X-Men: Days of Future Past (2014) (Bryan Singer / Jennifer Lawrence, Michael Fassbender, Evan Peters, Ellen Page, Hugh Jackman, Anna Paquin, Halle Ber

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Samppa, 31.10.2012.

  1. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää Bryan Singeriä siitä, että hän on palannut Ryhmä-X:n pariin. X-Men: Days of Future Past on melkoisen onnistunut toimintaseikkailu. Sujuvuudessaan ja viihdyttävyydessään se ohittaa selvästi viime vuosien epäonnistumiset Star Trek Into Darkness ja Man of Steel.

    Elokuvan vahvuutena on ”tuttu” näyttelijäkaarti. Juoni on hiukan epätasainen — välillä sarjakuvamaisen ohutta toimintaa (tulevaisuusjaksot) mutta välillä nokkelia operaatioita, tahtojen taistoa ja 1970-luvun nostalgiaa. Aika vierähti nopeasti tätä katsellessa: tuntui kuin olisi katsonut 90 minuutin elokuvan, vaikka tällä on kestoa 131 minuuttia.

    Kun presidentti Nixonin hahmosta ei yritettykään tehdä kovin näköistä (vrt. Watchmen), niin jäin miettimään, miltä Paul Giamatti olisi siinä roolissa näyttänyt.

    Katsoin 3D-version, joka vaikutti virheettömältä. Ilmeisesti tämä on kuvattu alun perin 3D:nä (”dual-strip 3-D” sanoo IMDb). 3D-blu-ray lienee väistämätön hankinta.

    Kun lopussa nähtiin Famke Janssen, James Marsden ja Kelsey Grammer ilmielävinä vanhoissa rooleissaan, siinä oli jotain mykistävää. Kyse ei enää ollut siitä, että jollain tempulla olisi vain tehty aikaisempien elokuvien tragediat tyhjiksi, vaan katsoja sai nähdä, että kokemuksista ja virheistä voidaan ottaa opiksi ja Xavier oli siihen todellakin pystynyt — ei mikään turha jätkä.
    Viimeistään tämän elokuvan myötä Ryhmä-X:stä on tullut länsimaisen populaarikulttuurin keskeisimpiä mytologioita, henkilöitymänään Hugh Jackmanin Wolverine.

    4/5

    Kuten todettua, lopputekstit kannattaa katsoa kokonaan.
     
  2. Nick_Poetry

    Nick_Poetry Guest Guest

    Liittynyt:
    05.03.2008
    Viestejä:
    95
    Saadut tykkäykset:
    0
    .

    X-Men 3:ssa mutantit taistelivat Sentinel-robotteja vastaan simulaatiossa. Mitenkään muuten niihin ei edes viitattu (jätin spoiler-tagit pois, koska mielestäni tuossa ei spoilata mitään).
     
  3. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Jokin tässä tökki. Otin X1:sen, X2:sen sekä First Classin hiljattain uusintakatseluun ja vaikka DOFP paransi loppua kohden, niin mielestäni se kuitenkin hävisi kaikille edellä mainituille kohtalaisen kirkkaasti. Tulevaisuuden tapahtumat tuntuivat etäisiltä eikä Mystiquen ympärille kyhätty pääjuonikuvio onnistunut tempaisemaan mukaansa. Kunnollisen pahiksen puuttuminen myös hieman nakersi tunnelmaa. Fassbenderin ja McAvoyn keskinäinen angstailu edusti elokuvan parasta antia. Samalla kuitenkin toivoin, että alkuperäisestä trilogiasta tuttuun porukkaan olisi keskitytty huomattavasti enemmän. Olisin halunnut viettää enemmän aikaa vanhan Xavierin, vanhan Magneton, Icemanin, Kittyn ja Stormin seurassa.

    3,5/5
     
  4. VinSent

    VinSent Guest Guest

    Liittynyt:
    03.03.2013
    Viestejä:
    39
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kävin juuri X-Men: DOFP:n katsomassa ja se... eehh... oli ihan ok.

    En nyt täysin ymmärtänyt miksi (aina niin luotettava) internet on nostanut leffan samalle alustalle The Avengerin kanssa, kun tämä ei minusta rehellisesti ollut edes paras X-Men - leffa (First Class vie edelleen voiton kirkkaasti).

    Paljon aikaa tuhlattiin asioitten selittämiseen ja alustamiseen eikä payoffi suoraan sanottuna tuntunut vaivan arvoiselta. Toimintapuolella ei visuaalisesti X-Men - leffoilla rehellisesti tunnu olevan vanhoilla hahmoilla enää mitään uutta annettavaa. Sen myönnän, että Elohopea oli leffan valopilkku, mutta mikään ei varsinaisesti saanut minua luopumaan salaliittoteoriastani, että hahmon lisäys leffaan (etenkin, kun tällä ei oikeasti ollut mitään merkitystä leffan juonen kannalta, mitä ei jollain toisella hahmolla olisi saavuttanut) oli vain yksi iso keskisormi Joss Whedonille ja Marvelille. Blink oli myös visuaalisesti aika komeaa katseltavaa ja harmittaa, että hahmolla ei ollut EH:n tapaan omaa pientä tähtihetkeään.

