John Cusackin mukanaolo takaa nykyään elokuvan kehnouden. Eugenio Miran kanariansaarelais-tšekkiläinen (!) jännityselokuva Grand Piano ei merkitse poikkeusta. Jotkut saattavat muistaa Joel Schumacherin Phone Boothin, jossa päähenkilö jäi puhelinkoppiin salaperäisen uhkaajan vangiksi. Grand Pianossa asetelma toistuu vielä kimurantimpana: pianisti saa pianokonserttoa esittäessään lavalla salaperäisiä uhkauksia ensin nuottien välissä ja sitten kuulokkeen kautta. Pianisti ja hänen kaunis vaimonsa uhataan ampua, jos pianisti soittaa yhdenkin nuotin väärin. Ampuja piilottelee salin takaosassa kuin Alfred Hitchcockin Miehessä joka tiesi liikaa. Taustatarina on yritteliäs. Pianisti on ollut monta vuotta poissa konserttilavoilta, koska viisi vuotta aikaisemmin hän epäonnistui täydellisesti esittäessään tiettyä taiturikappaletta. Valitettavasti juoni on liian teennäinen ja epäuskottava, jotta elokuva voisi olla jännittävä. Konsertti-instituutiota käsitellään niin asiantuntemattomasti, ettei konserttitilanne vaikuta aidolta. Spoiler Tarinan ydin on melkoisen väkinäinen: edesmenneen säveltäjän flyygelissä on lukkolaite, joka avautuu, kun kyseisen taiturikappaleen neljä viimeistä, erittäin vaikeaa tahtia soitetaan oikein, ja luovuttaa sveitsiläisen pankkiholvin avaimen. Uhkaaja on lukkoseppä, joka oli rakentamassa kyseistä mekanismia, ja nyt hän haluaa avaimen ja rahat itselleen, mutta vain pianovirtuoosi voi saada lukon auki. Hänen juonensa tietenkin epäonnistuu. Elijah Wood on joutunut epäkiitolliseen rooliin, koska käsikirjoitus selvästikin edellyttää rotevaa huippupianistia, jolla on samanlaiset karpaasinkourat kuin Rahmaninovilla konsanaan. Sivuroolissa kätyrinä nähdään Alex Winter (Billin ja Tedin uskomaton seikkailu). Elokuva päättyy 78 minuutin kohdalla, mutta sen jälkeen lopputekstit rullaavat erittäin hitaasti yli 12 minuuttia, jotta elokuvalle saadaan kestoa yli 90 minuuttia. 1½/5 Pohjoismaisessa blu-rayssa (Future Film) ei ole mitään lisämateriaalia, mutta kuvanlaadussa ei ole moittimista — voi nähdä, että on kuvattu 35 mm:n filmille. Muutama näyte: Spoiler
Tästä tuli todellakin mieleen Phone Booth. Lisäksi pääosanesittäjä oli molemmissa samanlainen nyhverö. Klassisen musiikin maailmasta kertovia elokuvia ei ole tehty liian paljon, joten siinä mielessä elokuvalle oli tilausta. Grand Pianon ongelma oli kuitenkin epäuskottava tarina (niin kuin Puhelinkopissakin). Elokuva ei selittänyt, miten edesmenneen säveltäjän omaisuus kätkeytyi flyygeliin. Se lieneekin ollut syynä pianistin uhkailuun.
Olihan tässä joo omat vikansa, mutta jostain syystä kuitenkin oli minun mielestäni ihan OK. Joitakin asioita jätettiin selittämättä, mutta semmoista tapahtuu nykyisin aika monessa leffassa. Joidenkin hahmojen käyttäytyminen ehkä hiukan tönkköä, mutta pirustako sitä tietää mitä ja miten kukin tuommoisessa tilanteessa tekisi. Tusinatavaraa ehkä toki muun kuin miljöönsä osalta. HeroHD:n tallenteelta katsoin, eikä se ollut kovin huono.***/*****