The Big Game (Jalmari Helander / Samuel L. Jackson)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana sokka, 13.05.2013.

  1. pmv

    pmv Uusi jäsen

    Liittynyt:
    08.03.2005
    Viestejä:
    224
    Saadut tykkäykset:
    0
    Teatterista tulossa ja kyllä tämän ihan mielellään kerran katsoi. Aina ei tiennyt oliko dialogi tarkoituksellisen kökköä vai vaan epäonnistunutta. Jotenkin ne typerät one-linerit nyt vaan voisi jo kuopata.

    Idea ja käsikirjoitus jäi kauas Rare Exportsin kierosta ideasta ja jonkun muun kuin Suomalaisen leffana olisin jo pelkästään tylsän idean takia jättänyt leffan välistä.

    Paikoitellen hymyilytti ja kyllähän tässä sellaista 80-luvun seikkailujen tunnelmaa välillä onnistuneesti tavoitettiin. Eli sikäli kai tavoitteissa onnistuttiin. Kokonaisuutena kuitenkin melko pliisu tekele. 2*
     
  2. GoodGerman

    GoodGerman Guest Guest

    Liittynyt:
    09.03.2015
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämä oli suomalaisohjaajalta todella kova juttu. Maailman halutuin ja parhaiten palkattu ohjaaja, joka mullisti ohjaajien palkkauksen (ja sekös harmitti studiopomoja). Uskomatonta, että menestystarina kesti vain pari vuotta ja alas tultiin ryminällä.

    FILM DIRECTOR $250K-$20M A PICTURE
    "The middle range doesn't exist anymore," one studio executive says of the current financial landscape for feature film directors. "Either you're paying for a modern master, or you're paying a lot less. The days of paying $3 million or $4 million, knowing they're just doing the job, that doesn't exist."

    The going rate for modern masters? Between $7 million and $10 million for auteurs like Paul Greengrass and Ridley Scott, more if the film is considered a tentpole. Christopher Nolan is said to have made $20 million against 20 percent of gross for Interstellar. Backend is otherwise rare these days for the non-A-list.

    On the other end of the scale, emerging directors can expect $250,000 to $500,000 for their first big studio feature, but there are exceptions (one European auteur was said to have recently have been paid $1 million for his first Hollywood blockbuster).

    http://www.hollywoodreporter.com/news/hollywood-salaries-revealed-movie-stars-737321

    Jo vuonna 2010 kerrottiin näin:
    "Midlevel helmers — those earning $2 million-$4 million per pic — are being hit the hardest. They’re increasingly being squeezed out by newbie talent commanding far more modest paydays, in the $200,000-$250,000 range."
    "It’s not uncommon for a helmer to spend two years developing a film that ultimately ends up being shelved, thus pocketing a paltry $20,000 development fee."

    http://variety.com/2010/film/news/frugal-comes-into-focus-for-hollywood-s-helmers-1118020832/

    Helander itsekin sanoi jossain Arto Nybergin haastattelussa Rare Exportsin aikaan, että hänellä on paremmat mahdollisuudet päästä tekemään leffoja, kuin Robert Zemeckisillä, koska kyseinen kaveri on niin kallis. Tähän perustuu nuorten ohjaajien raahaaminen Euroopasta Hollywoodiin - halpa ja helposti kontrolloitava. Studiot ovat huomanneet, että tentpolen ohjaajalla ei pahemmin ole väliä. Helanderille tarjotun Maleficentin ohjasi ensimmäisenä leffanaan joku tehosteukkeli ja kas kummaa, Angelina Jolie veti salit täyteen. Miksi maksaa miljoonia, kun innokas keltanokka hoitaa homman ruokapalkalla?

    Kalle Kinnusen kirjoittamassa Big Game-kirjassa oli muuten hyvää juttua AJ Annilalta, jonka allekirjoitan:

    "Kun Annila lennätettiin neuvottelemaan, Weinsteinit järjestivät limusiinit, bisnesluokan lennot ja viiden tähden hotellit. Vuoden 2013 kesäkuussa Annila avautui Aamulehdelle Adriftista, jota ei koskaan tehty, ja etenkin häneen Suomessa liitetyistä odotuksista. Media halusi suurta menestystarinaa ja janosi ”uutta Rennyä”. ”On suorastaan oksettavaa, millaisia lehdistötiedotteita elokuvista annetaan. Tuossa tapauksessa yritettiin lypsää viimeisetkin ihmiset tappiota tehneen Sauna-elokuvan
    katsomoon”, Annila sanoi Aamulehdelle."

    Olen silti varma, että Helander lähtee kokeilemaan Hollywoodiin lähiaikoina, ehkä jo ennen seuraavaa "omaa" elokuvaa.
     
