Hyvännäköinen äänentoisto aloittelijalle (tv & musiikki)

Keskustelu osiossa 'Aloittelija kysyy' , aloittajana HeimoVesa, 11.12.2014.

  1. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Jälleen, ottamatta mitään kantaa tekemääsi valintaan, hyvä subwoofer on hyvä subwoofer riippumatta siitä, onko sen toistama ääni osa elokuvaa vai osa musiikkia. Eihän se subwoofer edes tiedä, kumpaa se toistaa. :D

    Ärsyttävyyteen saakka pinttynyt tapa puhua musiikkisubwoofereista ja elokuvasubwoofereista juontuu siitä, että joskus aikanaan huonoja subwoofereita ostettiin halvalla sen mukaan, mikä sattui täyttämään oman tarpeen. Edullisemmassa päässä elokuvasubwooferilla painotettiin matalalle ulottuvaa toistoa äänenlaadun kustannuksella. "Halpa äänenpainehirmu leffoille, muusta viis". Toisaalta taas vain ja ainoastaan musiikin toistamiseen hankittavan subwooferin piti ensisijaisesti kuulostaa hyvältä, mutta toistolle 35hz alapuolella oli erittäin harvoin tarvetta.

    Tähän on oikeasti hyvinkin helppo ratkaisu: osta subwoofer, joka kuulostaa hyvältä, iskee napakasti ja toistaa leffoillakin (suurimman osan mielestä) riittävään 20hz rajaan saakka, jotta sohva täräjää. Nykyisellään nuo vaatimukset täyttävän subwooferin saa omista preferensseistä riippuen 500-1000e ja toisaalta kovin paljoa alle 500e ei saa mitään kelvollista kuitenkaan.
     
  2. HeimoVesa

    HeimoVesa Guest Guest

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Millasia vaihtoehtoja tulisi mieleen (lähempää 500 €)? :) SVS SB-1000, mutta tavoite korkeudelle on alle 32,5 cm. B&W ASW610, jopa AudioVideo.fi (ymmärtääkseni ei erityisen kriittinen) suosittelee huonekorjainta kaveriksi? (Ja harmaa etuverkko on miinus).
     
  3. GlidiD

    GlidiD Guest Guest

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    Huonekorjain betonikopperossa aika ehdoton. Toi koko rajaa niin paljon et vaihtoehdot on aika vähissä. Ei mitään mahdollisuutta sijottaa ku yhteen paikkaan?
     
  4. Janska

    Janska Uusi jäsen

    Liittynyt:
    27.08.2013
    Viestejä:
    83
    Saadut tykkäykset:
    1
    Sijoittamalla huonekorjaamaton subutin betonikopperossa hyllystön lokerikkoon, on kyllä helppo resepti kumisevaan mölinään.
    Mikäli et ole ääneen tyytyväinen, lainaa jostain huonekorjain ja kokeile eri sijoituspaikkoja, niin saat selville edes sen, miltä ääni kuulostaa paremmalla sijoituksella ja huonekorjauksella. Sen jälkeen voit sitten laittaa subuttimen takaisin hyllylle ja "nauttia" mölisevästä kuminasta :).
     
  5. HeimoVesa

    HeimoVesa Guest Guest

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    On periaatteessa esim. kaks nurkkaa. Oon vaan niin laiska siivotessa etten jaksais siirrellä lattialla olevia tavaroita, niinpä välttelen sinne niitä lojumaan laittamasta... Pohdin jopa, että parempi pistää ilmavan Lundian alalevylle ison maton päälle/eteen, kuin betoniseen nurkkaan paljaan parketin päälle?

    edit. En tiedä mikä on kopperon määritelmä akustiikan kannalta, meillä toki uuden kerrostalon betoniseinät, muttei esim. yhtään umpinaista seinää tilassa, kaikissa kulkuaukot tai isot ikkunat...
     
    Viimeksi muokattu: 17.12.2014
  6. GlidiD

    GlidiD Guest Guest

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    Ostat sen verran järeen ettei tarvii siirtelyä miettiä;) Eipä noita oo itekään tullut ikinä siirreltyä siivouksen takia... kulmasijotus "vaatis" antimoden kaveriksi mikä taas nostais parilla sadalla hintaa... mut tulis vähän enemmän vaihtoehtoja subbareihin, varsinkin jos käytetyt kävis?
     
