Pelastaakseen nuoren tytön hengen, hätäkeskuksessa työskentelevä kokenut virkailija joutuu kohtaamaan tappajan hänen omasta menneisyydestään. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa - (USA:ssa 15.03.2013)
Ei hassumpi raina. Piti pihdeissään alusta loppuun. Tosin lopusta pientä miinusta, ei vaan istunut kokonaisuuteen. 3/5
Olisipa ollut napakka trilleri, mutta viimeiset puolituntia pilasi pahasti koko leffan. Tulin melkeen vihaiseksi, kun ensimmäinen tunti oli niin mukaansa tempaavaa menoa. 2/5
Yllättävän hyvin tarina kantoi ja tunnelma pysyi yllä. Ihan vastaavaa asetelmaa en muista aiemmissa leffoissa edes nähneeni, joten omaperäisyydestä myös joku piste. Loppuratkaisu oli mielestäni vähän epäuskottava, joten se pudottaa pisteitä. Kuitenkin 3/5.