Kannatatko Marinin (aiemmin Rinteen) hallituksen politiikkaa?

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana TheRealThing, 15.06.2019.

?

Kannatatko Rinteen hallituksen politiikkaa pääpiirteissään?

  1. Olen kannattanut alusta asti

    11 ääntä
    18,6%
  2. En kannattanut aiemmin, kannatan nyt

    3 ääntä
    5,1%
  3. Kannatin aiemmin, en kannata enää

    0 ääntä
    0,0%
  4. En kannattanut aiemmin, enkä kannata nytkään

    41 ääntä
    69,5%
  5. En osaa sanoa

    4 ääntä
    6,8%
  1. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    On ikävää lukea, että et ole löytänyt töitä.
    Tosiasia on, että terveelle ihmiselle työn saaminen on nykyään yksilön vastuulla. Hyvä näin: pitää olla aktiivinen. Nykyään ei voi mitenkään ajatella, että olisi joku "valtio", joka hankkii työpaikat koko ihmisen työuran ajan. Jos olisimme sosialismissa, niin asia olisi erilainen. Sellaista se nykytodellisuus on. PM Rinne tai Marin/Lindtman ei voi tätä todellisuutta muuttaa.

    Esimerkiksi pääkaupunkiseutu on ollut jo vuosikymmeniä sellainen kasvualue, että sieltä varmasti halukas saa töitä, jos haluaa. Miksi muuten sinne voisi muuttaa kantasuomalaisia nuoria työkykyisiä ihmisiä muualta Suomesta tuhansittain joka vuosi? Jos oma osaaminen ei ole kohdallaan hyväpalkkaiseen työhön, aina löytyy mahdollisuus muunlaiseen työhön. Työn ohessa voi sitten opiskella lisää, jotta saa tarvittavia taitoja, jotta saa lisää liksaa.
     
    Viimeksi muokattu: 05.12.2019
  2. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Hyvä palkka ei ole koskaan ollut minulle ykkösasia. Ongelma on siinä, että sitä on yllättävän pihalla siitä, minkälainen työ sopii minulle. Siten ei ole edes hajua mitä pitäisi opiskella lisää, eikä opiskelu enää edes maistu, kun ei tämä pohjalla oleva korkeakoulututkintokaan ole tämän pidemmälle vienyt. Sitä on väsynyt ja katkeroitunut ihminen, jolla ei ole enää nuoren ihmisen innostusta tässä vaiheessa.
     
  3. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Ei tuosta Rinteestä pääse millään eroon. Nyt SDP valinnut hallitustunnustelijaksi.
    Se on todella outoa. Juuri potkittiin pois ja nyt taas kehissä. Mitä tässä maassa tapahtuu?
     
  4. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Ei minullekaan. Kunhan tulee toimeen. Eteenpäin vievä voima on työnteon ja omasta itsestään huolitsemisen eetos. Syöt ja elät tulojen mukaan ja otat omasta elämästäsi itse vastuun.
    Nyt en osaa auttaa. Nyt varmaan tarvitset jotakin yhteiskunnan apua. Eikö ne sieltä työkkärissä, vai mikä se nyt nykyään on, osaa antaa edes jotakin neuvoa? Oletko edes kysynyt?
     
  5. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Osaan elää säästäväisesti. Töissä ollessa pienestäkin palkasta jäi aika hyvin säästöön minkä asiosta raha-asiat ovat kunnossa vaikka on työtön. Heitto "ottaa vastuu omasta elämästä" on aika epämääräinen. Mitä se tarkoittaa? Kaikilla ihmisillä lienee ongelmia, vaikka kuinka yrittää. En käytä esim. päihteitä enkä ole velkaantunut. On kai tuokin vastuunottoa, vai? Moneen asiaan on aseeton monesta syystä koska emme ole täydellisiä yksilöitä. Sinullekin varmasti monet asiat ovat vaikeita, mutta eivät ehkä sinun tapauksessasi ole tarkoittaneet esim. työttömyyttä. Kannattaa muistaa, että asia joka sinulle on helppo voi olla toisille vaikeaa. Olet ehkä onnekas, että sinulle vaikeat asiat eivät ole työelämässä menestymisen este. Minulle näyttää olevan samalla kun minun lahjani menevät "hukkaan", kun niitä ei työelämässä kaivata. Minä kun olen tällainen humanistinen insinöörityyppi niin vähän on hakusessa, että mikä se oma ammatti on. Lahjakkuusspektri on hajanainen.

