Trump presidentiksi!

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana Tilt-type, 11.08.2015.

  1. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Bernielle voitto Iowasta, niin siitä seuraisi pieni kannatuksen nousu kansallisen tason gallupeissa ja hän olisi silloin melko tasoissa Bidenin kanssa. Sen jälkeen vielä Warrenin vetäytyminen kisasta varsin alkuvaiheessa, niin käsikirjoitus olisi paras mahdollinen Bernielle, koska hänelle siirtyisi Warrenin äänestäjistä enemmän kuin kenellekään muulle yksittäiselle ehdokkaalle. Siinä vaiheessa hän varmaankin johtaisi kilpaa.

    Toisaalta Bloombergin vetäytyminen taas hyödyttäisi eniten Bidenia, jolloin puntit tasoittuisivat. Toisaalta turha näitä mahdollisia kehityskulkuja on etukäteen liikaa miettiä. Bernien kannalta se ainakin on positiivista, että Bloomberg on oudossa stategiassaan tehnyt lähes kaikki mammuttimaiset rahalliset panostuksensa supertiistaihin (joka on 3. maaliskuuta) ja sen jälkeiseen aikaan, joten hän on käytännössä lähes varmasti mukana ainakin siihen asti ja Bidenin on turha haaveilla helpotuksesta siltä suunnalta.

    Edit: Bloomberg on siis panostanut valtavasti esim. tv-mainoksiin supertiistaina äänestävissä ja sen jälkeisissä osavaltioissa. Hänen kannatuksensa on jo tälläkin hetkellä 12 %, jos tarkastelun kohteena ovat vain supertiistain ja sen jälkeiset osavaltiot. Kansallinen kannatus puolestaan tällä hetkellä 8 %, mikä on ihan kunnioitettava sekin, kun ottaa huomioon että hän starttasi pari kuukautta sitten melkein nollista.
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2020
  2. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Huomaan kannattavani Bernietä edelleenkin sisimmässäni, mutta siitä huolimatta, olihan esimerkiksi tämä melkoinen osoitus maailman taivuttamisesta omaan ideologiaan sopivaksi:

    "It’s funny, sometimes American journalists talk about how bad a country is, that people are lining up for food. That is a good thing! In other countries people don’t line up for food: the rich get the food and the poor starve to death."
    August 8, 1985



    Noh menneet on menneitä ja Bernie on varmasti viisastunut. Yhdysvaltojen muuttaminen kohti sosialisempaa yhteiskuntaa alkaa... TÄNÄÄN!
     
  3. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Huutoraivoa demokraattien kyvyttömyydelle ääntenlaskennassa. Miten tällainen tunarointi voi olla mahdollista vuonna 2020?
     
  4. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Iowa ei ole kovin oleellinen valitsijamiesten osalta pienenä osavaltiona, mutta sitäkin oleellisempi sen suhteen, millaisen kuvan tulos antaa vaalista. Bernie näyttää voittaneen Iowassa Buttigieg ja Warren kannoillaan ja tällä tempulla (tahallista tai ei) Bernieltä vietiin "voitonjuhla". Myöhemmin ilmoitettuna tuloksella on vähäisempi painoarvo ihmisten silmissä.
     
  5. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Vaikka sosialistit Suomesta asti yrittävät kaataa Trumpia, niin pakko se on myöntää, että Trumpin Amerikalla menee taloudellisesti lujaa:

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Economic_policy_of_Donald_Trump

    Työttömyys laskenut 3,5 prosenttiin, työllisyysaste 82,9, talouksien mediaanitulot hyvässä kasvussa, köyhien osuus laskussa. Näistä ei varmastikaan voida syyttää Trumpia, vaan kovaa menee. Siitä ovat saaneet nauttia myös suomalaiset kansankapitalistit osakkeiden ja rahastojen nousun muodossa.

    Ehkä siis 71 dB:nkin vain lopulta kannattaisi laittaa Green Card -arvontaan hakemus menemään ja lähteä toteuttamaan amerikkalaista unelmaansa Suomessa rimpuilun sijaan. ;)

    P.S. En ole Trumpin kannattaja.
     
