Koronavirus 2019 eli COVID-19

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana KILLPATRICK, 15.02.2020.

  1. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Rauhotus nyt. Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit ja kirjoitin vastaukseen syyt, miksi pidän esimerkiksi näytteen saastumista todennäköisempänä syynä kuin oikeaa koronatartuntaa. En toki väitä olevani varmasti oikeassa.
     
  2. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Niinpä, olen kuitenkin suhteellisen varma, että niissä tarkistuksissa näytteen saatuminen olisi huomattu, mutta hei nehän ne tarkistusten tekijät ovat vain tutkijoita, eivät mitään sellaisia "asiantuntijoita", joita täällä vilisee.

    Tieteessä noilla tarkistusten tekijöillä on nimenomaan se tehtävä, että pyrkivät eliminoimaan kaikki virhelähteet. Mutta hei, miten ne olisivat voineet tutkia "näytteen saastumista"?

    Vaikka se on nimenomaan se ensimmäinen tehtävä, kun noita tarkistuksia tehdäään. Tai ainakin oli vielä 90-luvulla ja ihan 2000 -luvun alussa, kun vielä olin työelämässä.
     
  3. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Tälläisen tiedon olen kyllä itse missannut täysin. Löytyisikö lähdettä tälle? Katselin tiedotustilaisuutta ja siinä puhuttiin paljon ympäripyöreitä vähittäisestä yhteiskunnan avaamisesta, testauskapasiteetin kasvattamisesta ja tautiketjujen jäljittämisestä. Etenkin tautiketjujen jäljittäminen vaiktuttaa oudolta toiminnalta jos ja kun tavoite ei ole viruksen poistaminen populaatiosta.
     
  4. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Tuosta löytyy yksi ei maksumuurin takana oleva, jonka käyrissä on tuo Ro 1.6 tehohoidon tarvetta esiteltäessä. löytyy siitä isompiakin Ro lukuja, kuten 1.8.
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006496506.html
     
  5. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Tuossa oli mallinnettu sitä mitä tapahtuisi jos R0 olisi tuossa haarukassa, mutta ei siinä kai sanottu että hallitus tavoittelisi mitään tiettyä lukua. Tietääkseni mitään numeerista tavoitetta ei ole annettu, en tiedä onko kerrottu edes sitä tavoitellaanko yli vai alle yhden olevaa arvoa. Seurataan tilannetta käyttäen retorista "kultaista keskitietä", mutta mitä se nyt olevinaan tarkoittaa.
     
  6. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Lähde lukemalle ja argumentit sille, miksi tämä lukema on "kansainvälisen asiantuntijayhteisön parhaan nykykäsityksen" mukainen?

    En näppärästi löydä juuri mitään ajankohtaista; WHO:n arviot on maaliskuun alusta.
     
  7. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Pahoittelut ketjuun spämmäämisestä mutta vastaan sattui osuva kokonaiskuva tilanteesta jonka mielellään soisi kaikkien lukevan. Linkki.

    "käytännössä Suomi lähtee Ruotsin mallin mukaisesti – mutta hitaammin – hakemaan sairastamalla hankittua laumasuojaa. Tämä merkitsee toteutuessaan, että korona tulee vaatimaan Suomessa vielä mittaamattoman määrän kuolonuhreja."

    On helppo uskoa, että THL:n linjaan on vaikuttanut Salmisen kontaktit Ruotsiin jossa hän on työskennellyt ennen uraansa THL:ssä.

    "hänen
    [Salmisen] puheensa menevät mediassakin usein läpi faktoina, vaikka kysymys on ainoastaan mielipiteistä, jotka ovat välillä erittäinkin kiistanalaisia. Suomessa on suuri joukko asiantuntijoita, jotka ovat suhtautuneet hyvinkin kriittisesti THL:n ja Salmisen linjaan, mutta heidän on vaikea saada ääntään kuuluville silloin, kun ratkaisevia päätöksiä tehdään."
     
  8. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    En jaksa alkaa etsimään mitään linkkejä, koska niitä ei ole tallessa vaan kuva on syntynyt seuraamalla tilannetta livenä (Twitterissä esim. Tuomas Aivelo, Nate Silver ja retweetit). Pari päivää sitten pastesin Matti Jantusen blogista hyvän yhteenvedon IFR:stä eri alueilla.
     