    Työkkäri toki auttaa. Psykologin kanssa on tapaamisia. Monen kohdalla vaan työllistyminen on sen verran massiivinen ponnistus, että työkkärikin apu on vähän "heiveröistä".
     
  6. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    ^Toivon sinulle kaikkea hyvää. Olemme monessa asiassa eri mieltä, mutta yleensä jaksamme edes perustella asioita toisillemme. Täälläkin on sellaisia oneliner-olkiukkoja, joihin et onneksi kuulu.
    Lue edes se Rosling. Voi auttaa näkemään uusia asioita.
     
  7. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Kiitos! Sitä samaa. Olemme varmasti monesta asiasta myös samaa mieltä, mutta erimielisyydet tuntuvat korostuvan netissä väittelemisen myötä. Pistetään tuo Rosling korvan taakse, kiitos kirja-suosituksesta! :cool:
     
    ISPF3.4 tykkää tästä.
  8. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Takaisin Rinteen toimitusministeristöön: A-Talk-ohjelmassa Tytti Tuppurainen (sd.), Markus Lohi (kesk.), Riikka Purra (ps) ja Antti Häkkänen (kok.). Näyttää siltä, että SDP ja Kepu eivät ole ollenkaan sopineet asioita loppuun asti. Todella väkinäistä yhteisymmärryksen tavoittelua, mutta näyttää huonolta kesäteatterilta.
    Keskustelijat eivät puhu toistensa päälle. Tästä plussaa moderaattori Sirkkaselle.

    Tähän soppaan vielä vihreiden Haaviston kiirastuli. Nyt on maan ylin johto (pois lukien TP) aivan sekaisin. Juurisyy Rinne jatkaa hallitustunnustelijana. En ymmärrä.
     
    Viimeksi muokattu: 05.12.2019
  9. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    No, Perus-Suomalaiset lähtivät Sipilän hallituksesta ja tilalle tule puolue, jota kukaan ei ollut äänestänyt missään vaaleissa. Politiikka on välillä sotkuista valtataistelua.
     
  10. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Poliittista satiiria alkaa olla vaikeaa tehdä tänä päivänä kun poliitikot tekee sitä suoraan itse. Näitä Rinteen hallituksen tarinan viimeisiä juonenkäänteitäkään tuskin kukaan olisi edes osannut käsikirjoittaa... (Trumpista ym puhumattakaan.)
     
  11. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Se, että soinilaiset perustivat Siniset, koska Soinin hillotolppa, ei liity Rinteen sosialidemokraattiporukkaan millään tavalla. Puhutaan nyt vaan tästä hallituksesta ja sen rippeistä.

    Paatero ja Rinne joutuivat lähtemään. Ulkoministerin lähtöä odotellessa on kiva katsoa tätä sekasortoa itsenäisyyspäivänä. Taistelivat sodissa, jotta SDP saa sekoittaa maan poliitikan, kun vietämme Talvisodan syttymisen 80-vuotismuistoa.
     
  12. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    SDP oli viime vaalien jälkeen eduskunnan suurin puolue. Ensi vaalien jälkeen Halla-aho on pääministeri ja sitten nähdään, miten taitavasti hän Suomea luotsaa.

    Keskustan paniikki luottamuksesta syntyi kaiketi opposition (Kokoomuksen) toimesta, joten kyllä oppositiokin on syyllinen, joskin se on kyllä niiden hommakin tavallaan. Tällaista tämä nyt vaan on. Tuskin tästä suurta ongelmaan maalle syntyy, jos uusi hallitus pääsee nopeasti jatkamaan hallitusohjelmaa

    (eikö tätä saakelin foorumia saada kuntoon? Postaaminen sen kun tökkii)
     
  13. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Täytyy odottaa tämä SDP-aikakausi ensin. Tuskaa seuraavat 3½ vuotta.
    Halla-aho ei voi olla huonompi kuin Jyrki Katainen tai Antti Rinne. Noin huonoja ei löydy mistään. On meillä ollut huono herraonni viime aikoina.
     