  7. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Akustisesti betonirakenteiset tilat on "koppeja", jos lääniä on alle 50m2. :) Harvalla on onni asua isossa hirsitalossa.

    Ja ilman korjainta nurkka on todella huono paikka subwooferille; lattia ja kaksi seinää korostamassa ääntä = liikaa ja kumisevaa toistoa. Hifimaailman sivuilla on opas subwooferin sijoittelusta, jos aihe kiinnostaa.
     
  8. HeimoVesa

    HeimoVesa Guest Guest

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Käytetty kävis, nimenomaan ulkonäkö vaan on ollut setin lähtökohta alusta asti... Jos tyytymättömyys iskee niin uskon saavani omat pois joka tapauksessa, käsi taskuun ja lahkeenlepatinta sitten tilalle. Oisko sulla ollut jotain tiettyjä vaihtoehtoja mielessä?

    Kiitti oli hyvä artikkeli, olikin aikaa viimeisistä fysiikan oppitunneista. Hyvinhän nuo on joskus opiskeluaikaan juurtuneet, kun maalaisjärjellä olin samansuuntaisesti tuumaillut.

    Mutta ilmeisesti tässä melko pitkälti ollut esillä tän koko- ja hintaluokan varteenotettavat vaihtoehdot?
     
  9. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Tuo kokoluokka on se isoin pulma.

    Lainataan Hifimaailmaa, jälleen:
    Subwoofer voidaan toki tehdä fyysisesti pieneksi. Pienikokoinen laatikko on sisustusystävällinen ja monessa perheessä se saa helpommin luvan marssia ovesta sisälle kuin pakastearkun kokoinen kauhistus. Nykyään on itserakentajillekin tarjolla runsaasti elementtejä, jotka eivät pode ahtaanpaikankammoa pienessä astiassa.

    Pienessä kotelossa vain on huono hyötysuhde bassoilla. Kotelokoon kasvaessa saadaan joko lisää herkkyyttä, alemmas ulottuva bassotoisto tai vähän molempia. Tätä perusfysiikkaa ei voi mikään subwoofervalmistaja kiertää. Hyötysuhteen kaksinkertaistaminen vaatii kotelokoon kaksinkertaistamisen, mutta alarajan puolitus vaatii kotelokoon kahdeksankertaistamisen.

    Kotelon sisällä oleva ilma toimii jousena, joka toimii elementin liikettä vastaan. Jotta elementtiä saisi liikutettua pienessä kotelossa, tarvitaan enemmän tehoa kuin suuremmassa kotelossa, koska pieni ilmatilavuus on suurta jäykempi jousi. Suuri teho taas kasvattaa puhekelan lämpötilaa, mistä seuraa kompressiota. Kookas subwoofer voidaan saada soimaan pientä paremmin, ja pienemmän tehontarpeensa takia se on ekologisempikin. Piirre, jota harvoin ajatellaan subwoofereiden yhteydessä.


    Pienemmät, mutta suorituskykyiset subwooferit sitten maksavat enemmän. Joitain esimerkkejä tässä, tässä ja tässä, viimeisen vaste mitattuna isoveljen arvostelussa.

    SVS:llä on subbareita jotka pyyhkii tuolla Dalilla lattiaa ennenkuin edes kunnolla avataan hanaa, mutta pienempiä nekään ei sentään ole. Saati sitten kovinkaan kauniita, varsinkaan ne tötteröt. Mitä nyt sitten haluaa ja mistä on valmis maksamaan.

    En missään nimessä ehdottanut tuota Paradigmin SUB 12 vaihtoehdoksi - hinta on 5x budjettisi - vaan pointti oli se, että tietyt asiat sitten nostavat hintaa reippaasti. Tuo on 12" pitkäiskuisella elementillä suljetussa kotelossa tolkuttoman tehoisella D-luokkaisella vahvistimella, mutta on pienempi kuin vaikkapa BK:n Monolith tai SVS:n 12" refleksit antamatta yhtään periksi ulottuvuudessa. Äänenlaadussa sitten vie ainakin Monolithia ihan selvästi havaittavissa määrin ja si. Bonuksena subwooferissa on sisäänrakennettu huonekorjain. Tietyn tason yläpuolella hinta karkaa aika korvaa.
     
