhlauksen kohteita ei olekaan.

    Autoa, elämäni huonointa sijoitusta, ei löydy vieläkään :D Kulut juoksisivat 24/7 jostain, joka seisoisi 90 prosenttia ajasta käyttämättömänä. Ei ikinä.
     
  5. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Hienoa että muitakin löytyy ja tämä on luonnollisesti minunkin suurin säästökohteeni. :D Ymmärrän toki sen, että esimerkiksi lapsiperheen moninaiset määränpäät tai pidempi työmatka tekevät autosta tarpeellisen ja käytännöllisen. Toisaalta koen hyvin ristiriitaisena sen, jos perheettömät ja pyörällä/julkisilla alle 45 minuutin työmatkan omaavat valittavat rahan vähyydestä ja samalla pitävät autoa. Onhan ajamisen ilo varmasti nautinnollista, mutta jos miettii niitä moninaisia kuluja ja huolia, mitä auto voi tuottaa, niin välillä kyllä pitää raapia päätään, miksi niin monelle se tuntuu olevan melkein tärkeämpi asia kuin se, että on katto pään päällä.
     
  6. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Jos hankkii museorekisterissä olevan auton siinä on vain halvat vakuutus kulut. Muutamia kymmeniä euroja vuosi muut kulut eivät juokse jos autoa ei käytä esim polttoaine remontti sun muut kulut. Autoveroakaan ei ole
     
  7. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Meseoauton arvo ei myöskään yleensä putoa vaan saattaa jopa nousta. Joidenkin autojen arvo voi nousta pitkällä aikavälillä huomattavastikin
     
  8. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Tämä olikin uutta. Piti ihan kuuklailla vähän ja hmm, ainakin IF antaa luvan käyttää autoa korkeintaan 30 päivän aikana vuodessa. Että silloin saa halvan vakuutuksen. No, periaatteessa tuollainen voisi itselle toimiakin, jos vain harvoin olisi käyttöä. Mutta kun en edes sitä ajokorttia vieläkään omista, niin taitaa jäädä hankkimatta :cool:
     
  9. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Kuinkahan monta asiaa sinäkin omistat jotka on oikeasti käyttämättöminä sen n. 90 prossaa ajasta tai enemmänkin, mutta jotka kuitenkin piti hankkia? Eli mitä yritän sanoa on että ei tota käyttämättömyysaikaa pelkästään voi tässä asiassa tarkastella, koska se varsinainen käyttöaika on se juttu, se miksi se hankittiin.
     
  10. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Sä et vaan ymmärrä, kenties ehkäpä syystä että et ole kokeillut. :cool:
     
  11. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Harvasta omistuksesta, jota käyttää vain toisinaan, vaan juoksee kuukausittaiset ja vuotuiset kulut samalla tavalla kuin autosta. Jos joillekin tupakanpolton lopetttaminen tuo paitsi iloisen niin myös hämmästyksen täyteisen yllätyksen, kuinka paljon rahaa alkaa säästymään, niin sitä miettii, millaisen hämmästyksen pelkän päähänpinttymän takia autoa pitävä kokisi.

    Ymmärrän toki sitä vapauden ja viiletyksen tunnetta, kun alla hyrisee moottori ja voit halutessasi lähteä road tripille taputellen rattia radiomusiikin tahtiin tuulen tuivertaessa sisään pienelle avatusta ikkunasta. Tietenkin sitä pitäisi kasvaa kai pojasta mieheksi ja ajatella paitsi kuluja, niin myös ympäristöä ja liikenneriskitekijöitä. Edelleen toki puollan auton käyttöä, jos se on todella tarpeellinen, mutta pelkkään huviajeluun kokisin sen olevan enemmän turhake. En tässä tekopyhäile, sillä toki minäkin varmasti käytän yhtä sun toista turhaketta, mutta tosiaan auto lienee hieman eri asia kuin se, jos ostan vaikka arkipyörän viereen erikseen maastopyörän alustojen vaatimuserojen tähden.
     