  14. makemich

    makemich Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.09.2002
    Viestejä:
    1 666
    Saadut tykkäykset:
    228
    Katsotaan nyt rauhassa vielä jos saadaan pääministeriksi se sateenkaariperheen lapsi joka ollut koskaan töissäkään, että kuka on todella huono.

    Pääasia että saataisiin se Haavisto ulos, mieluummin ikuisiksi ajoiksi.
     
    Viimeksi muokattu: 06.12.2019
    latexii ja Snäckby tykkäävät tästä.
  15. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Sikäli kun uusi hallitus jatkaa edellisen kokoonpanolla ja salkkujaolla, niin ulkoministerin salkku kuuluu kolmanneksi suurimmalle hallituspuolueelle eli Vihreille. Kenet heistä haluat ulkoministeriksi Haaviston tilalle? Eiköhän tämä Haavisto-kohu ole persujen masinoima turhuus, jossa yritettiin ulosmitata poliittisesti Trumpin aiheuttama kaaos Pohjois-Syyriassa sekä se seikka, että ulkoministeri on ollut kiireinen EU-puheenjohtajuuden takia.
     
  16. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    Kyllähän ne oli lehtimiehet jotka asian toi esille. Ei persut.
     
  17. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Ulkoministeri Haavisto johtaa pelolla ja painostaa lain rikkomiseen, sanoo UM:n konsulipäällikö HS:ssa. Hän ei tiettävästi ole persu.

    "ULKOMINISTERIÖN konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee poikkeuksellisen ankarasti ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) johtamistapaa.

    Täällä on ministerin toimien takia aivan selvästi pelon ilmapiiri. Jos sellaisen annetaan pesiytyä virkamieskulttuuriin, meidän oikeusvaltio on todellisessa vaarassa. On täysin kestämätöntä, jos virkamiehet saavat kertoa ministerille vain sellaisia asioita, joilla Haavisto kokee edistävänsä poliittisia näkemyksiään”, Tuominen sanoo.
    Erimielisyyksien keskipisteessä on se, miten suomalaisten avustamisesta al-Holin pakolaisleirillä Syyriassa pitäisi päättää. Runsas kuukausi sitten Tuomisen vastuulta otettiin Haaviston päätöksellä pois asiat, jotka koskevat suomalaisten avustamista al-Holin pakolaisleirillä Syyriassa.
    Tuominen arvelee, että päätös johtui hänen ja alaistensa näkemyksistä siitä, miten al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten lapsien tuomisesta kotimaahan pitäisi päättää. Lisäksi ministerin tyytymättömyydessä Tuomisen toimintaa kohtaan on kysymys myös venäläisten viisumihakemuksiin vaadittavista liiteasiakirjoista.

    ERIMIELISYYS al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamisesta kärjistyi 18. lokakuuta, jolloin ulkoministeri Haavisto antoi sähköpostitse toimintaohjeen, miten asiassa pitäisi toimia.
    Tuominen kokee, että toimintaohje oli painostusta, joka vaaransi virkamiesten oikeusturvan."

    Perustuslaki pykälä 60:
    "Valtioneuvosto
    Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia."
    Pekka Haavisto ei näytä täyttävän vaatimuksia.
     
    Viimeksi muokattu: 06.12.2019
  18. makemich

    makemich Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.09.2002
    Viestejä:
    1 666
    Saadut tykkäykset:
    228
    No tietysti Pirkka-Pekka Peteliuksen, olisi näin oiva tilaisuus pyytää anteeksi ihan kaikilta. Tällä kaikki opinnot kesken jättäneellä ylioppilaalla/sivarilla ei vaan ole minkäänlaista pätevyyttä tuohon tehtävään, presidentin virasta puhumattakaan. Tämä viimeisin "kohu" on vain tippa valtameressä.

    Ikinä en ole persuja äänestänyt, enkä äänestä.
     
    Snäckby tykkää tästä.
  19. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Haaviston pitäisi ehdottomasti ymmärtää siirtyä sivuun nyt samalla kun pääministerimyllerrys on käynnissä. Suhtaudun tähän hallitukseen ihan neutraalin myönteisesti mutta en usko, että hallitus haluaa antaa itsestään tuollaista kuvaa. Persut pääsee paasaamaan seuraavat 3,5 vuotta miten maassa on Isis-myönteinen suvakkihallitus.
     
  20. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 446
    Saadut tykkäykset:
    1 213
    Mutta, nehän on Isis-myönteisiä?