Only God Forgives (2013) (Nicolas Winding Refn / Ryan Gosling, Kristin Scott Thomas)

Todellakin

:thumbsup:

Ja viisi tähteä, kuinkas muuten.

 

Leffa näkemättä mutta stondis on jo päällä. NICE!

 

Mulla jäi ikävä kyllä stondikset saamatta. Ainekset oli kasassa, mutta kovin ne levisivät kaiken kokeellisuuden sekaan. Oli vähän kuin Lynchin elokuvaa olisi katsonut. Laulunumerot ja kaikki. Tosin sillä erotuksella että Lynchin leffat yleensä imaisevat hyvin mukaansa ja ovat kiehtovia. Hälläväliä-henkilöhahmot eivät auttaneet tilannetta yhtään. Harvinaisen kova pettymys, jossa oli kyllä hyvätkin hetkensä. Cliff Martinezin tuomionpäivän pörinöistä plussaa.

 

Synkkä ja väkivaltainen, mutta tunnelmallinen leffa. Ei nyt ihan Refnin parhaimpia (Pusher II ja Drive), mutta mielenkiintoinen silti.

Lynchiä ja Gaspar Noéa tässä kai oli vähän fiilistelty ja varsinkin alkupuolella oli hieno tunnelma ja tyyli, muun muassa Lost Highway tuli mieleen. Jotain tästä kuitenkin tuntui puuttuvan, tosin vaikea näin ensikatsomisen perusteella analysoida, että mitä se olisi. Joka tapauksessa se alkupuolen fiilis ja intensiivisyys tuntui vähän hiipuvan loppua kohden.

 

Leffa nähty eilen ja eräänlainen vaivaantunut stondis päällä vieläkin. Ihan varmuuden vuoksi spoilereihin koko roska.

Spoiler

Todella tyylikäs elokuva sekä visuaalisesti että ääniraitansa puolesta. Näyttelijät tekevät duuninsa pääosin erinomaisesti, ja mielestäni se, että yksikään elokuvan hahmoista ei ole varsinaisesti samaistuttava (ollen välillä jopa suorastaan vastenmielinen) toimii tällä kertaa mainiosti. Kirkkaimmat valopilkut mielestäni olivat yleisen visuaalisen iloittelun lisäksi Kristin Scott Thomas aivan loistavassa roolissaan Julianin ja Billyn jääkylmänä äitimuorina sekä Cliff Martinezin erittäin tunnelmallinen musiikki. Vithaya Pansringarm on myös erittäin hyvä vähäeleisessä roolissaan miekallaan (sekä karaoke-baarissa) lopullista oikeutta jakavana vastavoimana Julianille / Crystalille.

Goslingin suoritusta pitää vielä hetki miettiä, mutta pääosin Julianin flegmaattisesta vähäeleisyydestä välittyy kyllä aika hyvin miehen sisällä vallitseva katumus ja halu tehdä oikeat ratkaisut tilanteissa jossa se ei välttämättä edes ole mahdollista / suotavaa. Kun elokuvan 90 minuuttia ovat täynnä ja lopputekstit pärähtävät kankaalle ei muuta tapaa lopettaa tämä kyseinen elokuva oikein voisi kuvitellakaan, sen verran vahvasti kaikki tiet sinne metsäaukealle johtavat.

Paljon tätä elokuvaa pitää vielä päässään pyöritellä ja käsitellä, mutta eilen teatterissa tuntui lopputekstien jälkeen siltä että tätä menoa olisi voinut katsoa vielä toisen mokoman putkeen. Hyvin vaikuttava kokemus, mutta samalla kyllä ymmärrän varsin mainiosti että tämä tulee edelleenkin jakamaan yleisöä aika vahvasti.

Sitten ei muutakun BD:tä odottelemaan...

 

Vaatisi äärimmäistä lahjakkuutta tehdä näistä aineksista huono leffa, mutta Refn onkin todella lahjakas, miehen aikaisempi tuotanto todistaa sen. Puolet ajasta meinasin nukahtaa. On tässä toki hyvätkin hetkensä, ja Kristin Scott Thomas on mukana niissä kaikissa.