  6. 3JJ

    3JJ Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.03.2006
    Viestejä:
    1 702
    Saadut tykkäykset:
    362
    Kysymys kuuluukin, menisikö Amerikalla vieläkin paremmin ilman Trumppia? ;)
     
  7. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 976
    Saadut tykkäykset:
    339
    En usko, että ainakaan talouskasvulla ja työttömyydellä mitattuna. Tosin voi olla Trumpin johdolla talous ylikuumenee enemmän ja rysähdyksestä tulee sitten entistäkin rumempi. Jää nähtäväksi, miten käy. Eri asia on sitten muut mittarit. Suomessa näkyy usein vastenmielisiä uutisia Trumpin hallinnon tekemistä päätöksistä, joissa määrätietoisesti kumotaan Obaman hallinnon tekemiä päätöksiä. Viimeisin mieleen jäänyt tapaus oli tämä, että jatkossa ei tarvitsekaan tarjota terveellisempää kouluruokaa.
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/93fea873-64c7-4ccf-8215-62cf55fd6371
     
  8. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 599
    Saadut tykkäykset:
    125
    Purettiin kun oli älytön, kallis ja toimimaton. Hirveä hävikki ja lapset inhosi. Ja tuo koski vain yleisiä kouluja.Yksityiset saa toimia ihan vapaasti.
    Trumpilla on nyt yli 40% varma kannatus ja jos Bloomberg ei ole vastassa niin uudelleen valinta on varma.
    Tekisivät juttua siitä kun Melanie jakaa kunniamerkkejä ja Trumpin lapset tekevät uudelleen valinnan eteen loistavaa työtä...mutta kun se ei myy.
     
    Viimeksi muokattu: 05.02.2020
  9. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Miljardööreillä ja miljonääreillä menee lujaa. Muilla ei niinkään. Työttömyys on alhaista, mutta hyvänpalkkaisten teollisuustöiden siirtyttyä halpamaihin tilalle on tullut minimipalkkatöitä, jotka eivät elätä. Tilanteen saa näyttämään hyvälle, kun tuijottaa tiettyjä parametreja samalla kun jättää kertomatta esim. kauppasodan takia konkurssiin menneiden maanviljelijöiden itsemurhista.
     
  10. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Minimituntipalkka on 7,25 USD, joka sekin tekee pitkässä työvuorossa varmastikin enemmän kuin määräaikainen työttömyyskorvaus. Hankalasta työtekijästä pääsee helposti eroon. Siellä ei ole mitään kuukausia kestäviä irtisanomisaikoja.
     
  11. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 599
    Saadut tykkäykset:
    125
    Todellisuudessa minimi on yli 12 USD ja jos se nostetaan 15 USD niin yli miljoona 15 miljoonasta saisi monoa.
    Ja tarjokkaita tulemaan töihin etelässä riittää. Lisäksi pitää verrata siihen, mitä maksaa kokonainen kilon grillattu kana tai gramma kokaa täällä verrattuna USA.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Minimum_wage_in_the_United_States
     
  12. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Työntekijästä pääsee eroon jos ei tykkää homoista työntekijöistä. Tiedätkö monessako osavaltiossa tuo minimipalkka riittää kahden huoneen asunnon vuokraamiseen? Ei missään. Onko liikaa vaadittu, että kokoaikaista työtä tekevä ihminen tulee palkalla toimeen? Maailman rikkaimmassa maassa näköjään on. Siitä minimipalkastakin puolet on asiakkaiden tippejä samalla kun työnantajat imuroivat voitot itselleen.
     
  13. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Tuo voi olla tottakin, mutta toisaalta totta lienee myöskin se, että Bernien tai muun vasemmistopresidentin jäljiltä Yhdysvalloissa olisi entistä vähemmän omalla palkallaan toimeen tulevia työläisiä. (Samalla tavalla kuin täällä meillä Suomessakin on jatkossa vähemmän omalla palkallaan toimeen tulevia nykyisen vasemmistohallituksen jäljiltä.) Edelleenkin työntekijälle ei voi kestävästi maksaa suurempaa palkkaa kuin mikä työntekijän tuottavuus on. Tästä tosiasiasta ei pääse eroon millään taikatempulla.
     
  14. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 599
    Saadut tykkäykset:
    125
    Suomessa Kampin Mäkkärin kassa kevyesti vuokraa 70 neliön kaksion Eirasta?
    Nykissä Bernien vaalitilaisuus oli Public Housing talojen ympäröimässä puistossa jossa jaettiin ilmaista kasvisruokaa.
    Kuuntelijat pössyttelivät maria ja piikittivät opiaatteja samalla kun Bernie lupasi muuttaa koko Manhattanin kuuntelijoiden käyttöön veloituksetta.
    Aika monessa työpaikat ilmoituksessa USA lukee: Equal Opportunity...mitähän tuokin nyt tarkoittaa?
     
    Viimeksi muokattu: 06.02.2020
  15. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Jos tuottavuus määrää palkkatason, niin silloinhan palkkojen pitäisi nousta tuottavuuden mukana, mutta näin ei ole ollut. Viimeiset 40 vuotta inflaatiokorjatut reaalipalkat ovat polkeneet paikallaan samalla kun tuottavuus on noussut rajusti samoin kuin rikkaimpien tulot. Tuottavuus ei siis selvästikään määrää palkkatasoa.