  3. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Hehe... eli esim. Anttila ja siellä 60 sekuntia turpaan? Oli pakko :) Mutta se vain, että itse näen tuossa Cliffissä olevan, tai pitäisi ainakin olla, kyse enemmän jännitykseen ja seikkailuun painottuvasta elokuvasta. Kun on niin huikeisiin paikkoihin menty kuvaamaan, niin mielestäni toimintaelokuvana siitä saa vähemmän irti kuin em. genreissä. Ja siksi väkivallankaan ei pitäisi olla niin äärimmäistä kuin mitä tässä käytettiin.

    Tämä nyt on vain oma mielipiteeni, eri mieltä saa olla!
     
  4. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 311
    Saadut tykkäykset:
    596
    Raren tapaan oikein mainiota viihdettä, jonka ei tarvitse kyllä yhtään hävetä Hollywood-tuotantojen rinnalla. Pääkaksikon edesottamuksia olisi mielellään seurannut enemmänkin, senverta hyvin Samulla ja Onnilla synkkas. Vähän lisää semmosta seikkailufiilistä olisi kaivannut. Muuten oikein jees :)

    ****

    Teatterissa kaverini ja itseni lisäksi 4 katsojaa. Sai kyllä rauhassa katsella!
     
  5. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
    Ihan kelvollinen, mutta kovin tasapaksu tekele. Harmillista kyllä, en anna tälle edes suomi-lisää, sitä kaipaavalle voi laittaa plussan verran lisää. Ei oikein kunnollinen seikkailuelokuva eikä kunnollinen toimintaleffakaan, mulla oli välillä tylsää tätä seuratessa, onneksi ei kestänyt pitkään. Pelkillä maisemilla useaan kertaan keinotekoista pituuden kasvatusta. Ns. lappilaiseen tematiikkaan sen sijaan sopi överi asenne, ja näyttelijät suoriutuivat ihan hyvin rooleistaan. Käykää kuitenkin katsomassa.

    2,5/5
     
  6. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 075
    Saadut tykkäykset:
    128
    Samat mietteet. Se joka sanoo tätä paremmaksi kuin Cliffhanger omaa kyllä aika oudon maun. Vaikka tässäkin oli paljon hyvää kuvaa niin kyllä Cliffhangerista loistaa poissaolollaan tämän leffan kaltaiset noloudet. Aika irvokasta tuo pohjois-suomi maisemiltaan. Toivottavasti Helander tekee ennen pitkää vähän vakavampaakin toimintaa.

    2/5.
     
  7. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Minusta taas joka tätä huonompana pitää kuin Cliffiä, on kyllä aika sokea sen mokille. Ja kyllähän oudosta mausta voi syyttää sitten myös esim. paikallisen lehden kriitikkoa, joka antoi BG:lle tähden enemmän kuin CH:lle. Samoin RT:ssä Helanderin elokuva johtaa selkeästi, vaikka toki arvioita onkin vain viidesosa CH:n määrästä. IMDb:ssä niin ikään Big Game on kerännyt korkeamman arvosanan. Kellä nyt sitten lopulta on se outo maku ja kellä ei... makuasia jos mikä ainakin :) Irvokasta? Minusta helvetin komean näköistä maisemaa! En ole sitä mieltä, että Suomen pitäisi elokuvassa olla yksi yhteen todellinen, kuten ei Raressakaan ollut.
     
  8. madson

    madson Guest Guest

    Liittynyt:
    06.03.2004
    Viestejä:
    171
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noh, ennen teatteriin menoa en pitänyt Alppien käyttöä ongelmana. Leffaa katsoessa Suomeen sijoitus tuntui kuitenkin teennäiseltä, koska niin ihmiset, maisemat kuin tarinakaan eivät tuntuneet tippaakaan suomalaisilta. Ei ehkä niin iso ongelma ulkomaisille katsojille, mutta suomilasien takaa Big Gamen suomalaiset olivat Alpeilla asuvia mustalaisia. Turhat Pentagoniin sijoittuvat kohtaukset eivät myöskään auttaneet Suomen kamaralle sijoittamista.

    Onkohan tästä eri leikkauksia liikkeellä, koska IMDB:n mukaan pituus on 110 minuuttia mutta Finnkinolla 90 minuuttia. Itse odotin suht' eepistä toimintaseikkailua, mutta tämä loppuikin melkein heti kun alkoi. Traileri sisältää melkein koko seikkailu/toiminta osuuden.

    Ainakin omissa kirjoissani Cliffhanger on sellainen ikiklassikko, jonka voi katsoa aina silloin tällöin. En tiedä tulenko katsomaan Big Gamea enää koskaan uudestaan. Ei se ainakaan ihan heti tule tapahtumaan.