  12. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Jokainen joutuu ja kohtuullisen vapaassa maassa myös saa tehdä päätöksensä siitä, miten nuukasti elää. Tärkeintä tietenkin on perustaito sovittaa menonsa tulojensa mukaan.

    Nykyään melkein kaikki joutuvat miettimään myös huonoja skenaarioita. Ei oikein ole kuin lääkärit, jotka voivat olla varmoja kovapalkkaisista töistään. Kun ajatellaan peruspalkansaajaa, joista suurin osa ei erityisesti mitenkään kylve rahassa, niin valintoja on pakko tehdä. Yksi, ja ehkä se isoin valinta on tietenkin tekeekö lapsia. Jos niitä siunaantuu, niin 100 000 euroa ei taida riittääkään per lapsi kustannuksiksi. Lisäksi usein viimeistään lapsivaiheessa joudutaan hankkimaan myös se auto, josta tietenkin on kuluja, mutta mikä helpottaa elämää hyvin paljon ja mahdollistaa vierailut mummoloissa yms, mistä muuten joutuisi karsimaan. Usein lapsi karsii myös sen museoauton käytön (harvoin käytettynä) arkiautona pois turvallisuussyistä. Uudehko auto on kallis omistaa, mutta mukava, turvallinen ja luotettava.

    Elämä on aika lyhyt ajanjakso ja sen toki voi elää kaikesta pihistellen, mutta aika hiton tylsä elämä siitä tulee. Eläkettä varten ei myöskään kannata odotella, harva meistä lopulta enää tulee näkemään eläkeikää, ainakaan terveenä ja elinvoimaisena.

    Minä pystyn auton ja monen muun asian omistamisen perustelemaan itselleni helpostikin, mutta jo aiemmin esiinnostettua mökkiä en. Mökin omistaminen ja ylläpitäminen se nimittäin vasta kallista onkin. Mitä enemmän mukavuuksia (niin kuin kaupunkilaiselämään tottunut nykyään odottaa) sitä kovemmat kustannukset ja vaiva. Ja jos tontti on mitään muuta kuin luonnonvarainen ryteikkö, niin työleiriä on tarjolla koko paikallaoloajaksi. Mökkeilyn kriittinen arviointi on Suomessa jotenkin tabu, sitä kuulee yllättävän vähän. Mökkeily vaillinaisissa oloissa onkin ollut jonkinlainen ihanne vielä suurten ikäluokkien joukossa, mutta meitä nuorempia yhä harvempaa se kiinnostaa. Ei kiitos, mieluummin käyttää ne rahat vaikka siihen autoon (mitä tietenkin mökkeilykin edellyttää) ja reissuihin. Tai kotiteatteriin saman rahan eli kyse on myös elämäntyylin lisäksi harrastusnäkökulmasta.
     
    h3mb3 ja Vanha_susi tykkäävät tästä.
  13. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Ainakin me sodan aikana syntyneet, olemme monet eläneet eläkeikään asti.;)EI tullut ydinsotaa tai muuta tuhoa, joita kylmän sodan aikana hysteerisesti pelättiin.:rolleyes:o_ONiinpä uskon, että useimmat kyllä elävät siihen eläkeikään paremin, jos eivät pelkää.:).

    Uskon, että se "mökkeily" on minusta jäänne siitä huvila kulttuuurista, joka vanhemmillamme tai heidän vanhemmillaan oli. Silloin ne työt siellä huvilalla hoiteli palvelusväki. Ne silloiset "mökkeilijät" viettivät siellä ns. vapaa-aikaa. Se aika meni ja tätä mökkeilyä ja siellä raatamista en ole koskaan ymmärtänyt. Siksi en ole koskaan hankkinut mökkiä tai ymmärtänyt niitä mökin hankkijoita.;) Ymmärrän ainostaan niitä "mökkeilijöitä", joilla on varaa palkata joku pitämään sen "mökki" kunnossa ja mennä sinne vain pitämään ns. hauskaa.