  10. GlidiD

    GlidiD Guest Guest

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    Hyvä postaus x_jmt_x:ltä.
    Käytettynä alle 600 euroon antimoden kera sais ainakin BK:n XXLS 400:sen, ehkä jopa Monolithin. Tuurilla. Ja tietty SVS:n useitakin malleja. Tosin jos se ulkonäkö/koko on iso tekijä niin Mono/jotku SVS:t ei välttämättä ole ratkasu.... :D
    Jos uutena niin oma ratkasu olis varmaan SVS:n SB1000 pianolakattuna ja sille antimode kaveriks käytettynä, pitäis alle 700 euroon löytyä. Ei häviäis ulkonäöllisesti Dalille mut äänen osalta veis ku pässiä narussa ja olis ton pienen hintaeron arvonen.


    http://www.hifiharrastajat.org/foorumi/showthread.php/118021-BK-Monolith-FF-(Lohja)-450

    e: tuli mieleen vielä Sunfire HRS-sarja, joku aika sitten näin ainakin HRS-12 subin lähtevän jonkun liikkeen demosta/vaihdoista 600 tai 650 euroon, siinä olis helvetin kova peli mikä menis vielä ulkonäön ja koonkin puolesta kriteereihin jos hirvee joulu kävis ja semmonen jostain löytyis. Kannattaa kysellä vähän vaikka eri liikkeistä millasia heillä olis tarjota demosta/vaihdoista tossa hintaluokassa jos vaikka löytyis aikanen joululahja :)
    Joka tapauksessa suosittelen palauttaa sen Dalin, sisustuselementtejä saa halvemmallakin...
     
  11. zanteri

    zanteri Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.12.2004
    Viestejä:
    562
    Saadut tykkäykset:
    15
  12. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Olikos tuo Sunfire se, joka Hifimaailman ryhmätestissä jäi yhden tähden alemmas, kuin kärjen SVS PC-12NSD ja BK Monolith DF+? Tuo on tietty vain yksi testi, mutta silti.

    Noista XXLS400 kiinnosti itseäninkin huomattavasti jossain vaiheessa, mutta suoraan sanottuna hintaero Monolithin +-versioon on mitättömän pieni suorituskykyyn nähden. Eli pienellä lisäinvestoinnilla Monolithiin saa kaikkea paljon enemmän. Ainoa syy tuolle, mitä keksin, olisi erittäin korkea WAF ja suhteellisen pieni koko. SVS:t on isoja ja rumia, mikä on monessa kodissa kynnyskysymys.

    Tuohon vanhaan Monolithiin en lähtisi. Plussa on selkeästi parempi, ja toisaalta sen vanhan Monon hinnalla... No niin.

    EDIT: muisti pettää neljässä vuodessa, se Hifimaailman testissä ollut suora oli
    - BK Electronics Monolith-DF+,
    - Cerwin-Vega! XLS-15S,
    - Dali Ikonsub MK2,
    - BL LS120P,
    - SVS PC-12NSD,
    - XTZ 99 W12.18ICE

    Testivoittaja SVS, tasapisteissä ja "HM suosittelee" leimalla BK, muut - mukaanluettuna tuo XTZ - jäivät kolmeen tähteen, joihin kommenttien mukaan olisi jäänyt myös vanha Monolith.
     
    Viimeksi muokattu: 18.12.2014
  13. GlidiD

    GlidiD Guest Guest

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    En oo tota testiä ikinä lukenut, veikkaisin et oli alle tonnin subbareita vertailussa? Sunfire on sit jo hyvän matkaa toista tonnia. Katos olikin toi versio Monosta, noh kyllä sekin ton Dalin voittaa :)
    Ovat näköjään nostaneet hintaa tolla XXLS400:lla 750 euroon, mikähän idea tossa ollut...saada Monoa menemään kaupaksi paremmin? :D
     
  14. zanteri

    zanteri Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.12.2004
    Viestejä:
    562
    Saadut tykkäykset:
    15
    Niin ja aina ei kannata suoranaisesti laput silmillä tuijottaa testejä.
    Kannattaa ensisijaisesti luottaa omiin korviin, eikä niihin testikäppyröihin ja jonkun
    muun mielipiteeseen.
    Eiköhän tuo svs ole varma valinta, jos ei halua poiketa valtavirrasta.
    Kaikki täällä ehdotetut varmasti ajaa asiansa.
     
  15. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Taisi olla. Voihan tuosta merkkilistasta hakea hinnat, jotenkin sellainen muistikuva, että joku olisi ollut yli? Kirjoitusaikaan SVS oli 799,- ja BK 850,-.

