Pienellä syrjäisellä saarella alkaa tapahtua kummia kun sukeltajaryhmä onnistuu herättämään muinaisen tappavan saalistajan. Jackson Slate ja hänen luolasukeltajien ryhmänsä onnistuvat löytämään kauan kadoksissa olleen Maya-kulttuurin kuuluvan aarteen. Samalla he onnistuvat herättämään henkiin muinaisen vedenalaisen pedon, joka on uinunut veden syvyyksissä yli 60 000 vuotta. Tämä saalistaja on jättimäinen peto, joka saalistaa niin merellä kuin maallakin... Katso elokuvan trailer Ei liene pelkoa, että leffaa nähtäisiin Suomessa teattereissa... ehkä tämä torso löytyy aikanaan jostain alelaarista - jostain kumman syystä leffa on kuitenkin tulossa USA:n teattereihin 18.04.2014.
Noh. Onhan kuitenkin kyseessä Arnolti Vartsinikkarin tähdittämän Commandon ohjaaja, joten luottoa löytynee edelleen. Eihän tuosta nyt ole kuin 29 vuotta..
Unohtamatta Stephen Kingin novelliin perustuvan Tulessa syntynyt elokuvan ohjauksesta pääosissa Drew Barrymore, Martin Sheen ja George C. Scott. "Loistavan" Class of 1984 ja Class of 1999 ohjauksesta. Tämän lisäksi herra on ohjannut useita ns. halppis elokuvia, jotka ei tuntunut 80-90-luvulla niin halppiksilta (Extreme Justice, Showdown in Little Tokyo ymn). 2000-luvulla hänen elokuvansa näyttää todella "halppikselta" ja CGI Poseidon Rex trailerissa on jotain ennennäkemättömän näköistä "USA:n teattereihin 18.04.2014" sopii todella epäillä, "Straight to Dvd/Blu-Ray" tavaraa.
Juu. Tiedän kyllä että herra ei ole viettänyt sapattia, mutta eiköhän tuo Commando ole ainoa mainitsemisen arvoinen elokuva miehen uralla? Aika hieno traileri tässä. Mitenhän nykypäivänä tällaista edes saa aikaiseksi? Vaatinee aika paljon moisen tekeleen hyväksyminen edes jotenkin itseään kunnioittavan ohjaajan tuottamana.
Lester perusti aikoinaan American World Pictures nimisen lafkan joka tuottaa ja levittää näitä ö-luokan tuotoksia, siinä samassa mies on ohjannut myös muutamia näistä leffoista. Wikipedia kertoo että mies on perustanut uuden firman, Titan Global Entertainmentin jonka tuotantoa tämä Poseidon Rex myös on. Firman nettisivujen perusteella tuotanto on samaa halpistasoa, tällä hetkellä dinosauruspätkät tuntuvat olevan kovassa huudossa. Vaikkei Lester nyt ikinä mikään varsinainen auteur ollutkaan, niin nämä viime vuosien tuotokset taitavat olla ihan vain puhdasta bisnestä hänelle.
Voi elämä, miten joku voi tehdä tämmöistä. Nimestä päättelin aluksi, että yhdistettäisiin Poseidon -katastrofielokuva ja Jurassic Park. Olisi ollut parempi idea kuin tämä.