    Lyhyt arvosteluni elokuvasta Big Game: 2½ / 5
     
  9. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Suurriistaa on sen luokan toimintaelokuva, että se pitää nähdä isolta kankaalta kunnollisella äänentoistolla. Ainakin Tennispalatsi 2:ssa tällainen kokemus tarjottiin. Räjähdyskohtaukset tuntuivat luissa ja ytimissä.

    Päähenkilönä on 13-vuotias Oskari, jonka pitäisi läpäistä aikuistumisriitti: viettää yö Lapin erämaassa ja tuoda saalista. Poika vain ei ole kovin kummoinen metsästäjä. Eräretken aikana Air Force Finland ammutaan alas ja poika ottaa Yhdysvaltain presidentin (Samuel L. Jackson) mukaansa. He joutuvat terroristien jahtaamaksi, mutta taustalla on suurempi salaliitto.

    Seikkailuelokuvaksi Suurriistaa on sujuva ja pääosin toimiva. Maisemat ovat kuin turboahdettua Lappia (Saksan Alppeja), ja koko elokuva tuntuu etenevän isoimmalla vaihteella. Pääpaino on toiminnassa, ja henkilökuvaus jää ohuehkoksi.

    Tunnelmaa luo mahtipontinen musiikki, jonka esittää suuri sinfoniaorkesteri — soittajistossa on mm. 11 käyrätorvea. Tältä osin 1980-luvun toimintaelokuvien ilmapiiri on taattu. Myös suomen- ja ruotsinkielisen levitysnimen ilmoittaminen alku- ja lopputekstijaksossa muistuttaa viehkosti menneistä vuosikymmenistä.

    Tarinan epäuskottavuus johtuu tapahtumien sijoittamisesta Suomeen. Millaisessa syrjäkylässä täytyy 13-vuotiaan elää, jos ei tunne Yhdysvaltain presidenttiä?

    Tarina asettuisi aivan toisenlaiseen valoon, jos se olisi sijoitettu aidosti syrjäiseen, traditionaaliseen ja miesvaltaiseen yhteiskuntaan, vaikkapa Afganistaniin tai Tiibetiin, ja presidentin olisi selvittävä sellaisissa oloissa. Ei vaikuta aivan uskottavalta, että Yhdysvaltain merijalkaväen erikoisjoukot lentelevät Norjan ja Suomen ilmatilassa maiden asevoimien puuttumatta alueloukkauksiin.

    Elokuvan pituudesta on ollut kahtalaista tietoa: Suomessa ilmeisesti esitetään 90-minuuttista versiota, kun taas ulkomailla on väitetty keston olevan 110 minuuttia.

    3/5
     
    Viimeksi muokattu: 29.08.2015
  10. tuna

    tuna Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    2 545
    Saadut tykkäykset:
    304
    Epäilen tätä tietoa. Wikipedia kertoo Running timen olevan 90min ja en usko että Suomessa esitettäisiin joku lyhyempi versio.^ Kyllähän ne Venäläisetkin lentävät Suomen ilmatilassa, kenenkään puuttumatta tilanteeseen;)
     
    Viimeksi muokattu: 10.04.2015
  11. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    Jos se Ameriikan pressa ihan oikeasti olisi pudonneena Suomen erämaahan, niin varmaan voisi lähteä viestiä sieltä päin Suomeen että pssst tehdään pientä tiedusteluoperaatiota siellä päin tämä varmaan ok... sitäpaitsi luulen että jo Air Force One:n lentäminen paikallisessa ilmatilassa olisi kerrottu etukäteen ettei tarvitse yrittää sitä turhaan härnätä ;-)
     
  12. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    IMDb väittää, että USA:ssa kesto olisi 110 minuuttia. Tosin hienoisin epäilyksin tähän kannattanee toistaiseksi suhtautua.

    Esimerkiksi BBFC ilmoittaa kestoksi 90:23, mutta 12-ikärajan saamiseksi levittäjä poisti elokuvasta Jacksonin lausuman sanan ”mother******”.

    Which was nice.
     
  13. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Uusimmassa Empiressä oli On location-juttu elokuvasta, sivun mittainen olisiko ollut. Ensi-iltahan onkin vähän joka paikassa vasta edessäpäin.
     
  14. rewind

    rewind Guest Guest

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    892
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onkos tämä jo viimeinen viikko teattereissa? Finnkino ei tarjoa näytöksiä enää perjantaille...
     
  15. Fakiiri

    Fakiiri Käyttäjä

    Liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    1 463
    Saadut tykkäykset:
    9
    Uusi viikko (perjantaista torstaihin) näytöksiä tulee myyntiin aina tiistaisin. Nettisivuilla on nykyään myös usein mainittu, jos elokuva on poistumassa kokonaan ohjelmistosta.
     
