Enpä ollut Expansesta koskaan kuullutkaan, mutta tämän ketjun innoittamana tsekkasin fliksistä ja oon nyt kahden päivän aikana edennyt jo 2. kauden 5. jaksoon asti. Helevetin hyvältä vaikuttaa.
Niin on, ainoa asia joka lievästi häiritsee, on snadisti liian siistit ja vähäpölyiset ympäristöt, vai eikö muka tuhannet ihmiset suljetuissa ympäristöissä kehitä enää hilsettä. T: Vesku
Sama vika vaivaa melkein kaikkia sarjoja. Kaikki näyttelijät ovat kuin Vogue kuvauksista juuri tulleet, vaikka olisivat eläneet viime kuukaudet paskan keskellä ilman pesu mahdollisuutta. Myös hiukset ovat aina tyylikkäästi vaikka juuri selvisi ydinräjähdyksestä ja joutui juoksemaan happosateen läpi.
Toinen kausi katsottuna. IMDb:ssa kovia arvosanoja saanut, mutta itselleni tämä oli kyllä sinänsä ulkoisesti näyttävää, mutta muuten vähän työlästä katsottavaa. Visuaaliset efektit ovat kohdallaan ja edelleen erityismaininnan ansaitsee loistavasti käytetty surround-äänikenttä (kerrankin tulee kunnolla tavaraa) eli äänisuunnittelijalle propsit, mutta sisällön puolesta jotakin vain puuttuu. Sarjan suurin ongelma lienee heikosti onnistunut näyttelijöiden castaus. Toinen toistaan huonommin näytteleviä, joiden hahmotkin ovat tahallisesti tai tahattomasti karikatyyrejä Spoiler todiste: Draper . Juonen puolesta Eroksen protopatogeeni-haahuilu oli työläintä katsottavaa, annoin jaksolle kauden heikoimmat pisteet 5/10. Spoiler Päästiinpä toisaalta sen myötä onneksi lopulta eroon Milleristä, joka alkoi olemaan painolasti. Kolmas kausi tulossa, ja varmaan tulee taas katsottua, mutta silti mielessä jäytää kysymys miksi. No, ehkä sitten sen äänimaailman ja visuaalisen ilmeen vuoksi, jos ei muuten.
Piuhat poikki - The Expanse to end on SyFy Tarina tulee näin jäämään kesken ja pahasti. Laatu-scifiä piiskataan jälleen.
Mitä vittua. Ei vittu mitä paskaa. Josko Netflix tms. pelastaisi, sille The Expanse olisi täydellinen tärppi: http://www.businessinsider.com/netflix-is-focusing-on-sci-fi-to-meet-increasing-demand-data-2018-4
Voi paska!! Paras sarja mitä ruudusta tulee ulos.... Tässä taas nähdään että laatu scifi ei vaan kiinnosta milleniaaleja, oli nimittäin sen verran paskat katsojaluvut.
Hetken hellittiin. Oli The Expanse, Dark Matter ja Killjoys. Nyt ei yhtään. Ja kaikki kesken. Vai muistanko väärin tuon Killjoysin? En löydä uutista mistään ja IMDB väittää kahden kauden vielä tulevan?
Kaikki kolme kautta löytyy nyt myös Primen valikoimista 1080p laadulla. Suomenkieliset tekstit on. En tiedä missä vaiheessa on tullut, mutta huomasin tämä vasta jokunen viikko sitten.
Netflixistä ei näyttänyt enää löytyvän. Hitto itsellä on jäänyt ensimmäisen kauden jälkeen katsomatta. Pitää varmaan alkaa kattomaan pois.
Todella väkevä 3.kausi. Muutama hieman keskinkertainen jakso, mutta edelleen Expanse jatkaa parhaana scifisarjana mitä tällä hetkellä on tarjota. Vanhoja juttuja täydennetään sopivasti, uusi juonikehitys ja tapahtumapositio on toimiva vaikkakaan ei mitenkään yllätyksellinen. Hyviä uusia hahmoja, varsinkin David Strathairn on todella hyvä lisäys. Mielenkiintoisesti myös loppuu, joten tätä herkkua jää kovasti odottamaan lisää. 5/5 ps. Sarjan alkutunnari on kyllä parhaita mitä olen koskaan kuullut, siihen ei ole kyllästynyt.
Melkein tekee mieli ostaa 1-3 kaudet uudestaan Briteistä ja katsella putkeen koko sarja, kun ovat Enkuissa jaettu useammalle Blu-ray levylle ja paremmalla bittiviralla. On tämä niin hyvä sarja...