Mr. Mercedes (David E. Kelley, Stephen King, 2017)

Keskustelu osiossa 'TV-ohjelmat ja -sarjat' , aloittajana nepa, 21.05.2018.

  1. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Tästä ei liene vielä omaa threadiä. Ainakaan en löytänyt.

    Kyseessä on siis Stephen Kingin saman nimiseen kirjaan perustuva sarja. Kirjasarjassa on kolme kirjaa, joten odotuksena ainakin itselläni on, että tästä tulisi se kolme kautta. Eka kausi lienee perustuu ekaan kirjaan.

    Lyhyesti sanottuna eläkkeelle jäänyt poliisi, Bill Hodges, tutkii autolla tehtyä joukkomurhaa. Mistä siis myös nimi tulee.

    Olen kirjat kuunnellut äänikirjoina ja mukavan erilaista Kingin tavalliseen tuotantoon verrattuna. Toki hieman yliluonnollista menoa pitää olla, mutta muistaakseni ekassa kirjassa sitä ei vielä ollut yhtään. Sarjasta en osaa sanoa, kun en vielä ole katsonut. Todella hyvät juonet jokaisessa kirjassa ja äänikirjan lukija vielä paras, mitä olen koskaan kuunnellut.

    No, mutta tv-ohjelmasta toki nyt siis kyse, joten varmasti eroavaisuuksia kirjaan on. Mutta sarja on menestynyt hyvin jenkeissä ja seuraava kausi on vissiin nyt tulossa.

    C morella näyttää ainakin olevan ja itse aloitan tänään sarjan katsomisen. Pikaisen imdb-tutustumisen perusteella ainakin näyttelijät ovat hyvin valittuja.

    Ja toki pitää vielä mainita Kelley, jolta en muista pitkään aikaan tulleen mitään. Vai elänkö vain liikaa 90-luvulla. :)
     
  2. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 705
    Saadut tykkäykset:
    352
    Ensimmäinen kausi katsottu ja kyllä tätä voi suositella. Kerronta ja sarjan tyyli miellyttää. Vaikka tuo alkoholisoitunut, ärhentelevä ja vanhojen rikosten painolastin riivaama eläköitynyt poliisi on tavallaan moneen kertaa nähty arkkityyppi, niin Brendan Gleeson on nappivalinta ja roolissaan sen verran loistava, että ei pitäisi olla vastaan sanomista katsojallakaan.

    Mukava nähdä, että tämä uusi King-buumi synnyttää myös oikeasti hyviä teoksia. Näitä Mercedes-kirjoja en ole kuitenkaan lukenut.
     
  3. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 989
    Saadut tykkäykset:
    263
    Kirjat on kyllä hyviä, ainakin eka oli. Toka (puolivälissä menossa) Mersumies-sarjan kirjoista tuntuu niin oppipoikien kirjoittamalta, että vaikea uskoa Kingin tekstiksi, vaikka sekin hyvää tekstiä onkin. Saa nähdä jaksaako kirjojen jälkeen sukeltaa samaan maailmaan vielä näiden liikkuvien kuvien kauttaa...
     
  4. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Itsellänikin oli juuri toisen kirjan puolessa välissä - tai vähän ennen sitä - hetki kun mietin, että taso hieman laskee. Mutta kolmas kirja onkin sitten taas todella hyvä. Kokonaisuutena kirjasarja on oivaa dekkariviihdettä, joka päihittää helposti suurimman osan kilpailijoistaan.
     
    scented tykkää tästä.
  5. Snafu68

    Snafu68 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    06.05.2013
    Viestejä:
    1 273
    Saadut tykkäykset:
    164
    Ym kliseiden kautta yritettiin vähän syvällisempää ex-cop sherlockina, mutta rohkaisevan alun jälkeen vajottiin uusiin kliseisiin.
    Jäi jotenkin kuva, että tarina vain sipaistiin kasaan kun huomattiin, että alku meni vähän pitkäksi ja on vain tietty määrä jaksoja..
    Monen hahmon kohtalo, eli
    tehdään jostain mukava hahmo/esitellään pidempään ja tapetaan se "yllättäen"
    oli aika ilmiselvää.
    Hyvää puolestaan oli se, että
    lopussa mentiin murhaajaksi esitellyllä henkilöllä, eikä esim mami/naapurin kiva täti ollut alkuperäinen kuski
    .

    Kai tästä kakkoskausikin saadaan aikaiseksi, tarinasta en tiedä tuoko uutta.

    Kiva mutta vähän meh ***/5
     
  6. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Kakkoskausi sitten toisesta kirjasta. Ihan eri juonella mennään ainakin kirjassa.
     
  7. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Toisen kauden esittäminen on jo alkanut jenkeissä ja Suomessa alkaa kuulemma 20.9. näkymään.
     