Hyvältähän tämä näyttää joten kyse on selvästikin kuvataiteesta, mutta sisällöttömästä sellaisesta. Kaunis katsoa, jos pysyy hereillä, ei muuta.

En mä voi tälle mitään arvosanaa antaa.

edit: tai sanotaan nyt 1+/5.

 

Olipas huippu tasokas teos. Refn näytti luottavan poikkeuksellisen rohkeasti katsojan vastaanottokykyyn ja itsenäiseen ajatteluun joten mitään massalle suunnattua hittiä tästä ei tule. Arvosanaa en tosin osaa antaa kun en pysty osoittamaan leffan puutteita, sen verran omilla säännöillä ja omassa sarjassa tässä mentiin. Varoituksena vielä kertaalleen, että leffa on todella hidastempoinen mutta jos Jodorowskyn ja Lynchin kieroimmat leffat toimii, saatat saada tästä jotain irti.

 

Hyvin häiritsevä elokuva kaikinpuolin. Kaikki elokuvan henkilöt ovat hyvin epämiellyytäviä ihmisiä. Elokuvan väkivalta on silmään pistävän rajua. Mukana on myös surrealistista ja unenomaista kerrontaa. Kuvaus ja äänimaailma on erittäin kaunista ja taiteellista. Toiminta on kuitenkin hyvin hillittyä, ja elokuva on tarkoituksella hidastemponen. Erilainen elokuva, joka on nähtävä uudelleen. Pakko ostos BD:nä.

Nicolas Winding Refn taitaa olla se mielenkiintoisin ohjaaja tällähetkellä.

 

Winding Refnin omaleimainen tyyli oli vahasti läsnä myös Only God Forgivesissä ja aiemmista teoksistaan tämä muistutti mielestäni ehdottomasti eniten Valhalla Risingia, vaikka Drive-assosiaatiot on myös helppo vetää hieman samantyylisen tarinan ja Ryan Goslingin ansiosta. Musiikki ja tunnelmanluonti jälleen huippuluokkaa. Minään viiden tähden teoksena en tätäkään Winding Refniä pidä, mutta erinomainen elokuva kuitenkin. Huonoa elokuvaa en NWR:ltä kyllä ole nähnytkään.


Winding Refn kyllä ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia nykyohjaajia, omalta kiinnostustaulukolta löytyy heti David Cronenbergin ja Shane Carruthin peesistä (Cristopher Nolan jää taakse ainakin niinkauan kuin jatkaa tällä viimevuosien toimintablockbuster-linjalla, vaikka niidenkään viihdyttävyysarvoa en lähtisi kieltämään).

 

Visuaalisesti hieno, sisällöltään tyhjä. 2/5

 

Olipahan hieno elokuva

 

Drive oli yksi vuosituhannen hienoimpia toimintaleffoja, joten tämänkin suhteen odotukset olivat korkealla. Sama ohjaaja ja sama pääosa toimivat viimeksi täyden 5/5 arvosanan tasoisesti, niin odottaisihan sitä seuraavastakin yhteistyöstä tulevan vähintään kelvollista jälkeä.
Valitettavasti tämä jäi suureksi pettymykseksi. Muutama yksittäinen hieno teurastuskohtaus ja loppuaika täysin tyhjää. Bonuksena BD:n suomennos on vieläpä erittäin heikkotasoinen, oikoi mutkia aivan liikaa ja muutti esim. äitimuorin repliikit aivan joksikin muuksi kuin mitä sanottiin. Niistä hetkittäin hyvistä väkivaltakuvauksista huolimatta ei pysty antamaan enempää kuin 2-/5.

 

Jospa valuttaisi jotain ajatuksia elokuvasta paperille pitkästä aikaan.

Vain jumala tosiaan armahtaa. Bangkokin yöhön paennut Julian (Gosling) haluaa olla parempi ihminen, mutta joutuu kohtaamaan isoveljen ja dominoivan äidin demonien materialisoiman koston enkelin (Vithaya Pansringarm), joka jakaa oikeutta silmä silmästä (ja käsi kädestä) periaatteella. Antiikin tarujen valtataistelu ja vihjailut äidin suhteesta poikiinsa luovat seksuaalisen perversioiden maailman, jossa sanat eivät merkitse, ainoastaan teot ja seuraukset. Kukaan ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha ja tilinteon hetki koittaa jokaiselle.