    Nippelidetaljina testikappale oli mun Monolith +, joka on nykyään MarekSoundilla demokäytössä. Ja 12" refleksi yli kilowatin piikkiteholla vs. 10" suljettu vähän vähemmällä ei ole mikään reilu vertailu. Moottoripyörä voittaa mopon?
    :rolleyes:

    Monolithin hinta on kivunnut about samassa suhteessa.
     
  16. karik134

    karik134 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.10.2008
    Viestejä:
    2 059
    Saadut tykkäykset:
    30
    ^Punnan vahvistuminen(puolessa vuodessa kait n.+5%) varmaan osasyynä BK:n hintojen nousuun Mareksilla. Pari kuukautta sitten monolith+ oli kyllä vielä 900€.
     
    Viimeksi muokattu: 18.12.2014
  17. iluvai

    iluvai Uusi jäsen

    Liittynyt:
    20.02.2011
    Viestejä:
    759
    Saadut tykkäykset:
    6
    Mietin että olisiko venäjällä jälleenmyyjiä BK:lle,ruplan arvo on tippunut puoleen joten sieltä saisi halvalla.
     
  18. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
  19. HeimoVesa

    HeimoVesa Guest Guest

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos monista hyvistä viesteistä. :)
    Pari tyhmää kysymystä: 1) Mitä kannattaisi ajatella järeämmän (ja paremmin alataajuuksia toistavan) subin yhteissoinnista suhteessa niihin Saxo1:iin?
    2) Onko mahdollista /mitä seuraa, jos kääntää SVS sb-1000 kyljelleen, jolloin mahtuisi nippa nappa (huonosti) parhaalle paikalle?

    Tuo sb-1000 valkosella etuverkolla täyttää esteettiset kriteerit aivan mainiosti, mutta se vaan muutaman korkeusmillin :)hitme:) vuoksi joutuisi nurkkapaikalle (ja kaipaisi korjainta entistä enemmän). Pointti taitaa olla, että käytännössä joutuu kumisemaan nurkkaan tai korkeuden pitäis olla alle 32,5-33 cm. B&W asw 610 mahtuisi paikalleen. Ja se on tullut selväksi että ilman antimodea kaikki kuulostaa huonolta. Huoh.

    Ruotsin XTZ 99 ei muuten ollut pahan hintainen, korkeuden puolesta menis aika hyvin matalan tason sivuun. Valkoisenakin tais olla. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan lisää tavaraa lattialle...

    Sunfiren HRS-sarjalaisista 10-tuumanen ainakin olis ollut passelin kokonen. Värinä pelkkä musta. Aika jännä, monesta subista tuntuu vasta "uutuutena" tulleen myös valkoinen.
     
  20. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Tavallisilla taajuuksilla, mitä subbarilla toistetaan, 80hz alapuoli (tai vielä alempi kaista) ei kovin paljoa sävyjä ole ainakaan siinä mielessä, että yhteissoinnin kautta pitäisi miettiä yhtään mitään. Ratkaisevaa tuossa on onnistunut sovitus, eli miten hyvin AV-vahvistin tai mikä tahansa muu jakosuotoa hoitava komponentti sen sovituksen hoitaa.

    Ei se subbari tiedä, miten päin se on, ja se on joka tapauksessa ympärisäteilevä. Äänellistä estettä ei ole. Mekaanista estettä... Kysäise L-Soundilta, että onko vahvistimen tai jonkun muun osan kiinnityksessä jotain sellaista, miksi pitäisi olla just noin päin. Vertailun vuoksi Genelecin pikkukattiloita, jotka on ns. alasampuvia, kiinnitellään pohja seinää vasten seinälle ihan siihen tarkoitetulla kiinnikkeellä.

    AntiMode on helppo ratkaisu. Sinänsä, jos subwooferin saa sijoitettua sekä teorian että mittaamalla todetun käytännön kautta optimaaliselle paikalle eikä huone aiheuta moodeja (kuten kuulemma isossa hirsitalossa voi onni olla) eli akustisia ongelmia ei ole, niin ei sille AntiModelle (tai muullekaan huonekorjaimelle) mitään tarvetta ole. Valitettavasti harvemmalla meistä on niin hyvät tilat, ettei sähköistä korjausta tarvita. Itse yritin päästä järkevällä akustoinnilla (ja tuplasubeilla) mahdollisimman pitkälle, mutta kyllä sille korjaimelle on edelleen selkeästi hommaa.