    Toisaalta auton omistaminen ei minusta ole tuhlausta ollenkaan, vain oman mukavuuden ja elämänlaadun lisäystä, kuten kunnon uuden TV:n hankkiminen.:p Sen auton huollon ja muut sen vaatimat ylläpitotoimet voi nykyään hyvin ulkoistaa ihan kohtuu hinnalla, joten itselle jää vain bensan lisääminen ja ajamisesta nauttiminen (ja tietenkin auton vaihto noin kolmen[3] vuoden välein):)

    Eli minusta ei hirveästi kannata säästää, vaan elää ns. varojensa mukaan.:D (Yli)Velkaantua ei missään nimessä ole suositeltavaa.

    PS. Tässä kommentoimassani viestissä puhutiin, paljonko yksi (1) lapsi maksaa sanotaanko noin 20 vuoden ikään mennessä, niin omasta kokemuksesta väittäisin, että hinta on jossain välillä 200 000 - 500 000 euroa yhteensä, kun otetaan infulaatio huomioon ja rahan arvon muutos.:eek:
     
    Viimeksi muokattu: 23.05.2020
  14. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    Esim. hammasharjaa käytetään vain kahdesti päivässä, joku 5 min kerta. Loppuajan tuo investointi maksa käyttämättömänä. Säästökohde?

    Itse säästän vaatteissa. Riisun välittömästi kotiin tultuani kaikki vaatteet ja kuljen alastomana. Ikkunat vaan verhojen peittämänä, niin ei häiritse naapureita. Siinä kuulkaa säästyy rahaa, kun ei tarvi joka vuosi ostaa uusia vaatteita!

    Mä lataan myös kaikki sähkölaitteet kirjastossa, niin ei tarvi kuluttaa valtavia summia sähköön! Vaihdan kirjastoa usein, jotta ”en jää kiinni” tästä. Mutta hei, veroissa se on maksettu.

    Ostan ruuan säästöpakkauksissa tai syön kavereiden luona. Kutsutan Yleensä itseni kylään, vien tuliaisina suklaalevyn tai kahvipaketin, alennuksesta ostetun luonnollisesti, joten en vaikuta pihiltä. Vien myös omia tavaroitani lainaksi, joten vaikuttaa että olen tosi kiva! Toimii!

    Lehtiä tai maksukanavia en tilaa. Minä en kuulu kirkkoon tai ammattiyhdistykseen, vaikka käyn seurakunnan tilaisuuksissa jossa on tarjoilua. Kotona en ole suihkussa kuin maks. 2 min. Juon vettä vain töissä, jossa toki täytän juomapullon kotiin vietäväksi. Säästyy vesilaskussa uskomattomia summia!

    Kilpailutan netin, sähkön, puhelimen, vakuutukset.

    Ja säästyneillä rahoilla ostan osakkeita ja sijoitusasuntoja!
     
    h3mb3 tykkää tästä.
  15. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Kuten jo EtP tuossa puolestani hyvin vastasikin. Varmasti niitä on, mutta yhtäkään ei tule mieleen, jossa olisivat juoksevat kulut lähimainkaan samaa mittakaavaa kuin autolla. Taitavat olla aika monessa tapauksessa nollaa euroa, joten ero on selkeä.
     
  16. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Pakko vielä sanoa tähän - jotta tämäkin puoli tulee julki - auton hankkiminen voi myös merkittävästi heikentää omaa elämänlaatua. Esimerkki tosielämästä: kaveri & bänditoveri. On vuosia vain ajellut työ- ja muut matkat, seuraus: kymmenillä kiloilla lisääntynyt paino ja rahatilannekin ajautui lopulta siihen, ettei pystynyt enää ostetussa yksiössään asumaan. Auto meni paskaksi ja korjaukset tulivat liian kalliiksi.

    Jos olisi vaikka pyöräillyt nuo matkat, niin kunto olisi luultavasti aika paljon parempi nykyään, rahatilanteesta puhumattakaan.
     
  17. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Olen samaa mieltä. Persaukisten ei pidä hankkia autoa eikä muitakaan vähänkään arvokkaampia leluja.

    Ne lelut kuuluvat vain niille, joilla on varaa pitää ne. Jos sinulla on vain yksiö, niin minun neuvoni on, että kävelet tai tosiaan hankit sen pyörän, jos voit velkaantumatta liikaa.

    Auton voi hakkia sitten, kun se on varaa vaihtaa kolmen (3) vuoden välein.;) Niin auto ei mene "paskaksi" eivätkä korjaukset tule kalliiksi.:p

    Ei auton omistamien tarkoita sitä, että jätät kuntoilut sikseen. Päinvastoin tarvitset ehdottamasti autoilun vastapainoksi myös liikuntaa.;) -70 luvulla pidin kesällä sopivana liikuntana Fin-pyöräilyä, jossa ajettiin Päijänteen ympäri 3:ssa päivässä, tietenkin kunnon 10-vaihteisilla pyörillä.:cool:

    Ei koskaan pidä säästää liikunnassa!:mad: JOS jättää liikunnan väliin, niin siinä sitä vasta tuhlaakin sekä terveyttään että lopulta rahaa ja paljon.:rolleyes:o_O

    Vanhemmalla iällä voikin sitten harrastaa kuntoiluna sekä uintia saman henkisessä äijäporukssa että ohjattua vesiliikuntaa.;) Pysyy sillai kivasti kunnossa.:p Sekä minun käsitykseni mukaan säästää terveyttään (tai pitää itsenään kunnossa).

    Ja lopuksi se säästäminen on hyvin henkilökohtainen juttu. Olen tavannut joitain kavereita, jotka ovat säästäneet vuosia voidakseen käydä Tulimaassa ja sieltä päivän retkellä Antarktiksella.:confused: Eivätkä he muuten ole minusta vaikuttaneet mitenkään, miten sen sanoisi "erikoisilta". Heillä oli vain sellainen unelma, jonka halusivat toteuttaa, vaikken sitä ymmärtänytkään.

    Se kysymys, jolla minusta pitäisi vastata säästämiseen on: Miksi ja mitä varten? Tuoko se säästäminen loppupeleissä itselle iloa ja hyvää mieltä?:D
     
    Pazze tykkää tästä.
  18. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Rahassa mitattuna ero voi olla selkeä mutta kun tarkastellaan rahalle saatua vastinetta niin kyllä omassa autossa on järkeä sittenkin. Ja esimerkiksi huolto- ja korjauskulut on mahdollista minimoida tekemällä kaiken mahdollisen itse. Ja kyllä, minä teen. Viimeksi eilen tein jarruremontin tuossa pihalla, kustannus jos työtunteja ei lasketa n. 50e.
     
    Vanha_susi tykkää tästä.
  19. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Tottakai, sitten ovat nämä todelliset säästämisen sankarit nämä tee se itse miehet, joita muuten olen aina salaa vähän kadehtinut.:) Miten jotkut osaavat tehdä melkein kaiken itse ja useimmat jopa nauttivat siitä, on aina ollut minulle mysteeri.:confused: Eikä se pakko tehdä itse ole aina ns. rahasta kiinni. Yksi ystäväni koulutukseltaan arkkitehti rakensi melkein kokonaan itse suunnittelemansa omakotitalon, vaikkei olisi tarvinnut (säästää vaan olisi voinut palkata toiset tekemään). Sillä vain oli sellainen sisäinen pakko, että siitä talosta tuli ihan prikulleen sellainen kuin hän sen halusi.:rolleyes:

    Edellisten lisäksi ovat tietenkin nämä autojen rakentelijat, jotka saavat mistä tahansa mahdottoman vanhasta romusta uskomattoman arvokkaan antiikki pelin ja saavat siihen vielä alkuperäiset osat.:rolleyes:o_O
     
    Viimeksi muokattu: 24.05.2020
    h3mb3 tykkää tästä.
  20. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 446
    Saadut tykkäykset:
    1 213
    Toi auto juttu oli vaan provo. Autoja, kun on tiet täynnä, niin tiesi, että sai taas sohaistua kusiaispesää.