Refn kuvaa tätä koston ja hyvityksen ikuista teemaa ylikorostetun lämpimällä väripaletilla, veren ja hurmeen roiskuessa pitkin seiniä, mutta silti nestetyppeen upotettuna jääkimpaleena. Katsoja yrittää nakertaa tästä palasia, mutta pääsemättä kuoren alle. Tarkoituksellista, mutta Drivessä ollutta inhimillistä kosketuspintaa tarvittaisiin tähänkin tasapainottamaan. Edes väkivallan kuvaukset eivät säväytä, koska kaikki hahmot ovat patsaita.

Onko Only God Forgives siis huono ja ainostaaan ars gratia artis - taidetta taiteen vuoksi? Ymmärrän että perinteisenä elokuvana tämä on helppo lytätä, mutta eikös olisi aika tylsää jollei tämänlaista elokuvataidettakin joku tekisi.

Miksi innostava elokuva-aiheinen keskustelu hiipuu kotimaisilta palstoilta? Ei näytä Elitistin puolellakaan hirveän aktiviista porukkaa nykyään olevan...

 

Elokuvan loppu oli mykistävä, en tosin tajunnut sitä, joten laitoin välittömästi ohjaajan kommenttiraidan päälle ja yritin löytää jotain selitystä juuri nähdylle. Tavallaan löytyi joo, tavallaan jäi silti hiukan epäselväksi - lähinnä päähenkilön motiivit. Drive-elokuvassa Goslingin nollaeleinen tulkinta sopi kuin nenä päähän ja ainakin minulle siitä välittyi silti selkeää inhimillisyyttä. Tämän elokuvan jälkeen heräsi kysymys, että oliko se Drive-elokuvassakaan Goslingin ansiota, vai saivatko muut näyttelijät siinä ympärillä sen aikaan? Only God Forgives -elokuvassa ei ollut mitään rippeitä myötätunnosta tai mistään, mikä viittaisi ihmisen tahtoon tehdä hyvää ja välittää, ja kieltämättä tällainen lähestyminen hämmensi. Ja sitä kautta myös Julianin hahmo jäi lopulta täysin yhdentekeväksi. Elokuva oli silti vangitsevan kaunis ja kiinnostava, mutta periaatteessa kuka tahansa olisi voinut esittää siinä pääosaa; vuorosanoja ei ollut, eikä Goslingin kasvoilla näkynyt koko elokuvan aikana yhtään mitään. Nerokasta?

4-/5

 

Spoiler

Kommenttiraidalla Refn tuo useasti esiin kuinka tapahtumat risteilevät reaalimailman ja henkimaailman välillä. Oikeastaan voisi leikitellä ajatuksella, että kaikki kohtaukset joissa on mukana Changin hahmo, tapahtuvat vain Julianin mielessä. Tällöin esim. lopun käsien amputaation voi nähdä Julianin itse hyvittävän itselleen äitinsä puolesta tehdyistä teoista. Kohdunleikkaus -kohtaus on sitten jo haastavampi, tappaako Julian itse äitinsä... Oidipuskompleksikaan ei ihan sovi, koska poika-äiti suhteen vihjailtiin olevan enemmänkin insestinen.

 

Tulkintoja leffasta tuntuu olevan monia ja se on hyvä. Itse näin leffan niin, että leffa oli rakennetty Kirsten Scott Thomasin ympärille ja leffa oli mestarillinen kuvaus siitä kuinka laajamittaisen pahaa jälkeä vakavasti persoonallisuushäiriöinen ihminen ympärilleen tuottaa. Molemmilla pojilla oli ymmärrettävistä syistä psyykkisiä vajaavaisuuksia (Billyn tunnekylmyys, Julianin sosiaaliset ongelmat, vähäeleisyys jne.). Erikoista oli myös se, että Chang tuntui olevan koko leffan tervejärkisin hahmo joskin nyt hieman pipoa sielläkin suunnassa kiristi, mutta eihän siinä muutakun pahikset nippuun ja siitä taas karaoken kimppuun. Leffan (/taideteoksen) ylianalysoinnin voi mielestäni unohtaa. Jos ihmettelet leffan jälkeen että mikä oli tarinan pointti, niin ei muutakun eteenpäin. Ei kannata käyttää tähän sen enempää aikaa. Ei vaan ollut sinun kuppi teetä.

 

Hieno elokuva nimeltään Drive sai minut odottamaan tältäkin jotain mielenkiintoista katseltavaa.

Valitettavasti tämä tuotanto oli tekotaiteellisuudessaan jotain uskomattoman häröä.
Erittäin kauniita ja varsinkin jotenkin väkisinväännetyn kauniita kuvia pullollaan. Milloin mennään täällä ja milloin muualla.
Kaikki ne asiat, jotka tekivät Drivestä hienon, jäivät tässä yrityksestä huolimatta toteutumatta.

Spoiler

Elokuvassahan on kyse kahdesta huumekuningataräitinsä tossun alla elävistä pojista, joista toinen jopa tappoi isänsä.
Alistaminen tapahtui hyvinkin ilmeisesti myös seksuaalisestikin painottuen, kuten äiti totesi mulkkujen kokoja vertaillessaan Julianin tuodessa ns. tyttöystävänsä näytille.
Kristin Scott Thomas hoiti bitch roolinsa hyvin, mutta Goslingin jatko ilmeettömänä ei enää toiminut tässä elokuvassa.
Ja elokuvan sankari eli Vithaya Pansringarm ei kyllä vakuuttanut. Itse Pahan puuttuminen tekemisestä jäi, kun mies kuitenkin oli elokuvan Se.
Silpominen itsessään ei tee roolihahmosta vielä Pahan perikuvaa, eikä myöskään periaatteet suvun suojelusta, puhumattakaan ilmeisen hyytäviksi tarkoitettuine kauniine Karaoke lauluineen..
Tavoiteltiin varmaan psykopaattista kaiken johtajaa, mutta näyttelijätyöskentely ei sitä nyt valitettavasti antanut.
Lähinnä meinasi aina naurattaa kun miehen taas näki tässä luusereiden valtakunnassa johtajana miekkoinensa oikeutta jakamassa.
Eipä ollut kaiken nähneellä bitchilläkään pyssyä mukana, kun viikatemies saapui.

Ei vaan nyt kertakaikkiaan
Jos ohjaaja haki jotain yhtymäkohtaa esim. Lynchin tai Kubrickin visioihin, niin ei valitettavasti toiminut.

Kaikki kun ovat pahiksia, niin onnistuminen tulee harvoin.
Viimeksi Killer Joe onnistui tässä, tosin erilaisella otteellaan. Tämä ei.

Valitettava pettymys.

 

Nicolas Winding Refnissä olis kyllä aineksia uudeksi Lynchiksi. Senverta hyvin on meinaan tuo tunnelman luonti hyppysissä. Hienoa kuvausta ja musiikinkäyttöä. Pahuutta huokuvia hahmoja ja tilanteita.

Harmi vaan ettei Nicolas osaa oikein lopettaa kunnolla noita elokuviaan. Drivessa niin kuin tässäkin koetaan huipennus jo puolivälin jälkeen, mikä saa varsinaisen lopun tuntumaan hieman väsähtäneeltä ja tylsältä.

Kova leffa silti!

****

 

Sellaisia arvioita tämä teos on saanut, että ehdin jo odottaa jotain umpisurkean 90-luvun synkän TV-elokuvan kaltaista kauheutta. Kuinka ollakaan, kyseessä olikin mestariteosta hipova elokuva, jossa näin paitsi lynchimaisuuta niin myös kubrickmaisuutta. Ei ohjaaja tosin helpoksi elokuvan katsojalle tehnyt siitä nauttimista, sillä mystinen tunnelma ja hitain kuvin etenevä tarina eivät ole mitään popcorn-viihdettä. Jos kuitenkin käy hakemassa ne aivot sieltä kuuluisasta narikasta, niin mielenruokaa on tiedossa roppakaupalla.

4.5/5 ****.5/*****