    Monta kertaa käsikirjoituksessa huokui aivan valtava laiskuus ja potentiaalin hukkaan heitto. Kitty osaa siirtää ihmisiä ajassa vain koska käsiksessä sanotaan niin, Patrick Stewart ja Ian McKellen palasivat ihan vain seisoakseen taustalla kädet puuskassa ja tulevaisuuden Ryhmä-X:n yhteenotto Vahtien kanssa (kaikista eniten odottamani kohtaus) oli rikollisen lyhyt. Jälkimmäisestä puheen ollen: tajuan kyllä, että Vahdeista piti tehdä mahdollisimman voittamattomia, jotta tulevaisuus vaikuttaisi toivottomalta, mutta eikö kenellekkään tullut mieleen käyttää niin tyypillistä taistelutaktiikka sopeutuvaa vihollista vastaan, kuin vaihtaa lennosta taistelijaa jolloin pahiksella on "päällä" väärä vastavoima?

    Ärsyttää myös kuinka leffa, jonka tehtävä oli oikoa jatkumovirheet, syylistyi sarjan isoimpiin jatkuvirheisiin. Aiempien leffojen virheet saattoi, jotain kahta kolmea lukuunottamatta, huitoa mielestä (melko kiikkerillä, mutta menevillä) selittelyillä, mutta siinä ei ole mitään järkeä, että Logan ei ole Sapelihampaan kanssa Vietnamissa, kuten Origins - leffassa näytettiin, tai kuinka tämän leffan Stryker on ainakin puolet nuorempi kuin Danny Huston (miksei tätä voitu pyytää uusimaan roolinsa?). Käykö myös ketään muuta James Mangoldia sääliksi? Mies ohjasi kohtuullisen, vaikkakin ehkä vähän rutiinilta maistuvan, Wolverine - leffan ja tällä oli selvästi jokin visio jatko-osien suhteen. Nyt ei pelkästään hänen leffansa lopussa ole jälkituotannossa mukaan liimattu DOFP - härpäke määräämässä mihin pisteeseen hänen tarinoittensa on pakko loppua, mutta hädin tuskin vuoden vanha leffa ei ole edes enää osa virallista canonia.

    No voi ihme! Miten tästä tekstistä nyt tulikin näin negatiivisen sävyinen vaikka minä leffasta pidinkin? Äkkiä jotain positiivista... Jokainen roolisuoritus oli aivan ässätasoa! Vanhojen leffojen tutut kasvot mielyttivät edelleen ja Peter Dinklage (olen ollut miehen suuri fani siitä lähtien, kun aloin Game of Thronesia katsoa) oli tervetullut lisäys. Vaikken mikään gorettaja ole, niin tietyllä tapaa ihailtavaa kuinka leffa työnsi sen mikä K-13 - leffalle on sallittuja rajaviivalle. Kuolleita ruumiita kasataan pinoiksi ja hahmoja tapetaan raaoilla tavoilla (jälkimmäinen varmaan pääsi läpi, koska tapettavat eivät olleet kohtalon hetkellä lihaa ja verta). Pidin myös siitä kuinka Mystikko teki itse valintansa lopussa eikä kukaan sankareista (suoranaisesti) pysäyttänyt tätä. Mukaan mahtui myös monia yksittäisiä vahvoja hetkiä ja kohtauksia (joita en ala kummemmin listaamaan), eikä leffa huonoimmillaankaan ollut koskaan samoissa pohjamudissa kuin X3 tai moni muu surullisen kuuluisa sarjisleffa.

    Sanoisin, että suurin syy miksi tämä leffa ei tehdyt minuun niin suurta vaikutusta kuin kaikkiin muihin on se, että Marvel Studios on hemmotellut minut pilalle. Marvel on uudelleen luonnut supersankarielokuvien genren aina vain työntämällä eteenpäin sitä minkä sarjiksialukemattomat katsojat ovat valmiita hyväksymään. Sankarit saavat käyttää sarjiksissa tuttuja pukujaan ja jopa kaikkein naurettavimmat konseptit (Zolan nykyinen olomuoto ja pian ilmestyvä Guardians of the Galaxy - elokuva ylipäätään anyone?) uskalletaan herättää eloon. Singer tuntuu edelleen elävän aikaa jolloin supersankarielokuvat olivat yleinen naurunkohde ja hahmojen värikkyys piti piilottaa geneerisiin moottoripyöräjengi - vaatteisiin. Lopputulos ei ole huono elokuva, mutta suuhun jää vanilijan maku, mikä ei haittaisi yhtään jollei suklaan maku olisi edelleen muistissa. Ehkä Apocalypse korjaa tämän asian...

    Close, but no cigar.
     