  9. Molle

    Molle Sore wa himitsu desu Tukijoukot

    Liittynyt:
    27.03.2000
    Viestejä:
    1 091
    Saadut tykkäykset:
    67
    Mielenkiintoista ollut kuulla firman sisäisillä keskustelufoorumeilla, miten huonosti jengi on varautunut pitempiin etätyöputkiin. Kuulee juttuja mm. kenkälaatikon päällä pidettävistä läppäreistä, ym.
     
  10. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Aika tiukkaa tekstiä Suomen mittapuulla, mutta tokihan olen kirjoituksesta samaa mieltä.

    En oikein tiedä mikä Salminen on miehiään. Ollessaan vieraana television Ykkösaamussa hän puolusti hallituksen rajoitustoimia, muistaakseni jopa Uudenmaan eristämistä. Toisaalta hän on sanonut myös joitain aika käsittämättömiä asioita, kuten että virus leviää liian hitaasti. Hän myös on pitänyt esillä toiveikasta kantaa, että virus olisi jo levinnyt paljon laajemmalle kuin tiedetään (ja tapahtuneet kuolemat pitäisi siten suhteuttaa suurempaan sairastuneiden määrään). Yleisvaikutelma tuntuu olevan, että hän ei näe Suomella mitään toivoa koronaa vastaan ja siksi Suomen kannattaisi vain "antautua" ja yrittää jatkaa elämää jokseenkin normaalisti ja hyväksyä koronasta aiheutuvat kuolemat välttämättömänä pahana. Vaikka olenkin eri mieltä hänen kanssaan, niin en tahdo demonisoida Salmista, hänen puhetavastaan minulle on tullut kuva, että hän on aika huolissaan siitä millaisia vaikutuksia tällä eristyksellä on esim. kotiväkivaltaan, henkiseen hyvinvointiin jne. Eli hän tuntuu ajattelevan aika samoin kuin ruotsalaiset.
     
  11. Molle

    Molle Sore wa himitsu desu Tukijoukot

    Liittynyt:
    27.03.2000
    Viestejä:
    1 091
    Saadut tykkäykset:
    67
    Täytyy myöntää että välillä tulee itsekin ajateltua näin, kun vaihtoehtona on että koko maa pysyy käytännössä suljettuna ja hallituksen aikataulu rajoitusten poistamiseksi tuntuu ihan liian löysältä.
     
  12. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Eli tiedeyhteisön konsensus olikin lukijan käsitys lähteistä, joita hän ei itsekään muista? Ok.

    En väitä, että olet väärässä (tai THL oikeassa), mutta itse löysin nopeasti vain WHO:n kaksi kuukautta vanhan arvion ja kaksi muuta. Mitään näistä ei oikein voi sanoa konsensukseksi (kaikki poikkeavat toisistaan) ja taas kerran, minulla ei riitä rahkeet arvioida tutkimusten/ennusteiden luotettavuutta.
     
  13. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Minä taasen olen itse sitä mieltä, että kaikki arviot ovat enemmän tai vähemmän väärässä vielä tässä vaiheessa. Tämä siksi, että käsittääkseni kaikki vähänkin luotettavat tutkijat ovat ensimmäisinä myöntämässä, etteivät tiedä tarpeeksi tästä minenomaisesta viruksesta, jotta voisivat tehdä luotettavia malleja ja siten ennustaa miten pandemia kehittyy.

    Kun näen päinvastaisen väitteen, niin suhtaudun siihen monin verroin epäluuloisemmin, kuin muuten. Varsinkin, jos sitä mallia tai ennustetta ei ole vertaisarvioitu ja todettu validiksi julkaisua varten.

    Lopuksi: Siis minä väitän, että WHO:n ja THL:n mallit ovat jotenkin pielessä, mutta kukaan ei vielä tiedä miten.
     
  14. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Niinpä! Mutta missä ovat ne mallit ja toiminta suositukset, joilla Ro luku olisi alle 1?