  16. rewind

    rewind Guest Guest

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    892
    Saadut tykkäykset:
    0
    Taattua Helanderia, eli ajoittain hieman kökköä mutta ah niin viihdyttävää. Tällä kertaa vaan suuremmassa skaalassa kuin aikaisemmin. Muutama lapsus päässyt mukaan, mutta jos ei anna niiden häiritä niin ei valittamista. Yksi outous oli ihan lopussa yht'äkkiä ilmestyvä lumi, oliko se sitten taiteellista vapautta vai oliko kuvauksissa tullut lunta häiritsemään, tiedä sitten.

    Sain mitä tilasin, 4-/5.
     
  17. dixi

    dixi Guest Guest

    Liittynyt:
    25.02.2003
    Viestejä:
    713
    Saadut tykkäykset:
    2
     
  18. LOP

    LOP Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 057
    Saadut tykkäykset:
    49
    Launtaina tuli käytyä katsomassa Big Game - vielä ihmisiä jaksoi elokuva kiinnostaa, koska salissa riitti porukkaa.

    Elokuva oli sinänsä hienon näköinen, ja ei tarinakaan sinänsä pöllömpi. Isoimmat puutteet näkisin dialogissa ja sitten tiettyjen toimintakohtausten laadussa. Esimerkiksi tietyssä helikopterikohtauksessa jotenkin tuli sellainen fiilis, että onko budjetti astunut tielle, kun kuvakulmat olivat sen verran rajalliset. Dialogi on jotenkin hutiloitua - välillä se on ihan asiallista, mutta jotenkin olisi voinut vähän lisää ajatella, mitä sisältöä repliikeissä voisi olla. Ehkä juuri siitä syystä näyttelijät eivät vaikuttaneet kovin luonnollisilta kohtauksissa, joissa dialogia esiintyi enemmän. Jonkun verran on tullut kommenttia sankarin rallienglannista, mutta mielestäni päähahmon englanti ei ollut rallienglantia nähnytkään, vaan puhui ikäisekseen vähän turhankin fluenttia (aksenttia toki mukana) tavaraa. Dialogin positiivisinta antia oli itse suomeksi puhuttu sisältö, jossa ihan samanlaista paskanmakua ei jäänyt.

    Onneksi elokuvan the juttu kuitenkin painottuu toimintaan ja rytmitykseen, koska sieltä tulevat ne parhaat ansiotkin. Visuaalisesti elokuva on paikoin erittäin näyttävä ja pelkäämäni CGI oli yllätyksekseni varsin hyvää. Helander on selkeästi yrittänyt hakea elokuvaan ison kuvan tuntua, ja siinä kyllä onnistuu. Katsoi tämän ihan mielellään läpi, ja iso plussa myös kestolle.

    ***
     
  19. pasala

    pasala Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.05.2005
    Viestejä:
    392
    Saadut tykkäykset:
    5
    Rare Exports oli vähän venytetyn oloinen mutta hahmot toimivat ja käsikirjoituskin jotenkin. Se myös tuntui suomalaiselta elokuvalta, joskin tällä kertaa se on kehu. Big Game puolestaan yhdistelee jotain älytöntä metsäläisfantasiaa tynnyrissä kasvaneista suomalaisista (kai lapissa joku niinkin tietämätön asuu kuin tässä leffassa, ken tietää) ja tökerösti kirjoitettuja ja näyteltyjä pahiksia rämpimässä kuusimetsässä nyhverön Samuel L. Jacksonin perässä. Pakastinkohtaus veti vertoja uusimman Indyn nuke-the-frodge -farssille. Elokuvan käsityksen suomalaisista ja muutamat maantietovirheet olisin sulattanut jenkkileffassa vielä jotenkin mutta kun ohjaajana on kerran suomalainen niin ne tuntuvat vain oudoilta. Toisin kuin Helanderin edellisessä, käsikirjoitus ja ohjaus ovat taattua suomi-kuraa ja lopputulos on vaivaannuttavan amatöörimäisesti ohjattu, hutiloidun oloinen sekasotku joka alkaa kesken, unohtaa puoli tuntia keskeltä ja loppuu kesken. Visuaalinen puoli tosin on kunnossa ja ihme kyllä Onni ja Samppa pelaavat hyvin yhteen. 2/5
     
  20. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Nyt on näköjään jo ihan hyvän määrän arvioita (74) kerännyt ja onhan tästä rapakon tuolla puolen tykätty mukavasti. Ei hassummat tomaatit, 74%. Toivottavasti kotimainen reiska on asiallinen, koska kyllähän sitä mieli tekee.