  8. marko

    marko Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    06.01.2001
    Viestejä:
    1 772
    Saadut tykkäykset:
    17
    Ja kanava oli...
     
  9. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Hyvä pointti. Eli C Morelta, kuten ykköskausikin.
     
  10. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Kolmoskausi on myös tullut katsottavaksi C Morelle.
    Ehkä vähän hiljaiselossa ollut tämä sarja ei niin hyvän kakkoskauden jälkeen.

    Mielenkiintoisesti sarjassa kakkoskausi on kolmoskirjasta ja kolmoskausi kakkoskirjasta. Toki selitys on ihan hyvä, mutta ehkä vähän keksimällä keksityn oloinen. Eli kuulemma siksi noin, että saadaan kahdelle ekalle kaudelle sama murhaaja ja jatkumo ja kolmoseen sitten uusi. Toki sinänsä ymmärrettävää, että tv-sarjan tekeminen siten, että välissä on kausi osittain eri näyttelijöillä on vähän hankalampaa.
    Mutta veikkaisin itse, että oikeampi syy on se, että kakkoskirja on noista yleisesti huonoin (vaikka itse pidin siitä ehkä eniten), joten sitä ei haluttu ottaa tarinan pohjaksi ja se, että tarina saatiin tv-sarjassa päätökseen kahdessa kaudessa. Jos vaikka sarja olisikin flopannut.
    Pieni ero, mutta teoriassa eri asia.

    Hollyhän on myös The Outsider -kirjassa ja -sarjassa. Sarjassa tosin eri näyttelijä kuin tässä sarjassa. Ja sarjan tekijä olisi halunnut vaihtaa koko hahmon, mutta King ei antanut lupaa. Joten hahmo voi olla hyvinkin erilainen kuin tässä sarjassa/kirjassa.
     
  11. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 473
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    Kirjat luettu ja ykköskausi pulkassa vaimokkeen kanssa, joka ei ole kirjoja lukenut.
    Katsellaan vielä toinen, kun Blu-rayt tuli Australiasta hankittua. On ollut mielenkiintoista seurata, miten hän reagoi tapahtumiin, kun ei ole tietoa, mitä tulee tapahtumaan tai vain kirjan syvällisemmistä taustoista.
     
  12. lahkonen

    lahkonen Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.06.2005
    Viestejä:
    648
    Saadut tykkäykset:
    33
    Vähän aiheen ohi, mutta tulin kuunnelleeksi tämän trilogian äänikirjana jokin aikaa sitten ja oli ensimmäinen Kingin teos minulle. Aika useasti tuli vähän sellainen olo, että aika yksinkertaisena lukijaa pidettiin, kun lähes kaikki piti rautalangasta vääntää, ja jaarittelua seurasi vain lisää jaarittelua. Itse juonihan oli ihan mukaansa tempaava tässä ja kerronta muutenkin jouhevaa, mutta arviolta noin sata sivua olisi voinut tiivistää heittämällä ja antaa lukijallekin vähän tekemistä. Ovatko Kingin kirjat yleensäkin näin simppleitä, vai onko tämä dekkarikokeilu poikkeus?
     
  13. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Kingin kirjat ovat yleisesti ottaen melko pitkiä. On sitten lukijasta/kuuntelijasta kiinni, että kokeeko pituuden haittana. Jotkin kirjat kieltämättä hyötyisivät tiiviimmästä kerronnasta. Mutta se on Kingin tyyli. Ja toisaalta, kun siihen tottuu, niin se on ihan jees.
    Monissa kirjoissa kerrotaan useiden ihmisten taustoja ja tarinaa. Monesti melko yksityiskohtaisestikin. Välillä ei voi kirjan alkupuolella olla ihan varma edes siitä, kuka lopulta on ns. päähenkilö.

    Kuuntelin itsekin Mr. Mercedekset englannikielisinä äänikirjoina ja vaikka pidin lukijasta todella paljon, niin hän taisi (ellen väärin muista) lukea melko hitaalla tahdilla. Mikä tekee kirjoista vielä pidemmän tuntuisia.

    Nykyään, kun kuuntelen paljon äänikirjoja, niin kirjojen pituudet tulee ajateltua enemmän äänikirjojen kestona kuin sivumäärinä. Mutta noin yleistäen voisi sanoa, että tavalliset kirjat ovat äänikirjoina noin 10 tuntia. Kun taas Kingin kirjat ovat sen 15-20 tuntia. Viimeisin King - The Institute - on äänikirjana 19 tuntia. Ja hyvä äänikirja sekin.
     
  14. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 473
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    Kai se on hyvä, että on näitä äänikirjoja. Ehkä nykyisin pitää tarkentaa, että kuuntelin kirjan.
     