    Sitäpä minun mielestäni pitääkin ihmetellä. Saattaa olla, että jos kyse ei olisi terveydenhoidosta ja siksi myös niin suuresta riippuvuudesta valtion rahoituksesta varsinkin yliopistollisissa (keskus)sairaaloissa, voisimme todennäköisesti kuulla paljon enemmän ja suorasanaisempaa tekstiä em. Salmisesta.
    Olen tullut siihen käsitykseen, että tämä Salminen on saanut ns. rankasti piiskkaa esiintymisistään. Siksikin hän on joutunut siistimään puheitaan Suomeen paremmin sopiviksi. Eli hän ei enää saa suoraan missään tilanteessa suoreaan sanoa, että ruumiskasat ovat hyväksyttäväviä tässä pandemiassa, kuten hän alussa perseili.

    Mutta käsitykseni mukaan hän ei ole ollenkaan muuttanut mielipidettään asiasta, vaan yrittää hoitaa nyt homman siistimmin ja vähemmän näkyvästi ja diplomaattisemmin esiintyen.

    Edit: Vähemmän muutettu -> enemmän, mikä oli tarkoitus.

    Edit 2: Ei kenellekkään ole tullut mieleen kysyä, miksi HUS:n Meilahden sairaaloiden kalliosuojiin, joita autotalleina käytetään, rakennetaan sairaansijoja (sadoille) korona potilaille täyttä häkää tänäänkin. Vaikka siis tartuntamäärät ovat pysyneet tähän asti tasaisina, eikä niiden sairaansijojen tarvetta ole juuri nyt näköpiirissä.
     
    Viimeksi muokattu: 05.05.2020
  15. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Lienee selvää että siellä varaudutaan katastrofiin, että ns kakka osuu tuulettimeen nyt kun koronan vastaisia toimia aletaan vähän kerrallaan purkamaan. HUSin työntekijöillä on varmasti aika hyvä käsitys siitä miten vaarallisesta viruksesta on kyse.
     
    Vanha_susi tykkää tästä.
  16. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
  17. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Vanha_susi tykkää tästä.
  18. Vanha_susi

    Vanha_susi Käyttäjä Blokattu

    Liittynyt:
    24.03.2017
    Viestejä:
    520
    Saadut tykkäykset:
    45
    Minusta siinä artikkelissa kyllä selkeästi sanotaan, että eri tutkioiden tulokset ovat hyvin ristiriitaisia, miten herkästi korona tartuu lapsiin ja/tai miten herkästi ne lapset tartuttavat sitä edelleen.

    Minusta oikea olisi ollut kirjoittaa, että kukaan ei vielä tiedä tästä asiasta riittävästi, jotta voisi sanoa, etteivät lapset tartuta koronaa eteenpäin yhtä paljon kuin aikuiset.

    Se on siis täysin eriasia kuin väittää, että "lapset ja nuoret ovat ihan yhtä vaarassa saada koronan ja levittävät sitä kuin aikuisetkin.". Toisaalta ei myöskään missään nimessä voi väittää päinvstaista.

    Koska kuitenkin hyvin arvostetut tutkijat ovat saaneet tuloksia, joissa lapsilla on "lapsilla on yhtä paljon virusta kuin aikuisilla ja joskus enemmän, joten heitä pidetään yhtä tartuttavina kuin aikuisiakin." paljon virusta. Niin toistaiseksi kaikkiin väiteisiin lasten ja koronan leviämisen yhteydestä olisi paras suhtautua suurella varauksella. Siitä taas seuraa, että tehtiin niin tai näin, niin aina tehdään koe siitä, miten käy ja toivotaan parasta. Tuo tutkija, jonka tuloksia referoitiin, ja hänen ryhmänsä oli muuten ensimmäinen, joka havaitsi sen, että oireeton henkilö tartuttaa tätä korona virusta.
     
  19. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Noh, tämän verran voin nähdä vaivaa: https://twitter.com/search?q=ifr 0.5-1&src=typed_query

    Siitä pari hiirenpyöräytystä tekemällä tulee twiitti, jossa on seuraava linkki:

    What the Proponents of ‘Natural’ Herd Immunity Don’t Say

    jossa sanotaan "Given that current estimates suggest roughly 0.5 percent to 1 percent of all infections are fatal, that means a lot of deaths."

    Olen seurannut nimenomaan IFR:ää tarkasti (ja kirjoittanut tänne), koska se luku on kaiken A ja O tulevaisuuden kannalta. Tuo 0,5-1 yksinkertaisesti on se väli, mihin käytännössä melkein kaikki arviot ovat viime aikoina osuneet. Mikä se WHO:n vanha arvio IFR:stä muuten on?
     
  20. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523