    Bernien politiikka on tuoda hyväpalkkaiset teollisuustyöt takaisin amerikkaan samalla kun New Green Deal luo miljoonia hyväpalkkasia duuneja. Olettamuksesi on pelkkää oikeistolaista fiilistä ja olet siinä täysin väärässä.
     
  16. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Tarkoitus oli kertoa, että Jenkkilässä ovat joustavat työmarkkinat sekä hyvine että huonoine vaikutuksineen. Pienen minimipalkan ansiosta siellä on paljon avoimia työpaikkoja, joissa ei vaadita minkäänlaista koulutusta. Näitä ovat mm. pikaruokapaikat.

    Kaikki hyödykkeet ovat siellä edullisempia kuin Suomessa, joten minimipalkan dollarilla saa siellä enemmän kuin täällä saisi. Rahan kierto on siellä nopeampaa kuin täällä. Palkka pannaan saman tien menemään sen sijaan, että se jemmattaisiin patjan alle. Eri kaupunkien ostareissa riittää elämää. Niissä kulutetaan aikaa ja pannaan rahaa menemään, vaikka voitaisiin olla himassa ja säästää.
     
  17. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Onhan siellä jotkut asiat paremmin. Bensa on halpaa jne. Täällä on taas esim puhelinliittymät halvempia ja parempia. Jännä vaan että jenkkilä ei koskaan ole kovin korkealla elintaso/onnellisuusmittauksissa, justiinsa top 20 pääsevät, eli ehkä joustavat työmarkkinat eivät olekaan niin oleellinen asia yhteiskunnan laadun kannalta? Pohjoismaat, joissa työmarkkinat ovat jäykemmät pistävät jenkkilää 5-0 elintaso/onnellisuusvertailuissa.
     
  18. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Jos on käynyt useammassa osavaltiossa, huomaa, että maa on hyvin erilainen. Siellä on rauhallisia alueita ja siellä on rauhattomia alueita, mutta kokonaisuutena tarkasteltuna liittovaltiossa ei ole kovin paljon kehumista.

    Vaikka tämä ei itseäni koskekaan, siellä voi vapaasti olla niin erilainen kuin haluaa. Se on eräänlaista suvaitsevaisuutta, jota ei Suomessa ei oikein, mikä lieneekin seurausta siitä, että maan ovat asuttaneet siirtolaiset, jotka valitettavasti toteuttivat lähes "lopullisen ratkaisun" mantereen alkuperäisasukkaille.
     
  19. elmac0

    elmac0 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.06.2007
    Viestejä:
    703
    Saadut tykkäykset:
    130
    Toimivilla työmarkkinoilla palkkakehitys kyllä seuraa tuottavuuskehitystä. Teorioita siitä mitä Yhdysvalloissa tapahtui 70-luvun jälkeen on monia eikä asia selvästikään ole niin yksinkertainen, että parantunut tuottavuus olisi suoraan valunut yritysten voittoihin. Meillä Suomessahan tilanne on parina viime vuosikymmenenä ollut oikeastaan päinvastainen, eli tuottavuus on polkenut paikallaan ja palkat ovat nousseet, jolloin seuraus on ainakin se, että työttömyystilastot näyttävät surkealta ja työpaikkoja synnyttävät investoinnit karkaavat muualle.
    Oletko eri mieltä kehityksen suunnasta meillä Suomessa? Tämän kehityksenhän me tulemme näkemään ja kokemaan kunhan tässä muutama vuosi vierähtää. Jäänemme seuraamaan? Jenkkilässä Trumpin jatkokausi näyttää ainakin tässä kohtaa aika todennäköiseltä joten empiiristä aineistoa sieltä ei taida hetkeen olla tulossa.

    En ole niin tarkkaan seurannut Bernien politiikkapyrkimyksiä että tietäisin vastauksen siihen minkälaisella keinovalikoimalla Bernie aikoo tuoda hyväpalkkaiset työt takaisin Yhdysvaltoihin? Ihan mielenkiinnosta, osaisitko sinä valaista tätä asiaa?
     
  20. Snäckby

    Snäckby Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    12.04.2016
    Viestejä:
    1 599
    Saadut tykkäykset:
    125
    Sandersilla ja Madurolla on paljon yhteistä taloudessa. Pyrkivät tuhoamaan sen sosialismin avulla.

    Trumpin toteamus Pelosista on kyllä loistava eli siivoaa ensin omat paskansa.
    Hänhän edustaa SF keskustaa missä kerjäläiset paskoo kaduilla.