Jon Martello (Joseph Gordon-Levitt) on voimakas ja komea, perinteitä arvostava heppu. Hänen kaverinsa kutsuvat häntä Don Jon:ksi, koska hän pystyy viettelemään eri naisen joka viikonloppu. Tosin tuokaan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä hän itse kokee kun on kotona tietokoneen ääressä katsomassa pornoa. Barbara Sugarman (Scarlett Johansson) on älykäs ja kaunis, perinteitä arvostava nainen. Hän on saanut kasvatusoppinasa Hollywoodin romanttisista elokuvista ja on tehnyt päätöksen löytää "prinssinsä", jonka kanssa voisi ratsastaa auringonlaskuun. Vanhan ajan perinteiset odotukset vastakkaisesta sukupuolesta ovat koetuksella kun Jon ja Barbara taistelevat median luomia, todellisen läheisyyden löytämiseseen liittyviä vääriä käsityksiä vastaan. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 1.11.2013 (USA:ssa 18.10.2013)
No ei oikeastaan... sanoisin pikemminkin 500 Days of Summerin ja Shamen välimuoto. Ei huono mutta ei mitenkään loistavakaan. Paljon pornon katselua ja runkkaamista (jota ei varsinaisesti näytetä) ja enimmäkseen merkityksettömiä ihmissuhdekiemuroita joita edellä mainitut aktiviteetit haittaavat, tai toisin päin... eikä paljon muuta. 3/5
Joseph Gordon-Levitt on tehnyt kiinnostavaa uraa niin pienissä kuin isoissakin tuotannoissa. Don Jon on hänen esikoisohjauksensa. Aiheena on haastavasti seksiaddiktio, täsmällisemmin nettipornoriippuvuus. Aihe on haastava paitsi siksi, ettei amerikkalaisessa elokuvassa voi oikein näyttää sitä, mistä pornossa viimesijaisesti on kysymys (sukuelimiä), myös siksi, että Steve McQueenin Shame käsitteli samantapaista aihetta melko vaikuttavasti. Don Jonin seksikuvaukset jäävät melko häveliäiksi, ja sikäli elokuva edustaa kevyempää sarjaa kuin Shame. Päähenkilön Jonin (Gordon-Levitt) elämässä vanha suomalainen sanonta on kääntynyt nurin: Parempi sitä on itekseen naida kuin mukavan kaverin kanssa. Jon on komea baarimikko, joka kellistää naisia minkä ehtii, mutta menestyksistään huolimatta hän hakeutuu mieluiten omin käsin onneen internetin pohjattoman pornotarjonnan avustuksella. Sitten synnit tunnustetaan papille ja sovitetaan muutamalla rukouksella (kätevää tuo katolisuus). Sitten kuvioihin ilmaantuu iki-ihana Barbara Sugarman (Scarlett Johansson), ja katsoja alkaa olettaa, että tapahtumat etenevät kuin romanttisessa draamassa on tapana: poika löytää tytön, poika tekee virheen ja menettää tytön, poika ponnistelee ja voittaa tytön takaisin. Fin. Suhteen muodostuminen ja pariskunnan kuhertelu kuvataan realistisesti ja valloittavasti ja nähdään, kuinka kaunotar alkaa kesyttää petoa. Voiko kuvitella täydellisempää valkokangaspariskuntaa kuin Gordon-Levitt ja Johansson? Spoiler Sitten Jon jää kahdesti kiinni nettipornon katselusta ja itsetyydytyksestä, ja Barbara jättää hänet. Tästä seuraa tarinan omintakeinen käänne. Jon tapaa iltakurssilla vanhemman naisen Estherin (Julianne Moore), joka vaikuttaa henkisesti tasapainottomalta mutta myös yllättävän tarkkanäköiseltä. Monien mutkien jälkeen he päätyvät yhteen, ja selviää, että Esther on hiljattain menettänyt aviomiehensä ja poikansa auto-onnettomuudessa. Estherin avustuksella Jon saa pakonomaisen, päämäärättömän viettinsä kuriin, ja heistä tulee rakastavaiset. Vaikka Don Jon siis edustaa kevyempää sarjaa kuin Shame, se kuvaa tarkkanäköisesti alle 30-vuotiaiden sukupolvea, jolla seksuaalikäsitykset ovat vinoutuneet internet-pornon vaikutuksesta ja oma seksuaalisuus on vähintäänkin hakusessa (tarvitaan kypsempää opettajaa). Ohjaajalla on tiettyä psykologista tarkkanäköisyyttä. Jonkin verran elokuvaa rasittaa sen opetusluontoisuus. Don Jon ei kuitenkaan ole yhtä osoitteleva kuin vanhat kotimaiset kuppaelokuvat. Lisäksi pääosanesittäjien karisma hyvittää paljon. 3½/5 Elokuvakokemus valitettavasti kärsi järjettömän suuresta äänenvoimakkuudesta. Tennispalatsin pikkusalissa 4 pelkkä kerronta raastoi korvia. Joku idiootti (kenties Future Film OY:n tolvanoiden vaatimuksesta tai humalatilan turruttamana) oli säätänyt sinne jättisalin volyymin. Diskokohtauksissa salin rakenteet resonoivat ja natisivat.
En tiennyt mitään elokuvasta ennen kuin aloin sitä katsomaan. Leffalla oli siis hyvä mahdollisuus "shokkiefektiin", mutta eipä sitä onnistuttu hyödyntämään. Aihe oli mielestäni typerä, ja käsittely tosiaan vesitetty versio Shamesta. Tähän kun lisätään ettei päähenkilön tai typsykän kohtalo ei kiinnostanut pätkääkään, ei liene vaikea arvata etten saanut tästä leffasta yhtään mitään. Kerronnallisesti leffa kyllä toimi, joten odotellaan rauhassa mitä Gordon-Levitt saa jatkossa aikaiseksi. Tälle 2½/5.