  5. Vole

    Vole Käyttäjä

    Liittynyt:
    16.03.2010
    Viestejä:
    1 927
    Saadut tykkäykset:
    81
    Hyviä pointteja VinSentiltä. Jos jokin asia tässä ärsytti oli juuri se noiden X-Menien taktiikat Sentinelejä vastaan. Luulisi, että yhdellä kovimmista tiimeistä olisi jotain kykyä pelata yhteen. Miksei esimerkiksi pakottaisi Sentineliä muuttumaan jääksi ja sitten tiputtaisi Kolossus sen päälle portaalin kautta? Tai laittaisi Bishopin ampumaan jäistä päätä tohjoksi? Tai Kitty olisi voinut upottaa niitä sementtiin niin kuin Juggernautin X3:ssa. Tiedän, että ideana oli tehdä Sentineleistä mahdollisimman uhkaavia, mutta nyt ryhmä X vaikutti aika kyvyttömältä.
     
  6. Dragon/

    Dragon/ Guest Guest

    Liittynyt:
    24.01.2009
    Viestejä:
    1 329
    Saadut tykkäykset:
    15
    No, ei huono, näistä uusista marvel leffoista.
     
  7. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Tämä ei ole Marvel-studioiden elokuva, eikä liity millään tavalla Marvel Cinematic Universeen. Sikäli, kun kyse on jo 14 vuotta vanhan elokuvasarjan viimeisin osa, jonka ohjaajakin on sama, kuin kahden ensimmäisen, ei tämän rinnastaminen Marvelin omiin elokuviin ole millään tasolla järkevää. Tämä kun liittyy niihin yhtä paljon kuin vaikka "Blade"; sekin perustuu Marvelin sarjikseen ja senkin osalta liityntäkohdat MCU:een taikka edes Marveliin loppuu siihen.
     
  8. Dragon/

    Dragon/ Guest Guest

    Liittynyt:
    24.01.2009
    Viestejä:
    1 329
    Saadut tykkäykset:
    15
    No ei kyllä liity.
     
  9. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    [​IMG]

    No oli tää muuten jotenkin loppuun kateltava. Vähän samalla lailla ku aikoinaan se eka, josta kaikki lähti. Ei tästä voitonparaatia järjestetty muttei heitelty pannukakuillakaan.
     
  10. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Kyllä tämä kelpo x-men elokuva oli, hyvin tämän parissa viihtyi. Silti tuli vähän sellainen olo, että tapahtumat ovat hieman sisäänpäinlämpiäviä ja tosiaan ne tulevaisuuden Sentinelit olivat jotenkin liian ylivoimaisia. Jotenkin uutta annettavaa oli enää rajallinen määrä. Mutta siis hyvin tämän parissa viihtyi.

    Se lopputekstien jälkeinen loppuylläri, en tajunnut sitä ollenkaan, mutten ole vissiin lukenut oikeita jaksoja x-men -sarjiksista. Mitä siinä oikein tapahtui?
     
  11. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Viimeksi muokattu: 02.11.2014
  12. Marauder

    Marauder Guest Guest

    Liittynyt:
    11.07.2012
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    1
    Onhan taa uus ryhmä äxä paras superheroleffa pitkästäs aikaa.. Avangerit ja ironmanit on ihna käsittämötäntä bullshiittiä. No se Hulkki jossa Nolan näytteli oli oukkidoikki...
     
  13. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Tarkoitatko Nortonia?
     
  14. Marauder

    Marauder Guest Guest

    Liittynyt:
    11.07.2012
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    1
    Yep, taidan tarkoittaa...
     
  15. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    Minusta tämä on paras x-men leffa mitä on tähän saakka tehty :)
    Lopputekstejä en katsonut, ne pitänee vielä mulkaista
     
  16. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Elokuvasta on nyttemmin julkaistu myös pidennetty versio ”The Rogue Cut”, jolla on kestoa 149 minuuttia (DVDCompare). Täytynee hankkia. Suomenkielistä tekstitystä ei taida toistaiseksi saada, ei myöskään 3D-versiota.
     
  17. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    137
    Kyllä tuosta on ihan suomijulkaisu olemassa. Esim. CDONissa 9,95€.
     
  18. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Sama hinta Discshopilla. Levy sisältää molemmat versiot, mutta kannessa ei ole mainintaa 3D:stä. Sääli, koska muistaakseni tämä on aito 3D.

    2. levy on niin ikään uusi, pari extraa lisää ja fantastic fourista jotain esimakuja.
     
  19. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 525
    Saadut tykkäykset:
    87
    Joutuu yhtymään. En ole oikein näiden supersankariryhmäpätkien suurin ystävä, sooloilut ovat iskeneet paremmin. Tässä oli nyt jotain, mikä kolisi poikkeuksellisen hyvin minuunkin. Ainakin tarina oli kiinnostava ja monia pirun hienoja kohtauksia tästä löysin. Vahditkin toimivat tietokoneella luoduiksi hahmoiksi erinomaisesti. Se lyhyt jätkäkin oli tosi hyvä, kun ei ole minulle kovin tuttu muualta.

    Ja Jennifer Lawrence, tietenkin. Hollywoodin naisista paras palkka, ja se sopii, sillä myös Hollywoodin naisista paras yhdistelmä kykyjä, karismaa & kauneutta mielestäni. Panisin... Olivierkin on varmasti samaa mieltä :cool: