MTV Median yt-neuvottelujen lopputulos järkytti tänään koko Pöllölaaksoa. 30 henkilötyövuotta vähenee, joista 16 suoraan ohjelmatyöstä. - Huomenta Suomi lähti tästä talosta. Huomenta Suomi myydään kokonaan ulos. Meille vakituisille ohjelmatyöntekijöille se tarkoittaa sitä, että ohjelma lopetetaan, me emme sitä enää tee. Sen tekee joku toinen, MTV Median työntekijöiden pääluottamusmies Kari Pyrhönen kertoo. 45 minuuttia saa mennä Samalla päättyy tärkeä osa suomalaista tv-historiaa. Huomenta Suomi aloitti tv:n aamuajankohtaisohjelmat silloisella Kolmoskanavalla vuonna 1989. - Vähintäänkin yhtä järkyttävä uutinen on se, että palkittu ajankohtaisohjelma 45 minuuttia lopetetaan nykymuodossa, pääluottamusmies toteaa. Uutinen on otettu huolestuneena vastaan myös Journalistiliitossa. - Journalistisesti aivan järkyttävää on se, että kaksi MTV:n ohjelmiston pitkäaikaista kulmakiveä, Huomenta Suomi ja 45 minuuttia, loppuvat nykymuotoisina, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen kommentoi tilannetta keskiviikkona. Talk show on toimitettua ohjelmaa halvempaa Palkittu 45 minuuttia on jo pitkään ollut ainoa kaupallisen television kotimainen ajankohtaisohjelma. Se keskittyi tutkivaan journalismiin ja kaikkein vaativimpiin aiheisiin. Ohjelman tilalle MTV3:lle on ensi syksyksi vilauteltu jonkinlaista tutkivan journalismin talk showta, jonka ote ja hinta ovat huomattavasti toimitettua tv-ohjelmaa kevyempiä. http://yle.fi/uutiset/mtv3n_irtisanomiset_heikentavat_television_asiaohjelmistoa/6897229
Järkyttävin säästö tapahtui jo aikoja sitten, kun chateissä luovuttiin juontajista. Onneksi tänä vuonna ei ollut normaalia Big Brotheria, koska entisten BB-asukkien työttömyys olisi räjähtänyt käsiin. Minneköhän aikovat aamutelkkarin ulkoistaa? Mm. Nelosen peliohjelmia tehdään nyt Unkarissa.
Ihanaa Maikkari ihanaa, vaikka tekee kipeää se ei haittaa. Niin se vaan tuli mieleen että liekö yksi suurimmista hankinnoista eli Mertaranta ulkoistettu takaisin Ylelle?
Samaa mieltä. Kukapa ei kaipaisi Miikaa ja merellisiä ääniä. :thumbsup: Maikkarin aamu-tv sen sijaan joutaisi kaikissa muodoissaan unholaan. Ei vain pärjää Ylelle (sama uutisissa, tai no, kaikessa ). Toisaalta kilpailu on tervettä eli vaihtoehtoja pitää kuitenkin olla.