    Daagen tykkää tästä.
  15. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Mielestäni äänikirjat ovat hyvä juttu. Luen toki tavallisiakin kirjoja, mutta äänikirjat toimivat esimerkiksi urheillessa, autolla ajaessa, kotitöissä, yms. Englanninkielisiä kuunnellessa oppii vielä hyvin englantiakin, ainakin kuuntelemaan.

    Mutta sillä, että lukeeko vai kuunteleeko kirjan, niin mielestäni ei ole väliä. Kyseessä on kuitenkin sanasta sanaan sama tarina. Toisin kuin vaikka elokuva- tai tv-versiossa kirjasta.
     
  16. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 473
    Saadut tykkäykset:
    1 219
    Lähinnä ajatteli kirjojen ja lehtien kuolemaa, joka on varmaan nurkan takana. Tästä suoraan seurauksena kirjakaupat katoavat.
    Tietysti lehtimies/toimittaja ammattiryhmä katoaa paitsi sosiaalisenmedian alalta. Miten käy kirjailijoiden? Saako E-kirjoista/äänikirjoista yhtä paljon vai ladataanko ne kirjat ilmaisesti joltain rosvosaitilta?
     
  17. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 192
    Saadut tykkäykset:
    1 329
    Vähän menee offtopiciksi (täälläkin :) ).

    Toistaiseksi äänikirjat ovat vain yksi versio oikeasta kirjasta ja oikeat kirjat myyvät melko hyvin. Jotkin kirjailijat ovat tehneet suoraan äänikirjoja eli esim. Storytel on ostanut äänikirjan suoraan kirjailijalta. En tiedä tuleeko noista edes perinteistä kirjaversiota.

    Kirjailijoiden tienesteistä en osaa sanoa äänikirjojen suhteen. Itse olen Storytelin käyttäjä sekä satunnaisesti ostan jonkun äänikirjan, jos ei muuten saa. Todella todella harvoin on pitänyt joku piraattina ladata, kun ei Suomesta muuten saa. Äänikirjojen myynnissä on vielä se hassu juttu, että suoraan et voi jenkeistä ostaa ja ladata jotain äänikirjaa, vaan yleensä eurooppaa varten on omat kauppansa. Ja valikoima ei ole sama, joten voi olla, että jotain äänikirjaa et mitenkään saa euroopasta laillisesti. Piratisoinnin sijaan olenkin sen sijaan nykyään tehnyt siten, että otan vpn-yhteyden New Yorkiin, jolloin jenkkien nettikaupoista voi ostaa äänikirjoja. Jenkeissä ei ole Storytelin kaltaisia palveluja, vaan äänikirjapalvelut ovat krediittipohjaisia. Melko kalliilla kuukausihinnalla saat krediittejä yhteen tai kahteen äänikirjaan kuussa. Toki sitten yksittäisiä äänikirjojakin voi ostaa, mutta hinnat voivat olla 20-30 dollaria kappaleelta. Joten ainakin jenkeissä äänikirjat tuottavat kirjailijalle enemmän kuin nämä euroopan storytelit yms.

    Mielestäni sitten vähemmälle myynnille ovat joutuneet e-kirjat. Varsinkin romaanit. Tietokirjoja myydään kindle-versioina tietääkseni aika paljon, mutta fiktiota sitten vähemmän.

    Mutta aiheeseen sen verran, että kuulemma Mr. Mercedekselle saattaa joskus tulla neloskausi. Mutta millä juonella ja henkilöille sitten se voi tulla? Onko itse King mukana jne? Ihan hyvä dekkaritrilogia tämä kuitenkin Kingiltä oli, joten jotain jatkoa kirjoihin tai sarjaan voisi kuvitella...
     
  18. lahkonen

    lahkonen Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.06.2005
    Viestejä:
    648
    Saadut tykkäykset:
    33
    Suoratoistettavista äänikirjoista ei saa kirjailijat juuri mitään, menee samaan suuntaan kuin mitä musiikille on tapahtunut, eli ei hyvään suuntaan. Tiedän kirjailijan työstä sen verran, että valtaosa kirjalijoista Suomessa saa suuren osan tuloistaan kirjastojen lainauksista, mutta kuulemma kirjastosta lainatun äänikirjan lainauskorvaus on murto-osa painetun kirjan lainauskorvauksesta, en tosin tiedä miksi. Sen verran tiedän myös ääni- ja e-kirjoista yleensä, että kustantaja myy Storytel- ym. palveluille aina läjän teoksia, jossa on pari isoa nimeä ja kaupan päälle tulee sitten tukku nimettömien kirjailijoiden teoksia. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että fyysisen kirjan loppu on vääjämätön ja samalla kirjailijan ammatista tulee vielä nykyistäkin harvemmille mahdollista. Ellei sitten uusia formaatteja opita hyödyntämään niin, että niistä saadaan todellista lisäarvoa lukijalle.